Document made with Nvu
Pääset tänne "Alkuun"-linkeistä. Matkat-sivulle. Versio 1.26 / 11.4.2025. Rakenne tarkastettu ja kotisivulinkit suurennettu.

Mp-reissu 1992.

Skotlannin FIM-ralli, kierros Englannissa, Donington Park RR-kisat.

Sisällysluettelo:

Yleistä

Reitti Route66-muodossa.

Edinburghin FIM-Rallye-matkaan lähti Imatran Moottorikerhon mp-jaostosta useamman pyöräkunnan kokoinen porukka. Lähdimme liikkeelle Imatralta Valtsun läheltä 'Ujojen poikien parkista', josta tehtiin lyhyt lehtijuttu paikallislehteen.

Irma oli kotona Lauran syntymään valmistautumassa joten olin pakotettu edustamaan perhettämme yksin. Rankka homma mutta oli pakko uhrautua, vaikka hieman oli myös tekniikkaongelmia ajojännitystä lisäämässä ;-) Tarkemmin kohdassa Muuta.

Alkuun

Suomi

Lähdimme liikkeelle suuntana aluksi Helsinki, Tukholma ja Göteborg, laiva Pohjanmeren yli ja lopuksi Edinburgh.

Normihommaa laivaannousuineen ja lyhyine merimatkoineen Ruotsiin.

Alkuun

Ruotsi

Ajoimme 450 kilometriä Tukholmasta Göteborgin yläpuolelle Uddevallaan PekkaK:n sukulaisten nurkkiin yöksi.

Vioittunut latausjärjestelmä vaati seurantaa kunnes kelvollinen "säätökytkinten" käyttö alkoi selkeytyä volttimittarin lukemia eli akun napajännitettä seuraillessa.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Seuraavana aamuna ajettiin enää alle sadan kilometrin siirtymätaival satamaan [L].

Vähän ennen Göteborgin satamaan saapumistamme tuli rinnallemme liikennevaloihin paikallinen Ford Cosworth, joka aikoi näyttää matkamotoristeille miten se rauta liikahtaa

Hyvinhän se liikahti kunhan kaikki meistä olivat ensin havainneet mikä oli pelin henki. Jonka jälkeen Cosworth jäi nopeasti toiseksi kääntyen pian sivukadulle. Turhaan läksimme leikkiin mukaan mutta kivaahan oli emmekä törmäilleet keskenämmekään.

Kuvassa odotellaan Göteborgin Frihamnetin Check In:n avautumista. Pekka, Mallu ja Jukka.

Göteborg ja lauttasatamaan pääsyä jonottamassa

Jonon takimmaisena näkyy allekirjoittaneen Suzuki, Jukan Yamaha ja etummaisena Pekan & Mallun Suzuki.

Porukkaa oli matkalla Edinburgin FIM-Ralliin niin paljon, että lähtö Göteborgin satamasta meinasi mennä täysin per.. korjaan pipariksi. Lopulta vuosia Ruotsissa asunut MikaO meni DFDS:n lastaushenkilöstön luo ja sai aikaan sen, että pääsimme vielä sisälle ennen laivan lähtöä. Tuo edellinen kuva antaa täysin väärän kuvan lähtöhässäkän laadusta. Autokansikin oli keulaosistaan täynnä kuin sillit suolaan ahdettuja moottoripyöriä [L], kuvassa näkyy normaalimpi tilanne kesältä 2004.

Liikaa mopoja ja reissuunlähtijöitä vissiin? Ei oikein homma toiminut, hyttijaotkin menivät aivan miten sattuu. Pääasia kuitenkin oli se että laivaan päästiin joskin viime tingassa.

Princess of Scandinavia-laiva oli pieni ja tunnelma tiivis varsinkin siellä vesirajan "Sleep-In" -osaston käytävillä aamuyöllä. Siellä ei viitsinyt turhaan miettiä miten pitäisi toimia jos laiva alkaisi upota tai tuli pääsisi irti; sen verran kapeata niillä sokkeloisimmilla hyttikäytävillä oli ettei ohittamaan päässyt kunnolla normaalistikaan.

Laivan esite löytyy tästä.

Alkuun

Englanti

Ajoreitti: Newcastle Upon Tyne/North Shields - A1 - Edinburgh, vajaa 200 km.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Newcastle Upon Tynessa passi- ja tullitarkastuksen yhteydessä annettiin nopeusmittariin liimattavat tarrat nopeuserojen (maili/h - km/h) havainnollistamiseksi. Sitä en enää muista pitikö etulamppuihin enää liimailla jotain varjostinteippejä, ilmeisesti ei.

Radioamatöörilaitteen (144 -146 MHz FM lähetinvastaanotin) vienti maahan ei kiinnostanut vähääkään sikäläisen tullin miehiä.

Maisemaa Newcastle Upon Tynesta Edinburghiin vievältä rantatieltä. Mallu, Maku, Jukka, Pekka, muut taaempana.

Rantatiellä Edinburghiin

Mukavan näköistä kun ei sada..

Alkuun

Skotlanti

Mika, Pipsa ja Atte olivat liikkeellä kullanvärisellä Suzuki Cavalcadella, jossa oli sekä sivu- että perävaunu. Nuorimmaista eli Attea alkoi jossain vaiheessa ennen Edinburghia hermostuttamaan kunnolla => kiljuntansa kuului sivarista käsin ainakin parin moottoripyörän verran taaksepäin.

Sivarilla ajaminen niin sanotusti tien väärällä puolella oli muutenkin melkoisen huiman näköistä yhdistelmän oltua ohittaessaan melkein kokonaan toisella kaistalla, ennen kuin kuski näki kunnolla ohitettavan ajoneuvon eteen.

Aikaa FIM:n alkuun oli sen verran, että menimme Dollarin leirintäalueelle yöksi. Se on noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Edinburgin yläpuolella oleva pieni kylä.

Seuraava päivä tutustuttiin lähiympäristöön [L] (Dollar - A91- A907 - B8033 - Dunblane - A9 - Perth - M90 - A91 - Dollar) jossa muun muassa kivistä kasattua lammasaitaa oli kymmeniä kilometrejä teiden varrella.

Jotain isoa lampailla kansoitettua rinneaitausta ohittaessamme kuului takaa huudahdus "Lampaat hiljaa!" siihen kuuluvalla käsimerkillä vahvistettuna, Jukkishan se taas ;-) Huudahdus taisi olla jossain sen aikaisten Hymyhuulten tai Aki ja Turo-sketseissä.

Myös paikalliseen linnaan [L] nimeltään Castle Campell päästiin tutustumaan. Linkin kartassa matka on edestakainen leiristä leiriin.
Siellä oli räväkkä mukavuuslaitos: "pytyltä" oli varmaan viisitoista metriä suoraa pudotusta muurin ulkopuolisille kallioille. Kattokin oli tehty lyijylevyjen päälle kasatuista liuskekivistä joten lentävistä tulinuolistakaan ei pahemmin tarvinnut välittää, elleivät ne lennelleet suoraan vessan alasektorista ylöspäin..

Lopulta oli aika siirtyä Edinburghin lentokentän maastoon [L]. Samalla alueella oli myös moottoriharjoittelurata kilpa-autoilijoiden kouluttamiseen. Alue oli hyvin hoidettua nurmikkoa hiekoitettuine käytävineen ja asfaltoituine teineen, sekä suuri halli ruokailujen ja juhlallisuuksien tarpeisiin.

Vuoden 1992 FIM-Rally, järjestyksessä #47, järjestettiin Edinburghin lentokentän lähialueella.

Tuossa [L] näkyy sen muistolätkä suurempana.

Tietoa tulevista FIM-Ralleista
FIM Rally:n sisäänkäyntikatos ja muitakin suomalaisia (Touring Finlandin porukkaa taisi olla sielläkin reilusti liikkeellä). Sekä Pekka ja Mallu punaisissa IMK:n kerhotakeissaan.

Sisäänkäynti FIM-92 leiriin

Leirialueen kartta

FIM-aluekartta

Alkuun

Leirialueemme. Sateella ja tuulella oli syytä pitää ulkoteltan kiinnitysnarut tiukalla jotta vesi ei pyrkinyt pyytämättä sisään. Taustalla vasemmalla näkyy MikaO:n Suzuki Cavalcade, IMK:n lippu ja Markun Honda Bold'Orr, keskellä on Vesa pyörällään, oikealla allekirjoittaneen ja Mallun GSX:t.

Telttakylä FIMissa Edinburgin lentokentän vierellä

Edinburghin leirikuvassa ovat: Maku, Erja, Jukka, Kari, Mallu, Pekka, Pipsa ja Atte (nuorin), MikaO sekä Pasi, Enska, Vesa, Tarja, MikaR, Minna (Henna toimi kuvaajana).

Valitettavasti tuostakin porukasta on osa vaihtanut jo hiippakuntaa: Enska, Pekka, Jukkis ja Pipsa R.I.P.

Tutustumiskäynnit hoidettiin järjestäjien paikalle tilaamilla kymmenillä busseilla, jotka sukkuloivat kukin eri suuntiin - etukäteen ei siis ollut välttämättä tarkkaan tiedossa minne mikin bussi käytännössä menee.. Ohjelmaa riitti golfkentistä puutarhojen ja likööri- ja viskitehtaiden kautta erilaisiin tuotemaistajaisiin saakka, ainoastaan paikallista perinneruokaa emme saaneet ravintolasta ostetuksi.

Tarjoilija sanoi että "Te Ette Halua Sitä!" eikä sitten sisältöön perehdyttyämme ja tarkemmin ajateltuamme haluttukaan.
Jos on tarvetta saada kaljaa teltoille niin kannattaa huomioida tällainen temppu kaupungin kauppoja kierrellessänne: "Voinko ostaa yhden kaljan?" Ja kun saat vaimoveitikalta luvan, niin astian koko riippuu täysin kaupan valikoimasta. Useamman litran vetoisia sammioitakin löytyi, tosin samaa kysymystä oli kuulema turha enää sen jälkeen esittää.

Edinburgin keskustassa ja sen suurimman linnan etupihalla poikettiin muutamaan otteeseen, mutta suurempaa linna- tai vastaavaa kierrosta ei sillä kertaa tehty. Linnan edessä taisi olla tekeillä hieman myöhemmin järjestettävien sotilas- ja muiden musiikkifestivaalien katsomorakennelmia - se Mike Oldfieldin Tubular Bells II -keikka olisi ollut todella mielenkiintoinen paikan päältäkin katseltuna, muusta kunnon säkkipillimusiikista puhumattakaan.
Jonkin verran teetti työtä löytää avoin pikapesula, joka lopulta löytyi Haymarketin suunnalta; sinne poikettiin pariinkin otteeseen pyykkäämään ja kuivattamaan vaatteitamme. Kunnollisilla pesu- ja kuivauskoneilla sekin oli varsin nopea ja halpa operaatio.

Kansojen paraati oli todella hieno kokemus ensikertalaisesta, kun keräännyimme pääkadun alkupäähän ensin suureen nippuun ja lähdimme sen jälkeen hitaasti ajaen liikkeelle katujen varsien ollessa tupaten täynnä kannustavia katsojia. 
Eikä se koko porukan yhteinen illanviettokaan huono ollut, muun muassa Suzi Quatro pisti päälleen valettuine nahka-asuineen parastaan pitkin iltaa. Hienoja t-paitojakin näkyi eri puolilla, niitä myös vaihdeltiin estoitta jos paitamalli miellytti vaihtajien silmiä. Meillä mukana ollut paitamalli kelpasi muistaakseni vähän nirkoisemmin.

Olikohan tämä juuri se FIM jossa muuan Arska tuli taas uhoamaan pöytään. Joku otti ja tuumasi: Lopeta se heiluminen tai tämä vieressä istuva, karatesta mustan vyön hankkinut "Tappaja-Lampinen" napauttaa sinut kerralla hiljaiseksi! Muuta ei tarvittukaan kun tyypille tuli kiire toisaalle ja pöytäseurue sai taas juomarauhan. Jaa että mikä musta vyö, henkilö itse ei tiennyt sellaista edes kantavansa.. Ei, vaan Belgradin FIM.

Alkuun

Englanti

York

26.7.1992

Ajoreitti: Edinburgh - A71 - M74 - A74(M) - Carlisle - A6 - York/Sedbergh - A684 - Hawes - Aysgarth - B6160 - Buckden - Kettlewell. Vajaa 350 km.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. A684 River Ure-joen varrella Yorkshire Dales National Parkissa oli kartanpiirron aikana suljettu, joka erottuu sinisellä käsipiirrolla tehtynä reitin loppuosasta.

Yorkissa satoi kiitettävästi eikä aiemmin vastaan tulleissa majataloissa ollut riittävästi vapaata tilaa tarjolla, onneksi Kettlewellistä sellaista erään pubin yläkerrasta löytyi. 

Yorkin alue on sateessakin todella hienoa maisemaltaan, se oli pakko todeta. Osa Imatralaisesta FIM-porukasta oli viettänyt siellä vähän enemmänkin paluuajastaan (ainakin Mika ja Minna), me neljä (Pekka, Mallu, Jukka ja minä) vain yhden yön.

Ilmeisesti joku kaivosteollisuuden haara (hiili) on sielläkin tarjonnut työtä aiemmin, sen verran näytti vanhoja reikiä olevan lähiympäristön kivisissä rinteissä. Tuolta löytynee lisää tietoa: National Coal Mining Museum for England, Caphouse Colliery, New Rd, Overton, Wakefield WF4 4RH.

Southampton

Ajoreitti: Kettlewell - Skipton - A629 - Bradford - M62 - M1 - M69 - Coventry - M40 - Oxford - A34 - M3 - Southampton. Noin 500 km.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Loppu ajomatka keskisen Englannin läpi etelärannikon suuntaan oli normaalia moottoritieajoa, ilman mitään sen kummallisempia mielenkiinnon kohteita, mitä nyt itseäni pisti ohimennen silmään muuan suuri alue täynnä valtavia satelliitti- ja muita erikoisempia antenneja.

Ehkä noita pienempien teiden kierreliittymiä eli liikenneympyröitä oli huomattavasti enemmän kuin missään muualla. Vasemmanpuoleinen liikennekään ei enää haitannut liikkumistamme.

Jukka soitteli matkan varrelta muutamaan otteeseen Kevinille, joten Southamptonissa tavattiin Imatrallakin muutaman kerran vieraillut moottoripyörämies Kevin tulevan vaimonsa kanssa. Kuvassa näkyy heidän kotinsa. Majoituimme heillä pari yötä. 

Välipäivänä 27.7.1992 poikettiin myös Portsmouthissa [L] sekä pienen lautta-ajelun päässä sieltä tutustumassa paikalliseen sukellusvenemuseoon.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Kevinin asunnon paikka ei ole oikea. Sen sijaan ukellusvenemuseo on oranssin nuolen osoittamassa paikassa.

Kuvassa on X-luokan minisukellusveneen keulaosa.

X-luokan sukellusveneen keula

Museossa oli kalustoa eri aikakausilta, periskooppi, halkaistu torpedo ja muuta vedenalaisrekvisiittaa. Viereisessä satama-altaassa näkyi olleen joku nykyaikaisempi sukellusvene koulutuskäytössä, seuraavalla käyntikerralla se/ne olivat jo poistuneet sen maanpäällisen syväsukellussäiliön kohdalta.
Käydessämme illemmalla suuremmalla porukalla keilaamassa tuli juotua siinä ohessa muutama olut, paikallinen ulkopuolinen kuski mukaan lukien. Kun sitä ääneen ihmettelimme, niin hän tuumasi että "ei siihen kukaan siellä puutu, niin kauan kun mitään vahinkoa ei tapahdu".. Niinpä.

Kummallinen piirre oli myös älyttömyyksiin menevät rituaalit naimisiinmenovaiheessa: ei kuulema ollut mitenkään epänormaalia pistää tuleva sulho vaikka muutamaksi tunniksi seisomaan läheisen moottoritien keskellä olevalle viheralueelle kädet kaiteeseen käsiraudoilla kiinnitettynä, henkilö tietysti munasillaan tai jotain muuta yhtä viisasta. Kevin totesikin että hän menee naimisiin mieluumin vaikka Australiassa kuin paikanpäällä, lienee ollut mukana useammassakin vastaavassa tapahtumassa ja osasi odottaa kostoa edellisten temppujen uhreilta. ;-)

Alkuun

Lands End

28.7.1992

Ajoreitti: Southampton - A31 - A35 - Exeter - A380 - A3022 - Torguay - Paington - A385 - A38 - Plymouth - A38 - St Austell - Helston - A30 - Lan's End - A30 - B3260 - Okehampton. Vajaa 600 km.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Oranssi nuolenpää näyttää suurpiirteistä nojailualuetta.

Muut lähtivät takaisin pohjoiseen kohti Donington Parkin RR-rataa.

Vietin seuraavat pari päivää itsekseni eli ensin vuoden 1979 kesältä tuttussa kielikurssikaupunki Torguayssa hetken muistellen menneitä aikoja.

Kielikurssinaikainen kotikatu

Harmittavasti Ellacombe Church Roadin varrella ollut majoituspaikka (#42-44?) saati isäntäperhe eivät löytyneet. Kuten osakuvasta kuvasta näkyy, liian monta identtistä rakennusta oli kylki-kyljessä kiinni toisissaan jotta pelkkä näkömuisti olisi riittänyt oikean oven tunnistukseen.

Kielikurssikaupunki Torquay

Ajo jatkui sieltä Paigntonin kautta etelämmäksi Land´s End:iin sekä lopuksi takaisin sisämaahan, matkalla vastaan tulleelle leirintäalueelle Okehamptonissa.
Omaan tahtiin ajaminen voi joskus olla hetkisen paikallaan, sillä vanha sanonta: "kaksi on hyvä mutta kolme on jo väkijoukko" pätee ihan samalla tavalla isompaan mp-porukkaankin.

Siinä pyöräjonon viimeisenä ajavat joutuvat ajamaan välillä melkoisen reipasta kyytiä pysyäkseen muun porukan tahdissa mukana. Siitä oli kertynyt riittävästi kokemusta aiemmilta vuosilta, kun ajelimme parhaimmillaan parinkymmenen pyörän porukalla pitkin poikin Imatran ympäristöä ja vähän kauempanakin. Jos ensimmäinen ajoi vähääkään tiheämmässä liikenteessä tasan rajoitusten mukaan, niin ohituksista aiheutuvasta heiluriliikkeestä johtuen viimeinen jäi jälkeen tai tuli perässä parhaimmillaan kaksinkertaisella nopeudella. 

Se ei välttämättä ole kovin rentouttavaa saati suotavaa, käyden riskien kasvaessa hermojen päälle (kevyimmillään "lähteekö kortti nyt vai vasta varttitunnin päästä"). Samoin ajo- ja leporytmi sekä henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet ovat jokaisella omanlaisiaan.

Alkuun

Länsireuna

Ajoreitti: Okehampton - Birmingham - Southam - Northampton - Kettering - Oakham. Noin 430 km.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Matka jatkui seuraavana päivänä Exeterin kautta maan vasenta sivua (M5) takaisin ylemmäksi.

Pankissa käydessään piti muistaa ottaa kypärä ajoissa päästä ennen sisälle menoa, sen verran suuret muistutuskyltit olivat näkyvillä pankin eteisessä. Näinköhän olisi juuttunut tuulikaappiin lukkojen taakse poliisia odottamaan, jos ei sitä olisi riisunut ajoissa.

Luottokorttien kanssa pärjäsi pankissa täysin ongelmitta, sen sijaan jossain kaupassa saattoi kortin varmentamiseen kulua yllättävän paljon aikaa - mistä se lie johtunut vai sikäläisen IT-infran kehittymättömyydestä, en tiedä.

Kerrankin oli bensa-asema juuri oikeassa paikassa moottoritien varressa: kun viimein pääsin tankkauspistoolin viereen ja laskin mopon sivuseisontatuelle niin kone sammui bensahöyryjen vähyyden vuoksi. Aika pitkiä olivat moottoriteiden tankkauspisteiden välit niissä maisemissa, tosin motarilta sivummalle poikkeaminen olisi varmaan löytämistä helpottanut. 

Bensan hintakin jäi mieleen, se oli jo silloin reilut 7 markkaa litra kotimaan senaikaisella rahalla mitattuna.

Pääsin lopulta muiden leiriläisten luokse Oakhamin viereiselle leirintäalueelle. Osa porukasta oli ollut jo vähän huolissaan miten ajolenkilläni meni, ihan aiheesta kuten jutun lopusta näkyy.

Sieltä oli reilun puolen tunnin ajomatka vajaan kuudenkymmenen kilometrin päässä olevalle Road Racing -radalle Donington Park:iin. 

Onneksi riittävän pitkä etteivät pahimmat kisojen lieve- tai oheisilmiöt kuten hulina ja älämölö leirintäalueilla sekä ralli lähitiestöllä yltäneet täysimääräisinä sinne saakka. Tosin yksi arviolta parikymppinen karate-tyyppi (asiakas) seisoi välillä ravintolan ulko-oven vieressä jonkinlaisessa valmiusasennossa, odottaen että joku sisääntulija erehtyisi tekemään jotain sellaista mikä päästäisi hänet kimppuunsa. Puhutellen ohi kävelleitä toivoen saavansa jonkun vastaamaan jotain yllyttävää "Pelkurit"-kommenttiinsa..

Samassa paikassa oli myös käyttäjäystävällinen kolikkopuhelin, jolla saattoi soittaa Suomeen sikäläisellä paikallispuhelutaksalla, mikä oli erittäin reilu alennus vallitseva hintataso huomioiden. Se käytiin tarkastamassa seuraavaakin päivänä ja toimi edelleen.

Leirintäalueen päärakennuksen kahvila-ravintola oli lajissaan mieleen jäävä: jos joku huoneen nurkka on vähän huonommassa kunnossa niin ei se näköjään kaupankäyntiin vaikuta ellei sorru kokonaan. Samaa hallittua ränsistyneisyyttä oli havaittavissa muuallakin matkan varrella. 

Alkuun

Donington Park

Reitti ViaMichelin-kartalla [L] edestakaisin.

Doningtonin RR-kisa nähtiin useamman päivän aikana (harjoituspäivinä oli vielä reilusti tilaa mopojen parkkeeraamiseen aivan radan äärelle, kisapäivänä se olikin jo kokonaan toinen juttu). Minimototkin havaittiin. 

Jukka, Pekka ja Mallu.

Pyörät parkkiin ja radalle

Harjoituspäivinä ei satanut mutta kisapäivänä tietysti, oltiinhan Englannissa. 

Paikkamme oli siinä pääsuoraa edeltävässä, alhaalta oikealta vasemmalle ylös nousevassa rinteessä (nykyisen lentokentän päässä), josta näkyy hyvin myös kauempana oikealla/alempana oleva radan osa. 

Rata-alue oli hyvn hoidetun näköinen kokonaisuus jossa oli mukava seurata tapahtumia kisan eri vaiheissa - kyllä sinne voisi ajaa joskus toistekin.

Alkuun


Ja taas kohta oli aika viedä Mallu lentokoneelle, tällä kertaa Stanstediin Lontoon yläpuolelle 130 kilometrin päähän. Hänen kesälomansa loppui ennen aikojaan, tosin tarjolla olisi ollut enempi pelkkää kotimatkaistumista.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Paluumatkalla poikettiin Pekan kanssa mutka "Imperial War Museum":ssa, jossa olisi mennyt helposti vaikka pari kokonaista päivää. Paikka on noin kolmekymmentä kilometriä Stanstedin lentokentän yläpuolella Duxfordissa. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa jos monipuolinen vanha lentokalusto muine oheisvälineineen kiinnostaa.

Yhden vanhan esitesivun osa löytyy täältä ja saman esitteen toinen puoli kokonaan. Huomattavasti enemmän uudempaa asiaa löytyy tietysti kotisivuiltaan
Pekka näytti aika pieneltä seisoessaan B-52:n renkaan vieressä, samoin A10 on aika härskin näköinen varsinkin 7-piippuisen gatlinkinsa edestä tarkasteltaessa. Siellä oli takavarikoituna myös Saddamin ison tykin putken pala mallikappaleena siitä saksalaisten vuorenkylkitykki-projektista, sekä paljon muuta.
Siellä järjestetään myös lentonäytöksiä sota-ajan lentokalustolla, jotka esimerkiksi vuonna 2006 näyttivät kestävän viikonlopun verran. Sellaiseen tapahtumaan ehtisi siis hyvin vaikka jollain halpalennolla (Tampere - Stansted, tai vastaava).

 --

Seuraavan päivän ajoreitti: Oakham - Lontoo - Dover. 300 km + sekä varmaan 100 km mantereen puolella.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Viimeisenä Englannin päivänä ajoimme Okehamptonista (A606 - A1 - A1(M) - A14 - M11) Lontoota kiertävälle moottoritielle (M25), tosin ajaen vasemmalle kääntyvän liittymän ohitse Jukan ajettua juuri huonoon aikaan rinnalleni kysymään milloin käännytään - peittäen samalla liittymän minne meidän olisi pitänyt mennä. Useamman pyörän kanssa liikuttaessa äkkiliikkeitä ei kannattanut tehdä. Sen liittymän missauksen vuoksi saimme ajaa melkoisen lenkin lähelle Lontoota ennen kuin pääsimme kääntymään takaisin tulojäljillemme.

Sitä sattuu paremmissakin piireissä, onneksi emme harhailleet  tuon enempää; ollapa joku yhteinen radiojärjestelmä käytettävissä.

Alkuun

Hollanti

Doverista siirryttiin lautalla mantereelle Oostendeen.

Eipä näkynyt Belgialaisiakaan tullimiehiä yksittäinen radioamatöörilaite kiinnostavan eli se niiden käytön valvonnasta ja lupien mukanaolon tarpeesta.

Olipa vaikeata löytää majoitusta niiltä nurkilta, poukkoilimme sikäläisillä teillä hetken kuin aropuput ennen kuin sopiva paikka viimein löytyi. Ajamisen nautinto katosi tyystin hämärän laskeuduttua kun mopossani oli vain viisiwattinen polttimo ajovalon virkaa tekemässä. Onnekseni sain ajaa Pekan ja Jukan välissä heidän valojensa vaikutuspiirissä, yksinään liikkuessani olisi yöajo pitänyt turvallisuussyistä jättää kokonaan väliin.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Adamin eli Amsterdamin kautta ajettiin rannikon isoille padoille, josta sujuvasti edelleen Groningeniin ja Saksaan.

Alkuun

Saksa

Ajo jatkui Bremenin sivuitse Travemundeen teltoille.

Jossain vaiheessa aivan Saksan alueen lopussa nostettiin ajonopeutta moottoritiellä mutta renkaat alkoivat olla sikäli kuluneet, että ajomukavuus kärsi liikaa.

Edessä oli ME 33 Laser, josta keskellä olleiden kuvioiden toiset reunat olivat jo kuluneet = nopeuden nosto noin 180 km/h aiheutti välittömästi pahenevaa woblausta. Takana oli allekirjoittaneen ensimmäinen ME 88 teräsvyömalli, joka osoittautui erittäin hyväksi renkaaksi GSX:ään, semminkin kun se ensimmäinen teräsvyömalli kesti paljon rättimallin vastaavaa enemmän ajokilometrejä.

Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi erittäin hyvä maku suuhun, niinpä tuonne Skotlannin maisemiin piti matkustaa koko perheeni voimin vuonna kesällä 2004. Wales ja Irlanti odottivat nekin käyntivuoroaan.

Lopuksi siirryttiin Finnjetillä Helsinkiin, siinä se loppumatka pääpiirteittäin sitten olikin.

Muuta

Jos joku (huomio Mallu ;-) ehdottaa että yksin ajavan on helppo ottaa esimerkiksi pienehkö muovilaukkuun pakattu hiiligrilli kyytiinsä, niin minulta sitä on turha tulla enää kysymään.

Kuskasin sellaista edestakaisin Iso-Britanniaa sen verran, että ne sen ainoan todellisen käyttökerran aikana valmistuneet makkarat tuli kyllä siunattua mielessä aika perinpohjaisesti - aika pieni tehopaino-hyötysuhde siitä irtosi kaikkeen vaivannäköön nähden. Toisaalta sain heiltä riittävästi akun lataustukea eri leireissä, joten se taisi mennä aikalailla fifty-sixty.

Alkuun


GSX:stani hajosi laturin kenttäkäämi ja lataussäädin pahimmoilleen juuri ennen lähtöä, joten koko homma meinasi mennä osaltani puihin. Käämin yksi vaihe paloi osittain oikosulkuun pyörän rungon kanssa polttaen samalla säätimenkin.

Ei hätää, pikainen kytkentäpiirustus lupiaskin kanteen ja hommiin: hajonnut lataussäädin lensi mäkeen, ulkoinen viisarivolttimittari stongaan, kaksi vielä ehjää vaihetta laturista kierrätettiin vipukytkinten kautta tasasuuntaussillalle (35 A) eli yhteys pyörän runkoon = maahan eli tulevan kytkennän miinuspuoli ja sulakkeen kautta edelleen akulle, ajovaloiksi vaihdettiin maksimissaan 5-wattiset polttimot ja vasen käsi asemoitiin vipukytkimille lataussäätimeksi.

Akku rajoitti jännitteen liikanousua ja pyörän kulutuslaitteet purkivat myös sitä. Aika harvoin tarvitsi toista käämiä pudottaa pois, akun nestepinnan tasoa oli silti syytä seurata normaalia useammin.

Viallinen mutta toimiva lataussysteemi 

Lisäksi tehtiin akkukaapeli oman ja Mallun pyörien akkujen yhdistämiseksi leireissä; molempiin oli laitettu valmiit liittimet johdon päihin roikkumaan, joten tarvittiin enää pätkä liittimin varustettua kaapelia väliin.

Muuten meni hyvin mutta Edinburghissa toinen vipukytkimelle menevä vaihejohto katkesi tärinästä poikki ja lataus alkoi loppua tosissaan, onneksi katkos löytyi ja matka Yorkin suuntaan pääsi jatkumaan kutakuinkin normaalisti. Yhden vaiheen tuottama sähkö näköjään kului pelkkään sytytykseen ja parkkivaloihin.

Olosuhteet huomioiden tuo oli varsin toimiva konstruktio, joskohta akun latautuminen vei reilusti normaalia enemmän aikaa enkä sen todellisesta latausasteesta en sano mitään. Eikä lopputuloksen kestävyydestäkään ollut mitään hajua. Reissuun oli silti päästävä, joten pikkuriski oman matkan katkeamisesta jonnekin kannatti ottaa.

Mopo starttaa helposti työntämällä vähälläkin akkujännitteellä, mutta pyörään kiinnitettyjen matkakamojen (tankki- ja sivulaukut + perälaukku) kanssa se on turhan riskaabelia kaatumismielessä.

Reissun jälkeen paikallinen käämityöliike käämi kentän käsipelillä uudelleen *) ja työkaverini Risto re-engineerasi alkuperäisestä kuvasta [L] puuttuneet komponentit kourallisella palaneita testikappaleita ja hieman aikaa kuluttaen teki Suzukin oman mallin mukaisen säätimen, joka on lopullisessa muodossaan nähtävillä myös tässä.

Noita lienee tehty myöhemmin monelle muullekin Suomessa saadusta palautteesta päätellen, huolimatta siitä että kyseessä on vain 3 * OFF-ON-OFF -tyyppinen säädin. Lineaariset versiot tuppasivat paukkumaan hajalle nopeiden jännitepiikkien vaikutuksesta.

*) melkoisen ison vesikellon sai sormeensa ammattikäämijäkin sitä sormineen vääntäessä ohuiden muuntajalamellitappien päälle..

Samaa tavaraa sai valmiina muun muassa Seppo Sulalta, joten järkevän hintaisten varaosien saanti on jo paremmalla tolalla niiden komponenttien osalta.

Läheltä piti

Land´s Endin jälkeen meinasi käydä todella ohraisesti, kun jossain Cambornen pohjoispuolella parhaillaan ohittamani auto päätti yhtäkkiä muuttaa ajolinjaansa oikealle juuri silloin, kun olin sen oikeanpuoleisen etuoven kohdalla. Jäin vissiin johonkin peilin kuolleeseen kulmaan, toivon, eli kyse oli vahingosta eikä kännikkäästä tai muuten sekopäisestä autoilijasta. Tosin oikealle ei ollut mitään risteykseen viittaavaa näköpiirissä.

Auto tönäisi onneksi hyvin loivasti noin 80 km/h vauhdissa kylkeeni, josta johtuen huomasin olevani hetkisen osittaisella kyljinmakuulla sen katon päällä, vain vasen käsi kiinni stongassa, jalat vielä joten kuten jalkatapeilla, mopo jo heiluen alapuolella.

Onneksi tilanne säikäytti PRKL:sti vasta muutaman sekunnin päästä - sillä hetkellä epäilemättä 19" etu- ja 17" takarenkaan hyrrävoimat, loiva kohtauskulma, pieni nopeusero sekä pelkkä hullun tuuri pitivät mopon pystyssä sen tarvittavan kauhusekunnin ajan, jotta sain käden takaisin stongalle, tasapainon kohdalleen ja mopon hallintaan.

En kaatunut, mutta henkilökohtaiset kierrokset olivat sen verran korkealla että en uskaltanut heti pysähtyä, olisin varmasti saanut syytteen päällekarkauksesta ja / tai nenääni heti jatkoselvittelyn alussa. Tajusin vasta myöhemmin että poliisin olisi saanut helposti paikalle läheisen hätäpuhelimen avulla. Kännykkää ei siihen aikaan ollut matkassa.

Lopputulos: Bonfangon valmistama vasemmanpuoleinen paksu muovinen sivulaukku halkesi parinkymmenen sentin matkalta pohjastaan, etukatteen vasen takanurkka murtui polven tienoilta ja auton kyljen sinistä maalia ilmestyi etenkin laturin kopan poskeen => autoilija sai vastaavasti Suzuki-moottorin mustaa maalia ja kourallisen naarmuja sekä laturin kopan kokoisen painautuman kylkeensä. Kaksi ensiksi mainittua vikaa sai kotona korjatuksi Sika-Flex:llä, moottoriöljyn sisällä pitävälle laturin kopalle ei tarvinnut tehdä mitään.

Ei vaurioita omaan kehooni. Tuurilla se laivakin seilaa kävi seuraavina päivinä aika usein mielessä.

Ohitettavien tarkkailuaste nousi pysyvästi potenssiin x.

Kokonaiskilometrikertymä oli noin 7 500, josta ajamalla noin 4 000 kilometriä.

t. Kari

Alkuun
     Matkat-sivu