Alkuun
Skotlanti
Mika, Pipsa ja Atte olivat
liikkeellä kullanvärisellä
Suzuki Cavalcadella,
jossa oli sekä sivu- että perävaunu.
Nuorimmaista eli
Attea alkoi jossain vaiheessa ennen Edinburghia hermostuttamaan kunnolla => kiljuntansa kuului sivarista
käsin
ainakin parin moottoripyörän verran taaksepäin.
Sivarilla ajaminen niin
sanotusti tien
väärällä
puolella oli muutenkin
melkoisen huiman
näköistä yhdistelmän oltua
ohittaessaan melkein kokonaan toisella kaistalla, ennen kuin
kuski näki kunnolla ohitettavan ajoneuvon eteen.
Aikaa FIM:n alkuun oli sen
verran,
että menimme Dollarin leirintäalueelle
yöksi. Se on noin kuudenkymmenen
kilometrin päässä Edinburgin
yläpuolella oleva pieni
kylä.
Seuraava päivä tutustuttiin
lähiympäristöön [
L]
(Dollar
- A91- A907 - B8033 - Dunblane - A9 - Perth - M90 - A91 - Dollar)
jossa muun muassa kivistä kasattua
lammasaitaa oli kymmeniä kilometrejä teiden varrella.
Jotain isoa lampailla kansoitettua rinneaitausta ohittaessamme kuului takaa huudahdus
"Lampaat hiljaa!" siihen kuuluvalla käsimerkillä vahvistettuna, Jukkishan se taas ;-) Huudahdus taisi olla jossain sen aikaisten
Hymyhuulten tai
Aki ja Turo-sketseissä.
Myös paikalliseen linnaan [
L] nimeltään
Castle
Campell päästiin tutustumaan. Linkin kartassa matka on edestakainen leiristä leiriin.
- https://en.wikipedia.org/wiki/Castle_Campbell
Siellä
oli räväkkä mukavuuslaitos:
"pytyltä" oli
varmaan viisitoista metriä suoraa pudotusta muurin ulkopuolisille
kallioille.
Kattokin oli tehty lyijylevyjen päälle kasatuista
liuskekivistä joten lentävistä
tulinuolistakaan
ei pahemmin tarvinnut
välittää, elleivät ne lennelleet
suoraan
vessan alasektorista ylöspäin..
Lopulta oli aika
siirtyä Edinburghin
lentokentän
maastoon [
L]. Samalla alueella oli myös
moottoriharjoittelurata kilpa-autoilijoiden
kouluttamiseen. Alue oli hyvin hoidettua nurmikkoa hiekoitettuine
käytävineen ja asfaltoituine teineen, sekä
suuri halli ruokailujen ja
juhlallisuuksien tarpeisiin.
Vuoden 1992 FIM-Rally,
järjestyksessä #47, järjestettiin
Edinburghin
lentokentän lähialueella.
Tuossa [
L] näkyy sen muistolätkä
suurempana.
Tietoa tulevista FIM-Ralleista
- https://www.tfmk.com/fim/
FIM Rally:n
sisäänkäyntikatos ja muitakin suomalaisia (
Touring Finlandin
porukkaa taisi olla sielläkin reilusti liikkeellä).
Sekä Pekka ja Mallu punaisissa IMK:n kerhotakeissaan.
Leirialueen kartta
Alkuun
Leirialueemme. Sateella ja
tuulella oli
syytä
pitää ulkoteltan kiinnitysnarut tiukalla jotta vesi
ei pyrkinyt pyytämättä
sisään. Taustalla
vasemmalla näkyy
MikaO:n
Suzuki Cavalcade,
IMK:n
lippu
ja Markun
Honda Bold'Orr,
keskellä on Vesa pyörällään, oikealla allekirjoittaneen
ja Mallun
GSX:t.
Edinburghin
leirikuvassa ovat: Maku, Erja,
Jukka, Kari, Mallu, Pekka, Pipsa ja Atte (nuorin), MikaO sekä
Pasi, Enska, Vesa, Tarja, MikaR, Minna (Henna toimi kuvaajana).
Valitettavasti tuostakin porukasta on osa vaihtanut jo hiippakuntaa:
Enska, Pekka, Jukkis ja Pipsa
R.I.P.
Tutustumiskäynnit hoidettiin
järjestäjien paikalle tilaamilla kymmenillä
busseilla, jotka sukkuloivat kukin eri suuntiin - etukäteen ei
siis ollut välttämättä tarkkaan
tiedossa minne mikin bussi
käytännössä menee.. Ohjelmaa riitti
golfkentistä puutarhojen ja likööri- ja
viskitehtaiden kautta erilaisiin tuotemaistajaisiin saakka, ainoastaan
paikallista perinneruokaa emme saaneet ravintolasta ostetuksi.
Tarjoilija sanoi että
"Te Ette Halua Sitä!" eikä sitten sisältöön
perehdyttyämme ja tarkemmin ajateltuamme haluttukaan.
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Skotlantilainen_keitti%C3%B6
Jos on tarvetta saada kaljaa teltoille niin kannattaa huomioida tällainen temppu kaupungin kauppoja kierrellessänne:
"Voinko ostaa yhden kaljan?"
Ja kun saat vaimoveitikalta luvan, niin astian koko riippuu täysin
kaupan valikoimasta. Useamman litran vetoisia sammioitakin löytyi,
tosin samaa kysymystä oli kuulema turha enää sen
jälkeen esittää.
Edinburgin keskustassa ja sen suurimman linnan etupihalla poikettiin
muutamaan otteeseen, mutta suurempaa linna-
tai vastaavaa kierrosta ei sillä kertaa tehty. Linnan edessä
taisi olla tekeillä hieman myöhemmin
järjestettävien sotilas- ja muiden musiikkifestivaalien
katsomorakennelmia - se
Mike Oldfieldin Tubular Bells II
-keikka olisi ollut todella mielenkiintoinen paikan
päältäkin katseltuna, muusta kunnon
säkkipillimusiikista puhumattakaan.
- https://www.youtube.com/watch?v=q7U1fvpuWWU
Jonkin verran teetti työtä
löytää avoin pikapesula, joka lopulta
löytyi Haymarketin suunnalta; sinne poikettiin pariinkin
otteeseen pyykkäämään ja
kuivattamaan vaatteitamme. Kunnollisilla pesu- ja kuivauskoneilla sekin
oli varsin nopea ja halpa operaatio.
Kansojen paraati
oli todella hieno kokemus ensikertalaisesta, kun
keräännyimme pääkadun
alkupäähän ensin suureen nippuun ja lähdimme sen
jälkeen hitaasti ajaen liikkeelle katujen varsien ollessa
tupaten täynnä kannustavia katsojia.
Eikä se koko
porukan yhteinen illanviettokaan huono ollut, muun muassa
Suzi Quatro pisti
päälleen valettuine nahka-asuineen parastaan pitkin
iltaa. Hienoja t-paitojakin näkyi eri puolilla, niitä
myös vaihdeltiin estoitta jos paitamalli miellytti vaihtajien silmiä. Meillä mukana ollut
paitamalli kelpasi muistaakseni vähän nirkoisemmin.
Olikohan tämä juuri se FIM jossa muuan Arska tuli taas
uhoamaan pöytään. Joku otti ja
tuumasi: Lopeta
se heiluminen tai tämä vieressä istuva,
karatesta mustan vyön hankkinut "Tappaja-Lampinen" napauttaa
sinut kerralla hiljaiseksi! Muuta ei tarvittukaan kun
tyypille tuli kiire toisaalle ja pöytäseurue sai taas
juomarauhan. Jaa
että mikä musta vyö, henkilö itse
ei tiennyt sellaista edes kantavansa.. Ei, vaan Belgradin
FIM.
Alkuun
Englanti
York
26.7.1992
Ajoreitti:
Edinburgh - A71 - M74
- A74(M) - Carlisle - A6 - York/Sedbergh - A684 - Hawes - Aysgarth -
B6160 - Buckden - Kettlewell. Vajaa 350 km.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L].
A684 River Ure-joen varrella
Yorkshire Dales National Parkissa oli kartanpiirron aikana suljettu, joka erottuu sinisellä käsipiirrolla tehtynä reitin loppuosasta.
Yorkissa
satoi kiitettävästi eikä aiemmin vastaan
tulleissa
majataloissa ollut riittävästi vapaata tilaa
tarjolla,
onneksi Kettlewellistä sellaista
erään pubin
yläkerrasta löytyi.
Yorkin alue on
sateessakin
todella hienoa maisemaltaan, se oli pakko todeta.
Osa
Imatralaisesta FIM-porukasta oli viettänyt siellä
vähän enemmänkin paluuajastaan (ainakin Mika
ja Minna),
me neljä (Pekka, Mallu, Jukka ja minä)
vain yhden
yön.
Ilmeisesti joku kaivosteollisuuden haara (hiili) on sielläkin
tarjonnut työtä aiemmin, sen verran näytti
vanhoja
reikiä olevan lähiympäristön
kivisissä
rinteissä. Tuolta löytynee lisää tietoa:
National Coal Mining Museum for England, Caphouse Colliery, New Rd, Overton, Wakefield WF4 4RH.
Southampton
Ajoreitti:
Kettlewell - Skipton - A629 - Bradford - M62 -
M1 -
M69 - Coventry - M40 - Oxford - A34 - M3 - Southampton. Noin 500 km.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L].
Loppu ajomatka keskisen Englannin läpi
etelärannikon
suuntaan oli
normaalia moottoritieajoa, ilman mitään sen
kummallisempia
mielenkiinnon kohteita, mitä nyt itseäni pisti
ohimennen silmään muuan suuri alue
täynnä
valtavia satelliitti-
ja muita erikoisempia antenneja.
Ehkä noita
pienempien teiden kierreliittymiä eli
liikenneympyröitä
oli huomattavasti
enemmän kuin missään muualla.
Vasemmanpuoleinen
liikennekään ei enää haitannut
liikkumistamme.
Jukka soitteli matkan varrelta muutamaan otteeseen Kevinille,
joten
Southamptonissa tavattiin Imatrallakin muutaman kerran vieraillut
moottoripyörämies Kevin tulevan vaimonsa kanssa.
Kuvassa näkyy heidän
kotinsa.
Majoituimme heillä pari yötä.
Välipäivänä 27.7.1992 poikettiin
myös Portsmouthissa [
L] sekä pienen lautta-ajelun päässä
sieltä
tutustumassa paikalliseen sukellusvenemuseoon.
Reitti ViaMichelin-kartalla [
L]. Kevinin asunnon paikka ei ole oikea. Sen sijaan ukellusvenemuseo on oranssin nuolen osoittamassa paikassa.
Kuvassa on X-luokan minisukellusveneen keulaosa.
Museossa oli kalustoa eri aikakausilta, periskooppi, halkaistu torpedo
ja muuta vedenalaisrekvisiittaa. Viereisessä satama-altaassa näkyi olleen joku nykyaikaisempi sukellusvene
koulutuskäytössä, seuraavalla
käyntikerralla se/ne olivat jo poistuneet sen maanpäällisen syväsukellussäiliön kohdalta.
- https://historicdockyard.co.uk/discover/rn-submarine-museum/
Käydessämme illemmalla suuremmalla porukalla keilaamassa tuli
juotua siinä ohessa muutama olut, paikallinen ulkopuolinen kuski
mukaan lukien. Kun sitä ääneen ihmettelimme, niin
hän tuumasi että "
ei siihen kukaan siellä puutu, niin kauan kun mitään vahinkoa ei tapahdu".. Niinpä.
Kummallinen piirre oli myös älyttömyyksiin menevät
rituaalit naimisiinmenovaiheessa: ei kuulema ollut mitenkään
epänormaalia pistää tuleva sulho vaikka muutamaksi
tunniksi seisomaan läheisen moottoritien keskellä olevalle
viheralueelle kädet kaiteeseen käsiraudoilla
kiinnitettynä, henkilö tietysti munasillaan tai jotain muuta
yhtä viisasta. Kevin totesikin että hän menee naimisiin
mieluumin vaikka Australiassa kuin paikanpäällä, lienee
ollut mukana useammassakin vastaavassa tapahtumassa ja osasi odottaa
kostoa edellisten temppujen uhreilta. ;-)
Alkuun
Lands End
28.7.1992
Ajoreitti:
Southampton - A31 - A35 -
Exeter - A380 - A3022 - Torguay - Paington - A385 - A38 - Plymouth -
A38 - St Austell - Helston - A30 - Lan's End - A30 - B3260 - Okehampton. Vajaa 600 km.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L]. Oranssi nuolenpää näyttää suurpiirteistä
nojailualuetta.
Muut lähtivät takaisin pohjoiseen kohti
Donington Parkin RR-rataa.
Vietin seuraavat pari päivää itsekseni eli ensin vuoden
1979 kesältä tuttussa kielikurssikaupunki Torguayssa hetken
muistellen menneitä aikoja.
Harmittavasti
Ellacombe
Church
Roadin varrella ollut
majoituspaikka
(#42-44?) saati isäntäperhe eivät
löytyneet. Kuten osakuvasta kuvasta näkyy, liian
monta
identtistä rakennusta oli
kylki-kyljessä kiinni toisissaan jotta
pelkkä näkömuisti olisi
riittänyt oikean oven tunnistukseen.
Ajo jatkui sieltä Paigntonin kautta etelämmäksi
Land´s End:iin sekä lopuksi takaisin sisämaahan, matkalla vastaan tulleelle leirintäalueelle Okehamptonissa.
- https://en.wikipedia.org/wiki/Land%27s_End
Omaan tahtiin ajaminen voi joskus olla hetkisen paikallaan, sillä vanha sanonta: "
kaksi on hyvä mutta kolme on jo väkijoukko" pätee ihan samalla tavalla isompaan mp-porukkaankin.
Siinä pyöräjonon viimeisenä ajavat joutuvat ajamaan
välillä melkoisen reipasta kyytiä pysyäkseen muun
porukan tahdissa mukana. Siitä oli kertynyt riittävästi
kokemusta aiemmilta vuosilta, kun ajelimme parhaimmillaan parinkymmenen
pyörän porukalla pitkin poikin Imatran
ympäristöä ja vähän kauempanakin. Jos
ensimmäinen ajoi vähääkään
tiheämmässä liikenteessä tasan rajoitusten mukaan,
niin ohituksista aiheutuvasta heiluriliikkeestä johtuen viimeinen
jäi jälkeen tai tuli perässä parhaimmillaan
kaksinkertaisella nopeudella.
Se ei välttämättä ole kovin rentouttavaa saati
suotavaa, käyden riskien kasvaessa hermojen päälle
(kevyimmillään
"lähteekö kortti nyt vai vasta varttitunnin päästä"). Samoin ajo- ja leporytmi sekä henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet ovat jokaisella omanlaisiaan.
Alkuun
Länsireuna
Ajoreitti:
Okehampton - Birmingham - Southam - Northampton - Kettering - Oakham. Noin 430 km.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L].
Matka jatkui seuraavana päivänä Exeterin kautta maan vasenta sivua (M5) takaisin ylemmäksi.
Pankissa käydessään piti muistaa ottaa kypärä
ajoissa päästä ennen sisälle menoa, sen verran
suuret muistutuskyltit olivat näkyvillä pankin
eteisessä. Näinköhän olisi juuttunut tuulikaappiin
lukkojen taakse poliisia odottamaan, jos ei sitä olisi riisunut
ajoissa.
Luottokorttien kanssa pärjäsi pankissa täysin
ongelmitta, sen sijaan jossain kaupassa saattoi kortin varmentamiseen
kulua yllättävän paljon aikaa - mistä se lie
johtunut vai sikäläisen
IT-infran kehittymättömyydestä, en tiedä.
Kerrankin oli bensa-asema juuri oikeassa paikassa moottoritien
varressa: kun viimein pääsin tankkauspistoolin viereen ja
laskin mopon sivuseisontatuelle niin kone sammui bensahöyryjen
vähyyden vuoksi. Aika pitkiä olivat moottoriteiden
tankkauspisteiden välit niissä maisemissa, tosin motarilta
sivummalle poikkeaminen olisi varmaan löytämistä
helpottanut.
Bensan hintakin jäi mieleen, se oli jo silloin reilut 7 markkaa litra kotimaan senaikaisella rahalla mitattuna.
Pääsin lopulta muiden leiriläisten luokse Oakhamin
viereiselle leirintäalueelle. Osa porukasta oli ollut jo
vähän huolissaan miten ajolenkilläni meni, ihan aiheesta
kuten jutun lopusta näkyy.
Sieltä oli reilun puolen tunnin ajomatka vajaan kuudenkymmenen kilometrin päässä olevalle
Road Racing -radalle
Donington Park:iin.
Onneksi riittävän pitkä etteivät pahimmat kisojen
lieve- tai oheisilmiöt kuten hulina ja älämölö
leirintäalueilla sekä ralli lähitiestöllä
yltäneet täysimääräisinä sinne saakka.
Tosin yksi arviolta parikymppinen
karate-tyyppi
(asiakas) seisoi välillä ravintolan ulko-oven vieressä
jonkinlaisessa valmiusasennossa, odottaen että joku
sisääntulija erehtyisi tekemään jotain sellaista
mikä päästäisi hänet kimppuunsa. Puhutellen
ohi kävelleitä toivoen saavansa jonkun vastaamaan jotain
yllyttävää "
Pelkurit"-kommenttiinsa..
Samassa paikassa oli myös
käyttäjäystävällinen kolikkopuhelin, jolla
saattoi soittaa Suomeen sikäläisellä
paikallispuhelutaksalla, mikä oli erittäin reilu alennus
vallitseva hintataso huomioiden. Se käytiin tarkastamassa
seuraavaakin päivänä ja toimi edelleen.
Leirintäalueen päärakennuksen kahvila-ravintola oli
lajissaan mieleen jäävä: jos joku huoneen nurkka on
vähän huonommassa kunnossa niin ei se
näköjään kaupankäyntiin vaikuta ellei sorru
kokonaan. Samaa hallittua ränsistyneisyyttä oli havaittavissa
muuallakin matkan varrella.
Alkuun
Donington Park
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L] edestakaisin.
Doningtonin RR-kisa nähtiin useamman päivän aikana
(harjoituspäivinä oli vielä reilusti tilaa mopojen
parkkeeraamiseen aivan radan äärelle,
kisapäivänä se olikin jo kokonaan toinen juttu).
Minimototkin havaittiin.
Jukka, Pekka ja Mallu.
Harjoituspäivinä ei satanut mutta
kisapäivänä
tietysti, oltiinhan
Englannissa.
Paikkamme oli siinä pääsuoraa
edeltävässä, alhaalta oikealta vasemmalle ylös nousevassa
rinteessä (nykyisen lentokentän päässä), josta näkyy hyvin myös kauempana
oikealla/alempana oleva radan osa.
Rata-alue oli hyvn hoidetun
näköinen kokonaisuus jossa oli mukava seurata
tapahtumia
kisan eri vaiheissa - kyllä sinne voisi ajaa joskus toistekin.
Alkuun
Ja taas kohta oli aika viedä Mallu
lentokoneelle, tällä kertaa Stanstediin Lontoon
yläpuolelle 130 kilometrin päähän.
Hänen
kesälomansa loppui ennen aikojaan, tosin tarjolla
olisi ollut enempi
pelkkää kotimatkaistumista.
Reitti ViaMichelin-kartalla [
L].
Paluumatkalla poikettiin
Pekan kanssa mutka
"Imperial
War
Museum":ssa,
jossa olisi mennyt helposti vaikka pari kokonaista
päivää. Paikka on noin
kolmekymmentä
kilometriä Stanstedin lentokentän
yläpuolella
Duxfordissa. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa jos monipuolinen vanha
lentokalusto
muine oheisvälineineen
kiinnostaa.
Yhden vanhan esitesivun osa löytyy
täältä
ja saman esitteen
toinen
puoli kokonaan. Huomattavasti enemmän uudempaa asiaa löytyy tietysti kotisivuiltaan
- https://www.iwm.org.uk/visits/iwm-duxford
Pekka näytti aika pieneltä seisoessaan
B-52:n renkaan vieressä, samoin
A10 on aika härskin näköinen varsinkin 7-piippuisen gatlinkinsa
edestä tarkasteltaessa. Siellä oli takavarikoituna myös
Saddamin ison tykin putken pala mallikappaleena siitä saksalaisten vuorenkylkitykki-projektista, sekä paljon muuta.
- https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Babylon
Siellä järjestetään myös
lentonäytöksiä sota-ajan lentokalustolla, jotka
esimerkiksi vuonna 2006 näyttivät kestävän
viikonlopun verran. Sellaiseen tapahtumaan ehtisi siis hyvin vaikka
jollain halpalennolla (Tampere - Stansted, tai vastaava).
--
Seuraavan päivän ajoreitti:
Oakham - Lontoo - Dover. 300 km + sekä varmaan 100 km mantereen puolella.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L].
Viimeisenä
Englannin päivänä ajoimme Okehamptonista (
A606 - A1 - A1(M) - A14 -
M11) Lontoota kiertävälle moottoritielle (
M25),
tosin ajaen
vasemmalle kääntyvän liittymän ohitse Jukan ajettua
juuri huonoon
aikaan rinnalleni kysymään milloin
käännytään - peittäen samalla liittymän
minne meidän olisi pitänyt mennä. Useamman
pyörän kanssa liikuttaessa äkkiliikkeitä ei
kannattanut tehdä. Sen liittymän missauksen vuoksi saimme
ajaa melkoisen lenkin lähelle Lontoota ennen kuin
pääsimme kääntymään
takaisin tulojäljillemme.
Sitä sattuu paremmissakin
piireissä, onneksi emme harhailleet tuon enempää; ollapa joku yhteinen
radiojärjestelmä käytettävissä.
Alkuun
Hollanti
Doverista siirryttiin lautalla mantereelle Oostendeen.
Eipä näkynyt Belgialaisiakaan tullimiehiä
yksittäinen radioamatöörilaite kiinnostavan eli se
niiden käytön valvonnasta ja lupien mukanaolon tarpeesta.
Olipa vaikeata löytää majoitusta niiltä nurkilta,
poukkoilimme sikäläisillä teillä hetken kuin
aropuput ennen kuin sopiva paikka viimein löytyi. Ajamisen
nautinto katosi tyystin hämärän laskeuduttua kun
mopossani oli vain viisiwattinen polttimo ajovalon virkaa
tekemässä. Onnekseni sain ajaa Pekan ja Jukan
välissä heidän valojensa vaikutuspiirissä,
yksinään liikkuessani olisi yöajo pitänyt
turvallisuussyistä jättää kokonaan väliin.
Reitti
ViaMichelin-kartalla [
L].
Adamin eli Amsterdamin kautta ajettiin rannikon isoille padoille, josta sujuvasti edelleen Groningeniin ja Saksaan.
Alkuun
Saksa
Ajo jatkui Bremenin sivuitse Travemundeen teltoille.
Jossain vaiheessa aivan Saksan alueen lopussa nostettiin ajonopeutta
moottoritiellä mutta renkaat alkoivat olla sikäli
kuluneet, että ajomukavuus kärsi liikaa.
Edessä oli
ME 33 Laser,
josta keskellä olleiden kuvioiden toiset reunat olivat jo kuluneet
= nopeuden nosto noin 180 km/h aiheutti välittömästi
pahenevaa woblausta. Takana oli allekirjoittaneen ensimmäinen
ME 88 teräsvyömalli,
joka osoittautui erittäin hyväksi renkaaksi
GSX:ään, semminkin kun se ensimmäinen
teräsvyömalli kesti paljon
rättimallin vastaavaa enemmän ajokilometrejä.
Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi erittäin
hyvä maku suuhun, niinpä tuonne Skotlannin maisemiin piti
matkustaa koko perheeni voimin vuonna kesällä 2004. Wales ja
Irlanti odottivat nekin käyntivuoroaan.
Lopuksi siirryttiin
Finnjetillä Helsinkiin, siinä se loppumatka pääpiirteittäin sitten olikin.
Muuta
Jos joku (
huomio Mallu ;-)
ehdottaa että yksin ajavan on helppo ottaa esimerkiksi
pienehkö muovilaukkuun pakattu hiiligrilli kyytiinsä, niin
minulta sitä on turha tulla enää kysymään.
Kuskasin sellaista edestakaisin Iso-Britanniaa
sen verran, että ne sen ainoan todellisen käyttökerran
aikana valmistuneet makkarat tuli kyllä siunattua mielessä
aika perinpohjaisesti - aika pieni tehopaino-hyötysuhde siitä
irtosi kaikkeen vaivannäköön nähden. Toisaalta sain
heiltä riittävästi akun lataustukea eri leireissä,
joten se taisi mennä aikalailla
fifty-sixty.
Alkuun
GSX:stani hajosi laturin kenttäkäämi ja
lataussäädin pahimmoilleen juuri ennen lähtöä,
joten koko homma meinasi mennä osaltani puihin. Käämin
yksi vaihe paloi osittain oikosulkuun pyörän rungon kanssa
polttaen samalla säätimenkin.
Ei hätää, pikainen kytkentäpiirustus lupiaskin
kanteen ja hommiin: hajonnut lataussäädin lensi mäkeen,
ulkoinen viisarivolttimittari stongaan, kaksi vielä
ehjää vaihetta laturista kierrätettiin vipukytkinten
kautta tasasuuntaussillalle (35 A) eli yhteys pyörän runkoon
= maahan eli tulevan kytkennän miinuspuoli ja sulakkeen kautta
edelleen akulle, ajovaloiksi vaihdettiin maksimissaan 5-wattiset
polttimot ja vasen käsi asemoitiin vipukytkimille
lataussäätimeksi.
Akku rajoitti jännitteen liikanousua ja pyörän
kulutuslaitteet purkivat myös sitä. Aika harvoin tarvitsi
toista käämiä pudottaa pois, akun
nestepinnan tasoa oli silti syytä seurata normaalia useammin.
Lisäksi tehtiin
akkukaapeli oman ja Mallun pyörien akkujen
yhdistämiseksi leireissä; molempiin oli laitettu
valmiit
liittimet johdon päihin roikkumaan, joten tarvittiin
enää pätkä liittimin varustettua kaapelia
väliin.
Muuten meni hyvin mutta Edinburghissa
toinen vipukytkimelle menevä vaihejohto katkesi
tärinästä poikki ja lataus alkoi loppua
tosissaan,
onneksi
katkos löytyi ja matka Yorkin suuntaan pääsi
jatkumaan
kutakuinkin normaalisti. Yhden vaiheen tuottama
sähkö
näköjään kului
pelkkään sytytykseen ja
parkkivaloihin.
Olosuhteet huomioiden tuo oli varsin
toimiva konstruktio, joskohta akun latautuminen vei reilusti normaalia
enemmän aikaa enkä sen todellisesta
latausasteesta en
sano
mitään. Eikä lopputuloksen
kestävyydestäkään ollut
mitään hajua.
Reissuun oli silti päästävä, joten
pikkuriski
oman matkan katkeamisesta jonnekin kannatti ottaa.
Mopo starttaa helposti
työntämällä
vähälläkin
akkujännitteellä, mutta
pyörään kiinnitettyjen
matkakamojen (tankki- ja sivulaukut + perälaukku) kanssa se on
turhan riskaabelia kaatumismielessä.
Reissun jälkeen paikallinen
käämityöliike käämi
kentän käsipelillä uudelleen *) ja
työkaverini Risto
re-engineerasi
alkuperäisestä kuvasta [
L]
puuttuneet komponentit kourallisella palaneita testikappaleita ja
hieman aikaa kuluttaen teki Suzukin
oman mallin mukaisen säätimen, joka on lopullisessa muodossaan
nähtävillä
myös
tässä.
Noita lienee tehty myöhemmin monelle muullekin Suomessa saadusta
palautteesta päätellen, huolimatta siitä että
kyseessä on vain 3 * OFF-ON-OFF -tyyppinen säädin.
Lineaariset versiot tuppasivat paukkumaan hajalle nopeiden
jännitepiikkien vaikutuksesta.
*) melkoisen ison vesikellon sai sormeensa
ammattikäämijäkin sitä sormineen
vääntäessä ohuiden muuntajalamellitappien
päälle..
Samaa tavaraa sai valmiina muun muassa
Seppo Sulalta,
joten järkevän hintaisten varaosien saanti on jo
paremmalla
tolalla niiden komponenttien osalta.
Läheltä piti
Land´s
Endin jälkeen meinasi käydä todella
ohraisesti, kun
jossain Cambornen pohjoispuolella parhaillaan ohittamani auto
päätti yhtäkkiä muuttaa
ajolinjaansa oikealle juuri silloin, kun olin sen
oikeanpuoleisen etuoven
kohdalla. Jäin vissiin
johonkin peilin kuolleeseen kulmaan, toivon, eli kyse oli vahingosta
eikä kännikkäästä tai
muuten
sekopäisestä autoilijasta. Tosin
oikealle ei ollut
mitään risteykseen viittaavaa
näköpiirissä.
Auto tönäisi onneksi hyvin
loivasti noin 80 km/h vauhdissa kylkeeni, josta johtuen huomasin
olevani hetkisen osittaisella kyljinmakuulla sen katon
päällä, vain vasen käsi kiinni
stongassa, jalat
vielä joten kuten jalkatapeilla, mopo jo heiluen
alapuolella.
Onneksi
tilanne säikäytti
PRKL:sti
vasta
muutaman sekunnin
päästä - sillä
hetkellä
epäilemättä 19" etu- ja 17" takarenkaan
hyrrävoimat, loiva kohtauskulma, pieni nopeusero
sekä pelkkä hullun tuuri pitivät mopon
pystyssä sen
tarvittavan kauhusekunnin ajan, jotta sain käden takaisin
stongalle, tasapainon kohdalleen ja mopon hallintaan.
En kaatunut, mutta
henkilökohtaiset kierrokset olivat sen
verran korkealla että
en uskaltanut heti pysähtyä, olisin
varmasti saanut
syytteen päällekarkauksesta ja / tai
nenääni heti
jatkoselvittelyn alussa. Tajusin vasta myöhemmin
että poliisin olisi saanut helposti paikalle
läheisen hätäpuhelimen avulla.
Kännykkää ei
siihen aikaan ollut matkassa.
Lopputulos:
Bonfangon valmistama vasemmanpuoleinen paksu
muovinen
sivulaukku halkesi parinkymmenen sentin matkalta pohjastaan,
etukatteen vasen
takanurkka murtui polven tienoilta ja
auton kyljen sinistä maalia ilmestyi etenkin laturin kopan
poskeen
=>
autoilija sai vastaavasti Suzuki-moottorin mustaa maalia ja
kourallisen naarmuja
sekä laturin kopan kokoisen painautuman
kylkeensä.
Kaksi ensiksi mainittua vikaa sai kotona korjatuksi
Sika-Flex:llä,
moottoriöljyn sisällä
pitävälle laturin
kopalle ei tarvinnut tehdä mitään.
Ei vaurioita omaan kehooni.
Tuurilla se laivakin seilaa kävi seuraavina
päivinä
aika usein mielessä.
Ohitettavien tarkkailuaste nousi
pysyvästi potenssiin x.
Kokonaiskilometrikertymä oli noin 7 500, josta ajamalla noin 4 000 kilometriä.
t. Kari
Alkuun
Matkat-sivu