2002 Barcelona

Porukan ja Suomessa olevien perheiden välillä hoidettiin pääosin tekstiviestein. Mukana näkyvät tekstiviestienhinnat ovat Soneran kanssa sopimuksen tehneiden yhtiöiden laskuttamia, todellisia hintoja kännykkäni oltua automaatilla koko ajan. Pyörissä ei ollut PMR- tai muita vastaavia radiopuhelimia eli paikallisesti homma hoidettiin vilkuilla, sekä käsi- ja muilla vastaavilla merkeillä.

Nettikahviloita havaittiin vain muutamia joskaan niitä ei kovin aktiivisesti mistään etsittykään.

Lisätietoja

Matkakertomus

Suomi:

Imatra - Hanko

Imatra - Hanko 420 km.

Lähtö lauantaina Joutsenon Shelliltä kello 14.00, Maku tuli myöhemmin perästä. Hankoon saavuttiin noin kello 19.00. Lähimmästä nakkarista ostettiin viimeinen kotimainen kuppi kahvia ja lihapiirakka parilla nakilla, joiden jälkeen satamaan lippuja hakemaan ja lähtöä odottamaan. Maku olikin jo satamassa tultuaan suorempaa, Porvoon puoleista reittiä.

Ensimmäisen ajopäivän tunsi takamuksessaan aika nopeasti eli Hangon lähestyessä taukojen määräkin olisi helposti kasvanut. Jalkatapeilla seisoskelu, käsien ravistelu ja muu venyttely yleistyi itse kullakin matkan edistyessä. Erityisesti kaasukäsi pyrki alkuun puutumaan aika lailla. Normaali stongan tärinäjuttu, joka menee ohi muutamassa päivässä.

Hangon sataman odotusalueella Jukka, Maku ja Kari.

Hangon sataman jonossa Makun Bold'Orr:n takarengas havaittiin tyhjäksi. Syyksi paljastui katkennut tubeless-venttiili, joka oli puoliksi poikki aivan vanteen juuresta. Maku ajoi läheiselle huoltamolle ja tyhjensi renkaaseen paikkausainepullon => pyörä ajettiin laivaan muiden mukana ja aloitettiin kyselemään varaosaa. Laivan infosta kysyttiin valmiiksi lupa käyttää laivan tiloja venttiilin vaihtamiseksi.

Tiloja olisi voinut käyttää mutta venttiiliä ei löytynyt mistään (rekkamiesten vinkki: satamassa on perävaunujen purkutiimi, joilta varmaan löytyisi paineilmaa ja muita rengashommissa tarvittavaa materiaalia sekä osaamista).

Pyörät ajettiin alimmalle kannelle jossa niiden heiluminen jäi minimiin. Kannelta löytyi muovisangosta puhtaita sidontaliinoja, kun pyörien määrä oli pienehkö ne riittivät hyvin kaikille. Itselläni oli varmuuden vuoksi yksi sellainen mukana.

Laiva oli Superfast VII. Se on uusi, hytit ovat oikein siistejä ja paikat muutenkin kunnossa joka paikassa. Se on enemmänkin rahti- kuin matkustajalaiva, joten ravintola- ja vastaavia palveluja on varsin rajoitetusti. Ravintola- ja vastaavat palvelut on keskitetty 7. kannelle, hyttimme sijaintipaikka oli kansi 8. Ylin kansi oli #10. Pyörät taisivat olla kannella 4.

Sauna on kuulema ok, samoin pesutila. Kuivaushuone kaappeineen on onnettoman pieni suuremmalle kävijämäärälle.

Á la Carten palvelu oli tuhottoman hidasta; hyvä mutta hintava ruoka korvasi osittain sen, kiirettä ei siellä silti kannata näköjään pitää. Pari henkilöä palveli asiakkaitaan tukka putkella mutta se ei oikein riittänyt.

Jukalle myytiin illalla epäilemättä vahingossa vedellä laimennettu viskipaukku yläkannen keulan puolen baarissa. Hänen mentyään reklamoimaan asiasta oli kyseisen myyjä juuri lopettanut vuoronsa - Jukka sai toiselta eteensä Lagavulin-paukun ilman kustannuksia.

Laivalla toimii kolme osapuolta: laivayhtiö, TaxFree-kauppiaat sekä ravintola- ja baaripalveluista vastaava osapuoli. Jos jotain reklamoitavaa tulee eteen, niin kannattaa kohdentaa se oikeaan osoitteeseen.

TaxFreessä eivät kotimaiset pankkikortit kelvanneet, muualla kyllä. Syynä on myyjän mukaan heille pankkikorttikuittien käsittelystä muodostuvat kustannukset Suomessa. Osa ravintolapalveluja tarjonneista henkilöistä suhtautui kotimaisiin kortteihimme vähintäänkin tietämättömästi, jotkut nuorimmat eivät edes tienneet että toimiva kortinlukijalaite oli käytettävissään.

Saksa

Rostock - Halle

2.6.2002 sunnuntai

Rostock-Sölden ViaMichelin-kartalla [L]. Hallen yöpyminen on oranssin nuolen pään tienoilla.

Rostock - Halle 360 + 50 km.

Laivan saavuttua sunnuntaina satamaan noin klo 17.00 pääsimme ulos sateettomaan Rostockiin.

Jukka ja Mika lähtivät suuremmitta viivytyksittä Söldeniin suunniteltuaan ajavansa sinne yötä myöten, ehkä parin tunnin yöunella jossain sopivassa paikassa, kun me Makun kanssa jäimme etsimään Rostockista avoimia rengasliikkeitä. Ei löytynyt.

Vajaan tunnin etsimisen jälkeen päätti Maku ottaa riskin ja lähdimme kokeilemaan kuinka hyvin ilma kestää moottoritienopeuksilla renkaassa. Siis kohti Berliiniä tiellä (A24) ja Berliinin jälkeen (A9).

Ajokeli oli hyvä, lämpötila sopiva, ei sadetta, jonkin verran sivutuulta alempana. Polttoaineen (95E) hinta oli moottoritiellä noin 1.08 - 1.09 €/litra.

Rengaspaineen pysyvyyttä seurattiin toistuvien pysähdysten ja hitaan nopeuden noston aikana - ongelmia ei ilmennyt joten ajomatkaa pidennettiin Hallen korkeudelle saakka.

Makun veli oli autoineen perässämme, joten he pyrkivät tekemään treffit jonnekin Berliinin alapuolelle kännyköidensä avulla (tekstiviestit á 0.10 €). Paha kyllä veljellä oli kännykässään automaattihaun tilalla käsihaku => ennen kuin hän tajusi miksei puhelin toimi oli päiväkin vaihtunut yöksi ja tapasimme vasta Söldenissä.

Pyöräni haki jonkin verran nopeuden noustessa 140 km/h:n yläpuolelle, erityisesti pitkien loivien kanttauksen aikana. Ohjauslaakerin tiukkauksen vai löysäämisen paikkako, sehän oli puhdistettu ja rasvattu vähän ennen lähtöä?

Muutamaa päivää myöhemmin nostin paineita uusiin Mezelereihin (edessä ME 33: 2.75 kg ja takana ME 88 Marathon: 3.3 kg) ja kiinnitin isohkon takalaukun (teltta, makuupussi, ..) satulaan ja osin takatelineelle pitkittäin, heti selkäni taakse väliin jäävän pyörteilevän ilmatilan minimoimiseksi => ongelma poistui.

Alkuun

Asemien paineilmamittarien näytettyä välillä mitä sattuu omalle ('kalibroidulle') rengaspainemittarille oli tarvetta.

Hotellin nimi on jo muuttunut mutta paikka on sama.

Pimeän saapuessa päätettiin poiketa Halleen päin (tie B100). Kävimme varmuuden vuoksi keskustassa saakka, kun matkalla vastaan tulleeseen hotelliin Alba Hotel Halle, An der Muhle 1, Halle-Preisen ei päässyt suoraan, pimeässä ohiajetun liittymän jälkeen.

https://muehlenhotel-halle.de/

Vajaata tuntia myöhemmin pyörät oli parkkeerattu hotellin oven viereen ja siisti 4. kerroksen huone varattu (kahden hengen huone aamupalalla á 40 € /C); pari kaljaa suihkun jälkeen ja tekstiviesti Jukalle ja Mikalle. Heillä oli mieli muuttunut siinä vaiheessa kun pimeän tultua tiet alkoivat täyttyä rekoista - olivat majoituksessa reilu 100 km alempana.

Ajelin suosiolla porukan takana jolloin oli aikaa sopeutua liikenteen rytmiin, suunnistamiseen, yleiseen liikkumiseen ja kaikkiin muihin eteen tulleisiin yksityiskohtiin, jotka olivat enemmän tai vähemmän unohtuneet pitkän reissutauon aikana. Erityisesti teiden viitoitukset ja muut merkinnät, moottoritietullit ja muut sellaiset maakohtaiset yksityiskohdat kannatti suuremman kämmäyksen vähentämiseksi palauttaa pala kerrallaan mieleen.

Muutamassa päivässä pääsikin suhteellisen hyvin takaisin kartalle ja homma alkoi kokonaisuudessaan käydä hetki hetkeltä nautinnollisemmaksi.

Alkuun

Halle - Sölden

Takaisin moottoritielle (A9) ja 130-160 km/h matkanopeudella kohti Munchenin kehätietä (A99 ja A995). Se kierrettiin myötäpäivään. Kehätiellä oli suuri määrä mp-poliiseja, jotka pakottivat muut tien käyttäjät asiallisiin nopeuksiin kaikilla ajokaistoilla. Pieni pätkä itse kaupunkia jäi kehän loppuun, mistä siirryttiin sujuvasti (A95 ja B2) teitä pitkin Garmisch-Partenkircheniin.

Ensimmäinen näköhavainto Alpeista kävi suoraan sydämeen - olihan aiemmista keikoista vastaaviin maisemiin aikaa jo kymmenen vuotta.

Itävalta

Keskustan kahvipaikassa muuan vanha rouva siirrätti Makun pyörää metrin sivummalle ja hetken kuluttua nuorempi jenkki kertoili omia pyöräjuttujaan - tästähän se reissu taas alkaa kympillä. Kahvia juodessa meni ohi myös reissun ainoa samanlainen Bold’Orr, millä Maku oli liikenteessä. Museopyöräjaoksen miehiä oli vissiin sekin liikkuja, sillä vain Jukan 1k2 Bandit oli uutta kalustoa.

Garmisch-Partenkirchenin päässä oli parikin kelvollista leirintäaluetta sikäli kun alueelle saapuisi lapset kyydissä kahdella mopolla vaikkapa DB AutoZug:n autojunalla Munchenin kautta, eli ensimmäinen ajopäivä ei olisi liian pitkä.

Heti kaupungin jälkeen tuli taas ajettua kypärän visiiri täysin levällään, niinpä yhden pellon kohdalla katteen pleksiin kopsahti jokin hyönteinen joka lennähti suoraan avonaisesta visiiristä oikeanpuoleisen silmän viereen aurinkolasien linssin alle.

Keltainen peräosa mustine raitoineen => äkkiä kaasauttaen Makun rinnalle kyselemään josko hän ehtisi ottamaan sen pois ennen kuin..? Ehti onneksi ennen ampiaisen tointumista ja piikin painumista ihoon.

Siitä jatkettiin ensimmäiselle alppitielle (B187), suuntana Lermoos. Sieltä (B314) Nasarethiin ja (B189) Imstiin, pätkä isompaa tietä (A12) ja lopuksi oikealle (B186) Söldeniin.

Tarkoituksenamme oli ajaa Söldenissä suoraan ruokakauppaan ja sitten leirintäalueelle, mutta kaupunkiin päästyämme havaitsimme Mikan ja Jukan paikallisessa ulkoilmassa.

Leirintäalue oli remontissa joten menimme Gasthaus Annelieseen - kaikki pääsivät samalla hinnalla á 22 €/yö omiin huoneisiinsa, koska tilaa oli yllin kyllin. Mopot olivat kaksi yötä lukituissa kahden nipuissa gasthausin edessä parkkipaikalla.

Muuan henkilö oli laittanut tekstiviestinä perässä tuleville ajo-ohjetta hänen normaalikännykkäänsä: ”Olemme tässä Gasthaus Anneliesessa, suoraan sitä stripparibaaria [L] vastapäätä, tulkaa tänne”; saatuaan vastauksen ”Vai niin, mielenkiintoista tuli todetuksi että kyseinen kännykkä olikin jätetty kotiin avovaimolle, jonka kännykkä oli vastaavasti miehellä mukana. No eipä tuosta ole sen enempää kerrottavaa, se baarin pirulainenkin oli kiinni kesäaikaan.

Illemmalla paikalliseen ravintolaan (Die Alm): hyvää oli ja hinta/laatusuhdekin hyvin kohdallaan: 7 x Grosses Bier, 2 x Pfeffersteak, 2 x Schnitchel Wiener art sekä 1 x Fernet Branca maksoi yhteensä 83 € (vuoromaksuperiaate otettiin taas käyttöön, Maku maksoi 1. ravintolalaskun laivalla, minä tuon ja muut vuorollaan myöhemmin).

Alppiteiden serpentiinit tuntuivat alkuun hieman epämiellyttäviltä mutta rutiini alkoi hiljalleen palata, vaikkei kehumista pariin alkupäivään asiassa juuri ollutkaan (erityisesti mateleminen täysi lasti päällä samanaikaisin pysähdyksin ja liikkeelle lähdöin esimerkiksi 13% nousuissa tai laskuissa sekä tiukat kurvit vastaantulijoineen vaativat erityistä paneutumista, ympäristön ja maisemien kustannuksella).

Sölden

4.6.2002 tiistai

Sölden - Höchsölden - Tiefenbach - Timmelsjoch - Sölden.

Tiistai: Jukka ja Maku lähtivät aikaisin liikkeelle, suuntanaan laskettelurinteet.

Mikan kanssa poikettiin ensin paikallisella Shellillä (95E maksoi Shellin kortilla 1.070 €/litra), jonka jälkeen suuntasimme Höchsöldenille (korkeus vajaat 2100 m). Tuolla laakson takareunassa, kuvan yläreunassa heikosti näkyvä vaakasuora tie vie Timmelshjoshille ja Italiaan.

Keli oli hyvä ja alas lähtöpaikkaan näki hyvin.

Maku ja Jukka olivat tekstiviestin perusteella Tiefenbachilla, joten päätimme jatkaa sinne, siis viereiselle vuorelle noin 800 metriä korkeammalle.

Maksu alppitien käytöstä oli 5 € jota ei aiemmin aamulla tarvinnut maksaa ja sitten päästiin kipuamaan entistäkin jyrkempään rinteeseen. Nousu oli siellä normaalisti noin 13%, enimmillään jopa 15%. (Mikan kuva).

Liikkujia riitti myös kuorma-autojen muodossa kun ala-aseman parkkipaikan laajennusta asfaltoitiin, hyvin ne jaksoivat mennä täysi lasti päällä muun liikenteen seassa. Melkoisesti oli rinteissä myös kilipukkeja ja muita elukoita laiduntamassa, turhan usein tiestölläkin.

Tien yläpäässä oli korjauksen alla oleva pitkä mutta pimeä tunneli (kuvassa oikealla ylhäällä), josta läpipääsy oli kiinni tunneliasentajien hyväntahtoisuudesta ja pitkällisen odottelun jälkeen myös omasta häikäilemättömyydestämme varsinkin paluumatkalla. Kylteissä ilmoitetut liikkumisajat eivät pitäneet alkuunkaan paikkaansa.

Tunnelin lattialla oli paikoitellen jään näköistä pintaa joten pimeässä edettiin perstuntumalla eli aika varoen. Pyörien valoissa ei ollut hirveästi kehumista kun siirryttiin kirkkaasta auringonpaisteesta pilkkopimeään tunneliin - aurinkolasit oli tietysti riisuttava jo ennen tunnelia, keskellä ylikirkkaita lumipenkkoja.

Laskettelurinteet olivat kuulemma pehmeitä mutta kelvollisessa kunnossa, ollen ajoittain erinomaisetkin heti ohi menneen lumikissan puskulevyn jälkeen. Laskettelijoita näkyi vähemmän kuin laudalla liikkujia, jokunen tyyppi laski ylempänä rinteessä muovipussienkin avulla. Kaikesta päätellen alkoi olla loppuajan tunnelmia rinteiden käytettävyyden/aukiolon suhteen?

Näköalapaikat Schwarze Schneid (3 370 m) ja Tiefenbachkogl (3 250 m) tarjoavat todella hienot näköalat Tirolin vuorille. Niistä korkein Wildspitze (3 774 m) erottuu hyvin muista.

Ajoimme edestakaisin hissilinjan numero 35, karttakuvassa mustalla värillä kellertävän vuoren kyljen luo.

Maisema oli juuri sitä mitä kaivattiinkin! Lähettämämme tekstiviestit (á 0.25 €) kirvoittivat monenlaisia kommentteja paluukuormassa kotoa päin ”Joo joo..”

Pyörälläni ilmeni käyntiongelmia ylhäällä eli korkeuden kasvaessa voima väheni huomattavasti ja ääni muuttui räkäiseksi. Hieman ryyppyä auki auttoi vaivaan. Vissiin se vanha juttu: +1000 metriä = -20% tehosta, pitää suuntaa antavasti paikkansa varsinkin näiden vanhojen kaasarikoneiden kanssa. Makun 170 000 km ajettu Bold’Orrkin kuulemma pölläytteli siellä normaalia enemmän, peilin mukaan erityisesti rivakan ala-aseman parkkipaikalta lähdön aikana.

Jukan poistuttua rinteestä lähdimme kolmistaan alas laaksoon ja edelleen etelän suuntaan Timmelsjochia katsomaan. Reitti sinne oli hieno mutta itse maksulliselle osuudelle emme menneet, sehän tulisi ajetuksi heti seuraavana päivänä.

Paluumatkalla odottelimme melkoisen pitkään kun paikallinen kiipeilevä tieporukka rusnasi alppitien päällä olevia rinteitä irtorojusta. No olipahan aikaa ihmetellä miksi rinteistä tuli vaijereiden varassa alamäkeen oranssin värisiä isoja tynnyreitä; ne olivat Italian puolella nähdyn mallin mukaan ilmeisesti maidonkuljetusastioita rinteiden navetoista tankkiautoille, väriltään oransseja helikopterien ja muiden lentävien takia?

Illalla taas Die Almiin syömään, pikainen paukku viereisessä nettikahvilassa ja nukkumaan. Nettikahvilan käyttö tyssäsi tällä kertaa siihen ettei näppäimistöltä löytynyt @-merkkiä millään (enkä edes muistanut sen ascii-koodia Alt 64 siihen hätään). Mikron käyttö taisi maksaa jotain kymmenkunta centtiä minuutti tms.

Sölden - Riva Del Garda

ViaMichelin.com-reittikartan saanee tehtyä keväämmällä kun Timmelsjochin ylittävä vuoritie avautuu taas ajoneuvoliikenteelle.

Tarkemmin: Sölden (B180) - Timmelsjosh (S40) - Sponding (S38) - Merano - Bolzano (A22) - Trento - Sarche (45b) - Arco - Riva Del Garda.

Keskiviikko valkeni sateisena. Pakkasimme kamat pyörien päälle klo 09 mennessä ja lähdimme liikkeelle (B186) kohti Alppien huippuja, ensimmäisenä Timmelsjochiin.

Liput, tarroineen hinta oli jotain 8.5 € /C taskuun ja eteenpäin - kilometriä myöhemmin nousimme pilveen, alkoi sataa ja näkyvyys putosi noin kolmeen metriin. Vieressä oli välillä korkeita lumipenkkoja, onneksi tielle oli valunut vain pieni penkka ajoa haittaamaan. Kun niihin yhdistetään aurinkolasit, jotka huurtuivat umpeen samaa tahtia visiirin kanssa niin ajaminen alkoi muuttua mielenkiintoiseksi.

Mutkan # 5:n kohdalla huomasin että edessä olikin yht’äkkiä iso lumipenkka => äkkijarrutus etupyörä penkkaa hipoen, pulssi punarajalle, aurinkolasit heittämällä taskuun, pakolliset *.keleet taivaalle ja vieläkin varovammin eteenpäin, jossa Mika oli vaikeuksissa pakollisten silmälasiensa kanssa.

Muutama valokuvakin saatiin ikuistettua huipulta ja takaa tullut henkilöauto päästettiin eteen lisäturvaksi.

Vedenjakajalla eli huipulla ollut tunneli jäi varmasti jokaisen mieleen sillä siellä ei nähnyt herttaista hevon - yhtään mitään: tunneli oli täynnä usvaa, ei valaistusta, ei mitään selvää havaintoa ajokaistoista tai tien pinnan todellisesta laadusta sillä ajovalot eivät yltäneet maahan saakka ja muuta mukavaa. Edessä ajanut Mika alkoi hiljalleen hivuttautumaan vasemman puoleista seinää kohden, onneksi vastaan tullut ajoneuvo valoineen palautti tunnelin kaistat taas kohdalleen.

Se on mielenkiintoista seurata itsessään kuinka paljon pyörä pyrkii hitaassa vauhdissa vaappumaan kun horisontti katoaa tajunnasta.

Italia

Pilvestä alas Italian puolelle (S44) päästyämme pidimme tupakkitauon ensimmäisessä mahdollisessa pysähdyspaikassa, vasemmalta Kari, Maku ja Mika:

Sateen ollessa lähes jatkuvaa ja peittäessä suuren osan alueesta jolla liikuimme, emme myöskään menneet Italian alpeille Makun tuntemaan vaelluspaikkaan. Se oli alkuun suunniteltu seuraavaksi kohteeksemme, mutta ohitettiin olosuhteiden pakosta käyntikelvottomana. Harmi sinänsä, sellaista ei ollakaan kokeiltu vielä.

Sadetta tuli vuorilla alkuun vain ajoittain, mutta Spondnigin jälkeen lähes tauotta aina Meranoon (S38) ja Bolzanoon saakka. Välillä oli pitkähkö pysähdys kesken ajon kun Italian puolen tieporukka pudotteli ylempää irtokallion paloja ja muuta roinaa tielle, liikenteen keräytyessä pitkiksi jonoiksi molempiin suuntiin. Alas putoilevien kivien koosta ja rojun määrästä päätellen olikin parempi hoitaa asia kuntoon pikaisesti..

Waltava Moto-Guzzi ei moisista hiekanjyvistä olisi milläänsäkään mutta teillä Japsien kuskeilla tilanne olisi täysin toinen.. kommentoi ajankulukseen muuan nimeltä mainitsematon Guzzi-kuski tilannetta. Alkoi vissiin sade jo pehmentää sanonko mitä..

Koska Meranosta ei sateessa sopivan näköisiä mp-korjaamoita helpolla löytynyt, niin Bolzanosta sellainen etsittiin paikallisen pyörämiehen suosiollisella avustuksella; olipahan muuten mielenkiintoiset ajokiemurat mm. lähimmissä liikennevaloissa, yksin olisi jäänyt ajamatta.

Makun pyörä jäi pariksi tunniksi laitettavaksi, joten me pääsimme sopivasti syömään ja vaihtamaan kulumisia kotiin (tekstiviesti á 0.10 - 0.14 €, riippuen firmasta).

Remontti valmistui ajallaan eli renkaan venttiili ja ketju vaihtui, muutama muukin paikka rasvattiin, mutta pyörän iästä johtuen sopivia rattaita eikä uutta takarengasta löytynyt. Lasku oli 200 € eli ketjut huomioiden ihan normaali hinta.

Pikapyrähdys kaupungille rahaa nostamaan ja eteenpäin, kunnes Makulle iski ajatus että automaatti ei antanutkaan kaikkea ulos. Päädyimme siihen että hän menee takaisin pankkiin ajaen meidät kiinni siirtyessämme kohden Garda-järven pohjoispäässä olevaa Riva del Gardaa.

Jäimme Trenton moottoritiemaksupisteelle odottamaan mutta kännykän lopulta soitua selvisi että Maku oli jo Veronan korkeudella menossa Gardan alapäähän, vaikka oli puhuttu että mennään sinne yläpäähän. No mitäpä siitä, me jatkoimme kolmistaan Rivaan - sopiva hotellikin löytyi ja valitsimme kolmen hengen ilmastoimattoman huoneen, joka osoittautui hemmetin kuumaksi yön mittaan kun ukkosen takia oli pakko pitää parvekkeen liukuovi kiinni. Makukin saapui sinne illemmalla.

Pyörät saatiin säilöön hotellin alla olevaan autotalliin, jonka betoninen ramppi alas 90-asteen mutkineen ja pintaan jääneine renkaan jälkineen vaikutti mielenkiintoiselta etenkin seuraavan aamun sateessa takaisin maanpinnalle noustessa. Ei vahinkoja, onneksi.

Paikallisessa mp-liikkeessä Arain kypäröiden ulosmyyntihinta liikkui hintaluokassa 400 - 450 € (Suomessa samojen lähtöhinta oli 555 €). Koska oma ikivanha Baldwin-replica olisi Joutsenolaisen Gerald Mariaudin tekemän maalauksen takia kuitenkin pitänyt lähettää kotiin jäi hankinta tekemättä.

Hintaero vanhan postituskuluineen kotimaiseen hankintaan jäi turhan verran pieneksi, mikä tuli myös käytännössä todistetuksi hankittuani kesäkuun lopussa uuden Arai Signetin Urheiluliike Kisasta Imatralta.

Korvatulppien kulutukseenkaan uudella kypärällä tuskin olisi ollut merkitystä; pari päivää ja puhtaat Earit korviin, kevyt 'vaikkuongelmakin' hoitui siten automaattisesti.

Illalla tehtiin paluulenkki Rivan keskustan baarista Garda-järven rantoja pitkin, rinteistä valojen avulla esiin nostettuja rakennuksia ja muita kohteita ihaillen.

Hieno on tuokin paikka kelin suosiessa, tähän aikaa ei vielä ollut kamala ryysiskään missään:

Yöllä ukkosti ja satoi kaatamalla. Järven ympäriajon todennäköisyys seuraavana päivänä alkoi näyttää aika huonolta.

Riva Del Garda - Pisa

Tarkemmin: Riva del Garda - Lazice - A22 - Maranello (Ferrari) - S12 - Lucca - Pisa.

Torstaiaamunakin satoi. Aamupalan jälkeen pakattiin kamat kasaan, jonka jälkeen olisi suunnattava lähihuoltamolle jarrunestettä ostamaan, huonolla menestyksellä sillä Dot 5.1:sta ei löytynyt mistään. Dot-nelosta voi siihen sekoittaa, mutta yritin pysyä 5.1:ssa ainakin alkuun. Jarrupalat kuluivat vuorilla niin paljon että etujarruihin oli syytä lisätä muutama korkillinen varmuuden vuoksi.

Hotellin edeskäypä kävi perässäni haikailemassa etten muiden jo maksettua katoaisi maksamatta - tuskin olisi kun huoneessamme oli edelleen ajopuvun takki, kypärä, tankkilaukku ja muuta rekvisiittaa, passinikin oli tarkastettu edellisenä päivänä. Sama heppu palautti viisikymppisestäni vain kolme euroa takaisin - puuttuva kymppi tuli kun sen puutteesta erikseen huomautti. No sattuuhan niitä vahinkoja, joku lienee livahtanut maksamatta joskus aiemmin.

Hotellin nimi on jo unohtunut, se on siinä rannan puolella, reilu 500 metriä keskustasta, Q8:n vieressä oleva kolmekerroksinen luukku.

Mika ja Jukka lähtivät valumaan kohti Espanjaa saadakseen kämppänsä (Mikan kuva) avaimet ennen sunnuntain puoltapäivää ulos.

Jatkoimme Makun kanssa Gardan idänpuoleista rantaa alas (tie 249). Cappuzino-tauko Lazisessa sujui mainion kelin puitteissa, josta olikin hyvä siirtyä moottoritielle, yleissuunta kohti Modenaa.

Moottoritiellä (A22) pistivät ensimmäisenä silmään maalaamattomat kaiteet, joita jatkui varmaan satoja kilometrejä. Toinen seikka oli teiden paheneva ruuhkaisuus rekkojen suuren määrän takia. Muutama kunnon ruuhkakin oli, joista pääsimme varsin hyvin läpi ajokaistojen välissä ajaen. Vain yksi italialaisittain ulkomaalainen (PL) rekkakuski katsoi asiakseen yrittää blokata etenemisemme huojumalla kaistan reunalta toiselle, hänen kannaltaan huonolla menestyksellä tosin.

Eräältä isolta tankkauspaikalta oli lopulta ostettava pieni purkki Dot 4 -jarrunestettä, olihan edessä pätkä Italian vuoristoa ennen kuin olisimme Pisassa saakka.

Ajoimme Formiginen rampin kautta Maranelloon kahville, kun se kerran oli kerrankin äärellä - Ferrari-lippuja oli joka paikassa mutta itse autoja tai tehtaita ei havaittu missään kulkureittimme varrella.

Tie S12 oli todellinen helmi. Jos on maisemien ihailemisen lisäksi mielenkiintoa harjoitella mutkatieajoa niin tämä pätkä on siihen onnen omiaan! Jopa niin että loppumatkasta urakka alkoi käydä ranteisiin ja kunnon vesisateella etenemisnopeutensa suhteen myös hiljalleen päreeseenkin.

Törmäsimme ylhäällä myös ukkoskuuroon, joka sisälsi tonnitolkulla isoja vesipisaroita sekä maan hetkiseksi lähes valkoiseksi muuttaneita rakeita. Vettä tuli hetkessä niin taajaan että pyöräni yksi sylinteri lopetti hetkeksi toimintansa - vuotavan tulpanhatun tai muun vastaavan syyn takia. Kuivuttuaan hetken tyhjäkäynnillä se toki toimi taas normaalisti. Välillä teillä oli ukkoskuurojen rinteestä valuttamaa pintamaata, lehtisilppua sun muuta roinaa eli oli siis todella liukasta.

Erityisesti jäi mieleen viimeisen kolmanneksen aikana tien kaartelu syvällä suurikokoisten lehtipuiden muodostamassa varjossa - ikään kuin pitkissä, hyvin tummanvihreissä tunneleissa. Paikka on siellä paikallisten laskettelukeskusten kieppeillä ajosuuntaan nähden niiden jälkeisissä alamäissä.

Tien loppuvaiheilla ennen Luccaa on 1500-luvulla tehty silta edelleen kävelykelpoisena monumenttina.

Makun kertakäyttökameran kuvaa sateen keskeltä, sama silta myös oikealta sivulta. Kuluu se kovempikin kiviaines kun tarpeeksi moni jalkine sitä kuormittaa.

Matkan varrella tutkituissa mp-liikkeissä ei yhdessäkään ollut Bold’Orriin sopivia rattaita, viimeisin Honda-liike ennen Pisaa soitti myös Livornoon, edelleen yhtä huonolla menestyksellä. Kypärien hintoja en enää kysellyt.

Pisaan saavuttiin sellaisessa kaatosateessa ettei teltan pystyttäminen kiehtonut pätkääkään. Jäin vahtimaan mopoja kun Maku meni hotellien respoja tutkimaan. Vasta neljäs suostui ottamaan meidät asiakkaikseen, kun aiemmissa oli kuuleman mukaan täyttä, taisimme vaikuttaa turhan huonoilta asiakkailta.

MP-Asun Falco-ajosaappaat laskivat vedet sisälle jo kolmannen ajokautensa alussa eli Hylky-laari kutsui niitä kotona.

Pyörät laitettiin hotelli Amalfitanan eteen kadulle ketjulla yhteen nippuun, kaikki tavarat kannettiin kuivamaan toisen kerroksen huoneen vessaan, äijät vuoronperään suihkuun ja perinteellinen tervetuliasnapanteri Stroh-merkkisestä lämmitysnestepullosta - kasikymppinen on pikkupullossakin melkoisen riittoisa aine, varsinkin raakana.

Hotellin vastaanottohenkilön ulkonäkö petti: hän esimerkiksi toimitti lisäkorvauksetta huoneeseemme toisen vuoteen, jottei kahden karva-naaman tarvinnut maata kapeassa parisängyssä kahdestaan. Iltapala paikallisessa ravintolassa: kaksi pizzaa ja hieman olutta yhteishintaan 27 €.

Pisa - Livorno - Bastia

Tarkemmin: Pisa - Livorno - Bastia, ajoaika alle 1.5 h, odotusta satamassa noin kolme tuntia + matka-aika lautalla noin neljä tuntia.

Perjantaiaamu valkeni aika kosteana varsinkin ajovaatteiden osalta. Ne eivät olleet täysin kuivuneet edellisen päivän perusteellisen vesipesun ja hotellihuoneen vessan puutteellisen ilmanvaihdon takia.

Matka jatkui kaltevan tornin kautta jonka huipulle kipuaminen olisi maksanut vain 15 €; ei kiitos ja paikallisteitä pitkin ajaen Livornon satamaan.

Sinne pääsi helposti seuraamalla sataman opasteita, vaikka viimeinen kilometri itse satamassa menikin hieman oikoessa muutaman risteyksen läpi.

Corsica Ferries-yhtiön lautta Bastiaan lähtisi Livornon satamasta kello 13.00 ja lippuja (58.80 € /C) pääsi ostamaan vasta 11.30 jälkeen - ei muuta kuin pyöriä pesemään johonkin lähimaisemiin, samalla voisi kääntää Bold’Orrin takarattaankin toisin päin?

Niin tehtiinkin: Maku haki paikallisella bensa-asemalla erityistä pesuautomaattia varten 50 centin arvoisia poletteja, joilla sai saman sekuntimäärän edestä ruiskuttaa joko pesuvaahtoa tai painepesurilla kylmää vettä, mutta rattaan kääntöä ei tarvittu paikallisen Honda-liikkeen asentajan vedettyä ketjut tiukemmalle ja rasvattuaan ne vieläpä ilmaiseksi!

Loppui se ketjujen rutina ja hampaiden yli hyppiminen alkuunsa. Rattaat eivät olleet enää uutta vastaavassa kunnossa joten Maku päätti siinä Suomeen pääsyn varmistamiseksi rajoittaa matkantekonsa lähes minimiin.

Vielä pikaruokailu ja postikorttien postitus satamakuppilasta ennen ajoneuvojen tarkastusta, jonka jälkeen päästiin ajamaan muistaakseni Corsica Serena II:n ruumaan. Netistä löytyy kuvia laivasta haulla Corsica Serena Segundo (IMO 7350090).

Pyörän kiinnipysymisessä auttoi oma kiristyshihna, laivassa tarjottiin lähinnä öljyisiä narunpätkiä siihen tarkoitukseen. Jokainen hoiti itse oman moponsa sitomisen hankaussuojauksineen esimerkiksi sivulaukun ja laivan kyljen väliin. Vaikka laiva hieman loikki pitkissä mainingeissa niin pyörien sijoituspaikka merenpinnan tasolla keskellä oli sellainen, ettei kaatumisesta ollut vaaraa. Muutaman auton varashälyttimet reagoivat laivan liikkeisiin ajoittain varsin äänekkäästi.

Livornon satamasta lähtö oli normaali hässäkkä: reilut parikymmentä minuuttia myöhässä saapui laiturille vielä yksi turistibussillinen vanhempia kansalaisia laukkuineen. Ajoneuvonsa jäi satamaan mutta kyytiin hekin laukkuineen vielä pääsivät.

Valkopaitaisen, useampikaluunaisen laivahenkilön hermot näyttivät olleen stressitestissä johdon varassa ympäriinsä pyörineen käsiradiomikrofonin nopeudesta päätellen. Siitä olisi saattanut helposti oppia muutaman uuden italialaisen, nelikirjaimisen stressi-sanonnan vastaisen varalle.

Autokannelle pääsi matkan aikana vapaasti joten käytin osan ajasta nukkumiseen mopon vieressä kannella. Yläpuolella ollut valvontakamera oli hyvänä apuna mopojen tavaroiden paikallaan pysymisessä, sen sijaan aiemmin mainitut hälyttimet olivat hieman syvän unen esteenä.

Maku nautti keulan pärskeistä, jotka olivat ajoittain niin suuria että laiva sai isomman loikkansa jälkeen kunnon suolavesikasteen aina peräänsä saakka.

Aurinkolasienkin pinnalle muodostui hyvä kelmu joka lähti pois vain makealla vedellä. Yläkannen baarissa meni astiatavaraa vaihtoon jonkin verran ja maininkien mukaan sinne sun tänne kahvikuppien sekä muiden ostosten kanssa hoippuvat matkustajat me muiden mukana herättivät hilpeyttä kanssamatkustajissa - muutama teki jo tuttavuutta oksennuspussien kanssa.

Korsika

Bastian satama mereltä. Vanha kaupunki on vasemmalla, suoraan keskeltä pääsee yli vuoren toiselle puolelle ja Cap Corsen niemi on oikealla puolella:

Paikka oli täysin uusi meille molemmille joten purkamisen jälkeen pyörät käännettiin välittömästi etelää kohden. Leirintäalue löytyikin aivan kaupungin kyljestä: 7.5 €/C/yö, normaalit pytylliset vessat ja erilliset kuumavesisuihkut, astianpesupaikka kylmäsuihkurakennuksen toisella sivulla, meri vieressä, pieni baari vastaanoton yhteydessä ulkoilmoineen, ei muuta. Erinomaista.

Teltat viriteltiin maastoon johon vain Makulla mukana olleet kahdentoista tuuman rautanaulat upposivat kiroilematta kunnon vasaralla. Muilla kiinnitystarvikkeillamme ei tehnyt yhtään mitään, sillä maaperä oli taas sitä kivikovaa, vettä imemätöntä laatua.

Siitä seuraavaksi kipinkapin kaupunkiin ruokaa metsästämään, kauppa löytyikin yhdennellätoista hetkellä juuri sulkemisaikaansa. Josta takaisin leirintäalueen astianpesu- ja ruokailupaikalle sekä Trangialla kotoa saakka kannettu pannukahvi kiehumaan.

Muuan nuori avopari oli majoittuneena läheisessä teltassa tarkoituksenaan mennä kahdestaan aina Tunisiaan saakka. Hieman vaikutti siltä etteivät he tienneet millaiseen ympäristöön olivat menossa, mutta jokainenhan hakee oppinsa ja uudet kokemuksensa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Toinen telttaileva, hieman vanhempi pariskunta oli ollut vuorilla vaeltamassa ja he kehuivat kyseisiä maastoja erinomaisiksi. Siellä on joku vuosittainen suuren suosion saavuttanut reitti, pituus yhteensä noin viisitoista kuuden - kahdeksan tunnin pätkiksi katkottua marssipäivää, majoitus tuvissa ja muissa vastaavissa paikoissa vuorilla. Haastetta sitä haluaville riittäisi siis kyllä ja reitiltä toiselle pääsisi tarvittaessa junallakin.

Kuten Lonely Planetin Korsika web-sivuilta oli silloin luettavissa "Ranskalainen ei pane paljoakaan painoa sille mihin päänsä illalla kallistaa - sen sijaan mitä ja miten nauttii ravintonsa juomineen kiinnostaa huomattavasti enemmän.." ja sen kyllä havaitsi helposti liikkuessaan eri puolilla.

Leirintäalueen rannassa oli niin paljon merilevää ja muuta vastaavaa sotkua ettei siinä uimisesta olisi tullut yhtään mitään. Muualla saaren rannoilla uinti olisi onnistunut kuuleman mukaan huomattavasti paremmin.

Sukellusmahdollisuuksiakin olisi ainakin esitteiden mukaan ollut.

Yötaivaalla näin itse ensimmäisen kerran eläessäni ISS:n eli sen silloin uuden kansainvälisen avaruusaseman. Se on ehdottomasti yötaivaan kirkkain kohde kuun jälkeen. Asema nousi silloin korkeimmillaan jonnekin Lontoon korkeudelle.

Tekstiviesti á 0.17 €.

Bastia - Cap Corse - Bastia

Päivemmällä, kelin hieman kuivuttua päätimme lähteä ajelemaan idän puoleista rantaa Bastian ohi pohjoiseen, ikään kuin kahvipaikan hakumielessä - teltoissa makailukin alkoi kyllästyttää molempia riittävästi. Kunnon kirja olisi auttanut mutta se jäi kotiin lähtöhässäkässä, nähdyt maisemat huomioiden oli lopulta hyvä että jäikin.

Kaupungilla käytiin rautatieasemalla aikatauluja kysymässä - seuraavana aamuna yhdeksältä olisi päässyt Chemin de Fer la Corse -yhtiön junalla vuoriston läpi Ajaccioon, siellä vajaan neljän tunnin kaupunkikierroksen jälkeen paluu iltaseitsemäksi takaisin Bastiaan. Hinta:19.90 € /C edestakaisin.

Aikatauluvihkon kannessa näkyvä junan reitti Bastiasta Ajaccioon vaikutti varsin mielenkiintoiselta: ”The main-line, Bastia-Ajaccio goes from sea level to 906 m altitude at Vizzavona. It passes here through the mountain by an almost 4 kilometres tunnel. The road climbs over 1100 m, and often blocked by snow in winter. This central line has 32 tunnels and 51 bridges and viadukts”.

Rautatieyhtiö CNCF ei Wikipedian mukaan enää kuljeta asiakkaita paikallisen viranomaisen annettua toiminnon paikalliselle yhtiölle (SEM).

Koska säätila oli vuoristossa niin epävakainen ettei maisemista olisi välttämättä nähnyt mitään, en kyseistä retkeä toteuttanut eikä Makukaan lähtenyt samaan reissuun, poiketakseen välillä vaeltamaan.

Se jäi näin jälkikäteen arvioiden hieman vaivaamaan keli kun parani ratkaisevasti sunnuntain ja maanantain kuluessa, toisaalta mistäpä sen silloin tiesi. Sama seuraavalla käyntikerralla, eli näkemättä taisi jäädä tuokin rautatien pätkä.

Keli parani edelleen sen verran että kahvitauon jälkeen jatkoimme edelleen (D80) Cap Corseen päin, kääntyen Santa-Severan kohdalta (D180) sisämaahan.

Tie nousi jälleen vuoren laelle jossa satoi kevyesti ja alkoi laskeutua Lurin ja Pinon välissä lähemmäksi meren pintaa (jälleen D80). Vierellä kasvoi jotain helkutin tiheätä, lyhyttä pensaikkoa sekä suurempia oliivi- ja muita vastaavia puita. Pengerryksiä kiviseinineen oli tehty aikojen saatossa todella paljon joka puolelle, varmaan noiden hyötykasvien ja laiduntamisen (vast.) takia, ehkä eroosiollakin on jotain tekemistä asian kanssa?

Rinteeseen louhittu tiestö oli todella mielenkiintoista ja pisti ajamaan harkiten. Syy: ajokaistan leveys 2 - 2.5 metriä puolellaan, kaiteena pahimmillaan yksi reunakivi (normaalisti noin 30 - 40 cm kiviaita, jossain ei mitään) ja sen jälkeen hyvin jyrkkä pudotus mereen, pudotusta aina satoihin metreihin saakka. Lisämausteena olivat paikalliset "ralliEks-pertit" nopeine ajolinjoineen isoista turistibusseista puhumattakaan - onneksi bussikuskit varottivat pimeissä mutkissa tulostaan äänimerkeillä.

Nousun aikana alkoi pyöräni ketju rallattamaan siihen malliin, että Pinon kieppeillä oli varminta pitää tauko, avata vetorattaan koppa ja tarkistaa oliko eturattaan lukitusmutteri jälleen löystynyt eli putoamassa. Jolloin vetoratas ja ketju pääsevät liikkumaan sivusuunnassa, hangaten välillä runkoon ja tuhoten samalla vetoakseliin eturattaan kiristysmutteria varten tehdyt kierteet - kuten kävi 1991 Ranskan reissulla.

Ei onneksi ollut, kyse oli vain normaalista venymisestä jossa ketju hipoi yhtä moottorin kiinnityspulttia.

Kun olin kasaamassa viimeisiä sivukopan kiinnityspultteja takaisin paikoilleen, kädet tietysti mustassa ketjuvahassa kyynärpäitä myöten, pysähtyi viereemme Hollannin rekkarissa oleva Gold Wing. Kuljettaja ávec kysyivät onko jotain vialla ja voivatko he olla avuksi - kerrottuani että kyse on vain ketjujen kiristämisestä tuli vastaukseksi: ”Buy Honda!”

Hemmetti että osuikin kardaanimiehen kuitti hyvin kohdalleen. No asia pyrittiin vastakuittaamaan jonkin ajan kuluttua ohittaessamme "mummovauhtia ylämäkeen lyllertävä maantielaiva" suhteellisen vauhdikkaasti, kun sattui kerrankin kohdalle riittävän pitkä suora ja ohituskelpoinen tienpätkä. Sitä en kyllä tiedä oliko sillä toivottua vaikutusta Honda-kuskiin tai hänen kyytiläiseensä, tuskin..

Pizzat (à 7.5 €) syötiin Nonzan kivitornin alapuolella ja siitä matka jatkui koko ajan kiihtyvässä sateessa kohden Bastiaa, viimeisin pätkä (D81) jälleen vuoren yli itäpuolelle. Loppumatkalla alkoi Timmelsjosh tulla mieleen, kun vettä tuli niin taajaan että stongassa muuten hyvin palvellut polkupyörätietokone BC-800 imaisi vedet sisälleen, jatkaen onneksi toimintaa kuivatuksen jälkeen.

Yksi ohituskin meinasi serpentiinitiellä mennä sateessa niin sanotusti reisille, onneksi jarrut olivat riittävän kuivat ja pääsin takaisin jonoon ennen vastaantulijan saapumista kohdalle. Kannatti pitää ne kuivina koko ajan! Samoin hermot..

Takaisin leiriin kaupan kautta, josta ostettiin kahden hengen ruuat seuraavan aamun aamupala huomioiden yhteishintaan 20 €, paluu leiriin ja Trangia äkkiä pihisemään. Siitä suihkuun, kuivaa päälle ja lopuksi leirintäalueen baariin aikaa viettämään. Eipä tarvinnut formuloita katsella kun paikallinen porukka oli päättänyt seurata jalkapalloa. Ei olisi katsottukaan.

Loppuillasta poristiin muuan autoilevan, vieressämme telttailevan perheenpään kanssa myöhään yöhön. Taisimme tuhota jonkin verran matkaeväitä jokaisen varastoista seuraavan aamun olosta päätellen..

Bastia - Nizza - Ventimiglia

Tarkemmin: Bastia - lautta - Nizza - Monaco - Monte Carlo - Menton - Ventimiglia.

Sunnuntaiaamu valkeni, siitä hiljalleen siirtäen kahvia ja aamupalaa vatsaan sekä sen jälkeen tavaroiden kimppuun, tarkoituksena siirtyä Ajaccioon ja sieltä iltalautalla Nizzaan, Touloniin tai Marseilleen. Tosin ei ihan heti vaan säänkin selvittyä.

Edellisen päivän pyykit kuivuivat auringon paistaessa hetken päästä kilpaa naruilla telttojen kanssa, mutta eivät sentään ehtineet täysin kuiviksi. Siitä syystä puolikuiva pyykki oli kasattava takalaukkuun telttatarvikkeiden päälle ja jatkettava kuivausta heti seuraavassa paikassa.

Enpä olisi uskonut ellen olisi itse nähnyt, että auton ja matkailuperävaunun lisäksi matkaan voidaan ottaa myös pienempi peräkärry, joka sisältää kannen alla normaalin pyykinpesukoneen ja kuivausrummun oheistarvikkeineen! Varmaan sieltä olisi löytynyt aggregaattikin sähkökatkon varalle. Olivat yllättäen saksalaisia matkustavaisia, joilla moinen keksintö oli perässään ja koko leiriajan myös jatkuvassa käytössä parin pitkän jatkoroikan päässä.

Pokka ei kestänyt mennä ottamaan valokuvaa saati kysymään pyykkien pesumahdollisuutta, vaan piti turvautua taas neljän litran Minigrip-pussiin, kuumaan veteen, pariin yksittäispakattuun Y3-pesupulveriannospussiin sekä useamman tunnin liotukseen ennen nyrkkipyykkiä vessan käsienpesualtaassa. Leirintäalueen hoitajan kanssa emme kielimuureista johtuen päässeet yhteisymmärrykseen oliko heillä pesukonetta vuokrattavana vai ei.

Pyörien pakkaamisen jälkeen siirryimme maksamaan itsemme ulos. Leiriytymisen hinta oli positiivinen yllätys kun pyydetty hinta koskikin kahta henkilöä varusteineen, ei yhtä kuten alkuun luulimme. Täällä ja parissa hotellissa kysyttiin passia, mutta ei missään muualla.

Ja sitten tankkaamaan (95E oli saman hintaista kuin muuallakin), jossa vielä pikakertaus eri lauttavaihtoehdoista ja sen jälkeen suunta kohti Ajacciota (N193). Ajettuamme jonkin aikaa alkoi sade taas painamaan päälle => pikaharkinnan jälkeen käännyimme takaisin Bastiaan, sillä käytössä ollut reilu neljä tuntia aikaa laivan lähtöön Ajacciosta, vajaan 150 km sateisen ja sumuisen vuoristotien päästä ei olisi välttämättä riittänyt enää sikäläisten satamarutiinien hoitamiseen.

Bastian satamassakin piti hieman hakea lippuja sillä oikea lipun ostopaikka, eteläinen terminaali, oli aika kaukana siitä missä sen olisi luullut jonotusalueen suhteen sijaitsevan. Olisihan sen paikan heti saarelle tultua voinut kysyä, mutta..

Laiva Nizzaan oli Corsica Express, niitä parhaimmillaan 68 km/h liikkuvia nopeita aluksia. Hinta 73 € /C. Lähtö oli jälleen parikymmentä minuuttia myöhässä mikä tietysti kuului läpi lastaushenkilöstön äänenkäytöstäkin. Pyörät parkkeerattiin ruumaan lähimmäksi ulkoseiniä, vähäiset sidontaliinat kiristettiin paikalleen ja autot ajettiin melkein kylkeen kiinni. Kaikki kulkuvälineet lastattiin samalle kannelle.

Laiva meni todella vauhdikkaasti joten lippiksen käyttö ulkona oli uhkapeliä. Laiva ei ollut herkkä pienille mainingeille joten pyörien kaatumisvaaraakaan ei ollut. Sen verran oli huonoonkin keliin valmistauduttu että jokaiselle löytyi oma käsinojallinen istuin (ja oksennuspusseja, jotka yllättäen olivat aika monella henkilöllä käytössä erityisesti ylimpänä aurinkokannella). Vähän ennen Nizzaa laivan molemmin puolin meni pari parvea delfiinejä Makun havaintojen mukaan.

Rannalla Nizzassa tarkeni taas. Moottoritielle emme nousseet mutta emme myöskään jääneet käkkimään rantaviivalle. Se rinteessä menevä tie on maisemiltaan hieno ja varsin nopeakulkuinen ainakin pyörällä.

Monaco ohitettiin yläkautta, samoin Monte Carlo, sillä turistirysämäisyys ei jostain syystä kiehtonut sillä hetkellä lainkaan.

Mentonissa pysähdyttiin pizzalle ja miettimään mahdollista majoittumista paikalliseen hotelliin. Henkilökohtaisesti en kovin herkästi maksaisi +100 € siitä ilosta että saan nukkua muutaman tunnin lakanoiden välissä.

Italia

Matka jatkui ruokakaupan kautta edelleen Italian puolelle Ventimigliaan. Se on vuoren rinteen ja rannan väliin puristunut pienehkö kylä, näköyhteyden päässä Monacosta - aivan äärellään, jos ajo ilman laukkuja olisi maistunut paremmin seuraavana päivänä.

Hotelli Calypso löytyi helposti rannan vierestä, pyörille oli parkkitilaa autotallista lukkojen takaa ja huone oli 2. kerroksessa sisäpihan ja ilta-auringon puolella, hintaan 35 €/C/yö. Huone oli pienehkö mutta muuten ok, pesuhuoneessa myös kylpyamme 1. kerran reissun aikana. Sillekin löytyi käyttöä kyllä.

Ventimiglia

10.6.2002 maanantai

Maanantaiaamu valkeni kirkkaana ja Maku lähti vuoristoon vaeltelemaan, itse jäin tutustumaan Ventimiglian mp-kauppoihin sun muihin. Täällä piti vieläpä sortua vertailevaan tutkimukseen Mäkkärin kanaburgerin samanlaisuudesta kotimaiseen vaihtoehtoon nähden. Samanlaista se oli muuten, paitsi oheisrehujen osalta.

Samalla oli hyvä tilaisuus katsoa yksi jalkapallo-ottelu suorana sekä hoitaa loput pyykit kuntoon ja jo puhtaat parvekkeen ulkopuolelle viritetyillä naruilla kuiviksi, nehän eivät ehtineet kuivaa Bastian kelien takia. Italiassa ei hotellin respan mukaan ollut vuokrattavia pesukoneita kenen tahansa käytettävissä, eli ainoa vaihtoehto olisi ollut oikea pesula mutta siihen kuluva aika 2 vuorokautta oli meille mahdoton.

Illemmalla vielä pikaisesti pizzalle paikalliseen ja aikaisin päätä tyynyyn.

Ventimiglia - L’Estartit

Tarkemmin: Ventimiglia (A10) - (A8) Nizza - Salon De Provence (A54, N113) - Nimes (A9) - Perpignan - (A7) - (GI623) Llampaies - La Escala - (GI640) Ulldemonlins - (GI641) L’Estartit.

Makun päätettyä jäädä vielä vuorille vaeltelemaan käänsin omat ajatukseni ajopäivä-moodiin.

Lähdin kohti Espanjan rajaa, säästä riippuen yleissuuntana joko Perpignan, L’Estartit tai Andorra olosuhteiden mukaisella, nopeimmalla järkevällä nopeudella. Vain pakollisine tankkaus-, moottoritiemaksu-, vessa-, juoma- tai ruokataukoineen; moottoritielle lähtö oli helppo rasti, suuntana länsi.

Ranska

Parhaimmalla sadan mailin pätkällä bensaa meni rapiat 18.5 litraa kaasareiden läpi. Kokokate olisi pudottanut kulutusta etenkin puuskittaisessa vastatuulessa. Koko ajoaikaisen matkan (613 km, Ventimigliasta L'Estartitin kylään) keskinopeus oli BC-800:n mukaan 118 km/h, vaikka välissä oli aika hitaitakin kohtia kun moottoritiemaksuja kerättiin usein ja loppupäässä oli pitkiä matkoja 80 km/h -alueita.

Olipa ilo posottaa moniin ohi menneisiin verrattuna vain kohtalaista mummokyytiä niin sanotusti tuelta! Onneksi siihen aikaan ei ollut vielä sen suurempaa tarkoitusta rajoittaa saati valvoa ajonopeuksia sikäläisillä moottoriteillä.

Espanjan rajan läheisellä bensa-asemalla juttusille tuli Pan-Europeanilla ajeleva sveitsiläispariskunta, josta mies alkoi kyselemään mistäs päin Suomea olen tulossa - mies kertoi olleensa pitkin poikin Suomea metsäyhtiöidemme hommissa ja palaavansa tänne pohjoiseen tuota pikaa. Heille kyseiset Espanjan tasaiset maastot ovat kuulemma vuodesta toiseen erinomaisia rentoutumispaikkoja, kun kotimaansa vuoristot alkavat ahdistamaan..

Espanja

L’Estartitissa tarkeni, lämpö oli sen ulkopuolella edelleen tiukasti + 32 asteen yläpuolella, onneksi meri alkoi vaikuttaa itse kylässä.

Kylän läpi ajaessani ensimmäinen havaitsemani kotimainen pyörä oli luonnollisesti Mikan Moto-Guzzi. Muita heppuja ei ennakko-odotuksista huolimatta näkynyt rantabaareissakaan, joten pyörä parkkiin ja päivän ties kuinka mones vesilitra baarista nenän eteen, sekä tekstiviestiä lähettämään molemmille.

Olin jo valmis ajamaan samantien 150 km lisää Andorraan, ellei kumpaakaan olisi saanut sieltä kiinni, aikaa ja leveämpää tietä kun oli riittävästi tarjolla. Lopulta Mika vastasi heti merestä noustuaan ja haki kämpille kylän eteläreunaan (Mikan kuva).

Pyörä siirtyi alas kellarikerroksen lukittuun autotalliin, kuski suihkuun ja siirtyminen viereiseen baariin, josta Jukka kavereineen löytyikin. Hetki turinointia oluella höystettynä ja sitten paikalliseen kiinalaiseen syömään, seisovasta pöydästä noin 10 €uron hintaan. Ei paha.

Näkymää vasemmalla olevan majoituksen kohdalta, itse kylä on taustalla pohjoisempana.

Illemmalla istuttiin paikallisessa, syntyperäisen etelä-afrikkalaisen Alexin ruokaravintolassa reippaasti valomerkin jälkeen. Omistaja Alex heitti räväkkää läppää kanssamme, laski kaljaa laseihimme ilman laskua ja tarjosi jopa palan äitinsä Etelä-Afrikasta lähettämää tyhjiökuivattua lihaa. Maultaan se oli samanlaista kuin hyvin ohuiksi siivuiksi leikattu pohjoisen kuivaliha, mutta kielitaidon puutteiden takia tarkempi lajimäärittely jäi ehkä onneksikin hämäräksi.

Pitänee joskus poiketa siellä uudestaan, jos ei muutoin niin kehumansa ruuan laadun takia, ravintola ei mainosta itseään missään mutta ruokailuajat on jatkuvan kysynnän takia varattava riittävästi etukäteen. Alexin sanojen mukaan ”porukan yksi jäsen sukelsi meressä ja toinen kavereineen Sangriassa”.. Kaikkeen sitä joutuu kun vanhemmaksi elää.

Aika monta rahastuspaikkaa tuollekin välille sopii (kaikkinensa reissun moottoritie- ja tunnelimaksuihin upposi koko matkan aikana varmaan noin 60 - 100 €, pienemmillään meni noin euro, suurimmillaan kymmenkunta euroa kerralla).

Yö meni apartamentoksen lattialla makuupussissa; ok, joskin kämpän melutaso oli aika mahtava tunnin kuluttua porukan hyytymisestä. Saattoi hyvinkin kuulua muihin läheisiin viikko-osakkeisiin, pelkään.

L’Estartit - Andorra

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Neaderdalilaisten luolat ovat punaisen nuolen pään tienoilla.

Tarkemmin: L’Estartit - Girona - Olot - Ripoll - Ribes - Puigcerda - La seu d’Urgell - Andorra La Vella - Ordino.

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena. Tavarat kasaan, pari croissantia Cappuzinolla alas huuhdeltuina paikallisessa kahvilassa ja tielle. Mika oli sukeltanut tarpeekseen parina aikaisempana päivänä ja lähti mukaan. Jukka ei viitsinyt vielä lähteä ja jäi kämpälle lepäilemään seuraavaan aamuun saakka. Lappeenrantalaisesta tukaatilla liikkuneesta opettajasta ei saatu enempää havaintoa hänen poistuttuaan aamulla Alexin baariin jalkapallopeliä katsomaan.

Suuntasimme Gironan kautta (255) moottoritien (A7) toiselle puolelle ja tietä (150) Banyolesin yläpuolelle, melkein Serinyaan saakka. Siellä havaittiin tien oikealla puolella kyltti "Park of the caves" joka mainosti Neaderdalilaisten asuinpaikkaa.

Pääsymaksu 3 € ja rinteessä oli useita onkaloita ja luolia, joissa esi-henkilöt ovat esitteiden mukaan joskus majailleet. Siinä hoitui reissun historiaosuuskin samalla.

Matka jatkui reittiä Besalu - Castellfollit de la Roca, Espanja - Olot (mp-poliisi työssään) - (151) Ripoll - Ribes - (152) Toses - ruokailutauko huipulla 1800 metrissä La Molinan risteyksessä olleessa entisessä rajatarkastuspaikassa.

Suzuki GSX-1100 ESD (Kyproksen malli) vasemmalla, Moto-Guzzi California 1100 oikealla.

Siellä tavattiin suomalaispariskunta mp-matkalla Andorrasta Barcelonaan päin, hekin olivat MotoGP:hen menossa. He kyselivät majoituksista ja lippujen hinnoista sekä neuvoivat vastavuoroisesti majoittumaan Andorrassa keskustan pikkuhotelleihin keskimääräiseen hintaan noin 30 €/yö.

Matka jatkui jonkin ajan päästä alamäkeen eli Puigcerda (260) - La Seu d’Urgell (145) - Andorra.

Andorra

Andorrassa piti etsiä lähin mp-tarvikkeita kauppaava liike ja ostaa kevyemmät hanskat sekä uusi H4-poltin entisen kypsyttyä reilussa kuukaudessa käyttökelvottomaksi. Onkohan täällä näitä liikkeitä muualla? No joo, seuraavien muutaman kilometrin matkalla niitä tuli vastaan varmaan 7532 kappaletta kamera-, kello- ja muiden vastaavien kauppojen seassa.

Kun Arai tai Shoei eivät kuuluneet lainkaan liikkeen repertuaariin niin jäi niiden hintapuolikin selvittämättä. 95E maksoi 0.75 €, joten muutkin hinnat olivat kohtuullisesti kotimaisia halvempia. Paitsi tekstiviestit, joiden hinta oli 0.53 € kappale.

Lämpöä riitti edelleen niin paljon että hakeuduimme suosiolla Andorra da Vellan ohi vuorille, Ordinoon. "Residencia Prats" oli asiallinen majoituspaikka, kolmen hengen huoneen hinta aamupalalla á 25 € /C, sisältäen 6 € pyörän parkkeeraamisesta lukittuun/valvottuun autotalliin hotellin alla. Hotellissa oli lisäksemme suuri määrä muitakin turisteja, erityisesti vaeltelijoita, jotka ottivat aamulla ruokailusta päivän ateriat mukaansa vaellusreiteilleen.

Maku ajeli sinne suoraan Alpeilta vaellettuaan aamulla hetken ja sen jälkeen ajopäivä päälle = saapui Ranskan suunnasta 'yläkautta' suoraan Ordinoon muutamaa tuntia myöhemmin.

Kuvassa näkyy maisemaa hotellihuoneemme ikkunasta Andorran keskustaan, alamäkeen päin.

Huomasin pysähdyttyäni hotellin eteen että alumiinisten äänenvaimentimieni takalaippoja kiinnipitävistä kolmemillisistä rosteriniiteistä oli toiselta puolelta jo kaksi kolmesta irtipoikki, kolmas löysällä ja toiselta puolelta kaikki kolme hieman irti - mitä avuksi etteivät laipat lentäisi matkan varrelle. Niittien materiaalivalinta oli vissiin mennyt hieman poskelleen?

Vaihtoehdot: joko viereisen talon radioamatöörille kylään porakonetta ja pop-niittipihtejä lainaamaan vai aamulla alemmaksi kylille ja sopivaan nyrkkipajaan tarvikkeita lainaamaan? Plan-B voitti eli käynti aamulla jossain läheisellä korjaamolla kävi sillä hetkellä paremmin.

Andorra - Barcelona

Tarkemmin: Ordino - (N20) Bourg-Madame - Puigcerda - Bellver de Cerdanya - Tunel de Cadi (8 €) - (1411) Berga - Puigreg - Santpedo - (A18) Barcelona.

Torstaiaamu valkeni pilvisenä. Teippasin takalaipat väliaikaisesti Kenny Robertsilla kiinni ja sitten alamäkeen huoltoa etsimään, joka löytyikin hetimiten. Mika ja Maku lähtivät kylään kellokaupoille ja sovimme tapaavamme alarinteessä tai viimeistään jossain Ranskan rajan läheisyydessä. Kyseisen pikkukorjaamon toinen heppu oli mikahäkkis-fani joten keskustelun suunnan voi arvata - niittejä ja muuta tarviketta löytyi tarvittavat määrät eikä homma itse tehtynä maksanut centtiäkään.

Emme saaneet keskenämme ihan täyttä selvyyttä vieläkö MikaH ajaa F1:sissä vai ei..

Yhytin kellokauppalaiset jo laakson huoltoasemalla, mutta siitä lähdön jälkeen jättäydyin sovinnolla taaemmaksi kun heille iski vauhdinnälkä päälle.

Maisemia ihastellen ja kuvia napsien jatkoin tien (N22) korkeimmalle kohdalle jossa he odottelivat. Kahvit nautittiin paikallisessa kuppilassa ja noustiin vielä hiekkatietä muutama sata metriä ylempänä näkyvän radioaseman ohi tasanteelle - pyörät parkkiin, viimeinen kipuaminen viereiselle nyppylälle, ajosaappaat pois jalasta ja pari tuntia maisemien tutkimista sikäli kun kiireeltään kukin ehti.

Siinä oli hyvää aikaa seurata miten kukin kulkija hyödynsi näkyviä serpentiinejä huipun molemmin puolin noustessaan ja laskeutuessaan. Vedenjakajalla Kari ja Mika.

Espanja

Maku jäi kuumuuden takia vuorille seuraavaan päivään saakka joten me jatkoimme kahdestaan eteenpäin.

Lämpötila nousi nopeasti yli 33 + asteen joten päätimme ajaa Barcelonan moottoritietä suoraan Baleaarien lauttasatamaan, josta jonkun taksin perässä viimeiset kilometrit kämpille. Niin tehtiinkin, kaupungin avauduttua silmien eteen päätös vaikutti entistäkin paremmalta (1.8 miljoonaa asukasta itse kaupungissa, noin 3.3 miljoonaa lähialueineen), näytti city aika isolta, ilma **skaiselta ja erityisen kuumalta.

Oikea ramppi löytyi lopulta helposti ja poistuimme sataman edessä suuren liikenneympyrän keskeltä ylös katutasolle (liikenneympyrä näkyy alla olevan kuvan vasemmassa reunassa). Kuvan edessä keskellä on muun muassa merimuseo ja oikealla puolella kaupungin keskustaan suuntautuva vihreä vyöhyke La Rambla.

Tämä on otettu satamassa olevan vaijerihissilinjan tukipylväästä kohti keskustaa.

2002-Espanja-Barcelona-satamasta-keskustaan-by-MikaR2.jpg kuva Mika

Satamassa taksikuski alkoi neuvomaan oikeata reittiä Interhomen ohjeen mukaan mutta vei sitten 8 €urolla perille saakka osoitteeseen Carretes 68-72, El Raval. Oikein hyvä ratkaisu joskohta pakkotilanteessa perille olisi löytänyt vaikkapa Barcelonan matkaoppaan mukana olleen kartan avulla. Kello oli 17.30 eli aikaa meni vissiin reilu viitisen minuuttia edellä mainitusta rampista.

Taksikuski sanoi useamman kerran että "Vahtikaa pyöriänne, etenkin täällä!" Jonka sitten ympäristöä katseltuamme otimme tosissamme eli koko ajan oli jompikumpi välittömästi pyörien läheisyydessä ja irtokamat pidettiin minimissä.

Soitin avaintenhaltijalle (kämpän omistaja) joka saapuikin puolessa tunnissa, siitä sisälle tarkastamaan huoneisto ja kuuntelemaan säännöt + ympäristöstä johtuvat lisävaroitukset; rouva vei mennessään 200 €uron takausmaksun joka maksettiin takaisin avainten (kolme sarjaa) ja kämpän luovutuksen yhteydessä maanantaina.

Mihinkäs pyörät? Vieressä ollut edellä mainitun henkilön mainostama yleinen autotalli maksoi yli 20 € /yö, eikä sinne kelvannut kaksipyöräinen lainkaan, onneksemme. Vierestä löytyi AutoHogar Hotel, Avda. Parallel 64, siellä respaan jossa aikamme keskusteltuamme saatiin yön hinnaksi 6.5 €.

Vaikka emme olleet hotellin asiakkaitakaan niin saimme ne silti sisälle vartioituun talliin => maksu hoidettiin varmuuden vuoksi etukäteen koko ajalta, pyörät lukittiin ketjuilla nippuun tallin nurkkaan, kypärät paksuun vaijerilukkoon satulan päälle ja ongelmistamme pahin oli siten ratkaistu.

"Luottamus hyvä, valvonta parempi" kuten itänaapurissa sanotaan, eli kävimme siellä joka päivä tarkastamassa tilanteen.

Seuraavaksi mentiin paikalliseen kauppaan ruokaostoksille jossa tuli taas sama juttu kassalla: ”Jaa te olette Suomesta, onko vaihtaa suomalaisia 1 ja 2 centin sekä 2 euron kolikoita, kerään niitä”, kämpille jossa hetki taukoa, puhdistautuminen, liiat irtokamat kämpille (mukaan vain kaulapussi, jossa oli muutama kymmenen euroa) ja menoksi.

Varoitukset eivät olleet pilantekoa sillä La Ramblalle päästyämme Mika melkein menetti farkkujen etutaskuun sulloman lompakkonsa parin parikymppisen tytön mukaan - toisen käsi oli lähes salamaakin nopeampi toisen yksilön kiinnittäessä huomiotamme muualle. Hyvin harjoiteltu juttu kaikin puolin.

Kävelykadun hintatasokin selvisi nopeasti: iso kalja, vähän tomaatilla hierottua patonkia, pieni lautasellinen jotain kuivalihaa alkupalaksi ja päälle paella-annos Mixed kustansi reilut 30 € /C. Tavallinen kaljalasillinen 6 € (siirtyminen pari sataa metriä sivulle ja hinta oli 1 - 2 €). Sinänsä tuolla ei ollut mitään väliä kun sen tiesi, täysi pidemmän kaavan ruokalistan läpikäynti olisi maksanutkin sitten enemmän kuin laki sallii ja /C kestää.

Kämppä: kadun puolella, 2. kerros, erittäin hyvin lukittu ulko-ovi, kameroita ja peilejä käytävissä pimeiden kulmien takaosan näyttämiseksi, jne. Tuulikaappi, keittiö, olohuone, pieni ranskalainen parveke, kaksi vessaa (suihkukaappi + amme), kolme makuuhuonetta joissa kussakin kaksi erillistä, erityisen pahasti narisevaa sänkyä.

Kyseessä oli siis kalustettu omistusasunto, jossa tilaa helposti seitsemälle varusteineen. Talon autotalliin ei päässyt. Kaasu, pesukone, keittimiä, taivaskanavia yms. löytyi normaalitarpeisiin myös. Hinta oli 64 € /C. Periaatteessa MotoGP-kisat olisi voinut katsoa suorana sieltäkin.. <enemmän olisi nähnyt mutta ratatunnelman ja fanisekoilut menettäen.

Majoitus Barcelonassa ja näkymä "kotikadulle", suunta vasemmalle sisämaahan päin.

Jukka majoittui MotoGP-radan luo leirintäalueelle käytyään kämpän edessä pariin otteeseen; yhteensä kolme poliisia oli eri kerroilla ehdottanut muuttoa kauemmaksi joten leiripaikka löytyi radan luota. Meno siellä olikin sellaista että kaksi yötä oli riittävästi, niinpä hän tuli samaan majoitukseen lauantaina paluumatkallamme.

Paikallinen pyöräporukka hyödynsi moottoriteidenkin ajokaistat ja niiden välit muun liikenteen nopeudesta riippumatta melkoisen tarkkaan. Tonnisia pyöriä tai yli ei, kuten taksikuskikin huomautti, juurikaan näkynyt sillä mitäpä niillä moisessa käyttöympäristössä olisikaan tehnyt.

Barcelona

Motto: vietetäänpä todellinen turistipäivä kameroiden, turistioppaiden sun muun rekvisiitan kanssa => ensin tallaamaan La Ramblalle, sitten Kolumbuksen patsaan näköalatasanteelle, matka korkealla menevällä vaijerihissillä satamasta kauemmaksi puistoon, tutkitaan ohimennen muutama katedraali ja vastaava rakennelma, merimuseo, vahakabinetti ja muita vastaavia ennen kuin Maku ehtii paikalle noin kello 14.00 mennessä.

Hyvä suunnitelma, josta epäonnistuivat Merimuseossa ja Kolumbuksen patsaan näköalatasanteella käynti niiden keskeneräisten remonttien takia. Niiden sijaan löytyi kuuluisa ruokatori, jossa monenlaiset meren- ja vastaavat elävät tuijottivat myyntipöydiltä ohikulkijaa. Osan käyttötavasta ei saanut tolkkua ja muutamia artikkeleita en ainakaan tietoisesti olisi suuhuni laittanut.

Senkin puoleen oli hieman kiire että ehdimme hankkia jääkaappiin tervetuliaiskaljat ja perusannoksen purtavaa, ennen lopun porukan tuloa kämpille. Lentokoneella saapuneet MikaO, MarkoS ja PekkaK saapuivat hieman aiemmin kuin Maku, joten porukka alkoikin olla Jukkaa lukuun ottamatta kasassa. Laittauduimme pikimmiten lähtövalmiiksi kaupunkikierrokselle, joka alkoikin kohta kotikadun lähibaarista.

Maku, MarkoS, Mika ja Pekka tervetuliaiskaffeilla. MikaO on jossain sivummalla ja Jukka leirissään.

MikaO alan ammattilaisena lupautui valmistamaan sapuskaa kaikille mikä oli hyvä päätös meidän kannaltamme; sama toimi seuraavanakin päivänä. Siispä lenkkiin sisältyi myös MikaO:n ruokatoriostoksilla käynti, vaikka ravintolassa koko porukalla syömässä ensimmäisen kerran käytiinkin.

Hyvin erotti sen että parisen viikkoa reissanneet eivät ihan yhtä herkästi intoutuneet rientämään paikasta toiseen verrattuna samana päivänä lentäen paikalle saapuneisiin. Mikakin taisi vetäistä yöllä unta kaaliinsa lähes kellon ympäri, varmistaen unen tulppaamalla korvansa Eareilla.

Barcelona, harjoituspäivä

Lauantai oli kuuma aika-ajopäivä radan varrella, jonne aiemmin tilattu taksi haki kämpiltä klo 10.00 - kuten edellisenä päivänä oli sovittu. Matka maksoi 50 € suuntaansa eli halpaa kyytiä jaettuna kuuden kesken. Kuski ajoi pääportin luo ja haki siitä illalla noin tunnin päästä aika-ajojen päätyttyä. Aiemmin sinne ei olisi päässytkään hitonmoisesta ruuhkasta johtuen. Matkaa kämpältä radalle oli ajassa varmaan puolisen tuntia + ruuhkat päälle.

Rata on Gironaan päin kääntyvän moottoritien (A7) risteyksen luona. Alueen karkea ja tarkempi kartta sekä lippuvaraus.

Katsomomme A05, Area Sud sijaitsi maalisuoran jälkeen heti seuraavassa mutkassa # 2, ajosuuntaan nähden vasemmalla. Paikkamme olivat 6. rivillä alhaalta lukien A-katsomossa eli suurin piirtein vastakkaisessa nurkassa siitä mitä olimme netin kautta yrittäneet varata. Penkit olivat aika tiheässä eli täpötäydessä katsomossa tilanne olisi ollut varmaan aika tukala?

Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä koska paikan sai molempina päivinä valita lähes vapaasti. Katsomoliput pe - su väliseksi ajaksi maksoivat 68,40 € /C.

Näköala oli erinomainen, sillä suoraan ajoradan yli vasemmalla näkyi isohko näyttö ja samaan aikaan oikealla maaliviivan kohdalla oleva pylväs, jossa näkyi kymmenen ensimmäisen kilpailunumerot kullakin maaliviivan ylityshetkellä.

Vastapäätä radan toisella puolella tuosta vasemmalle ollut fanikatsomo osasi ottaa ilon irti erityisesti sunnuntaina, niitäkin sai halutessaan seurata kun radan näkyvällä osalla sattui olemaan hiljaisempaa.

Yksi paikallinen heppu ravasi katsomon alimmalla tasolla edestakaisin pitäen samalla päänsä yläpuolella punaista numerolappua (# 7 eli Carlos Checa) - samaan aikaan kohdallaan olevat henkilöt ylemmillä riveillä nousivat hetkeksi näyttämään vastaavia lappuja => kauempaa näytti kuin punainen numeroaalto 7 velloisi tasaisesti katsomon laidalta toiselle hölkkääjän tahdissa.

Se mikä myös oli hyvin hanskassa oli mellakkapoliisin toiminta: kun faniporukka karkasi aitojen yli radan varteen oli muutama kaappiauto sekunneissa paikalla jonka jälkeen karanneen massan liike kääntyi hyvin rivakasti takaisin aitojen suuntaan. Ja hyvästä syystä kääntyikin, voi sitä onnetonta joka oli liian hidas sillä hän sai pitkästä pampusta selkäänsä niin että tuntuu.

Varmaan tuo oli vuosien kokemuksen perusteella valittu linja ja ainoa tapa pitää fanit aisoissa, semminkin kun niitä sopi varmaan sen 100 000 radan varteen ja katsomoihin heilumaan.

Jukan mukaan kyse oli erittäin pidetystä urheilulajista Espanjassa. Se oli valtion tukemaa touhua jonkinlaisista Road Racing-lukioista lähtien? Tulostakin siitä oli nähtävillä muun muassa osallistujaluetteloita tutkittaessa.

Toinen, mikä oli katsojien hanskassa olivat erilaiset paukut, raketit ja savut.

Kolmas, mikä oli hyvin rataorganisaation hanskassa oli juoma ja ruoka, erityisesti niiden hinnan suhteen. Kukaanhan ei pakottanut syömään joskin muutama olut oli juotava haihtumisen takia, hapollisen pulloveden lisäksi. Seuraavana päivänä mukana oli eväät joka jannulle. Ja loppusijoituspaikat eli vessat olivat kelvollisia joka puolella rataa.

Paluu Barcelonaan vei hieman aikaa ruuhkan takia, Jukka seurasi perässä ja siirtyi siten kämpille seitsämänneksi jäseneksi.

Hän oli leirintäaluekokemukseensa sen verran kettuuntunut että lähti mieluummin pois kuin jäi seuraavaksi unettomaksi yöksi seuraamaan kierrosrajoittajien paukkumista, hemmetillistä keulimista jokaisen suoranpätkän yli ja kuminpolttoa ynnä muuta sellaista hauskaa ajankulua, mihin paikalliset kuulemma panostivat oikein huolella.

Samanlaistahan se oli jo Imatranajo:n MM-tason RR-kisojen aikaan Vuoksen Vallin mp-kokoontumisajopaikalla, mutta mittakaava erosi suuresti. Meillä liiallinen intoilu estettiin nopeasti pilkkuja silti liikaa viilaamatta.

Illemmalla lähdettiin uudelleen kävelykadun suuntaan, jossa kaljan hinta hieman yllätti ne joilla ei asiasta ollut aiempaa kokemusta.

Kävimme myös sataman merikeskuksessa tutkimassa vieläkö kymmenkunta vuotta vanhoihin turistioppaisiin oli luottamista - ei ollut sillä 90-luvun alussa koko satama-alue on rakennettu uudelleen. Osa porukasta poikkesi diskoonkin, loput jäivät herkkine korvineen tai muista syistä ulkopuolelle.

Barcelona, kisapäivä

Sunnuntai oli vieläkin kuumempi kilvanajopäivä eli taksi haki taas lauantaiseen malliin ja toimitti perille radalle, vaikka tiukalle se menikin ruuhkan oltua moninkertainen eiliseen verrattuna. Kuski yritti viedä mahdollisimman lähelle oikeata paikkaa kiertäen rataa aika lailla..

Pääsimme juuri lähtösuoran päähän kun Kallio ja kumppanit ampaisivat liikkeelle. Siitä A-katsomon yläosaan ja kämpiltä mukaan otetut pyyhkeet palaneiden ruumiinosien peitoksi.

Jalkojeni juuressa olleessa muovipullossa suli hiljalleen seitsämän litraa jäätynyttä vettä, viilentäen sekin hieman varsinkin hattuun ja paidalle kaadettuna. Juotavaa, josta parasta oli hiilihapoton vesi, kului kuutisen litraa kello 10 - 16 välisenä aikana. Samoin suojakertoimella 20 varustettua aurinkovoidetta reilusti eiliseen malliin.

Kallio ajoi hyvin ja pysyi kymmenen parhaan joukossa, vaikka joutuikin hidastamaan loppupuolella. Muutama kierros lisää ja tilanne olisi ollut huonompi, sen verran lähelle takana tulijat pääsivät. Muissa luokissakin tapahtumia riitti vaikka se isoimmassa niistä alkaa olla pienemmän piirin kisaa ainakin tuolloin.

Taksikuski oli odottamassa kauempana alhaalla olevan liikenneympyrän varrella melkein tuntia sovittua aiemmin - paluu takaisin kaupunkiin pääsi alkamaan vähän nopeammin ja paljon viileämmässä.

La Ravalin kapeiden katujen läpi sen ainoan kerran ajaessaan hän sulki alueen reunalla kaikki taksin ikkunat, lukitsi ovet ja ajoi hyvin rauhallisesti, vähääkään kiljumatta tai huudattamatta äänitorveaan. Ja kiersi erään kadulla seisseen henkilönkin kun tämä ei suostunut siirtymään mihinkään taksin edestä - taisi olla joku kadun kingi, minkä tosiasian kuskikin jostain meille huomaamattomasta eleestä tunnisti?

Muut lähtivät turistibussikierrokselle kun otin MikaO:n mukanaan tuomat 110-milliset klemmarit ja rautalankaa mukaani autotallille, missä piti kiinnittää taas löystynyt äänenvaimentajan takalaippa Ford-hitsillä kiinni niin että pysyy kotiin saakka. Laitoin samantien molempiin, niin ei tarvinnut asiaa enempää muistella.

Homma olikin valmis eikä tavaroita sivulaukkuihin pakatessa kulunut pahemmin aikaa ennen kuin bussimatkalaiset saapuivat takaisin - pari tuntia ilman kaljaa oli epäilemättä koettelemus siinä helteessä. Kierros oli kuulema onnistunut erinomaisesti, olisi vissiin kannattanut lähteä mukaan.

Kalja ja vahvemmat piti jättää väliin koska seuraavana päivänä pääpaino olisi ajamisella arviolta reilun 700 kilometrin päähän - vailla pienintäkään toivetta ilman jäähtymisestä.

Barcelona - Chamonix Mt. Blanc

Tarkemmin: Barcelona - (A7) Girona - raja - (A9) Perpignan - Beziers - Nimes - Orange - (A7) Valence - (A49, A48) Grenoble - (A41, A43, A430) Arbertville - (N212) Ugine - Megeve - Passy - (N205) Chamonix Mt. Blanc.

Nokka kohti Ranskan rajaa eli kiertävä lähtö kaupungista etelään päin, siitä muutama kilometri moottoritiellä ja seuraavasta rampista alakautta kääntyen takaisin pohjoiseen päin suuntautuvalle reitille. Kaupungin alla menevissä tunneleissa ohitseni meni lähes nuolemalla pari paikallista mp-poliisia pyörillään, he järjestivät Mikalle yllätyksen soittamalla torvea kohdalla ja moikkaamalla ohi mennessään.

Ranska

Yhdellä ranskalaisella tankkauspisteellä muuan paikallinen rekkakuskin oloinen tyyppi piti niin hyvän rahankeräys-shown että siitä piti maksaa €uro pelkästä yrityksestä = eroon pääsemisestä.

Jos joku paikallinen tulee ja haukkuu kaikki muut paikalliset asukkaat lyttyyn, kertoo että kaikki muu paitsi auton avaimet ja todella suuri kultasormus on varastettu, kyseinen rikoksen uhri haluaisi vain kahvirahan (lämää sormuksen käteen ja sulkee kämmenesi sormuksen ympärille sekä poistuu samantien kauemmaksi) ja muita vastaavia kuvioita. Lienee parasta antaa joku käteen sattuva kolikko ja palauttaa se sormus pikimmiten. Millainenhan huuto ja mattopaini olisikaan alkanut, jos olisin pannut sen paria €uroa vastaan taskuuni?

Guzzin väännön merkitys tuli hyvin esille muun muassa Uginen ympäristössä, N212- ja D909-teillä kurvaillessamme - Mika pääsi aika vähällä vaihteiston kiusaamisella meihin muihin verrattuna. Vauhtikin oli hyvin kohdallaan, etenkin kun pitkittäisiä tien halkeamia oli paikkailtu nestemäisellä piellä, joka oli melkoisen liukasta auringon lämmitettyä sitä riittävän pitkään.

GSX:ssa oli Metzeler ME33 Laser edessä ja ME88 Marathon takana, Jukalla taisi vielä olla Bandiittinsa mukana tulleet alkuperäiset, Mikasta en tiedä. Tuo rengastus Tubelessina oli osoittautunut toimivimmaksi siihen mennessä kokeilluista vaihtoehdoista, niinpä se olikin ollut käytössäni viimeisen kymmenen vuoden ajan ilman ongelmia.

Juomavettä kului useampi desilitra jokaisella pysähdyspaikalla, oli aivan sama oliko se perälaukun päällä lämminnyttä vai viileämpää jossain kuppilassa. Hikoilu näkyi myös ajovaatteissamme: musta MP-Asun ajopuku vaaleni jonkin verran suolasta eikä alkuperäinen väri palaa konepesunkaan jälkeen. Pöly ja muu moska lähti, suolan aiheuttama vaalea väri ei.

Parturin mukaan hiki ja muu kosteus yhdistettynä lämpöön ja auringon valoon tuottaa vaatteitakin valkaisevaa vetyä tai vetyperoksidia, tiedä sitten pitääkö miten vahvasti paikkaansa tuo juttu.

Makun etukäteisvalmistelema majoitus löytyi keskeltä Chamonixia; Bed and Breakfast Chalet Whymper, 2 hh 30 €/C/yö. Maku oli hankkinut sinne valmiiksi kylmää kaljaa kierrekorkeilla varustetuissa kahden desin pulloissa, vettä ja pientä purtavaa, joten ei ollut ihan maata kaatava kiire sapuskalle.

Vieressä oli myös isohko market ruokahankintoja varten. Tänne pitää tulla uudelleen perheen kanssa (ja käytiinkin vuonna 2006) sillä omistajien ote oli todella mukava ja englanti erinomaisesti hallussa. Huone oli oikeinkin hyvä, koska pitkästä aikaa oli suhteellisen viileätä nukkua.

Neljä pizzaa ja parit kaljat muutaman minuutin kävelymatkan päässä ravintola Casa Valerio:ssa maksoivat yhteensä 76 € - ja samantien unta kaaliin.

Chamonix Mt. Blanc

Riittävä aamupala nautittiin naapureiden kanssa ruokasalissa ja siitä tavarat repussa kävelylle kohti huipulle vieviä kaapelihissejä (kohteena ensin Plan de l'Aguille, 2309 m ja sieltä edelleen Aguille du Midi, 3842 m). Lisää tietoa löytyy muun muassa täältä.

Hissiliput huipulle maksoivat edestakaisena noin 32 € /C, mutta se kannatti ehdottomasti maksaa.

Aurinko paistoi eikä tuullut pahemmin, joten aikaa meni helposti tuntitolkulla huipulla laakson maisemia ja kiipeilijöitä tuijotellessa, sekä nousun puolivälissä hissien vaihtoaseman (Plan de l'Aguille, 2309 m) kahviossa. Palattuamme alemmaksi väliasemalle lähtivät muut vaeltamaan pariksi tunniksi, itse jäin kuppilan ulkoilmaan katselemaan ympäristöä, nauttimaan viileydestä ja lukemaan Jukalta lainattua romaania.

Jonkun kupolitelttakin oli viereisellä rinteellä käyttövalmiina. Paluu alas oli mahdollista hissillä klo 18.00 saakka, jatkuen seuraavana aamuna taas uudelleen. Kävelemälläköhän ne illemmalla...?

Tuliaisten metsästys jatkui ja ratkesi lasten osalta helposti kun löytyi muutamia erinomaisia luontokuvia alueen eläimistöstä. 3 x 5.5 € köyhempänä paluu ala-asemalle (btw: saipa hyvää kyytiä kondolissa, etenkin alaspäin mennessä etuikkunan kohdalla!) ja kauppaan etsimään pahvia kuvien siirtämiseksi ehjinä kotiin. Sen sijaan äidilleen Irmalle sopivan tuliaisen löytäminen ei onnistunut millään, Mikallakin oli täsmälleen sama ongelma kun ns. rojua ei viitsinyt kotiin enempää raahata.

Toisaalta, henkilöt itse käyden paikallisissa kaupoissa ja kaikkea tarpeellista olisi varmaan löytynyt yllin kyllin?

Kylällä oli sen verran kuuma että kotvan päästä teki mieli palata takaisin väliasemalle. Maku laskeutui Mikan kanssa kävelellen alas, Jukka tuli hissillä alas kuten minäkin.

Illalla mentiin kadulle ruokailemaan, jolloin naapuripöydän 50-v opettajapariskunta jenkeistä heitti kevyttä läppää vaikka kuinka pitkään, kysellen muun muassa työpaikoistamme lähtien kaikkea mahdollista.

Kuidunvähyyden aloitettua vaivaamaan ruuansulatuspuolta oli hyvä aika siirtyä nukkumaan seuraavaa aamua varten.

Chamonix Mt Blanc - Lörrach

Keskiviikkona heti aamusta keulat tielle (N205), muutaman kilometrin päässä tankille ja öljyt + muut nesteet ylärajoilleen. Matka jatkui vuoren yli Sveitsiin päin pikkuteillä (N506), raja ylitettiin Le Chatelardissa. Chamonixista pääsisi näköjään junallakin kyseisen reitin vieritse aina Martignyyn saakka, varmaan kauemmaksikin.

Sveitsi

Martignysta ajettiin moottoritien (A9) viereistä paikallistietä (S12) eteenpäin, aurinko paistoi ja maasto oli taas hieman erilaista aiempaan verrattuna. Joka paikassa oli todella siistiä. Tien varresta näkyi vuorten kylkiä lohkoville kaivoksille saakka - korkealla rinteessä oli iso keltainen kaivinkone hommissaan.

Villeneuvessa poikettiin Geneve-järven rantaravintolaan pizzalle ja cappuzinolle. Montreauxin keskustan jälkeen nousimme ylemmäs pikkuteille (Brent, Blonay jne.) ja ajoimme vielä muutaman kymmenen muunkin pikkukylän jälkeen kunnes se alkoi käydä liian rasittavaksi => loppumatka ajettiin jostain Vaulruzin korkeudelta moottoritietä (A12) pitkin Berniin. Sieltä (A1) Härkingeniin ja (A2) vasemmalle Baseliin.

Lämpötila Baselin keskustassakin, kuten moottoritielläkin, oli parhaimmillaan +36 astetta. Se vaikutti nestetasapainoon mutta pidetyt vesitauot onneksi riittivät.

Toinen, mihin korkea lämpötila vaikutti oli moottoriöljyn viskositeetti: 17 aiemman päivän aikana pyörä vei saman verran (5 desiä) Mobilin 10W-40:stä kuin kerralla tuona päivänä. Siitä lopussa lisää.

Saksa

Lörrach löytyi pikkutien (Riehen) kautta, sinne pääsee moottoriteitäkin pitkin, vaikka reittiä (A2-A5-A98).

Pyörät parkkeerattiin sisäänajokaistan alkuun, julki-stripattiin kevyempää vaatetusta päälle sekä siirryttiin viereiseen kuppilaan kaljalle ja jatkoa miettimään kun aikaa oli useampi tunti ennen lastauksen aloittamista.

Maku kävi hakemassa toimistosta ennakkoon varaamansa liput, joiden toimittaminen Suomeen ei sillä kerralla onnistunut - toisaalta tämä olikin parempi tapa kun ei tarvinnut kantaa lippuja yli 4000 kilometriä tankkilaukun pohjalla nyhjäytymässä.

Täytyypä tehdä sama juttu itsekin ja niin tehtiinkin. Hinta oli 142 €/C moposta, aamupalasta ja makuupaikasta päivävaunussa.

Siitä siirryttiinkin paikalliseen markettiin matkaeväitä hakemaan ja edelleen odotushallin puolelle syömään. Pienet paikalliset suolamakkarat tekivät hyvin kauppansa - suolanpuutetta oli sen verran jo jokaisella että keho vaati jo täydennystä.

Upouusi odotusrakennus ei sisältänyt suihkua saati ilmastointia mutta ajoi muuten tehtävänsä oivallisesti. Ja miesten vessan käsienpesualtaassakin voi ottaa lähes kokovartalosuihkun tilanteen niin vaatiessa.

Lastausaika koitti lopulta eli kypärä päähän ja pyöriä ajamaan kuljetusvaunun alakertaan. Olipahan todella rajoitetusti tilaa pään päällä; jos kohotti päätään kymmenenkin senttiä tankkilaukun päältä niin päälaki kolahti välittömästi 2. kerroksen lattiaan! Ape-hangereilla varustettu pyörä ei tasan tarkkaan sopisi sinne.

Pyörät pysäköitiin vaunun alatasolle keskiseisontatuelleen. Jätin itse myös ajosaappaat perälaukun sivulle kuivumaan sekä tuulettumaan, loput ajokamppeet tyhjään sivulaukkuun ja kypärän pyörän kypärälukkoon roikkumaan. Eipä tullut silloin mieleen että juna voisi seisoa pidempäänkin jossain asemalla kulkuvuoroaan odottamassa, toisaalta kukaan täysjärkinen ei niistä saappaista olisi kostunut kuin poiskantamisen vaivan..

Paikalliset sitoivat pyörämme kiinni ja hyvin olivatkin paikoillee, kun niitä Hampurissa tutkimme tarkemmin.

Junan lähtiessä liikkeelle alkoi varmaan toistakymmentä autoa välittömästi huutamaan varashälyttimiensä aktivoiduttua.

Päivävaunun hyttiin sopi 6 henkilöä mutta meitä oli onneksemme vain neljä => tilaa riitti varsin ruhtinaallisesti.

Kun evästä ja seuraa oli riittävästi niin matka meni oivallisesti, varsinkin yöllä, todella kovassa ukkosmyrskyssä keskellä Saksan maaseutua.

Lisävahvistuksenamme oli muuan englantia ja hieman suomeakin puhuva sveitsiläinen Moto-Guzzi -kuski Greg, joka oli kiertomatkalla Ouluun kuudetta kertaa menossa tuttujaan tapaamaan. Bravuurinsa oli tokaisu Käykö Kossu-kola?, joka taisi tosiaan olla sitä mistä hän puhuikin.

Vaunun katon rajamailla oli muuten hyvä nukkua mutta vauhdin yltyessä riittävästi saattaa sen heilunta haitata nukkumista. Samoin pitkien pysähdysten aikana lämpötila siellä nousi reilusti, kun auki olleesta ikkunasta ei kiertänytkään viileämpää ilmaa ylös saakka. Oikeita makuuvaunujakin olisi ollut saatavilla, eri hintaan tosin.

Käytävän päässä olevat vessat olivat ok, samoin toisen vieressä olevat pienemmät mutta siistit pesuhuoneet 2 kpl. Lattiatilaa oli niissä varmaan vajaa neliömetri eli kukin pesi itseään niissä puitteissa, missä henkilökohtainen joustavuus antoi myöten.

Tuo oli kyllä kaiken kaikkiaan mainio tapa edetä perheenkin kanssa - varaus: riippuen toki hyttiseurasta, jos joutuu tuntemattomien kanssa samaan hyttiin.

Hampurg Altona - Rostock - Itämeri

Tarkemmin: Hampuri - (A7) - (B4) Neumunster - (B430) (B76) (A226) (B75) - Lyypekki - Kastorf - (208) - Wismar - (A19) - Rostock.

Aamupalapussit ja juomat saatiin hyttipalvelusta eli pöytää kiireesti levittämään lattialle. Kahvi oli erinomaista eikä muussakaan tarjonnassa ollut valittamista.

Altonan rautatieasemalle saakka päästiin noin kello 8.30 kieppeillä, jonka jälkeen siirryttiin ripeästi kuljetusvaunuun vaatteita vaihtamaan (kaikki tallella, kengät ja kypärä kuivina). Vaunun lasti purkautui varsin vauhdikkaasti joten olimme hetimiten asemarakennuksen ulkopuolella. Ei muuta kuin tankille ja Kielin suuntaan sekä Lyypekin vanhaan kaupunkiin Wiener Schnitselille, á vähän toistakymmentä €uroa.

Sateisena Lyypekin vanhan kaupungin kadut ovat hemmetin liukkaita joten takarenkaan poltto ei vaatinut juurikaan vaivaa, aiheuttaen muutamia spontaaneja burniksia muutamilla - ja kuminmurusia takana tulevien silmille. Olisi siinä toki saanut itsensä kyljelleenkin yhtä helposti!

Päätimme ihan keskenämme poikaporukalla että Rostockin suunnasta tuleva, viime syksynä vielä hieman keskeneräiseksi Lyypekin päästään jäänyt moottoritietyömaa on tehokkaiden saksalaisten toimesta varmasti rakennettu jo valmiiksi. Niinpä pyörät suunnattiin ensin moottoritietä Hampurin suuntaan josta käännyttiin Geninin kohdalta vasemmalle, uudelle tielle. No liittymä ja muutama kilometri tietä olivatkin jo valmiina, mutta sen jälkeen tuli pidempi pätkä tyhjää..

Siirryimme pienellä ketunlenkillä Kastorfin kautta varsin upealle, peltomaisemia halkovalle, poppeleiden (tms) reunustamalle tielle (208), joka menee Wismarin suuntaan. Sen loppupäässä laskeuduimme lopulta kyseiselle uudelle moottoritielle polttamaan viimeisetkin karstat ja kaahaushalut, sikäli kun niitä vielä jollain oli. Sieltä liityttiin jälleen moottoritielle (A19) ja ajettiin Rostockin satamaan saakka.

Rostockin satamassa poikettiin tankkaamaan ja tarkastamaan pyöriä muutenkin, aikaahan oli riittävästi.

Yllätys oli melkoinen erityisesti uuden Bandiitin kuskille: se kun imaisi reissun lopussa enemmän öljyä kuin minun reilu 90 000 km ajettu, pari kesää aiemmin peruskorjattu GSX:ni. Minulla meni lopussa 5 desiä (koko matkalla yhteensä noin litra) ja Jukkiksella lopun osalta jopa hiukan enemmän. Mikan Guzzi vei koko matkalla reilun litran ja Makun Bold’Orr reilusti enemmän.

Minulla oli sen sijaan ehdottomasti janoisin keksintö alla: verrattuna Jukan uudempaan se vei minimissään 1 - 2 litraa enemmän bensaa satasella muista pyöristämme puhumattakaan.

Vertailu aiempiin reissuihin vahvisti oletuksen että rauhallinen ajo pysyi koko ajan normaaleissa kulutuslukemissa, kovempi kaasukahvan vääntö taas ei. Kenties kaasarien puhdistusta olisi tarjolla viimeistään tulevalla talvikaudella?

Siitä jatkettiin viereiseen markettiin tuliaisostoksille. Pullot, purnukat, karkit, muut sullottiin laukkuihin ennen kuin siirryttiin itse satamaterminaaliin lippuja hakemaan. Jukkis haki ne ulos jonka jälkeen tapettiin ylimääräistä aikaa muun muassa nukkumalla odotustiloissa muiden motoristien mallin mukaisesti.

Myöhästyimme itse lastauksen aloituksesta harmittavasti reilun tunnin nauttiessamme huoltamolla Bockwurst mit kartoffelsalat. Aika moni muukin, kuten monet autotrokarit näyttivät tekevän eriasteista remonttia jonojen sivulla niihin aikoihin. Meidät ohjattiin viiveestä johtuen Superfast VIII:n ylimmälle autokannelle, sen keskikohdalle, jossa oli lopulta luokkaa toistakymmentä pyörää parkissa. Sidontaliinoja riitti kaikille joten kiinnipysymisongelmia ei esiintynyt.

Liiat ajokamat saattoi jättää pyörien päälle, toki lukittuna paikoilleen - olipa mukava seisoskella seuraavana päivänä autokansijonossa shortseissa, kun homma alkoi taas viipyä satamaan tultaessa. Hyttimme oli samassa paikassa, tosin käytävän sisäpuolella menomatkaan verrattuna. Se oli tilankäytöltään itse asiassa parempikin kuin ulkopuolen vastaava. Laiva oli samanlainen kuin Superfast VII.

Ilta ja varsinkin seuraava päivä laivalla menivät jäitä poltellessa. Palvelu ja musiikkipuoli oli sitä samaa tasoa kuin menomatkallakin.

Poikkeuksen muodostivat TaxFreen erittäin positiivisesti asennoitunut, suomea puhuva miesmyyjä ja äärimmäisenä vastakohtanaan 6. kannen pasta-puffetin tarjoilija, joka oli käytökseltään varsinainen xxxxx (VMP ja metrin pätkä sensurointia). Prkl. Juuri kun oli saatu suvaitsevaisuusoppia viikkotolkulla hieman etelämpänä.

Puhumattakaan kassa-henkilöiden 'oikeinlaskutaidosta' jotta antamastaan rahasta saisi varmasti oikein takaisin. Kummasti 'virhe' kohdistui aina asiakkaaseen, Jukka oli jälleen uhrina.

Se siitä.

Illalla hieman myöhemmin lepäämään kun aamulla ei ollut hirveä kiire liikkeelle.

Hanko - Imatra

Saavuimme Hankoon yltyvässä vesisateessa ja sivutuultakin riitti omiksi tarpeiksi erityisesti rannikolla. Moottoritielläkin sen vaikutuksen huomasi, erityisesti Lahden moottoritien avoimien peltoaukeiden kohdalla.

Ulospääsy satamaan vei jostain syystä lähes tunnin. Maku lähti omia teitään kotiinpäin, päästyään rannalle reilut viisi - kymmenen minuuttia meitä muita ennen kiitos erinomaisen jonovalinnan laivan autokannella.

Eipä ole ollut yhtä hiljaisia teitä ihan heti vastaan, Kehä-kolmosen ja Lahden moottoritien suunnassa! Reittimme meni hieman ristiin kun suuntasimme vanhasta muistista Lahteen päin, Jukan jatkaessa taaempaa suoraan Porvoon suuntaan ollen lyhyemmästä reitistä johtuen aiemmin Utissa.

Lahden alapuolella tuli lopulta pitkähihaiselle ajopaidallekin käyttöönottotarvetta lämpötilan laskiessa edelleen, josta Mika tyrkkäsi Utissa stop? -tekstiviestin Jukalle. Siellä sitten juotiin viimeiset kahvit kolmestaan ja aivan lopussa nautittiin vihonviimeinen loppurutistus Aholan pikiksellä. Kotona olimme reilu puolisen tuntia Makun jälkeen, oliskohan ollut joskus kello 22.30 kieppeillä.

Yhdistelmä

Barcelonalaisen tasaisen matkan taulukon mukaan arvioituna pelkän juomaveden kulutus yhteensä noin 120 litraa jos olisi ollut samaa hellettä koko ajan.

Kaikki kulut noin 2600 €. Liian pitkä poissaoloaika perheelliselle mutta taitaa kuitenkin olla välillä hyväksi parisuhteen virkistämiseksi.

Kiitän omalta osaltani reissuun osallistuneita joka suunnassa, kotijoukkojen tukea unohtamatta!

PS. Loppulasku ilmestyi Luottokunnalta 17.8. eli yllämainittu kululaskelma meni lopulta varsin hyvin kohdilleen.

Mp-matka 2002.

Sisällysluettelo

Yleistä

Matkareitti taltioituna

Osallistujat

Kalenteriin sidotut ja etukäteen maksetut kohteet

Ajoreitti etukäteen arvioituna

Yhteydenpito

Lisätietoja

Matkakertomus

Suomi:

Imatra - Hanko

Saksa

Rostock - Halle

Halle - Sölden

Itävalta

Sölden

Sölden - Riva Del Garda

Italia

Riva Del Garda - Pisa

Pisa - Livorno - Bastia

Korsika

Bastia - Cap Corse - Bastia

Bastia - Nizza - Ventimiglia

Italia

Ventimiglia

Ventimiglia - L’Estartit

Ranska

Espanja

L’Estartit - Andorra

Andorra

Andorra - Barcelona

Espanja

Barcelona

Barcelona, harjoituspäivä

Barcelona, kisapäivä

Barcelona - Chamonix Mt. Blanc

Ranska

Chamonix Mt. Blanc

Chamonix Mt Blanc - Lörrach

Sveitsi

Saksa

Hampurg Altona - Rostock - Itämeri

Hanko - Imatra

Yhdistelmä