Lörrachista lähdön jälkeen seuraava yöpymiskohde oli Ranskan Chamonix Mt Blanc, josta saatiin vapaa huone B&B:sta Chalet Whymper. Hinta oli aamupaloineen 60 £/vuorokausi neljältä, yhteensä 180 £ eli noin 275 €. Verkkomaksu ei toiminut varaushetkellä mutta laskun sai hoidetuksi soittamalla numeroon +44 870 300 5874 (sales ät bigfoot-travel piste co piste uk) ja kertomalla luottokortin tiedot toisessa päässä olevalle, englantia puhtaasti puhuvalle henkilölle (kunhan nettivaraus oli ensin tehty ja varausnumero myös löytyi järjestelmistään). Käyhän se noinkin.
Muut majoitukset hoidettiin puhelimitse tai paikan päällä sopien. Monissa paikoissa majoitukseen liittyvistä yksityiskohdista keskustellessamme vastapään naispuolinen henkilö keskusteli mieluiten Irman kanssa, mikä sopi minulle oikein hyvin..
- 05.06. Laiva. Tallink/Superfast Ferries Superfast VII. Hanko -> Rostock (Saksa)
Kuljettajien lisäksi Jaana kaksitoista ja Laura kolmetoista vuotta.
Kaksi tankki-, kaksi perä- ja neljä sivulaukkua. Kullekin matkustajalle oli varattu yksi sisälaukuilla varustettu neljäkymmenen litran sivulaukku henkilökohtaisille tavaroille. Tankki- ja perälaukut oli varattu muuhun käyttöön. Mukana oli myös pari "mustekalaa" ajotakkien ja muiden ajovarusteiden väliaikaiseksi sitomiseksi perälaukkujen päälle (niitä olisi oikeastaan saanut olla kaksi molemmille pyörille, jolloin kuumissa olosuhteissa liikkuessaan ajovarusteiden sidonta laukkujen päälle olisi hieman helpottunut).
Lukot ja paksut ketjut olivat samoja kuin aiemminkin, ainoastaan Irman käyttämä jarrulevylukko (Xena) oli uusi tuttavuus. Se vaikutti sinällään toimivalta ja liikkeelle lähdettäessä estää merkkiäänellään paikalleen unohtumistaan seuraavan etupään lukkiutumisen varottamattomasti.
Lyhintä (1.2 m) kymmenmillistä ketjua ei tarvittu lainkaan. Pisin (1.8 m) Abloyn neliuralukkoineen oli usein käytössä sekä pyörien sitomisessa toisiinsa että kypäröiden lukitsemisessa pyöriin kaupungeissa ja lyhyemmillä pysähdyspaikoilla.
Kunnollisten kesähanskojen puute pitää korjata lähiaikoina, jotta ei tarvitsisi ajaa enää pidempiä matkoja paljain käsin. Esimerkiksi rystysiin ja sormiin murskautuvat hyönteiset tai edellä ajavasta autosta lentelevät hiekanjyvät tuntuvat etenkin suuremmilla nopeuksilla varsin epämiellyttäviltä, mahdollisesta vähän suuremmasta esineestä, linnusta saati kaatumistilanteesta puhumattakaan.
Etukäteen herätti ajatuksia maaliskuussa julkisuuteen tullut tieto laivayhtiön omistajan vaihtumisesta ja sitä mahdollisesti seuraavista reittimuutoksista. Muutamaa päivää ennen lähtöä liikkeellä oli liikkeellä myös juttua Hangon pään lastaussaarrosta, joka olisi voinut pakottaa ajamaan Ruotsin läpi junalle Hampuriin. Suurempien autolauttojen täyttöasteesta riippuen se olisi pahimmillaan voinut merkitä jomman kumman "Saariston lauttareitin" ja Ahvenanmaan, sekä "Storby-Grisslehamn" -lauttalinjan läpiajoa.
Savona (Italia) => Bastia (Korsika, Ranska), Bonifacio => (Italia) Santa Teresa Gallura (Sardinia) ja Golfo Aranci => Livorno (Italia) -lauttavuorot lippuineen varattiin ja maksettiin paikan päällä joko edellisenä tai lähtöpäivän aamuna. Reittien valinnassa ja sitä kautta lippujen hinnoissa hyödynnettiin tarjottuja etuja, esimerkiksi pyörät saatiin Corsica Ferriesin ja Sardinia Ferriesin laivoihin halvimmillaan á 0.10 €/kpl, normaalin hinnan ollessa noin á 30 €/kpl. Niiden hinnastossa joidenkin vuorojen kohdalla näkyvä merkintä Jackpot oikeuttaa kyseiseen alennukseen.
Kaikissa laivoissa kannatti pitää puolensa eli yrittää kerätä sidontaliinat (kaksi/pyörä) ja kumitallat (kaksi/pyörä) heti pyöränsä pysäköinnin jälkeen. Siten oli vähän paremmat mahdollisuudet saada tarvitsemansa tarvikkeet, hyvällä tuurilla vieläpä puhtaammasta päästä. Pidä ne käsipyyhkeet silti lähellä. Laivayhtiön tarjoamia sidontatarvikkeita oli monessa paikassa aika vähän jos lainkaan tarjolla. Omia sidontaliinoja (yhdestä kahteen/pyörä) ei kannata unohtaa varsinkaan Välimeren laivoilla liikkuessaan.
Kokemuksia erilaisista vastaan tulleista pyörien kiinnitystilanteista.
Meno ja paluuliput
varrattiin netin kautta ja tulostettiin valmiiksi kotona. Liput
maksettiin 15.3.2006, viime kerrasta poiketen ei viittä prosenttia
ennakkoon ja kuukautta ennen lähtöä loput, vaan koko
summa kerralla (993 €). Suurimmat alennukset olisi saanut ennen
vuodenvaihdetta ja aikataulujen julkistamista aiemmille asiakkaille
lähetettyjen tarjousten kautta, mutta niihin ei työn
kesälomapäätösten hyväksymisaikataulutuksesta
johtuen ollut mahdollista tarttua (muutamille pidemmille vuoroille
pyörät olisi saanut mukaan alle 10 €/kpl..). "Viime
hetken" yksittäisten matkalippujen hinnat nais- ja miespaikoille
ovat reilusti halvempia, mutta sellaisten saatavuuteen ei oikein voi
luottaa perheen kanssa liikkuessaan.
Livorno voitti tällä kertaa lähtöpaikan jolloin
paluumatkasta noin tuhatviisisataa kilometriä meni junan
päivävaunussa matkustaessa. Laskin huvikseni karkeasti
(bensat, majoitukset, sapuskat, moottoritiemaksut, muita pikkukuluja)
että ajamalla edestakaisin nuo välit olisimme
"säästäneet" noin kaksisataa euroa ja samalla
menettäneet useamman päivän matka-aikaa
pelkkään autobaanoilla ajeluun vallitsevan sään ja
mahdollisten ruuhkien sekä tietöiden armoilla. EI kiitos,
etenkään lasten mukana ollessa on turha kerjätä
verta nenästään ellei tosiaan ole pakkotilanne..
- Menomatkassa ei ollut mitään kummempaa miettimistä
koska juna kulkisi Hampurista Lörrachiin jokaisena
päivänä => menomatkasta reilu kahdeksansataa
kilometriä ja yksi yö meni junan päivävaunussa
(http://www.dbautozug.de/site/dbautozug/en/comfort__classes/couchette__cars/couchette__cars.html).
- Paluumatka Livornosta, Narbonnesta tai Avignonista Hampuriin vaati
harvemmista kulkuajoista ja molempien päiden lauttavuorojen
aikatauluista johtuen enemmän miettimistä, semminkin kun DB
vaihtoi kevään aikana nettisysteemiään
eivätkä edellisen reissun aikaiset rutiinit enää
toimineet. Onneksi uusi järjestelmä valmistui nopeasti,
mahdollistaen molempien suuntien matkalippuvarauksen samalla
varauskerralla hieman halvempaan yhteishintaan.
Pyörien kiinnittämisessä vaunuihin käytettiin tuttuja apuvälineitä:
Siinä se, aikaa meni alle varttitunti, tosin ensimmäisellä kerralla kannattaa lukea ehdot huolellisesti, siellä on ohjeet muun muassa matkan peruutuksesta aiheutuvista kustannuksista.
Homma toimi jälleen odotetulla tavalla eli nukkuessasi suomalaisessa junassa onnistunee se yhtä hyvin noissakin. Parhaimmilla pätkillä ajettava nopeus noin satakuusikymmentä kilometriä tunnissa puistelee vaunuja jonkin verran, samoin vaihteiden ylittäminen suurilla asemilla aiheuttaa jonkin verran normaalista poikkeavaa ääntä.
Muutamia kommentteja junamatkoista.
Pitkällä matkalla voi sattua erilaisia viivytyksiä joten liian kireää vaihtoaikataulua esimerkiksi jollekin autolautalle ei kannata tehdä: olimme Hampurin Altonassa vasta kello 13.40, vaikka aikataulun mukaan siellä olisi pitänyt olla jo kello 12.06. Syynä lienee ollut jonkin edeltävän pysähdyspaikan aikana tapahtuneet viivästykset purettaessa niihin jääviä autokuljetusvaunuja perille jatkavan letkan perästä, tai jotain muuta vastaavaa. Odotimme yhdellä ratapihalla ainakin puoli tuntia neljän vastaan tulleen junan saapumista, ennen kuin oma junamme lähti uudelleen liikkeelle. Meille siitä ei ollut mitään haittaa, matka-aikaa riitti hyvin eikä sitä tarvinnut itse tuhlata autolautan myöhäiseen lastausaikaan soviteltaessa.
Imatra - Hanko < 400 km - Rostock,
yö+päivälaiva.
Lastauksessa ei ollut mitään kummempaa, paitsi että meidät muutamat viimeiset motoristit otettiin viime tingassa sisään. Kiinnittäessäni pyörääni kanteen laivan luukut sulkeutuivat. Hyttiin (# 8254) ehtiessäni laiva oli jo liikkeellä.
Neljä suomalaista ja yksi englantilainen mopo kyytiläisineen laivaan nousua odottamassa:
Olivatpahan melkoisen vanhoja lika- ja rasvakasoja kerrakseen nuo
laivayhtiön kuormansidontaliinat! Puhtaita riitti vain osalle
aiemmin tulleita.
Illan ohjelma jätettiin pikaiseen kierrokseen kansilla ja
pakolliseen laivanlähtöolueeseen baarissa, sitten olikin aika
painua pehkuihin. Kukaan meistä ei herännyt Paldinskissa
käyntiin.
Rostock
- Plau Querzin < 100 km.
Ravintoloita oli kaksi, yksi baari sekä niiden lisäksi ajoittain auki oleva buffet, josta sai Päivän keiton sekä muuta pienempää syötävää ja juotavaa. Aamiaisen hinta seisovassa pöydässä oli aikuiselta 10.90 € ja 6-12 v lapselta 5.5 €, lounaan 20/10 € ja päivällisen 23 €/11.5 €.
Aamupalalla paras temppu
henkilökunnalta oli tarjota aamiaispöydässä
raakoina pakastettuja piirakoita vain lämmitettyinä, ei
paistettuina. Maitoautomaatin tyhjän maitopussin vaihto
täyteen ei onnistunut keneltäkään paikalla
olleelta. Kukaan heistä ei myöskään
kiinnittänyt mitään huomiota eri asiakkaiden puheisiin
muistakin pienistä puutteista.
Toivottavasti yhtiö saa koulutettua henkilönsä nopeasti
tehtäviensä tasalle. Helppoa se tuskin on ja
riittääkö ammattitaitoista porukkaa Viron kokoisessa
maassa edes riittävästi, kun huomioidaan ne "Siljalta"
ostetut laivat.. Samat henkilöt tarjoilivat illalla baarissa,
aamupalalla ja sataman lähellä siivosivat vielä
hyttejäkin. Alku on aina hankalaa, ei siinä mitään,
mutta noilla matkalippujen hinnoilla soisi yksityiskohtien olevan
henkilökunnalta paremmin hanskassa.
Sillä tuskin on laivayhtiölle mitään
käytännön merkitystä pitääkö joku
satunnainen kulkija kohtaamastaan palvelusta vai ei, sen sijaan nuo
jatkuvasti samalla reitillä liikkuvat rekkakuskit saanevat tavalla
tai toisella äänensä paremmin kuuluviin eli raha puhunee
suuremmalla äänellä.
Jäitä polteltiin eli tervaa juotiin
pitkin päivää, joutenolo ei oikein maistunut
kenellekään. Pelisalissakin meni oma aikansa kortti- ja
muiden pelien parissa. Ilta koitti viimein ja pääsimme
lopulta ajokannelle sekä laivasta ulos alkupäivän
viitoittamaan tahtiin. Autokannelle ei ollut mitään asiaa
ennen kuin laiva oli kiinni laiturissa, ei siis kannata mennä
kovin aikaisin rappukäytävään seisoskelemaan.
Ilta pimeni hyvää vauhtia (E55, B192 ja B103), lopulta
ajoimme jonkun metrin vasemmalta näköpiiriin putkahtaneen
hotellimme ohi. Isäntä oli vielä odottamassa,
näytti huoneet ja lukitsi portit takanamme sekä
päästi vahtikoiran kiertelemään alueelle.
Hotellin omistajan antama käyntikortti:
Hotellin sijainti: 53 astetta 30' 11.06" N, 12 astetta 15' 59.33" E, Google Earthin kartan mukaan.
Plau
Querzin - Hampuri < 100 km - Lörrach, yöjuna.
Hotellin laituribaarissa riitti juttukavereita. Jossain Venetsian suunnalla olisi ollut perheelle sopiva mp-kokoontuminenkin mutta sinne emme voineet lähteä tämän reissun puitteissa.
Pyörien lastaaminen junaan oli helppo homma molemmille ja hyttikin löytyi nopeasti, ei siis muuta kuin gps imukupeilla kiinni vaunun ikkunaan, täydet vara-akut viereen ja rautatiereitin track-loki tallentumaan muistiin (jonka olisin voinut sd-kortille Lörrachissa tallentaakin, enkä vahingossa kahteen kertaan sitä toista eli waypointit ja reitit sisältävää lokia. Perhanan tohelo..).
Lörrach - Chamonix Mt Blanc, 506 km.
Aamiainen, purku ja lähtö junasta olivat tuttua touhua. Jaana karttoineen opasti taas menoamme vähän helpommissa maastoissa.
Lörrachista lähdön jälkeen yritimme etsiä taukopaikan, jossa olisi nähtävillä jälkiä kaukaa menneisyydestä. Traces Des Dinosaures sijaitsee MS Autoroute 2003:n mukaan tien A16/E27 varrella (47,18480 N / 7.20515 E) eli jossain Bielin yläpuolella. Eipä sitä löytynyt, kun koordinaatit jäivät kotiin eikä kyseinen POI (Point Of Interest) löytynyt gps:sta, niinpä ajoimme tohkeissamme paikan ohi moottoritiellä A16/E27. Löysimme ainoastaan yhden liikennemerkin jossa varoitettiin dinosauruksista, senkin melkoisen ajomatkan päästä kauempaa pohjoisesta.
Kahvitauko pikkukylässä: kaksi kahvia, kaksi suurta palaa kirsikkaleivoksesta ja kaksi jäätelöä maksoivat yhteensä 17 CHF eli 10,90 €. Laatunsa huomioiden ei pahakaan hinta. Ympäröivät maisemat korvasivat helposti ylimääräisen ajolenkin.
Hyödynsimme vähän moottoriteitäkin mutta etenkin loppumatkalla allamme olivat kapeammat vuoritiet. Moottoritiemaksutarroja ei kukaan näyttänyt aktiivisesti seurailevan. Tarratta ajosta seurannee huonoimmillaan jonkin verran ylimääräistä Penaltia, eli kannattanee harkita tarkkaan jättääkö sen hankkimatta vai ei.
Kaksi erillistä ja yhden parisängyn, pari isoa säilytyskaappia, vessan suihkuineen sekä pienehkön parvekkeen sisältävä huoneemme sijaitsi kolmannessa eli ylimmässä kerroksessa.
Huoneiden lukot olivat mallia ennen Moosesta eli kaikki arvokkain materiaali oli syytä pitää koko ajan matkassa, kuten heidän omissa ohjeissaankin kehotettiin pitämään. Alhaalla ulko-ovella oli useampinumeroinen koodilukko, mutta sen lukittuminen oli kiinni vieraiden viitseliäisyydestä - toisaalta avauskoodi oli sen verran vaikea, ettei sen haku arvaamalla/kokeilemalla olisi ollut kovin nopea toimenpide.
Illalla käytiin vielä iltalenkillä kylällä, jossa oli jonkin verran porukkaa liikkeellä (allaoleva suurempana):
Hissilipuille kertyi hintaa 108 € (sisältäen kaksi erillistä hissiväliä, edestakaisin), joka kannatti tuon tason nähtävyydestä maksaa.
Kuvia "Midilta":
- korkeimmalta
huipulta Mt
Blancille
- alas vasemmalle
moottoritien (A40) suuntaan
- alas
oikealle
Chamonixin keskustaan
- Irma ja Jaana sekä Irma ja Laura Plan Du Aquillen
vieressä patikoimassa, Lauran ja Jaanan kuvaamana
Pahin turistikausi alkaisi vasta myöhemmin joten joka paikkaan sopi vielä ongelmitta.
Illemmalla kävimme B&B:n pitäjän suosittelemassa pizzeriassa. Ruuan ja tarjoilun laatu korvasi kyllä hinnan kertasuoritus ja lomamatka mielessä pitäen (Casa Valerio:ssa neljä pizzaa ja muutamat juomat yhteensä 60 € neljältä henkilöltä). Jokapäiväinen leipä onkin taas kokonaan eri juttu, joka pyrittiin hoitamaan suoraan paikallisten markettien ja pikkukauppojen valikoimien puitteissa.
Kivenheiton päässä oli pieni ruokakauppa joten sekin puoli oli hyvässä hoidossa. Vihanneksista etenkin tomaatit olivat parhaimmillaan, minkä erotti helposti asianomaisen myyntipöydän läheisyydessä pelkällä nenälläänkin.
B&B:ssa tarkeni oikein hyvin, sopiva avonaisella ikkunalla ja parvekkeen ovella aikaan saatu läpiveto piti lämmöt siedettävällä tasolla. Ei itikoita. Naapurihuoneen nuoriso piti hieman meteliä yöllä riennoistaan saapuessaan, mutta se ei juurikaan haitannut; he taisivat saada oman meluosansa verran takaisin joskus aamuyöllä..
Chamonix
Mt Blanc - muutama alppisola - Chamonix Mt Blanc, 330 km.
Tässä ovat reitin ensimmäinen- ja toinen osa gps:n Google Earth-muotoisena track-lokina sekä toinen lisäksi profiilikuvana.
Tie # N506 ja 203 (Chamonix => Martigny). Helppoa harjoittelumaastoa, jossa vierähti jokunen tovi svhs- ja digikameroiden kanssa pelehtiessä.
Tie # 21/E27 (Martigny => Aosta). Odotin liikoja, reitti ei oikein iskenyt muun muassa reitillä liikkuneiden linja- ja muiden raskaampien ajoneuvojen vuoksi, joiden ohittaminen oli kylmiltään huomattavasti helpompaa mutkiltaan osin hiekkaisissa ylä- kuin alamäissä. Huipulla oli useita rakennuksia tien vieressä eikä se ehkä siksi tuntunut niin korkealta tai näyttävältä kuin lopulta oli.
Maisemissa ei ollut valittamista: tässä on kuvat nousun puolelta alas ja ylös heti kapealle osuudelle siirryttyäni, sekä vähän ylempää takaisin alas- ja edelleen ylöspäin.
Lopuksi vielä kuva huipulta hieman eteen päin Italian suuntaan (allaoleva suurempana):
Kuva alempaa taakse tulosuuntaan, otettuna suurinpiirtein maantietunnelin esiintulokohdasta Italian puolella.
Hemmetin kovaa alamäkeen liikkuvat polkupyöräilijät muodostivat oman elementtinsä alasmenovaiheen aikana (parhaimmillaan 70-80 km/h, päällä vain shortsit tai pelkkä ihonmyötäinen puku ja pieni kypärä sekä jonkinlaiset ajokengät). Sellainen yhdistelmä ei välttämättä erotu liian hyvin peileistä sinne hiljalleen ilmestyessään..
Lopussa sai maksaa reilu neljä euroa moottoritiemaksua Italian puolella (E25/SS26) päästäkseen Mt Blancin tunnelin lähelle Courmayeriin, eli seuraavan solatien alkuun. Siellä piti lähimmällä bensa-asemalla hoitaa sekä pyörän että kuskin tankkaus ja päättää myös jatkoreitistä.
Tie # 26 (Courmayeur => Bourg St. Maurice). Parasta tähän mennessä kokonaisuus huomioiden. Alussa oli muutaman mutkan pituinen serpentiiniosuus, jonka jälkeen pääsi nopeasti alempana kuvassa näkyvän kylän maastoon. Mutkien kokonaismäärää ei tullut lasketuksi mutta niitä oli aivan riittävästi..
Kuvassa näkyy 'La Thuillen' kylä ja kauempana taustalla edellisen huipun maastoa (allaoleva suurempana):
Maisemakuvat suoraan huipulta ja sama toisesta suunnasta, Irma sulavan lumipenkan vieressä sekä ylhäältä Bourg-Saint-Mauriceen päin ennen viimeisimmän serpentiiniosuuden alkua.
Bourg-St.-Mauricen keskustan läpiajon jälkeen seuraavaan solaan vievä tie löytyi helposti, oikealta rinteeseen nousevan tien ruskeita opasteita seuraten ("Route Des Grandes Alpes"). Reitti sopisi hyvin Irmallekin, vaikka lopussa serpentiiniä riittikin noustavaksi ja laskeuduttavaksi yllin kyllin.
"Route des Grandes Alpes" suurin piirtein oikealla paikallaan löytyy Autoroute-muodossa tästä.
Tämä oli ehdottomasti paras osuus koko päivänä, vaikka edustikin vain murto-osaa kyseisestä vanhasta kulkureitistä. Kaikki tällä reissulla ajamamme alppisolat mukaan lukien tämä oli mielestäni kokonaisuudessaan tuon edellisen kanssa selvää parhaimmistoa. Välillä on hyvinkin kapeata mutta asfaltoitua ränniä mikäli mutkissa vastaan tulee pientä henkilöautoa vähääkään suurempi kulkuneuvo. Maisemien vaihtelevuus ajoreitillä ja sen välittömässä läheisyydessä sekä laatu iskivät ajoittain suorastaan ällikällä ;-)
Maisemaa tien D902 varrelta, tie seurailee aikansa edessä näkyvän laakson pohjaa Bourg St. Mauricen suuntaan. Seuraavana päivänä samasta paikasta hieman enemmän oikealle otettu kuva löytyy alempaa (hieman enemmän vasemmalla on kartasta löytyvä paikka nimeltään Les Chapieux).
Hieman eteen päin olevan Lac de Roselend -järvellä oli kymmenittäin pyöriä parkissa erilaisista pinnoista heijastelevien auringonsäteiden, kallioiden muodostamien varjojen sekä ympäristön värisävyjen muodostaman kokonaisuuden ollessa kerrassaan silmää hivelevä. Hieman edempänä alkoi tiukka serpentiiniosuus alaspäin, ranteisiin ja käsivarsiin käyvää jyrkkyyttä riittäisi varsinkin täydellä nyytillä (kuormalla) ajettaessa.
Seuraavalle etapille pääsisi pariakin vaihtoehtoista reittiä pitkin, valitsin tällä kerralla vasemmanpuoleisen eli Beaufortin keskustan kautta vievän vaihtoehdon. Opastus oli samanlainen kuin edellisessä kaupungissa.
Loppupäässäkin (tiet 218 => 212) riitti hieman hupia Flumetin ja moottoritien A40 lähimaastossa pyörittäessä, korkeuseroja on sielläkin jonkin verran (kuten ylempänä olleesta profiilikuvasta näkyi). Ja ripeästi liikkuvia paikallisia, jotka ilmestyivät alta aikayksikön takarenkaan lähelle jos vauhtini alkoi hiipumaan mukamas liikaa..
Kolmesataakolmekymmentä kilometriä myöhemmin oli mukava ajaa takaisin Chamonixin majoitukseen, hieman väsyneenä mutta en kyllästyneenä. Aikaa kului melkein kymmenen tuntia. Ei muuta kuin pikaisesti suihkuun ja nälkäisen pesueen kanssa keskustaan ruokailemaan.
Chamonix
Mt Blanc - Briancon, 275 km.
Laura viettää taukoa noin 2/3-osan matkan päässä Bourg St.-Mauricen ja edestä vastaan tulevan "Cormet de Roselendin" välissä (allaoleva suurempana):
Paikka oli otollinen molemmista suunnista liikkuvien moottoripyörien ajotyylien seuraamiseen sillä viereiselle ajoradalle on matkaa korkeintaan pari ja alapuoliselle vastaavalle satakunta metriä.
Kun siitäkin oli selvitty (D925) ja kierretty muun muassa Albertsvillen ohi sekä päälle pätkä moottoriteitä (A430 => A43), niin päästiin jälleen nousemaan ylemmäksi.
Kartalla keltainen tie D902 (7% nousua, Saint-Martin-d'Arc=> Valloire => Le-Monetier-Les-Bains => ja niin edelleen). Maaperän eli kallion laatu on muuttunut lähinnä irtokiveksi ja hiekaksi. No joo, ei huono paikka mutta lisää katsottavaa ja haastetta kaivattaisiin.
Vastaan tulleet pari mp-poliisia painoivat menemään kiitettävää kyytiä sillä sinisissä t-paidoissaan senkun hihat läpättivät paljaiden käsivarsien ympärillä, kun herrat näyttivät meille mutkanvetomallia.
Lisää kuvia tien korkeimmalta kohdalta sekä tulo- että menosuuntaan vasemmalle ja oikealle.
Kuivalla kelillä tuo on helppoa mutta sumussa, liukkaalla,
liiallisella kiireellä tai huonoilla renkailla kaatosateessa hengenvaarallistakin maastoa.
Yllättävän moni liikkeellä ollut
autoilija ja motoristi jätti ylimmän lenkin
väliin ja oikaisi suoraan tunnelin kautta.
Sopiva jatko edelliselle, muttei enää mitään uutta tai ihmeellistä (N91). Vesi oli tuhonnut muutaman vanhan tietunnelin ja sillan menomatkan varrella, muuten loppumatka oli pelkkää matalan paikan leireilyä aina Brianconiin saakka.
Talvisaikaan noissa Brianconin lähimaisemissa riittää vilskettä, ainakin jos on uskomista paikallisten lasketteluyrittäjien mainoksiin ja nähtyihin rinnekarttoihin.
Brianconista keskustaan vievän tien varrelta löytyi pieni hotelli ("Auberge L'Impossible", 43 Avenue De Savoie, 05100 Briancon) noin kilometrin päässä keskustasta, hinta kahdelle kahden hengen huoneelle aamupalalla jäi 138,44 €.
Hotellin
sijainti:
noin 44 astetta 54'
45.87" N, 6 astetta 37' 25.27" E, Google Earthin kartan mukaan.
Pyörät sai hyvin parkkiin suoraan sen vastaanoton
eteen ikkunan taakse, tosin vieressä ollut havupuu sylki
niiden päälle jotain vesiliukoista moskaa jota sai
aamulla pestä hetken pois ennen magneettitankkilaukkujen
paikoilleen laittoa. Huoneet, sängyt ja vessa
suihkuineen olivat hintaan nähden kohtuulliset, eikä
aamupalakaan poikennut normaalista tarjonnasta kumpaankaan suuntaan.
Viereisen päätien liikenteen ääni
kyllä kuului päätyhuoneessa, mutta ei
häirinnyt nukkumistamme.
Tytöt saivat nyt valita huoneensa ensin, niinpä he saivat itselleen tuon kuvan keskellä oikealla näkyvän huoneen parisängyllä. Päätyhuoneessamme olisi molemmille olleet omat sängyt tarjolla, mutta valinta oli jo tehty..
Aamiaishuoneen seinillä näytillä olleet vanhat maataloustarvekalut olivat hyvin paljoin samanlaisia mitä täällä meilläkin aikoinaan käytettiin (petkeleestä ja vastaavista alkaen, pitkiä puusuksia nahkaisine siteineen ja (yhtä) puista suksisauvaa unohtamatta).
Briancon
- Guillestre - Jausiers - Nizza, 280 km.
No nyt alkaa kuulua! Tältä korkeudelta
oikealla alhaalla
näkyvän laakson päätä
kiertävältä
tienpätkältä näkee melkoisen kauas
ja syvälle.
Jaanaa taitaa jännittää oikeanpuoleisessa suurennoksessa, yli 250 metriä jyrkkää rinnettä välittömästi vasemmalla puolellaan. Syystäkin..
Alempana laaksossa joku endurohenkilö tai motocrossari lennätti pyöräänsä edestakaisin laakson pohjan kautta reunalta toiselle, hyvin näytti ja kuului liikkuvan. Laakson pohjalla meni kartan mukaan toinen, hiekkapintainen reitti (D63) samaan suuntaan kuin tämäkin.
Korkeimmilla huipuilla ja teiden suhteen otollisilla paikoilla näkyi usein erilaisia vanhoja mutta osin vielä lukittuja bunkkereita, linnoituksia, muita ilmeisen sotilaallisia rakennelmia sekä raunioita (esimerkkinä Col de Grangesin jälkeen vastaan tullut Camp des Fourches). Myös käytöstä poistuneita maatilojen ja karjasuojien tyyppisiä rakennuksia kiviaitoineen riitti.
Mikäli Maginot-linjan laitteet kiinnostavat niin tuollakin alueella olevista sen bunkkererista yms. löytyy lisää tietoa vaikkapa CD:lta, jonka saa reilulla kympillä hankituksi osoitteen http://www.maginot.info/uk/index1.htm kautta. Esimerkkinä tulo Col de Restefondille pohjoisesta Jaussiersista, suunta etelään kohti Isolaa ja Nizzaa.
Koko sektorin nimi on 'S.F. du Dauphiné' [S.F. = Sectors with (semi-) permanent Fortifications]:
Noustaessa Col de Restefondin ohi kohti Col de la Bonnettea tulee vasemmanpuoleisessa rinteessä vähän ennen kyseistä ylityskohtaa vastaan kaksi bunkkerikokonaisuutta/pesäkettä, ensimmäinen nimeltään Petit Ouvrage du Col de Restefond ja heti perään muita raskaimmin aseistettu Gros Ouvrage de Restefond. Siitä edelleen vähän alamäkeen vasemmalle sijaitsee kolmas eli Petit Ouvrage des Granges Communes. Yhteensä noissa kolmessa on ollut noin 350 miestä.
Aivan ylimmälle huipulle saakka emme päässeet ajamaan koska sitä kiertävällä tiellä oli lopulta vastassa liian suuri lumipenkka, mitä ei edellisestä penkasta poiketen voinut millään kiertää. GPS näytti kääntöpaikallamme korkeudeksi 2740 m. Ilma oli sen verran ohutta ettei kiipeily lumipenkkojen yli huipulle saakka kiinnostanut, ajoimme siis takaisin ja sen edeltävän oikotien kautta alamäkeen päin. Penkkojen väliselle tiealueelle oli tuotu kimppu tuoreita punaisia ruusuja, syystä ei ole tietoa - olisikohan jollekin käynyt huonosti jossain vaiheessa.
On erittäin hieno rotko-osuus (pituus noin 10 kilometriä) Utellen kylän alapuolella juuri ennen tielle # 202 saapumista. Vesi oli uurtanut syvän uoman kallioon, jonka toiseen alanurkkaan oli louhittu autojen mentävä kaksikaistainen tie. Tuon olisi oikeastaan joutanut kuvata videolle ja.
Nizzassa seisottiin tunti ruuhkassa (N99, N98) ja ainakin tunti etsien oikeata sijaintipaikkaa hostellille 'Mont-Boron, Route Forestière du Mont Alban, 06300 Nizza'. Alkoi jo hiki valumaan ja suupieli kiristymään itse kultakin sukkuloidessamme edestakaisin korkeintaan puolen kilometrin päässä itse kohteesta.
Samalle ajalle sattui reissun ainoa kumpsahdus eli Yamaha kellahti kumolleen erittäin kapealla kohdalla käännyttäessä, sen verran kevyesti ja hyvään asentoon että Irma ja Jaana nostivat sen kahdestaan pystyyn. Kaadon nähnyt, lähitalossa asunut nainen oli kuulema tullut välittömästi tarjoamaan nostoapuaan.
Jaana oli nohevana moottorin tappokatkaisijan käytön kanssa ja pystyi heti vastaamaan radiolla heittämään kyselyyni - olin nimittäin kuulevinani normaalista poikkeavan kolahduksen juuri sieltä missä olimme Lauran kanssa vekslanneet Suzukin ympäri. Irman kypäräjohto oli irronnut noston tiimellyksessä ja hän oli hetken kokonaan kuulumattomissa. Pari naarmua Kappan sivulaukkuun ja ohjaustangon päähän eli se siitä. Tuo olisi voinut sattua aivan yhtä hyvin meillekin.
Paikalliset ohikulkijat ohjasivat meitä perille sillä paikallinen info oli jo kiinni, kaupunkikartasta ei ollut tietoakaan eikä osoitetta löytynyt gps:n tietokannoistakaan (Magellan 'Streets Europe, versio 4.10' ja 'Direct Route, versio 2.0').
Hostellin sijainti: noin 43 astetta 42' 09.61" N, 7 astetta 17' 55.15" E, Google Earthin kartan mukaan.
Helkutin huonosti oli alla näkyvä rakennus merkitty esimerkiksi lähellä oleviin risteyksiin. Vain yksi hostellin merkki löytyi kuvassa kaukaa oikealla olevan puiston maisemista ja toinen rakennuksen seinästä (kuvassa pääoven oikealla puolella ylimpänä näkyvä sininen merkki):
Hostellikirjassa oli mainittu hostellin etäisyys muun muassa keskustaan ja satamaan, muttei mainintaa esimerkiksi suunnasta. Jos näkyvissä olisi WGS-84 -muodossa ilmoitettuna kunkin hostellin koordinaatit, niin niiden haku olisi pala kakkua jokaiselle gps:n omistajalle. Ehkä liiankin, sillä jotkut hostellit lienevät erittäin suosittuja eli useimmiten täysiä jo nyt?
Emmekä me olleet ainoita, myös kolmannen yön bangkokilaiset kämppäkaverimme olivat etsineet sitä kauan mutta hartaasti, jopa niin pitkään, että seuraava majoituspaikka heille ei kuulema enää olisi yksikään hostelli.
Pikaisesti varaamaan ehkä vielä vapaana ollutta huonetta ja vielä pikaisemmin aiemmin nähtyyn ruokakauppaan. Se oli jo sulkeutumaisillaan siltä päivältä eikä hostellissa ollut mitään syötävää myytävänä. Limsaa, olutta ja viiniä sieltä olisi saanut kyllä.
Onneksi se vastaanoton poika piti varaustamme voimassa pari tuntia yli sovitun, josta syystä en tiukannut vapaana olevaa autotallia pyörillemme vaikka hänen kollegansa oli aamupäivällä puhelimessa sellaisen meille luvannut - heppu oli itse kaksipyöräisellä liikkeellä eli tallissa oli hänen oma pyöränsä. Lukitsimme pyörämme ketjuilla toisiinsa vastaanottohenkilöiden näköpiiriin, suoraan pääoven eteen kadulle eli paikalliselle bussipysäkille.
Kaksi yötä ja neljä henkilöä kuuden hengen huoneessa ensimmäiset kaksi yötä, hinta aamupaloineen ja lakanoineen yhteensä 128 €. Lukko peltikaapin oveen maksoi vitosen kappaleelta, panttina. Huoneen ovi on auki aina eli tavaroistaan pitää huolehtia sen mukaan. Pesukone ja kuivausmahdollisuus löytyivät läheltä, samoin vessoja ja suihkukoppeja.
Nettiinkin pääsi ostamalla asianmukaisen kortin siihen raaputuspinnan alle piilotettuine salasanoineen. Tunti maksoi myös vitosen. Muuten hyvä, mutta se internet-automaatti edusti jotain paikallista osaamista parhaimmillaan toimien juurikin sen mukaisesti; Windows XP:n IVO-buutti lennosta näyttää toimivan Ranskassa samalla tavalla kuin täälläkin (vastaanottohenkilön tehdessä sen ilmeisellä rutiinilla vuoromme alussa). Prkl mikä keksintö taas kerran, tuollaisten kanssa ei toistakymmentä vuotta kokemusta alan hommissa paljoa auta ;-)
Jonkinlaista iltapalaa syötiin samalla kun huuhdeltiin ja kuivailtiin läpimärkiä ajovaatteita pienen parvekkeen kaiteiden suojissa. Hostellin ruokailutila ja keittiö olivat käytettävissämme.
Hostellissa oli nuortakin porukkaa reilusti mutta silti siellä oli mukavan rauhallista; eipä aikaakaan kun uni vei voiton matkalaisista.
Illemmalla samassa keittiössä tehtiin kunnon sapuskoita tarjolla olevilla välineillä, henkilökunnan ruuanvalmistustiloihin ei sen sijaan ollut asiakkailla asiaa. Keittiön varustelutaso oli aavistuksen rajoittunut eikä jonottamisiltakaan vältytty (muun muassa toiset keittolevyt pysyivät kylminä koko ajan).
Kuvassa etuvasemmalla näkyvistä uimarannoista sen verran että vesi oli uimakelpoista, hienorakenteista rantahiekkaa ei ollut missään mutta pientä kiveä riitti senkin edestä. Rantatuoleja olisi saanut vuokrattua aidatuista rannan osista á noin viidentoista euron päivähintaan. Pohjoismaalaiselle tuolla käytössä olleissa niin sanotuissa uima-asuissa oli tuskin paljoakaan kummeksumista, vaikka ainoa käytetty vaatekappale saattoi pienemmillään olla samaa kokoluokkaa kuin tavallinen tulitikkuaski, jos aina sitäkään.
Nizza vaikutti varsin mukavalta kaupungilta ainakin näin lyhyen vierailun perusteella. Kaupungissa riittäisi käveltävää kuten muissakin vastaavankokoisissa ja ikäisissä paikossa. Turistisesonki ei vielä ollut alkanut joten tarjoilijoiltakin irtosivat hymyt vielä tässä vaiheessa.Nizza - Monaco < 60
km.
Monacossa pyörät parkkeerattiin sataman kohdalle, sen pääkadun vasemmalla puolella olevaan suureen pyöräparkkiin. Ketju viritettiin pyörien väliin ja osa kypäröistä kiinnitettiin suoraan siihen (riittävän ylös mahdolliset koirien ulkoiluttajat huomioiden), jonka jälkeen olikin hyvä lähteä kiertelemään ainakin +30 -asteiseen rantakaupunkiin.
Monacossa rantakadulla sataman edessä sijaitsevassa kahvilassa kukin pöytäseurue sai nuorelta pojankoltiaiselta todella ynseätä palvelua, jos julkesi puhua muuta kieltä kuin Ranskaa. Mitäpä siitä, tipissäänhän eli sen puutteessa se vaan näkyi.
Kyseinen rantakahvila, taustalla näkyy satamalaiturit täyttävä "venemeri":
Satamassa olevien laivojen ja suurten veneiden kotisatamien nimiä tavatessa tuli mieleen että melkoisesti on erilaisia veroparatiiseja näkyvillä. Monta hienoa urheiluautoakin näkyi liikkuvan niissä maisemissa, tosin ajonopeudet olivat keskustassa luokkaa tuskin reipas kävelyvauhti. Voisi helposti kuvitella, ettei kävelyvauhtia etenevässä avoautossa liene auton ilmastointilaitteesta huolimatta paljoa viileämpää kuin sen vierellä kaksipyöräisillä liikkuvillakaan. Hyvin niistä lähti ääntä kuskien kaasutellessa punaisissa liikennevaloissa (matalaa suurikuutioisen V8:n murinaa ei kohdalle sattunut, äänet olivat enemmänkin nopeiden kierroskoneiden vinkumista)..
Muutamassa pikkuliikkeessä sekä yhdessä pizzeriassakin poikkesimme ennen matkan jatkamista, niissä palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Monaco jätti itsestään myönteisen kuvan, vaikkei ehkä aivan edustaisikaan sitä henkilökohtaisten asumistoiveidensa lopullista kohdetta. Näillä tuloilla..
Paluumatkalla valitsimme ylemmän maisemareitin N7, joka oli vähemmän liikennöity ja laajemmalla näköalalla varustettu sekä aavistuksen verran viileämpi kuin alempi, meren rantaa seuraileva rantatie.
Jaana nauttii
Nizzan keskustan rantaelämästä, kameran
takana on Laura:
Päivän lopulla tytöt heitettiin Nizzan keskustan sataman puoleiselle uimarannalle ja me vanhukset lähdimme satamaan kyselemään eri lippuvaihtoehtoja Korsikan saaren suuntaan.
Vaihtoehdot (Corsica Ferries):
Viimeisin vaihtoehto voitti sillä siinä ei tulisi turhaa
kiirettä hostellihuoneen luovuttamisessa, lokerikkojen
lukkopanttien (á 5 €) saamisesta takaisin, aikaista
häiriötä kämppäkavereillemme aamulla,
ylitsepääsemätöntä ajomatkaa
mihinkään kauemmaksi ja samalla hoituisi yksi
yömajoituskin.
Matkan hinnaksi muodostui 219,40 € valitussa hyttiluokassa
(ikkunallinen "Top Class"-luokan hytti kahdeksannella kannella).
Saatuamme pyörät laivaan" JackPot"-hintaan
á 0.30 € jäi hytille lopulta hintaa 10 €.
"Cruise"-luokassa hytin hinta olisi painunut nollille eikä
sekään olisi ollut hullumpi vaihtoehto, tosin Jaana oli
iloisesti yllättynyt ensiksi mainitusta. Olipahan vähän
mukavampi paikka matkustaa Jaanalle, etenkään kun hän ei
näytä juurikaan pitävän noista
laivamatkaosuuksista.. Tuo edellinen keikka Skotlannista kotiin jossa
naapurihyteissä podettiin joukolla huonoa oloa, jäi
näemmä turhankin hyvin hänen mieleensä.
Lippujen hankinnan jälkeen seuraavaksi tuli kyseeseen
tyttöjen haku uimarannasta. No siellähän he eivät
tietenkään enää olleet vaan keskustassa kaupoilla.
Laura vastasi kännykkääni ja he lupasivat tulla
kypäröitään sekä rantalaukkujaan kantaen
pyörien luo, pienestä suunnistusvihreestään johtuen
aikamoisen ketunlenkin kautta. Siitä suivaantuneina he melkein
ottivat Irmankin mukaansa ja lähtivät heti uudelle
puolentoista tunnin pituiselle kauppakierrokselle. Meillehän se
kävi, joten siirryimme kahdestaan läheisen puiston penkille
seurailemaan paikallista iltapäiväelämää,
ennen kuin oli aika palata takaisin pyörille.
Sen verran oli aiemmasta pyörillä, busseilla ja katujunalla
kiertelystä apua, ettei enää tarvinnut miettiä
mistä suunnasta ja kuinka kaukaa muun muassa hostelli, muutama sen
lähin kauppa ja huoltoasema löytyisivät. Seuraavien
hostelleiden paikkatietojen päivittäminen hoidettiin
asianmukaisen oppaan uusimman version hankinnalla suoraan hostellin
respasta, hintaan 7€ ("The Official International Youth Hostels
Quide 2006").
Illalla juteltiin kämppäkavereidemme kanssa.
Heidän vieraanvaraisuutensa vaikutti sellaiselta, että
matkustaessamme joskus Bangkokiin päiväksi tai pariksi ei
aikamme heidän vierainaan kävisi todellakaan liian
pitkäksi.
Tuo ystävällisyytensä taisi olla kuitenkin
näennäistä, sillä yhteenkään Lauran
lähettämistä useista sähköpostiviesteistä
ei ole vastattu (kommentti 4.12.06). Vai liekö syynä
siellä päin toimeen pantu vallankaappaus joku aika sitten?
Tarjosin heille illalla Eareja yöuniensa varmistamiseksi, mutta
mies nauroi todeten: "Nyt olette todellisten kilpailijoiden kanssa
tekemisissä, vaimoni pesee siinä lajissa sinut mennen
tullen". Hän jopa julisti kuorsauskisan alkaneeksi nukkumaan
mennessämme, päättäen olla itse tuomarina.
Oli kuulema melkoinen konsertti kolmen henkilön kuorsatessa ja
neljännen yskiessä lähes taukoamatta aina silloin
tällöin. Valvoin välillä itsekin pitkiä aikoja
kaiken kesken herättyäni kun en käyttänyt Eareja
kuten tyttäremme. Kisan lopputulos sillä kertaa kuulema oli
kuulema sellainen, että voitimme kunniakkaan hopeatilan (tuomari
taisi vetää vähän kotiin päin tai sitten se
oli sitä heikäläistä kohteliaisuutta, Irman
yskiessä kun oli välillä hyvin hiljaista eri puolilla.. Lat.huom.)
Nizza - Savona < 250 km - Bastia,
yölaiva.
Aamulla kävimme pesemässä pahimmat reissuliat pyöristämme viereisen huoltoaseman painepesuriautomaatilla. Siellä sai viidenkymmenen centin - kahden euron kolikoilla ruiskutella itse esihuuhtelun, saippuoinnin, painepesun ja vielä jälkihuuhtelunkin asianmukaisessa pesuhallissa. Pesurin tarjoamat pesuaineet eivät mahtaneet mitään eri puolille pyörien takaosia roiskuneille ketjurasvoille joten ostin vieä ruiskupullollisen liuotinpesuainetta vanteita varten; hyvänhajuista mutta tehotonta ainetta siinä käyttökohteessa. Ketjuja, laakereita, niveliä ja muita herkkiä kohtia ei tietenkään pesty, etenkään paineella. "No eipä noilla ammuta" eli jälki silti kelpasi siihen tilanteeseen kyllä.
Huonekaverimme jättivät edellisen keskustaan vievän linja-autovuoronkin väliin odottaessaan meidän lähtöämme ja saattaessaan meidät matkaan. Seuraava auto tulisi aikataulun mukaan vasta puolen tunnin päästä. Huoneen luovutuksen jälkeen pistimme ajokamat taas päälle, otimme huonekavereidemme kanssa lukuisan määrän kuvia, vaihdoimme sähköpostiosoitteita ja lopuksi palasimme edellispäivästä tutulle ylemmälle näköalatielle (N7) suuntana Monaco. Siellä päästiin ylemmäksi moottoritielle vievälle kokoomatielle, josta olikin joutuisaa ajaa moottoritietä pitkin Savonaan päin.
Maisema muuttui kertaheitolla siirryttyämme Italian puolelle eli laskematon määrä kasvihuoneita ja muuta viljelystä peitti melkein kaiken vapaan maa-alueen molemmin puolin tietä A8/E80. Keinokastelemattomat nurmikot ja tienvarsiheinikot olivat ruutimaisessa kuivumispisteessä eli hellettä ja minimimäärä sadevettä oli tullut viime aikoina. Sinne sekaan tupakantumppi, vähän tuulta ja taas palaisi kunnolla.
Savonassa poistuimme moottoritieltä eli Credit Card Only -kaistalla moottoritien käyttömaksu 11.80 € lähti luottokortiltani matkan varrelta saadun kontrollilapun syötön jälkeen ilman ongelmia (mitään PIN-numeroita ei kysellä, kortin käyttö automaatissa riittää).
Moottoritielappu, joka kertoo mille reitille maksu kohdistuu:
Irmalla tuntuu olevan maaginen kosketus niihin laitteisiin, sillä lapun + luottokortin parin uudelleensyöttökerrankaan jälkeen raha ei vaihtanut omistajaansa. Jotain ne firman valvojat huusivat kaiuttimen kautta Irman seisoessa puomin takana, mutta Italiankielisestä huudahduksesta ei ollut paljoa apua. Edellisen Italian moottoritiekeikan kokemukset vuodelta 2003 pyrkivät jo pintaan.. Puomin avauduttua kävimme viereisessä toimistossa höyläyttämässä hänen korttiaan, ei siihen montaa lisäminuuttia mennyt.
Niissä maksupaikoissa, jossa menimme rahaa vastaanottaville kaistoille, toimi kaikki sujuvasti kuin ajatus. Matkan lopussa tytöt ottivat automaateista liput ja maksoivat tienkäyttömaksut seuraavassa maksupisteessä, jolloin kuljettajien ei enää tarvinnut pysähdellä puomin jälkeen kaistojen väleihin vaihtorahojen tai lippujen kanssa värkkäämään. Muita usein valittavissa olevia kaistoja oli edellä mainittu luottokortti- sekä aina esillä ollut Telesiege eli jonkinlaisella tunnistimella (RFID?) varustettu kaista, joka lyhyistä pysähdyksistä päätellen verotti hinnan kyseisen ajoneuvon käyttäjän kortilta, tai jotain sen suuntaista.
Savonassa menimme suoraan satamaan hyvien opasteiden perässä. Kun laivan paikka oli taltioitu gps:n muistiin niin seuraavaksi etsiydyttiin paikalliseen postiin. Osa turhaksi osoittuneesta tavarasta oli pakko saada paketissa kotiin, muuten "menisivät lopulta hermot" sivulaukkujen käydessä päivä päivältä ahtaammiksi (=> 3.9 kg /31.50 € paketteineen ja postikuluineen). Kaikkea uutta kuten vaatteita, simpukan kuoria ja niin edelleen tarttui mukaan eri puolilta.
Loppuaika laivan lähtöön kello 21.00 saakka vietettiin satamassa, ravintoloissa, ajelemalla jonkun matkaa rantatietä Monacon suuntaan, kävellessä siellä, ajelemassa rannan linnojen ympäri, lorvehtimalla satamassa laivan jonotusalueella ja niin edelleen.
Satamassa
ajantappomahdollisuudet
ovat varsin rajoittuneet:
Laivaannousu lippujen viivakoodien tarkastuksineen ja pyörien sidontoineen meni nopeasti, niinpä "Sardinia Reginan" takakannen baarissa ehti loikoilemaan ilta-auringossa hyvänkin tovin verran. Satama-alue tuosta edellisen kuvan ylemmän kannen kulmasta näyttää tältä.
Laivan takakannen ulkoilmabaari:
Ne jo pariin kertaan palaneet käsivarret sai nopeasti entistäkin punaisemmiksi. Hyttimme oli # 615, joka ilmoitettiin vasta laivan Info-pisteessä (lippujemme mukaan sitä ei jostain syystä Nizzassa tulostettu).
Alkuunla Sables Rouges, 2B Bastia, -leirintäalueella, josko siellä olisi tilaa meillekin. Ja olihan sitä, paikka oli sama kuin vuonna 2002 siellä Makun kanssa telttamajoittuessamme, tosin tällä kerralla majoituimme vapaaseen bungalowiin (# 7) hintaan 68 €/yö.
Leirintäalueen sijainti: noin 42 astetta 40' 26.22" N, 9 astetta 26' 44.41" E, Google Earthin kartan mukaan.
Se oli halpa ja telttaan nähden ok, olihan siinä oma vessa ja usein kuumaa vettä suoltava suihkukin. Suurimmat miinukset tulivat puuttuneesta vessan ovesta (joka korvattiin kuvassa näkyvillä parilla mustekalalla + isoilla pyyhkeillä) ja hyttysverkoista, olemattomasta ilmanvaihdosta etenkin yöllä, puuttuvista lattiankuivauslastasta, harja-rikkalapioparista ja muista siivousvälineistä sekä kämpän yleisestä olemuksesta. Sängyissä ei ollut kuin päällys- ja aluslakanat ja niillä ympäröidyt putkimaiset tyynyt, mutta ei paksummille peitteille olisi ollut tarvettakaan.
Tavarat purettiin huoneeseen ja lapset siirtyivät rantaan.
Laura ja Jaana leirintäalueen huoneessa:
Irmalla oli edelleen paha yskä joten tänään pidettiin vapaapäivä ja hoidettiin tautia paikallisella yskänlääkkeellä. Enkä tarkoita Pastista, vaan oikeaa yskänsiirappia apteekista ostettuna. Yskä kesti kaikkiaan pari viikkoa, vaatien pari pientä pullollista lääkettä ja kuulostaen turhankin tutulta - sitä samaa herkkua liikkui töissä ja muualla lähipiirissämme kuukautta tai paria aiemmin. Sen verran se haittasi että Irma joutui nukkumaan monta yötä käytännössä istualtaan, makuuasennossa kun sai köhiä käytännössä koko ajan.
Alueella oli useita matkailuautoja ja -vaunuja sekä lukuisia telttailevia henkilöitä; paras suorittaja oli muuan vanhempi herrasmies, joka oli ajanut polkupyöräänsä kiinnitetyn lapun mukaan jo noin 3500 kilometriä (hän oli kiertänyt muun muassa koko Sardinian saaren ennen saapumistaan Korsikalle ja Bastiaan).
Pitkä laiska ja ohjelmaton päivä taisi käydä erityisesti Jaanan hermoille sen verran, että lähtiessämme kaupungille ruokakauppaan jäi hän yksin rannalle touhuamaan (lähellä oli toki useita matkailuautoja ja niiden asukkaita valvomassa rannan tapahtumia).
Touhuaminen tuotti tulosta ja kulutti mukavasti aikaa:
Kauppakin oli vielä siestalla eli ajelimme kolme varttia ympäri Bastiaa. Ei siitä mitään haittaakaan ollut, saivatpahan kytkinkahvan puoleiset kätemme kunnolla harjoitusta ruuhkan seassa puikkelehtiessamme. Pirskatin paljon autoja keskittyy tuohonkin kaupunkiin, etenemisemme oli lähinnä matelemista.
Linnakkeen vierellä sijainnut elintarvikekauppa aukesi sikäläiseen tyyliin suurinpiirtein ajallaan, tarjoten pienestä koostaan huolimatta riittävän valikoiman tarvitsemiamme elin- ja muita tarvikkeita. Tuoretta leipää sieltä ei saanut, mutta vieressä oli niihin erikoistunut toinen pikkukauppa.
Pastis näytti olevan suosittu seurustelujuoma Ranskassa, kuten leirintäalueemme baarissakin. Näköjään mihin aikaan päivästä tahansa. Italiassa viinien lisäksi myös Birra Moretti ja vähän toisenlaiseen makuun käyvä Nastro Azzurro olivat näkyvästi esillä. Saksassa oli liikaa hyviä oluita ja Ranskassa viinejä lueteltavaksi..
Yöllä oli niin kuuma että ikkunat oli pakko avata, tuloksena aamuun mennessä melkoinen määrä itikan kutisevia pistoskohtia kaikilla muilla paitsi Irmalla. Olisipa ollut jotain hyttysverkkoa parisen neliötä mukana. Viimeisenä yönä niiden massainvaasiolta vältyttiin ruiskuttamalla ikkunaluukkuihin puoli purkillista Punkki-OFF -merkkistä hyttyskarkoitetta, paikkaamalla yhden puuttuneen säleen kohta Kenny Roberts-teipillä, jättämällä sisäikkunat kokonaan auki ja pitämällä vessan ikkuna täysin kiinni.< 100 km saaren pohjoispään
ympäri.
Jonkun matkaa tietä D80 ajettuamme tuli vastaamme paikallinen kauppa josta haimme lisää vettä, juotavaa jugurttia, banaaneja ja patonkia. Mikäli kaupan edessä grillautumassa olleet kananpojat olisivat olleet jo kypsiä, niin sellainen olisi lähtenyt satavarmasti meidänkin matkaamme. Kerrosta ylempänä olleella parvekkeella muuan koira kiusasi itseään nuuskimalla pitkiä nuuhkaisuja kyseisen grillin suuntaan; jonkun tv-mainoksen sanoja lainaten "Maistuis varmaan sullekkin!", mikä kyllä kuului sen uikutuksesta..
Kuvia Cap Corsen kiertävältä D80-tieltä:
- Rantaa
jonkun matkaa Bastiasta karttapohjoiseen
- Rannikkoa
tien käännyttyä pohjoisessa
sisämaahan päin (kuvattu alas Roglianon kohdalta
rinteestä)
- Näköalat Nonzan tornista pohjoiseen
(huomaa
rantahietikko),
länteen
ja lounaaseen.
Cap Corsella tarkeni hyvin, niinpä maiseman katsomis- ja vesitaukoja pidettiin aika tiheään. Itäpuoli oli viileä mutta heti länsipuolelle päästyämme lämpötila nousi reilusti ylöspäin. Nonzassa pidettiin kevyt ruokatauko ja kirjoiteltiin nippu postikortteja.
Yhteen kohtaan lounaisrannikkoa oli perustettu kaatopaikka tyylikkäästi suoraan mutkatien ulkokaarteeseen, josta sopi kipata kuormansa alamäkeen painovoiman pitäessä huolen lopusta. Jos hakemalla hakee positiivista, niin se rotko tuskin ihan heti täyttyy niillä asukasmäärillä. Joidenkin EU-määräysten täyttymisestä en ole niinkään varma..
Nopein reitti takaisin Bastiaan vei vuoren yli. Solan läpi päästiin huolimatta siitä, että siellä tuuli reippaasti ja pilvet tulivat länsipuolelle juuri samasta kohtaa mistä tiekin. Hetken oli viileää, eikä näkyvyyskään pudonnut onneksi liian alas.
Bastian keskustaa ylhäältä pilven läpi kuvattuna.
Bastian torin satamanpuoleisen rannan muistomerkki:
Illemmalla vietettiin päivää Bastian keskustassa, jossa naisväki pyöri kaupasta toiseen ja minä tutkin paikallisia muistomerkkejä ja torilla liikkuneita ihmisiä.
Irmalla oli tilaus vetämässä ratsastavan Napoleonin kipsipatsaasta ja tytöillä omat mielenkiinnon kohteensa. Pyörät olivat tiukasti ketjutettuina torin pohjoispään mp-parkissa.
Hieman aiemmin päältämme lensi matalalla suuri lukkimainen helikopteri. Samaan aikaan viereisellä torilla järjestettiin palokunnan kalustoesittely, kyseessä lienee ollut saarella oleva pensaspaloihin erikoistunut joukko ainakin heidän esittelyfilmeistään päätellen. Pensaikko, jota riittää mittaamattomasti kaikilla rinteillä ympäri saarta, näyttäisi olevan varsin pihkaista ja palavan erittäin vauhdikkaasti. Jotain värillistä litkua sammutusveden seassa käyttämällä sen paloherkkyys pieneni huomattavasti.
Helikopteri kävi jäljistä päätellen näyttämässä toriväelle sammutustehoaan sammuttamalla palavan henkilöauton torin viereisellä parkkipaikalla. Vatsansa alle sopi melkoisen suuret vesitankit ja muut hommassa tarvittavat vehkeet.
Eipä ole ollut paha paikka tämäkään pikkukaupunki, tosin kovin palavaa ikävää ei huomenna taaksemme jää. Ei oikein pääse sinuiksi näin lyhyessä ajassa.Bastia - Ajaccio - Bonifacio
- Santa Teresa Gallura - Golfo Aranci < 400 km.
Välillä tuli vastaan mosaiikkirakenteinen kartta pysähdyspaikan edessä näkyvästä laaksosta (sama suurempana):
Vai tuollaisista maisemista se historiasta tunnettu henkilö (tai ainakin saman niminen Casanova viereisestä kylästä, kartan #1) onkin lähtöjään. Noilla maisemin hyvin monilla huipulla näkyi olevan pieniä kyliä; mikä lie ajanut ihmiset ylös laaksoista vai ilmasto, itikat ja muut verenimijät tauteineen (malariaakin on täällä aikoinaan ollut riittävästi) tai menneiden vuosisatojen erilaiset selkkaukset?
Matka jatkui N194:lle eli Ajaccioon saakka. Onneksi emme menneet sinne saarelletulopäivänämme laivalla, maljamainen laakso kun oli kuuma kuin paraskin leipäuuni paistovaiheen alkuvaiheessa. Nimenomaan painostavan kuuma, kesemmällä kuulema kymmenkunta astetta kuumempikin paikallisen bensan jakelijan mukaan. Jos hotellissa ei ole ilmastointia niin äkkiseltään sinne lähtöä ei ihan kaikille kannattane suositella.
Paljaita käsiäni suorastaan kuumotti ajaessa eli lämpöasteita oli riittävästi, niinpä kävimme ainoastaan pikaisesti tankkaamassa ennen kuin käänsimme pyörien keulat kohti etelää. Ajotakit ja hanskat jätettiin suosiolla perälaukkujen päälle, mikä näkyi heti ajonopeuden pienenemisenä. Vastaan tulleita ylityspaikkoja en niiden mataluuden vuoksi enää jaksanut tallentaa gps:n muistiin.
Silmiinpistävän usein teiden varrelta nousi esiin paikallisia hautausmaita, joissa vainajat haudattu maan pinnalle rakennettuihin, päästä täytettäviin kivi- tai betonilaatikoihin. Yhdessäkin oli ainakin yhdeksän paikkaa kolmessa kerroksessa, päädyissä olleissa kivissä näkyi tekstejä ja kuvat kyseisistä henkilöistä.
Muuan kylä oli kaksiosainen, elävät harjanteen toisella (kuvassa taustalla) ja saman verran vainajien leposijoja toisella (kuvassa edessä) puolella, molemmilla harjakattoiset talot sekä hieno näköala ympäröiville vuorille ja laaksoon:
Toinen vastaavaan asiaan liittyvä yksityiskohta oli erittäin monen mutkatien mutkissa vastaan tulleet ristit, kestokukkapuskat ja muut muistomerkit teksteineen, enkä nyt tarkoita niitä Neitsyt Marian ja muiden vastaavien patsaita. Kun noilla teillä tapahtuu onnettomuus, niin se on epäilemättä helposti paha muun muassa usein olemattomista kaiteista, suurista korkeuseroista, ajotyyleistä ja ajoittaisista heikoista ajo-olosuhteista johtuen. Samaa piirrettä näkyi myös Italiassa sikäläisten passojen ympäristöissä.
Etenkin saaren pohjois- ja eteläosissa näkyi monessa paikassa tyylinä olevan se, että kaksikielisistä liikenne- tai muista merkeistä sotketaan kaikki ranskankieliset tekstit ja paikannimet piiloon. Asiasta oli juttua myös matkaoppaissa. Ainakin aiemmin saaren eri puolilla on ilmeisesti ollut muukalaislegioonan koulutus- ja harjoittelupaikkoja sekä varuskuntia, jotka lienevät olleet omiaan rauhoittamaan paikallisia itsenäistymisajatuksia?
Matkaoppaista puheen ollen esimerkiksi Lonely Planetin matkaopas Corsica (ja kunnollinen kartta malliin 345 Local, Corse-du-Sud, Haute-Corse Michelinilta) olivat erittäin hyvänä apuna.
Matkan varrelta Pianotolli-Caldarellon ja Bonofacion välimaastossa, tiellä N196 näkyi usein Välimeren rantaan saakka, jossa oli toinen toistaan kauniimpia laguuneja turkoosin värisine vesineen ja eri ruskean sävyisine kallio- sekä hiekkarantoineen. Ei ihme, että monessa sellaisessa oli veneitä ja huvijahteja ankkurissa. Moni lahti oli vieläpä sellainen ettei sinne näyttänyt menevän minkäänlaista kulku-uraa läheiseltä tieltä. Tosi tylsän näköistä veneily- ja muuta vapaa-ajanviettoseutua.. Sukeltajankin paratiisi mahdollisesti?
Samoissa maisemissa vatsani oikeata puolta alkoi äkkiä polttamaan kesken ajon. Syynä lienee ollut tankkilaukun ja t-paidan peittämän vatsani väliin lennähtänyt, joku pistimellä varustettu hyönteinen joka törmäyksestä suivaantuneena tökki piikillään vastalauseensa vatsanahkaani. Jälki oli alkuun melkein kämmenen, nyt parin viikon kuluttua enää peukalon pään kokoinen punainen kutiava alue. Mehiläinen se ei ollut, koska paidassa ei ollut kiinni piikkiä myrkkypusseineen. Onneksi ei ole yliherkkyykksiä moisille aineille.
Bonifacio oli kerrassaan upea paikka. Satama löytyi ajettuamme ensin kylän ja sitten vasemmalta yläkautta vanhan linnakkeen muurin vierestä, suorempaakin olisi päässyt rantaa myöten mutta se olisi ollut liian helppoa.
Tässä on kuva satamasta linnalle ja takaisin, keskustasta linnalle sekä linnasta sataman pohjukkaan ja suurinpiirtein pohjoiseen kylän keskustaan eli tulosuuntaamme päin.
Mereltä päin tarkasteltuna näkyvin osa kaupunkia on tietysti vanha linnake muureineen ja muine puolustuslaitteineen, vasemmalle kaupunkiin vievä merireitti oli puolustettavissa molemmin puolin kenties joskus WW I:n tai II:n aikoihin louhituista bunkkereista. Linnakkeen oikealla reunalla melkein lahden pohjukassa näkyy eräiden hyökkääjien rinteeseen edetessään louhima jyrkkä portaikkokin.
Mitäs seuraavaksi tehtäisiin: "Ajetaanko huomenna Korsikan itärantaa pitkin takaisin Bastiaan ja mennään sieltä ylihuomenna puoliltapäivin Livornoon VAI mennäänkö sittenkin Sardiniaan, jolloin voidaan hyödyntää huomista Golfo Arancista lähtevää yölaivaa ja päästään ylihuomenna jo kello 07 Livornoon?" Kustannuksissa suurin ero muodostuisi lähinnä seuraavan pikkulautan hinnasta.
Bastia leirintäalueineen ei enää kiehtonut ja parin päivän päästä tulevan San Marinon/Italian Riminin vierailupäivän ajomatkaa piti saada lyhennettyä, niinpä valitsimme mahdollisimman aikaisen liikkeellelähtöajan Livornosta ja seuraavaan hostellin jostain Firenzen takaa Pratoveccion suunnalta.
Jaana vahti pyöriä, Irma meni ostamaan lauttalippuja ja me Lauran kanssa kierreltiin mopolla hetki Bonifaciota sekä sen erittäin jyrkillä kulkureiteillä varustettua linnaketta kuvaamassa. Lauttayhteys Bonifaciosta Santa Teresa di Galluraan maksoi yhteensä 83,30 €, matkan kesto oli noin 50 minuuttia + lastaus ja purku päälle.
Kaikkien ajoneuvojen kyydissä kulkeneiden oli käveltävä lauttaan.
Pyörät pysäköitiin kuvan lautan vasemmalle sivulle sivuseisontatuelle, seinän ja pyörän väliin laitettiin paksu tyyny ja pyörän yli heitettiin naru estämään kaatuminen oikealle.
Ensimmäinen kuva Sardinian puoleisen sataman läheltä rannikolta, varsin omalaatuista rakennuskantaa näkyy etenkin vasemmalla reunalla. Tässä on näkymä lautan oikealta reunalta kohti kaupunkia.
Santa Teresa di Gallurasta oli löydettävä ruokapaikka, joka oli tällä kertaa erilaisia pizzan paloja tarjoava pikaruokapaikka keskustan kadun varrella. Palan hinta oli 2 € eli sopiva, koska kokonaisia pizzoja emme olisi kuitenkaan jaksaneet syödä siinä lämmössä. Ruuan jälkeen lähdimme pikimmiten kohti seuraavaa majoitusta, vaihtoehtoina oli joko oikealle länteen päin vajaan sadan kilometrin päässä oleva hostelli tai vasemmalla vähän lähempänä oleva, laivasataman sisältämä kylä nimeltään Golfo Aranci.
Sardiniasta Hostelling Internationalin hostelli näkyi löytyvän, Korsikassa sellainen oli uusimman luettelon (2006) mukaan jo lopettanut. Viimeksi mainittu voitti lähinnä siksi, että vasta sieltä löytyisi Corsica Ferries/Sardinian Ferries -yhtiön toimisto ja seuraavan välin (Sardiniasta Italian mantereelle) liput olivat vielä varaamatta.
Päätös oli oikea sillä rannikolla menevät tiet SS133B ja SS133 ovat pitkälti niitä molemmin puolin teräskaiteilla aidattuja ja erittäin mutkaisia sekä kapeita teitä, joilla ajaminen ei siinä vaiheessa enää kauheasti kiehtonut matkanopeuden jäädessä varsin pieneksi.
Juttelimme seuraavana iltana laivaa odotellessamme muiden motoristien kanssa, joiden mukaan saaren parhaat paikat löytyvät saaren sisäosista, keskiosan yläpuolelta. Siellä kuulema sai ajaa melkein itsekseen hyvillä teillä, ilman minkäänlaista ruuhkaa tai muuta matkantekoa hidastavaa syytä. Tuskin tulee tuonne toista kertaa lähdettyä eli jääköön asia tuon kertomuksen varaan.
Etsimme menomatkalla hetken aikaa tienvarsimainoksissa esiteltyä majoitusta Golfo Arancin naapurikylästä mutta kyseisen kylän läpi ajettuamme huomasimme olevamme niin sanottujen parempituloisten golf-paratiisissa. Kiitos ei tällä kertaa, ei muuta kuin sataman kautta ajaen muualle majoitukseen. Kelpuuttamamme hotellin ("Kings Hotel", Via Libria, 233-07020 Golfo Aranci) kaksi kahden hengen suurta, jäähdytettyä huonetta maksoi yöltä yhteensä 130 €.
Pyörät sai sivulla olevaan parkkiin ja vastaanotto meni kiinni kello 23.00. Hotelli sijaitsee kylään vievän tien varrella aivan kylän reunalla kulkusuuntaan nähden oikealla puolella. Aamupalan sai eri hintaan sen yhteydessä olevasta baarista.
Hotellin sijainti: noin 41 astetta 40' 26.22" N, 9 astetta 36' 17.56" E, Google Earthin kartan mukaan.
Suihkuun mennessä kannatti vetää reilusti siitä suihkukopin seinällä roikkuvasta narusta ja odottaa tovi, muuten suihku vilvoitti lämpimän käyttöveden puuttuessa ehkä enemmän kuin toivomuksena olikaan.Golfo Aranci - Olbia
< 100 km - Livorno, yölaiva.
Päivä meni rannoilla ja tyttöjen osalta myös kaupoissa kierrellessä. Rantakadulla huomioni kiinnittyi valtaisiin lokkiparviin, jotka sinkoilivat ympäriinsä. Syykin selvisi äkkiä: muuan kalankäsittelyfirma oli ratkaissut kalajäteongelmansa näppärällä tavalla eli syötti ne laatikoista lokeille, keskellä kaupungin rantakatua siinä pienvenesataman kohdalla. Eikä paikallinen poliisi tai kukaan muukaan kiinnittänyt moiseen mitään huomiota. Sen kyllä arvaa, miltä näytti kaikkien niiden pohja ylöspäin maanneiden veneiden päällä, jotka toimivat lokkiparven odotuspaikkoina.
Lopulta siesta päättyi ja ruokapaikkojen keittiöt avautuivat joskus kello kahdeksantoista jälkeen, syödyksi saimme puoleen kymmeneen mennessä.
Tytöt ottivat yllättäen pizzat ja me vanhemmat jonkun mielenhäiriön vuoksi meren elävillä höystettyä risottoa. Se oli vikatikki: kovin usein ei ole tarvinnut mitään ravintolaruokaa nieleskellä oikein hartaasti mutta nyt siihen oli erinomainen tilaisuus. Vielä ne lukuisat simpukat ja muut menivät alas mutta koko ajan päälle käyvä valtaisa suolan maku ja mössön seassa lilluvat, hampaissa ratisevat kuorten palaset sekä pikkurillin paksuiset silikonikumimaiset mustekalan lonkeroiden palaset (muista yksityiskohdista puhumattakaan) vaativat kyytipojakseen reilusti juomavettä. Jaana jo kyseli äidiltään "Etkö saa nielaistuksi?", samoin tarjoilija katseli sivummalta hymyillen miten turistit selviävät annoksistaan.. Ei se sinänsä pahaa ollut, kokonaisuus vaan oli meille liian vahva. 38 € kiitos ja näkemiin.
Jo siitä joutikin satamaan jonottamaan, laiva lähtisi eteenpäin vasta kello 23.00:
Jonotusalueella oli jo useita motoristeja joilta saatiin tietoa saaren ominaisuuksista ja käytettävyydestä nimenomaan motoristien näkökulmasta - sisäosissa olisivat parhaat ajomahdollisuudet. Suurin motoristiporukka (XX, Hayabusa, Kawan 750 naku) tuli Sloveniasta, mukanaan henkilöauto jossa porukan naisväki matkusti ainakin pidemmät matkat, tietysti kaikki matkatavarat mukanaan.. Muitakin oli eli italialaisia, jokunen saksalainen, yksi skotti ja niin edelleen.
Laiva näytti pimeässäkin aika juhlavan kokoiselta:
Mega Express III pääsi liikkeelle reilun puoli tuntia myöhässä aikataulustaan, syynä täyteen pakattava autokansi ja suuri määrä rekkoja sekä muita vastaavia ajoneuvoja. Ei muuta kuin yläbaarin kautta (patenttikorkein suljettavien kaljapullojen kanssa) laivan takakannelle seuraamaan lähtöviimeistelyjä.
Laivan irrottua laiturista ei mennyt kauaakaan, kun sen moottoreille annettiin kunnolla kierroksia ja potkureista lensi reippaasti vaahtoavaa vettä sekä pärskeitä. Ja voiman käyttö kyllä tuntui sisällä hytissäkin, tärinä oli samantyylista kuin aikoinaan Finnjetissä sen käyttäessä kaasuturbiinejaan eli mennessä täydellä vauhdilla eteen päin. Aamuun mennessä noin puolen tunnin viive oli ajettu kiinni.
Kummallakaan saarella ei nähty yhtä tanskalaista autoa lukuun ottamatta muita pohjoismaalaisia liikkujia, pohjoismaisten murteiden kuulemisesta puhumattakaan. Pari autolla liikkuvaa englantilaista naista puheli Nizzassa keskenään Korsikan lautan lippujensa maksun jälkeen, että "Olivatpa ne liput tosiaan kalliimpia kuin etukäteen olivat uskoneetkaan".Livorno - Firenze -
Pratoveccio < 300 km.
Hytin oveen koputettiin aamulla kello 05.32 ja kuulutukset alkoivat kuudelta. Laiva oli Livornon satamassa kello 07, joten pääsimme "Cruise"-luokan hytistämme laiturille hyvissä ajoin. Kyseinen hytti oli täysillä olleesta ilmanvaihdostaan huolimatta kertaluokkaa parempi kuin se edellisen laivan "Top Class"-luokan vastaava. Laivakin oli tosin eri vuosikymmeneltä.
Päätimme ajaa moottoritietä Firenzeen ja sen jälkeen Pontassieven ohi Irman edellisenä päivänä varaamalle hostellille, joka olisi neljä kilometriä Pratoveccion kylältä ylös rinteeseen päin.
Moottoritiemaksu reilulta sadalta ajokilometriltä oli vajaat 11 €/pyöräkunta ja tie kiersi ylempää Pisan kaupungin vierestä. Siellä alkoi olla muutamin paikoin kunnollisia jonoja tietöistä ja autojen suuresta lukumäärästä johtuen. Vaihtoehtona olisi ollut eteläisempi ja vähän lyhyempi, mutta huonokuntoisempi moottoriliikennetie Livornosta suoraan Firenzeen.
Firenzen keskustan läpiajo oli vikatikki vaikkei se gps:n kanssa mitenkään liian vaikeata ollutkaan. Lämpötila nousi nopeasti yli kolmenkymmenen asteen mikä pisti hieman hiostuttamaan muun muassa keskustan nelikaistaisilla kaduilla viiden rinnakkaisen autojonon muodostamassa, etanan vauhdilla etenevässä ruuhkassa, seassa poukkoilevien skoottereiden, polku- ja moottoripyörien lisätessä homman haastavuutta.
Kytkinkäsi ja ympäristön huomiointikyky olivat molemmilla kuskeilla tiukoilla. Jälkeenpäin ajatellen muutama päivä myöhemmin käyttämämme ohitustie olisi ollut viisaampi ratkaisu, vaikka kaupunkia hieman nähtiinkin.
Tytöt eivät kuumuudesta huolimatta mellakoineet kertaakaan, siitä täydet kymmenen pistettä heille molemmille!
Keskustassa nähtiin yksi varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun skootteri kohtaa auton väärässä kulmassa: skootterin etuosa oli syvällä auton keulan alla, skootterikuski makasi sidottuna kiinni ambulanssin paareihin ja poliisit ohjasivat autojonoja romun ohi. Ajoasuna hellevaatteet ja kypärä, laskeutumisalustana kenties asfaltti ja auton keula.. Voi vain kuvitella millaista asfaltti-ihottumaa oli tarjolla..
Tielle # 67 ehdittyämme annoin gps:n hoitaa reititystä omatoimisesti mikä aiheutti omat kuvionsa matkaan, gps kun halusi välttämättä käyttää myös kauempana Foglin suunnalla olevaa isompaa tietä, aiheuttaen jonkin verran lisää ajolenkkiä (Pontassieve, Ruffino, Dicomano, Santa Sofia, Stia ja Pratroveccio) suorimpaan vaihtoehtoon verrattuna. Kartta alueesta.
Ruffinon itäpuolella, Dicomanon suunnalla olevan "EuroSpar":n edustaa (allaoleva suurempana):
San Godenson kylän jälkeen käännyttiin oikealle (SS9TER, juuri ennen "Passo di Muraglienea" saapumista) ajaen maisematietä hiljalleen Premilcuoren ja Galeatan kautta aina Santa Sofiaan saakka, josta oli enää lyhyehkö pyrähdys kunnes eteen tuli seuraava sola.
Tietä # 310 siirryttiin kohteena olevalle alueelle Stian alapuolelle. Olisi ollut aavistuksen helpompaa ajaa, jos kartasta (ADAC 1:800 000) tai edes gps:sta olisi näkyville saanut ne vastaan tulleet lukuisat pikkukylätkin..
HI-hostelli ("Casalino YH", osoitteessa "Loc. Casalino n.80A, 52015 Pratoveccio") löytyi riittävän pitkän etsiskelyn jälkeen SP72:n alkupään vasemmalla puolella olevan, ylempänä siihen jälleen yhtyvän lenkin varrelta.
Hostellin sijainti: noin 43 astetta 47' 42.85" N, 11 astetta 45' 28.36" E, Google Earthin kartan mukaan.
Ainoa mainos sijaitsi kyseisen rakennuksen edustan aidan seinässä, alempana kylällä ei ollut mitään merkkiä koko hostellin olemassaolosta:
Se oli mukava paikka joskohta aika hiljainen, siellä oli meidän lisäksemme pari kolme muuta yöpyjää ja hekin paikalla lähinnä yöaikaan. Huone näytti siltä että sitä ei oltu aivan vast'ikään käytetty perhehuoneena, pölypallojen määrä oli kuulema melkoinen kun Irma seurasi sivusta emännän siivoustouhuja saapumisemme jälkeen. Itikoita oli jonkin verran liikkeellä sielläkin, onneksi ne pysyivät pääsääntöisesti ikkunaluukkujen tuuletusrakojen ulkopuolella.
Hostellinpitäjä tuli illemmalla kotoaan (kello 21) täyttämään tarvittavia papereita ja kävi siivoamassa johonkin aikaan aamupäivällä. Hostellin etuovessa oli Italian FIM:n "hyväksymiskyltti" jonkun vuoden takaa. Siellä oli ulkona niin kuivaa että pyykki ehti kuivaa kokonaan ensimmäisen yön aikana.
Kirkon kello soi yöllä tasatunnein ainakin puolille öin ja 07 - 21 välissä myös varttitunnin välein. Aamulla kuului minuutin mittainen aamuherätys 07.30 ja illalla iltamessu kello 21.00. Mitäpä siellä muilla kelloilla olisi tehnytkään sikääli kun kuulossa piisaa..Pratoveccio - San Marino -
Pratoveccio < 280 km.
Samalla tavalla hienoa maastoa kuin edellinen ylityspaikka, tosin jonkin verran korkeampi. Erittäin mutkainen osuus suurten puiden katveessa, tässä on siitä Google Earth-muodossa oleva gps:n track-loki.
Tämän tien kautta kulki koko ajan paljon rekkoja ja muita vastaavia hyötyajoneuvoja, joiden perässä kannatti pysytellä ainakin niiden pahimpien mutkaosuuksien ajan. Yksi tyhjä rekka näytti meille ajamisen mallia menemällä ilmeisen tutulla tiellä sellaista kyytiä että "pois alta oksat ja männynkävyt" (välillä kirjaimellisesti). Onneksi sen kuljettaja muisti varottaa äänimerkillä jokaisessa tiukassa mutkassa mahdollisia vastaantulijoitaan. Toinen vastaava rekka päinvastaisesta suunnasta samaan mutkaan ja siinä olisi jonotettu pidempäänkin, luulen.
Bensa-asematkin olivat osittain siestalla, emmekä löytäneet Shellin kortillemme sopivaa asemaa menomatkalla. Ongelmana oli korttiautomaatin puute kun rahalla ei voinut maksaa. Onneksi ei ollut vielä pakottava bensantarve kohdalla.
Jos mikä niin ainakin tuo vanha kaupunki tai oikeammin kai luostari elää nykyään turismilla! Kauppoja, kujia, kojuja, baareja, ravintoloita, pankkeja, ties mitä silmän kantamattomiin.
Tavaraakin oli tyrkyllä moneen lähtöön, kuten:
Hintataso oli halpa, jopa niin että ravintolassa piti ihmetellä oliko ruoka-annos kyseiseen hintaan nähden mallia miniatyyri vai aivan normaali. Normaalihan se, joka kyllä hyödynnettiin eräässä paistettua kanaa tarjonneessa ravintolassa kävelylenkin varrella (olipa mukava syödä kunnon ateria pitkästä aikaa). Erityisesti Laura haaveili aiemmin kokonaisen grillatun kanan ostamisesta..
Poikkeuksiakin halpuuteen oli: menepä kysymään numismaatikkoliikkeestä mitä maksavat vaikkapa Monacon, Luxemburgin, Vatikaanin tai San Marinon täydelliset eurokolikkokokoelmat, niin takuulla yllätyt. Täysi keräilysarja suomalaisia kolikoita maksoi kuuleman mukaan noin 13 €.
Näkemisen arvoinen paikka muiden joukossa oli myös pääportin vieressä oleva Torture-museo, jossa oli kolmessa kerroksessa mitä mielikuvituksellisimpia vanhoja kidutusvälineitä. Se ei ollut mitenkään mieltä ylentävä paikka, pikemminkin päin vastoin. Ilmeisesti siihen aikaan homma oli jollain tavalla osa normaalia elämää ja piti pientä yhteiskuntaa koossa, jossei muuten niin osittain pelon avulla. Tosin verrattuna osaan tuossa ylempänä kuvattuja henkilöitä voitaneen käyttää ilmausta harrastelijoiden näpertelyä, ainakin mitä tulee toiminnan mittakaavaan [Ei hymiötä].
Päivä kului siellä katuja ja kujia sekä kauppoja kierrellessä nopeasti, sen sijaan missään muualla tuossa "liivintaskukoon" maassa emme juurikaan kierrelleet.
Paluumatka ajettiin reitillä SS72 => E55/A14 => Cesena => E45/SP138 => SR71 => SP66 => SS310 => Pratoveccio ja lopulta hostelli. Riminin rantaan ei poikettu, sen verran pitkällä illan puolella oltiin jo menossa.
Jos hakemalla hakee negatiivista niin se oli Cesenasta ostettujen ruokatarvikkeiden kuljetus: pienehkö tomaattikastikepurkki avautui erittäin huonolla moottoriliikennetiellä (E45) takalaukussani ja sotki melkoisesti laukun sisältöä, erityisesti valkoista pitkähihaista ajopaitaa ja Lauran ostamia tuliaispaketteja. Mutta ei se mitään, pesuaineet on keksitty ja jonkinlainen pikapuhdistuskin huomattiin tehdä ennen ylempänä mainittua mutkatieosuutta.
Nahkakin paloi lisää otsasta ja käsivarsista mutta sehän ei ole enää mikään uutinen (huono juttu on lähinnä se, että nyt molemmissa käsieni selkämyksissä on nyt jonkinmoiset paloarvet peukalon ja etusormen välissä siinä kohtaa, joka on ajettaessa ylimpänä kahvakumien kohdalla - tulevaisuudessa seurattavat ja uudelleenpalamiselta erityisesti varjeltavat kohteet). Liika aurinko ei liene iholle terveellistä liian usein toistettuina, suurina annoksina.
Illalla lähitalon belgialainen rouva kävi kyselemässä olisiko meillä suomalaisia kolikoita hänen kokoelmaansa ja olihan Irmalla niitä vielä muutama hänelle sopivakin jäljellä. Suomalaisille (etenkin yhden ja kahden sentin pikku-) kolikoille löytyisi ottajia eri puolilta..Pratoveccio - Livorno 200 km.
Ensin ajettiin sataman infoon (kiinni), sitten läheiseen tupakkakauppaan (josta saatiin ohjeet paperin kulmaan kun kaupunkikarttoja ei ollut myytävänä), sen jälkeen päärautatieasemalle (gps:ään paikka talteen), annetun ohjeen mukaan liikenneympyrästä # 1 kohti Roomaa ja liikenneympyrästä # 2 ulos Monteneroon - ja taas oltiin jossain määrin eksyksissä koska sitä toista ympyrää ei vastaamme tullut koskaan.
Eipä aikaakaan kun viereiseltä kukkulalta alas palattuamme huomasimme olevamme Camping MiraMaren portilla, josta meille tarjottiin bungalowia kahdeksi yöksi hintaan á 100 €/yö. Pyörätkin saatiin parkkiin aivan lähelle, kuvan näkyvän sinisen bungalowin vasempaan päätyyn. Etupihan paksu sepelimatto oli liikaa mukana olleille, sivuseisontatukien alle laitettaville kymmensenttisille lätkillekin, joten pyörät jätettiin suosiolla hieman kovemmalle alustalle. Leirintäalueen sijainti: noin 43 astetta 28' 48.69" N, 10 astetta 19' 58.34" E, Google Earthin kartan mukaan.
Pikainen majoittuminen, tytöt päästettiin uima-altaalle, vanhemmat lähtivät kauppaan (=> kylmät tuliaisoluet nautittiin hetken kuluttua parempiin suihin), päivän lämmin ruoka laitettiin valmistumaan ja loppupäivä olikin sitten vapaata oleskelua.
Itikoita ilmestyi illemmalla sen verran että kämpän sisälämpötila +26,4 astetta nousi ikkunoiden sulkemisen jälkeen nopeasti. Väliaikainen apu oli avata ulkoikkunoita noin sentti ja pitää liesituuletinta täysillä koko yö sekä nukkua korkeintaan lakanan alla. Hyvin siellä silti tarkeni, hyttysverkkoja oli täälläkin ikävä. Jaanalle ei sekään riittänyt nukkumiseen takana näkyvän kerrossängyn toisessa kerroksessa.
Siispä soveltamaan ja tulos näyttää tältä:
Aika huolettomasti oli kyseiset mökit kasattu päätellen esimerkiksi suihkuhuoneen lattian (puuttuvista) kaadoista ja vessan kynnyksestä. Suihkuvesi nimittäin valui pidemmän suihkusession jälkeen melkein keittiöön saakka, ellei sisäpuolelle muistanut virittää jotain pyyhettä tai muuta välinettä padoksi. Olikos tuo sitä järjestettyä lattioiden pakkomoppausta?
Bungalowien käyttöaste vaikutti olevan aika suuri jo tähän aikaan vuodesta, yleisimmän vuokrausajan ollessa vähintään viikon verran kerrallaan.Livorno - Pisa - Livorno
< 70 km.
Aamulla lähdettiin noin kymmeneltä liikkeelle.
Kierreltiin Pisassa kojujen luona ja käytiin ostamassa liput
torniin kiipeämistä varten. Liput saatiin vasta
kahdeksi (14.00) joten oli kaksi tuntia aikaa
kävellä. Käytiin kahvilassa ja mentiin
Jaanan kanssa jonoon tornin ovelle.
Pisassa huomioitiin
erittäin liukas paikallinen
asfaltti,
lämpötilakin nousi yli kolmenkymmenen asteen. Aika
harvakseltaan näkyvät Kaltevan tornin
opasteet
johdattivat läpi kaupungin oikeaan osoitteeseen.
Torniin kiipeämiseksi piti hankkia liput á 17€/tyttö. Porukkaa oli jo nyt sen verran liikkeellä että kiipeäminen onnistuisi vasta vajaan kahden tunnin päästä, millainenhan jono siellä on pahimpaan loma-aikaan heinä-elokuussa? Tytöt kävivät tornissa, jossa oli ainakin kolmesataa erittäin kulunutta porrasta kiivettävänä. Vaikka mukana piti olla täysi-ikäinen henkilö niin me emme sinne lähteneet, hyvin he sinne pääsivät alas kerääntyneen porukan mukana. Uusia ryhmiä päästettiin sisälle noin parinkymmenen minuutin välein.
Tyttäret ovat kuvassa keskellä kaiteen vieressä. Kuva on otettu Canonin A70:llä sen maksimizoomauksella ja kuvakoolla, loppusilaus on annettu PhotoShopilla:
Lähistöllä oli kojuittain kaikenlaista tarpeellista tavaraa myytävänä, niinpä kummipojalle ostettiin sieltä vähän päälle puettavaa.
Silmiinpistävän useita erittäin tummaihoisia kellokauppiaita kävi kauppaamassa jos jonkinlaisia Rolexeja ja muita laadukkaita rannekellomerkkejä. Kun muuan heistä taas kerran piti myyntipuhetta ja tehosti sanojaan sanalla Genuine niin purskahdin nauramaan. Kaveri tietysti kysyi että mille nauroin; kerrottuani nähneeni noita samoja "Genuine"-kelloja ensimmäisen kerran melkein neljännesvuosisata sitten Lähi-Idässä eli sillä ei enää kannattaisi hirveästi kehua, niin myyjänkin pokka petti.
Tavatessamme uudelleen kadulla noin puolisen tuntia myöhemmin hymyili hän edelleen ja supisi suupielestään ohi mennessään sanan "Genuine!". En tullut edes kysyneeksi mitä supa-Rolex maksaa nykyisin, tosin tuolta hepulta sen olisi voinut ostaakin ;-)
Juomien hinnat olivat kohdallaan kun otimme lähibaarissa eriväriset Jäämurskamehut ja Cappuccinot. Tytöt eivät innostuneet hevosrattailla ajelusta, saivat vissiin siitä lajista tarpeekseen viimevuotisella Luxorin reissullaan sikäläisen hevoskuskin yrittäessä viilata kyytiläisiään linssiin eli maksimoida omat tienestinsä. Jäämurskastakaan ei saatu mitään oireita eli se oli tehty riittävän puhtaasta vedestä.
Pyöriemme luona tapasimme skottilaisen motoristipariskunnan. Mies heitti normaalin huulenheiton välillä reipastakin juttua, kuten: "Ovatko lapsenne myrtyneitä ja mököttävätkö he kuten normaaleiden teini-ikäisten reissussa kuuluukin tehdä? Jos, niin myykää ne huutokaupalla hyvään hintaan tuossa torilla!" Aika kiehtova idea. Palatessani panniinikojulta takaisin pyörille tuli kyseinen pariskunta vastaani, toivottaen ohi mennessään suomeksi "Na-ke-min!", kuten tytöt muutama minuutti aikaisemmin olivat heille opettaneet..
Paluumatkalla Livornoon piti oikein tarkastaa silmämääräisesti miksi etenkin sen suuren varuskunnan lähistöllä SS1:lla oli niin paljon nuoria naisia norkoilemassa tien varrella. No "sulhoaanhan" ne siinä päivystivät, kuka varjon alla tuolilla istuskellen, kuka puihin ja liikennemerkkeihin nojaillen. Harvinaisen avointa touhua.
Tulomatkalla ( Hampurissa) tyttäremme kiinnittivät huomiotaan myös lukemattomiin kadun varrella olleisiin stripparipaikkoihin;´, joista seurasi pian kysymys radion kautta "Iskä, mitä tarkoittaa Striptease?". Syystäkin, olimmehan juuri Reeperbahnin kohdalla matkalla Lyypekin suuntaan.
Livornossa käytiin vielä rautatieasemalla varmistamassa huominen lastausaika, ennen kuin ajoimme takaisin leiriin.
Lastausaika pyörillä oli kello 12.00-12.30. Edellisenä päivänä apua löytyy toimistosta nimeltään Ufficio Accoglienza, jonka sijaintipaikka on päärakennuksen eteläpää ja sisäänkäynti Binario 1 eli laituri # 1:n puolella. Lähtöpäivänä tietoa saa lastausrakennuksen päädyssä olevasta pikkutoimistosta, joka on silloin miehitetty.
Lapset lähtivät taas uimaan ja vanhemmat ruuanlaittoon, siinä se loppupäivä menikin joutuisasti syödessä ja pakkaillessa.Livornon
lähialueita < 50 km - Hamburg Altona,
päivä+yöjuna.
Kuva (by Google Earth) Livornon rautatieasemasta (+ kuvaus toiminnasta junaan noustessa).
Lastauksen yhteydessä tarkastettiin ajoneuvojen ja kuljettajien nimet listasta jonka jälkeen alkoi useiden vaunujen läpiajo ensimmäisen vaunun keulalle. Korkeutta lattiasta kattoon on maksimissaan 167 cm ja kypäräni hipaisi kerran ylemmän kerroksen pohjaa, vaikka enimmäkseen makoilinkin tankkilaukun päällä. Tuolla näytti olevan vähän vapaampaa kypärän käyttömielessä. Parkkeeraus tehtiin keskiseisontatuelle.
Haimme vielä sivulaukut ja kiinnittelimme nekin telineisiin jolloin kannettavan materiaalin kokonaismäärä jäi ajokamojen osalta pienemmäksi (sisälaukut kannettiin hyttiin parempien olkahihnojensa varassa).
Pari tuntia vierähti nopeasti, kunnes tuli aika kävellä tunnelin kautta laiturille numero seitsemän siirrettyyn junaan. Ajoneuvovaunut kytkettiin päivä- ja makuuvaunujen perään. Juna lähti aikataulunsa mukaisesti kello 15.16 kohti pohjoista seuraten Välimeren rannikkoa (Livorno - Pisa - Viareggio - La Spezia - Sesrti Levente - Rapallo - Genova - Milano - jne). Ylempänä rannikolla riitti tunneleita toistensa perään.
Illalla katselimme maiseman peittymistä ukkosmyrskyyn ja kaatosateeseen; kelpasi siinä kääntää kylkeä ja vaihtaa tekstiviestejä MarkkuK:n kanssa, joka oli kääntynyt pohjois-Espanjasta Portugaliin samaa suurta sadealuetta karkuun.
Illalla piti vielä katsella maisemia kun juna meni solien pohjalla (ja muun muassa Lugano-) järven rantaviivaa seuraten; kylät ja kaupungit näkyivät värikkäinä valohelminauhoina joka puolella. Yöllä oli ainakin pari pidempää taukoa eri asemilla.Hampurg Altona - Rostock 200
km.
Vaunut purettiin suoraan päistään, ei erillisen purkuvaunun sivulta kuten Livornossa ja Lörrachissa. Ei muuta kuin kypärä päähän, pyörät parkkiin laiturille hotellin kulmalle ja vaatteita vaihtamaan. Koska tarkoitus oli ajella vähän karstoja pois sitä valmiiksi tehtyä Rostockin moottoritietä hyödyntäen, niin päälle vedettiin kuumasta päivästä huolimatta koko sotisopa.
Muuan Livornosta ulkonäöltä tuttu saksalainen motoristi kävi vielä kertomassa parhaan tavan päästä kaupungista (seuraamalla Altonan aseman läheltä alkavia, Lyypekin nimellä varustettuja sinisiä opasteita - tuttu reitti aiemmilta ajokerroilta).
Moottoritie erkani hieman ennen Lyypekkiä oikealle, alkuosa oli vielä 100 km/h rajoitustauluilla varustettua mutta nekin merkit hävisivät päästyämme moottoritien A20 päähän. Ensin kyydissä oli Jaana ja seuraavaksi Laura: molemmat saivat vuorollaan nauttia jonkin aikaa kakkosella alkavasta kolminumeroisesta ajonopeudesta. Tosin sillä lastilla ja vastatuulella Bandiitin nopeusmittari ei kovin korkealle jaksanut nousta. Rojumäärästä ja olosuhteista huolimatta minkäänlaista vaappumista tai muuta ei esiintynyt, renkaatkin olivat siis vielä vähintään siedettävässä kunnossa.
Wismarissa käytiin vanhan kaupungin keskustassa eräässä avoimessa pikkuravintolassa, jossa neljä erinomaista kebapia + neljä 0,5 litraista kylmää Jaffaa maksoi yhteensä 16,50 €. Olipas taas vahvaa chilikastiketta ja reissun ehdottomasti parhaan hinta-laatusuhteen omaava ruokapaikka. Ja ennen sinne menoa paras mahdollinen mauste eli reilu nälkä.
Rostockin sataman alueella kävimme ensin siinä suuressa kaupassa (Agentur Sari Berner) satamaan päättyvän ison tien oikealla puolella, sen jälkeen vielä hieman enemmän oikealla olevalla bensa-asemalla (Hem Station Jurgan).
Viimeksi mainitulla piti molempiin pyöriin kaataa loputkin aiemmin ostetusta Mobilin puolisynteettisestä 10W-40 moottoriöljystä, molempien pyörien haukattua sitä koko reissun aikana yhteensä litran verran. Monet kuumat päivät olivat tehneet tehtävänsä (kun vaihdoin öljyt ja suodattimet heti reissun jälkeen uusiin, niin ulostulevan öljyn väristä päätellen koneiden sisällä oli joskus ollut melkoisen kuuma). Joku täyssynteettinen 15W-50 öljy olisi saattanut ainakin merenpinnan tasolla liikuttaessa kestää paremmin ainakin lämpökuormaa.
Kello 17.00 satamassa alkoi olla jo muutamia autoja Superfastin jonotuskaistoilla. Koska odotusrakennus oli (vielä) kiinni niin päätimme tappaa aikaa ajelemalla pikkuteitä eli rantoja pitkin kaupunkiin. Yksikään vastaan tullut kauppa ei sunnuntai-illan kunniaksi ollut enää auki vaikka ajoimme ylös Warnemunden "merikanavalle" ja lossille saakka. Onneksemme muuan Esso sai myytyä meille muun muassa iltapala- ja seuraavan päivän aamupalatarvikkeet.
Paluumatkalla mietimme hetken siinä maksullisen tunnelin kohdalla, että mennäänkö oikotietä takaisin satamaan? Säästösyistä (vai mitä Laura) kiersimme ajamalla lähes samaa reittiä takaisin, mikä teki aika tarkalleen kaksikymmentä kilometriä. Koko iltalenkki teki täydet kuusikymmentä kilometriä mutta aikaakin kului hiljaa lirutellessa mukavasti.
Illemmalla siirryimme takaisin jonoon, jossa oli useita suomalaisiakin
motoristeja mukana, osa paluumatkalla Assenin "MotoGP"-kisoista.
Yhteisiä tuttujakin löytyi hetkisen rupattelun
jälkeen..
Jonon puolivälissä, taustalla häämöttävät Superfastin odotustilat:
Sisäänkirjautuminen vei aikansa kaistojen (kaksi avointa) henkilökunnan määrän (1+1) sekä monien täytettävien ja tarkastettavien yksityiskohtien vuoksi. Mahdollisesti jonossa oli jokunen liputonkin kyselemässä mahdollisia peruutus- ja muita paikkoja, sen verran hidasta se muutaman kulkijan kohdalla oli. Kokonaisuutena arvioiden matkustajien kokonaismäärä oli reilusti suurempi kuin saapuessamme. Aika nopeasti olimme odottamassa seuraavassa pisteessä eli laivan vierellä.
Loppuillan aikana pohjoiselle taivaalle alkoi lännestä nousta paksuja sadepilviä, mutta onneksemme ne pitivät pintansa riittävän pitkään ja pääsimme kuivina sisälle.
Laivan vieressä odottamiseen menikin pitkään kun pyöräporukat lastattiin laivaan viimeiseksi, vieläpä alimmalle kannelle ylemmän kannen lattialuukun kautta. Paikka oli sinänsä kelvollinen (merenpinnan tasolla laivan kannen heiluminen on huomattavasti pienempää kuin ylempänä) mutta puhtaat kuormansidontaliinat ja renkaiden luo laitettavat kumitallat loppuivat heti alkuunsa. Laivan henkilökunta ei tee elettäkään pyörien kiinnisitomiseksi saati oikean sitomistekniikan neuvomiseksi jos joku ei sitä tiedä. Eipähän tule vastuuongelmia mahdollisessa kaatumistapauksessa..
Olisiko kello ollut jotain 23.30, ennen kuin pääsimme etsimään hyttiämme (# 8235). Iltaohjelma oli jossain määrin erilainen kuin olisi ollut kahdestaan matkustettaessa. Se olikin toisaalta hyvä juttu, sillä seuraavana aamuna oli monen kanssakulkijan silmissä edellisyön ajalta epämääräistä univajausta havaittavissa. Pisimmät kuullut suoritukset olivat vieneet aamukuuteen ;-) Pitihän sitä itsekin ottaa vähän tiettyä salmiakkisekoitusta mutta kovin paljoa yli puolenyön ei mennyt, ennen kuin hytissä tarvittiin taas "Eareja".Melkoisen moni kansipaikoilla matkustanut henkilö heräili pitkin aamupäivää eri puolilta, muun muassa sen ison baarin ulkoreunoja kiertäviltä sohvilta. Kansipaikkojen makuupussi- ja vilttimajoitusta näkyy voivan hyödyntää noinkin.
Vuotava vessamme lavuaarin hajulukko korjattiin ripeästi laivaväen toimesta, muutenkin huomasi selvästi että mennyt kolmeviikkoinen oli vienyt nuoren henkilökunnan taitoja eteenpäin tai sitten kyseessä oli kokonaan toinen miehistö.
Aika kului laivalla erittäin hitaasti, onneksi ainakin jalkapallosta kiinnostuneille riitti katsomista satelliittitelevisioyhteyksistä johtuen. Tuoreita kotimaisia sanoma- tai muita iltapäivälehtiä ei löytynyt mistään. Tulomatkalta tuttu gsm-tukiasema loisti poissaolollaan, Gotlannin kohdalla mantereen kännykkäverkko toimi sen verran että pääsimme tutkimaan kotimaan sääennusteita kännykän avulla..
Söimme vain päivällisen, joka oli tarjolla kello 14-16 välisenä aikana. Yhteishinnaltaan kuudenkymmenen euron (2 x 20 € + 2 x 10 €) arvoinen seisova pöytä oli hyvä varsinkin erään matkailuautolla liikkuneen Haminalaispariskunnan seurassa.Aika kului parhaiten joko pelatessa jotain kortti- tai muuta peliä pelisalissa tai jutellessa; muun muassa edellä mainitun pariskunnan kanssa poristessa meni nopeasti tunti jos toinenkin. Kaupasta piti ostaa hieman purkkiin paketoitua hajua muttei enää mitään muuta.
Illalla ei kauaa viitsinyt kukkua vaan pää painettiin suosiolla ajoissa tyynyyn aikaisen aamun vuoksi.Hanko - Imatra < 400 km.
Aamulla kello kuudelta sisäinen kello herätti ja jo seitsemän jälkeen päästiin purkamaan itsemme ulos laivasta.
Tämä jää Tallinkin Rostockin reitin osalta pitkäksi ajaksi viimeiseksi suoritukseksemme. Hinta-laatusuhteen on parannuttava reilusti nykyisestä.
Teimme kuten monet muutkin motoristit eli ajoimme jonkun aikaa kohti Helsinkiä ja pysähdyimme johonkin sopivaan paikkaan ("ABC", vastaavat) syömään aamiaista. Kaurapuuro ja jättikahvi olivat pitkästä aikaa erinomaisia valintoja. Kotimatkalla poikettiin taas pikakäynnillä Puistolassa sukulaisissa. Loppupäivä kotiin jatkui samoissa merkeissä kuin alku eli vesisateessa ajaen, tankkaustaukopaikkana oli "Pukaron Paroni". Se olikin ensimmäinen kokonainen sadepäivä kolmeen viikkoon.
Kotona odotti muutama pikkuhomma kuten leikkaamaton, lähes puolimetrinen nurmikko, pahasti kuivunut uusi pensashanhikkiaita, lto-koneen filttereiden pesu/vaihto, käyttöveden lämmitys ja monta muuta kotiutumiseen liittyvää askaretta.Vain yhdessä paikassa kommentoitiin suomalaisbändin
tuoreesta euroviisuvoitosta. Muutaman kerran eri puolilla meinasimme
näyttää sen lanseeraamia käsimerkkejä ja
laulaa ääneen kuorossa 'Hard Rock Hallelujah',
mutta etenkään Jaana ei lämminnyt ajatukselle.
Hänen kanssaan hyräilimme ajankuluksi
kaksiäänisesti eli radioiden välityksellä muun
muassa Pääkkösten kappaletta 'Miksi lapsille opetetaan eläinrääkkäystä'"
sen vähän mitä kumpikaan siitä muisti (radioiden
kantaman sisällä samalla kanavalla olleet mahdolliset
ulkopuoliset kuulijat eivät onneksemme kommentoineet
mitään).
Muita mieluisia ajonaikaisia ajanviettotapoja oli tyttöjen
keskinäiset tietokilpailut, joihin kuljettajillakin oli
mahdollisuus osallistua tilanteen salliessa (radioiden akut saivat
niissä sessioissa kunnolla kyytiä).
PMR-radioiden kanava neljä toimi koko matkan ajan
käyttökanavanamme. Jossain liikennevaloissa ja
moottoriteillä Italiassa sillä ajoittain kuului muutakin kuin
puhelähetettä, jollaisen aikana rajoitimme käytön
minimiin. Kaupungeissa samaa kanavaa kuulosti käyttävän
myös joku asennus- tai muu liike sekä muita tavallisemman
kuuloisia käyttäjiä. Kantomatka riitti pyörien
normaaliväleihin eli alle kilometriin niin kauan, kun radion
antennin pää ei ollut suoraan muihin radioihin päin
(säteilykuvion minimi), eikä välillämme ollut
esimerkiksi vuoren kylkeä tai muuta signaalin etenemistä
liikaa häiritsevää estettä.
Sanyon uudet HR-4U akkukennot (AAA, NiMH, 900 mAh) kestivät
erittäin pitkään käytössä ennen kuin
vaativat latausta, sen sijaan vuodelle 2003 hankitut GP:n
pienempikapasitettiset (NiMH, 750 mAh) kennot osoittivat jo hienoisia
väsymisen merkkejä. Kun mukana oli kaksi
ylimääräistä kennosarjaa neljää radiota
kohti (4 x 3 + 2 x 3 eli yhteensä 18 kennoa), niin eteemme ei
koskaan tullut tilannetta jossa vaihtoa vaativalle radiolle ei olisi
löytynyt ladattua akkusarjaa heti käyttöön - vaikka
samalla laturilla ladattiin myös AA-koon kennoja muun muassa gps:n
käsikäyttöä ja digikameraa varten.
Perheenkin osalta reissu meni hyvin, suurinpiirtein terveinä
säilyttiin koko ajan ja erimielisyyksiä oli vähän
vaikka ajoittainen huima helle olisi voinut vaikuttaa joskus
pahemminkin. Sen verran jäi muistettavaa tuleville vuosille, ettei
käsistäni aika pahoin palaneita peukaloiden ja etusormien
välisiä ihoalueita passaa enää
päästää palamaan yhtä pahoin.
Pesukone paahtoi pari päivää täysillä pyykkien kimpussa, ennen kuin niihin tarttunut lika oli siirretty viemärin puolelle. Saunakin lämpeni tuotapikaa, jolloin taas nähtiin ettei se käsivarsienkaan "rusketus" olllut sataprosenttisesti pelkän auringon ansiota.
Kadonneet: Irman yöpuvun housut, Nonzasta Korsikalta ostetut ja täytetyt viisi postikorttia ennen postitusta, viiden ensimmäisen päivän muistiinpanot kännykästä liian tiukalle unohtuneen automaattisen siivousasetuksen vuoksi ynnä muuta pientä. Ei siis mitään oleellista.
Hajonneet: hyvin palvellut ja jo kerran putoamisen vuoksi korjattu Canonin A-70 alkaa olla tiensä päässä, sillä melkein jokaista sillä otettua kuvaa joutuu korjailemaan oikealle kaatuvan horisontin vuoksi.
Suomeen verrattuna yleinen hintataso niin ruuan, liikkumisen kuin majoituksenkin osalta oli kiertämällämme alueella hyvin samankaltainen, suurimpina poikkeuksina ehkäpä San Marino ja polttoaineen osalta Sveitsi. Paikallisten alkoholijuomien ja joidenkin ruokatarvikkeiden hinnoissa on myös havaittavia eroja.
Postilaatikkoon kolahtaneet luottokorttilaskut näyttävät olevan turhankin jämptisti kohdallaan, niiden osalta tilanne olisi etenkin häviämismielessä voinut olla parempikin.. Reissun kustannustoteuma alkaa hiljalleen selvitä ja sen perusteella tämä oli ehdottomasti kallein tähänastisista mp-reissuistamme. Mutta siihen oli varauduttu sekä viime talven kulutuksen että reissua edeltävän suunnittelun aikana eikä päässyt yllättämään. Ei siitä sen enempää, tiukataan mieluummin jostain muualta.
Koska jo kesäkuussa tuppaa tuo ulkoilman lämpötila nousemaan noinkin korkealle keskisessä ja etenkin eteläisemmässä Euroopassa, niin tulevina kesinä täytynee miettiä vaihtoehtoisia ilmansuuntia => esimerkiksi Norja kiinnostaa nyt aivan eri tavalla aiempiin vuosiin verrattuna. Muutenkin alkavat nuo tarjolla olevat pakko nähdä -paikat käydä molemmilta kuljettajilta aika vähiin, sillä kovin montaa kokonaan käymätöntä maata ei mantereen puolella enää ole. Onneksi yksittäisiä kohteita riittää vielä vuosikymmeniksi.
Taisi olla Irma joka jossain reissun vaiheessa tokaisi että olisipa pitänyt silloin ensimmäisillä yhteisillä reissuillamme aloittaa keräilemään niitä kohdepaikkojen kuvilla ja teksteillä varustettuja, melkein joka paikasta myytäviä jääkaapin ovimagneetteja. Niitä olisi mukava tutkia, vuosien varella niitä kun olisi jo jokunen siunaantunut mukaan. Nyt keräilyä on turha enää aloittaa.
Monta uutta henkilöä, paikkaa ja tapahtumaa nähtiin, tosin osa niistä alkaa jo painua sinne "unhon yön" puolelle. Hyvää jatkoa ja kiitokset kaikille keskustelemaan antautuneille motoristeille sekä muille vastaan tulleille uusille tuttavuuksille!
23.7.2006, Jaana, Laura, Irma ja Kari
PS.
Ensi
kesän
mp-reissultamme puuttuu varmasti Laura
(kielikurssinsa vuoksi) ja Jaana
(tammikuisen ilmoituksensa
perusteella). Tosin Laura pyrkii taas mukaan taas
ensi vuonna ;-)
Mutta sellaista se jälkikasvun(kin) kehitys on, joka antaa meille vanhemmille jälleen mahdollisuuden kierrellä kahdestaan vähän eri periaatteilla muutamiin viime vuosiin verrattuna.
Uskoin
hetken siihen itsekin,
kunnes
E-KS:n ortopedi kertoi että oikea
olkapääni on leikattava
jäällä kaatumisen
yhteydessä
rikkoutuneen rustorenkaan korjaamiseksi. Homma hoitui 30.4. ja
sairasloma
loppunee kesäkuun puolivälissä. Se
siitä ensi
kesän Irlannin ja Walesin matkasta tältä
erää.