2009-Islanti

Tarkoitus oli poiketa samalla reissulla molemmilla niistä saarista, jotka ovat kummitelleet mielessäni jo vuosien ajan. Islannin vierailun osalta otollinen aika oli juuri tuolloin alhaisen hintatason vuoksi.

Sisällysluettelo:

Sisällysluettelo:

Matkareitti:

Ajankohta ja reittisuunnitelma etukäteen: 11. - 29.6.2009, reittiä Turku - Tukholma - Göteborg - Hanstholm, Tanska - Torshavn, Fär-saaret - Seydisfjördur, Islanti - Islannin kierto viikossa tietä #1 pitkin takaisin Seydisfjörduriin ja paluumatka takaisin käänteisessä järjestyksessä.

Toteutunut matkareitti tarkemmin tienumeroineen, kaupunkeineen ja erityisine paikkoineen.

11.6.09: Imatra - vt6 - 54 - Riihimäki - 54 - 10 - Turku. Laivalla Ruotsiin.
Tukholma - E18 - Örebro - E20 - Göteborg. Nopealla laivalla Tanskaan.
Fredrikshavn - E45 - Ålborg - 55 - 11 - 29 - Hanstholm.

Laivalla Fär-saarille. Meno- ja paluumatkalla ohitettiin läheltä myös Shetlannin saariryhmä, josta lähimpänä pohjoisin eli Unst.

Torshavn ja kierrokset seuraavilla saarilla (ajoreitillä oli yhdeksän maantietunnelia ja yksi isompi silta).

Streymoy: lähimpänä pääkaupunki Torshavn - Kirkjubour - Nordradalur - Sornfelli-huippu - Kollafjördur
Vágar: Oyrargjógv ... Gasadalur
Eysturoy: Oyrarbakki - Eidi - Gjógv - Funningur - Glyvrar ... Toftir - Leirvik
Bordoy: Klaksvik - Norddepil
Vidoy: Hvannas - Vidareidi kauimmaisena pisteenä

Laivalla Islantiin. Saaren kierto koillisosasta vastapäivään (välissä oli lukematon määrä yleensä yksikaistaisia siltoja ja yksi maantietunneli).

Seydisfjördur - Egillstadir - tie # 1 vastapäivään - Akureyri - 72 - Hvammstangi - Borgarnes - 47 - 48 - Pingvellir-kansallispuisto - 36 - Reykjavik
Reykjavik - Hveragerdi - 35 - Kerid-kraateri - Strokkur-geysir - Gulfoss-putokset - 37 - 365 - 36 - 1 - 41 - Keflavik - lentoasema - 45 - 404 - 41 - Reykjavik
Reykjavik -Selfoss - Seljankalandfoss- ja Skogafoss-putoukset - Vik - Jökulsarlón-jäätikköjärvi - Höfn - keskusta ja Stokksnes-niemi - Djupivogur - Berunes - Breidalsvik - Egilstadir - Seydisfjördur

Laivalla Fär-saarille.

Torshavn. Satamassa pysähdys noin 3 tuntia. Laivalla Tanskaan.

Tanska.

Hanstholm - 29 - 11 - E45 - Fredrikshavn. Laivalla Ruotsiin.

Ruotsi.

Göteborg - E6 - Ljungskile - 44 - 45 - E18 - Karlstad - E18 - E20 - Tukholma.

Laivalla Suomeen.

29.6.09 Turku - E18 - Helsinki - E18 - vt6 - Kouvola - Imatra.

Gps keräsi kilometrejä talteen 4 778,07 kpl + tunnelit ja muut katvealueet päälle. Pyörän mittarin mukaan matkaa kertyi 4 907 km. Kilometrit Suomessa > 800, Ruotsissa 1 100, Tanskassa > 350, Fär-saarilla > 300 ja Islannissa > 2 000.

Alkuun

Majoitukset:

Turku - Tukholma. Yö laivassa, oma 2 hh (Silja Europa).
Ålborg, Tanska. HI-hostelli, oma 4 hh (54 €).
Hanstholm - Torshavn. Yö laivassa, tuntemattomien kesken jaettu 4 hh (M/S Norröna). Lisämaksu 40 €.
Torshavn, Fär-saaret. Hostelli. 3 yötä, oma 4 hh (85 €).
Torshavn - Seydisfjördur, Islanti. Yö laivassa, jaettu 4 hh (M/S Norröna).
Akureyri. Hotelli Edda, 2 kpl jaettu 2 hh (174 €)
Reykir. HI-hostelli, jaettu 4 hh (noin 60 €)
Reykjavik. HI-hostelli. 3 yötä, jaettu 4 hh (114 €)
Hvoll. HI-hostelli, jaettu 4 hh (67 €)
Berunes. HI-hostelli, jaettu 2 hh (noin 70 €)
Seydisfjördur - Torshavn. Yö laivassa, jaettu 4 hh (M/S Norröna)
Torshavn - Hanstholm. Yö laivassa, jaettu 4 hh (M/S Norröna)
Ljungskile, Ruotsi. HI-hostelli, jaettu 2 hh (noin 80 €)
Tukholma - Turku. Yö laivassa, jaettu 2 hh (Silja Galaxy)

Alkuun

Muuta:

Reissuporukkamme edustajista Markku ja Pirkko lähtivät FJR:lla liikkeelle 30.5., allekirjoittanut isolla Bandiitilla 11.6. ja Mika Moto Guzzilla 13.6. Tapasimme viimeistään Torshavnissa ja ajoimme loppumatkan porukalla Suomeen saakka. Menomatkan ja kolme päivää Fär-saarilla vietin itsekseni.

Hanstholmista ja Seydisfjördurista Smyril Linen M/S Norröna-laivaan nousi vain neljä suomalaista moottoripyörää. Valtaosa oli paikallisia tai saksalaisia motoristeja.
Canon G10-kamera oli pääsääntöisesti auto-asennossa. Kuvasin maksimikoon ja -laadun .jpg:ä usein kypärä päässä, pysähdyttyäni hetkeksi tien varteen ja sen kyllä huomaa kuvistakin. Canon Speedlite 270 EX-salamalaite oli myös mukana mutta sitä ei tullut pahemmin käytetyksi.

Hostelleista oli joulukuun 2008 lopussa tilattu majoitus 1 x 2 hh itselleni Torshavniin kolmeksi yöksi, Reykjavikiin keskustan hostellin viimeinen vapaa 4 hh juhannuksen tienoille kolmeksi yöksi sekä 2 x 2 hh viimeiseksi yöksi Berunesista.

Reykjavikin City Hostel näkyi täyttyvän melkoisen ajoissa joten kannatti olla ajoissa liikkeellä. Se oli laadultaan ja palvelultaan lähes hotellitasoa, hinnaltaan silti edullinen ja kaupunkiin tutustumismielessä erinomaisella paikalla. Muut majoitukset haettiin perillä tyyliin varaus aamulla seuraavaan paikkaan, infon kautta edellisenä päivänä tai niin sanotusti lennosta. Norrönassa majoituimme mennen - tullen samassa 4 h sisähytissä.

Tietoa matkasta haettiin mp-matkakertomuksista, muualta netistä ja kirjastosta, myös nämä piti hankkia matkanaikaiseksi lukemistoksi; kirjat edestä [L] ja takaa [L].

Smyril Linen katalooki löytyi netistä

https://en.smyrilline.fo/

Laivaliput:

Smyril Line: 682 € Hanstholm - Torshavn - Seydisfjördur, mies ja mp sekä makuupaikka paikka jaetussa 4 hh sisähytissä (722 € hytin lisämaksulla), polttoainemaksuineen ja matkatoimiston kuluineen. Tilattu Saga-Matkoilta 13.1.09. Aikataulumuutoksista [L] johtuen matkatoimiston lähettämiä tiedotteita seurailtu tiiviisti.
Tallink-Silja: noin 215 €, Turku - Tukholma - Turku, mies ja mp, aamupaloilla. Tullessa jaettu 2 hh kalliimmalla jaksolla.
Stena Line: 90€ + 62 € Göteborg - Fredrikshavn Göteborg, mies ja pyörä (Flexi-hinnat, mennessä nopea vuoro).

Alkuun

Ajopäivät:

11.6. Turku, merelle

Liikkeelle, suuntana Turku, matkaa vajaat 500 km. Kelvollisen lämmin ajopäivä, Lopella mittari näytti hetken jopa +18 astetta mutta varjoissa ajaessaan pitkälle alusasulle oli edelleen tarvetta.

Ottaen huomioon kuinka vähän tuli ajeltua ennen reissua meni Suzukin varsin epämukavaan satulaan tottumiseen vähän aikaa; edeltävien viikkojen punttisalikäyntien, soutu- ja polkulaitteiden vaikutus oli yllättävän suuri. Myöskään kaasukäden peukalo ei pyrkinyt kuoleutumaan ohjaustangon hienoisesta tärinästä.

Rauhallista menoa, ei pahempia ruuhkia missään.

Turussa oli sen verran aikaa jäljellä että satamasta ehti hyvin käymään tois puol jokke kebabilla sekä tankkaamassa tankin piripintaan, ennen kuin oli aika siirtyä jonoon heittämään huulta muiden laivaan nousevien motoristien kanssa.

Varausnumero riitti sataman Check In:ssa. Pyörä laivaan, yksi oma räikkäliina lainaksi toiselle motoristipariskunnalle ja toinen varalta oman satulan yli, jonka jälkeen suihkun kautta perinteelliselle satamastalähtölonkerolle. Kiitos seurasta ja oluesta sidontaliinan lainaajille.

Menomatkalla oli voimassa Siljan halvempi matkustusjakso, buffet-aamupalan hinnaksi jäi alle kymmenen euroa.

Ruotsi

Alkuun

12.6. Ruotsin läpiajo

Laivasta päästiin ulos aamukuuden jälkeen.

Tukholmassa ajoin hetken toisen pyöräkunnan kanssa ennen heidän erkanemistaan eteläisemmälle reitille, itse suunnistin vaihtelun vuoksi E18:lle sillä E4 ei jaksa kiinnostaa enää vähääkään ellei nimenomaan nopeata tai pitkästyttävää reittiä etelään päin haeta.

Eipä se E18:kaan mikään virikkeellisyyden riemuvoitto ole, mutta matka kuitenkin joutui nopeasti Örebron reunoille saakka. Tauolla kului kahvia ja kolmioleipä eli pikainen lämmittelyhetki tihkusateen alettua vähän aiemmin.

Siitä eteen päin sade tiheni, kunnes E20:lla jossain Alinsåsin hehtaareilla, Göteborgin yläpuolella oli syytä pitää pidempi tauko ruokineen ja vaihtaa paksummat lämpöalusvaatteet päälle.

Vedenpitävät Rochan nahkahanskat olivat jo aivan läpimärät, mutta se ei haitannut kahvalämmittimien vuoksi mitenkään muuten kuin niiden pukemisvaiheessa, sisusten liikkuessa miten sattuu hanskojen sisäpuolella. Läpimäristä hanskoista ja hihoja pitkin valuvasta sateesta johtuen molemmat kädet alkoivat kastua aluksi hihansuista, joista kosteus hiipi hiljalleen kyynärpäitä kohden.

Oikeanpuoleisessa ajokengässä vuosimallia 2003 saattaa olla jo hienoinen reikä Goretex-kalvossa ja Yokon samanikäisen, hyvin palvelleen ajotakin rintamuksesta löytyy myös paikka josta mehii hieman vettä rinnuksille. Kaikki muut ajovarusteet suojaavat edelleen hyvin LiquidSole-erikoisliimalla sekä mustalla Kenny Roberts-teipillä ajohousun persauksesta paikattu pintakerroksen sauman hienoinen repeämä sekä alkuperäisellä takiaistarralla varustettu ajotakin kaulus mukaan lukien, joten sadeveden kanssa ei ole tiedossa pahoja ongelmia ainakaan tällä reissulla. Hyvä testi oli siis tuokin lajissaan.

12.6. Göteborg - Fredrikshavn

Kuvassa näkyy Göteborg, Stena Line, katamaraanin kansi, kuvattu ravintolasta ikkunan läpi lastauslaiturille ja etelään päin.

Göteborg on ajomielessä pala kakkua hyvien ja näkyvien Fredrikshavnin opasteiden vuoksi, varsinkin kun kaupungin katujen peruskuvio oli päässä valmiina.

Parin tunnin ajantappohetken jälkeen olikin aika ajaa Stena Linen Drive In:iin jossa varausnumero riitti jatkoon ja jatkaa puolisen kilometriä eteen päin edellisessä kuvassa vasemmalla näkyvän valkoisen rakennuksen alle, muiden jonotuskaistojen edessä olevalle mp-paikalle. Siellä oli jo pari muutakin mopoilla liikkujaa laiturissa olevaa katamaraania katselemassa.

Ulkona oli 11 °C lämmintä ja vesisade vaan jatkui.

Näille vuoroille sai netistä ainoastaan Flexi-lippuja, joiden hinta oli peruslippua korkeampi, mutta joilla saattoi vaikka peruuttaa tai myöhentää jo varattua lauttavuoroa. Hyvä niin sillä paluumatkalla ominaisuudelle oli todellista käyttöä.

Sidontaan oli käytettävissä hyvät välineet, joten parilla Stenan sidontaliinalla ja yhdellä pyöräkiilalla sai nopeasti valmista aikaiseksi: toinen liina satulan yli sivuseisontatuen alaosaan kiinnityspultin katkeamista estämään ja toinen silmukan kautta, satulan yli pitämään pyörä paikallaan. Siinä merenkäynnissä yksikin liina olisi riittänyt.

Tanska

Vanhalla 750:lla BMW:lla liikkuvan kaverin kanssa heitettiin huulta koko parituntinen siirtyminen Tanskan puolelle, jossa autoin häntä nostamaan Bemarin peräkärryyn kotiin vientiä varten. Kukapa täysjärkinen sitä niin puhtaalla ajovehkeellä kaatosateessa viitsisi ajella ;-)

Vettä tuli kuin aisaa E45:lla Fredrikshavnin alapuolella aina Aalborgiin saakka. Mukana oli myös napakka sivutuuli Pohjanmeren suunnalta, joka oli hyvää harjoittelua Islannin kertaluokkaa kovempien tuulien varalle. Kotoa saadun tekstiviestin mukaan parempaa keliä pitäisi olla tulossa seuraavaksi päiväksi.

Alkuun

HI-Hostelli Danhostel Aalborgista löytyi helposti kaupungin länsireunalta ja varauskin oli kunnossa. Hinta lakanoineen ja pyyhkeineen 63,66 € + 5% ennakkovarausmaksu netissä, niinpä oma 4 hh ja sen edessä sisäpihalla ollut suojainen paikka pyörälle järjestyivät nopeasti.

Tavaroiden siirto huoneeseen, varusteiden huolto, henkilökohtainen suihku ja viimein oli aika laittaa Trangia töhisemään eli pari kuumaa kupillista pannukahvia näkkileivällä sekä suolamakkaralla vahvistettuina kelpasivat mainiosti.

Lähellä olisi ollut hyvin varusteltu keittiö vieraiden käytettävissä, mutta parin kahvikupillisen vuoksi en jaksanut vaivautua sinne saakka.

Pientä, jossain aina vaanivan flunssan ennaltaehkäisyä päälle, lyhyt kävelylenkki ulkona ja lopuksi unta kaaliin. Ajomatka kotoa 970,41 km.

Alkuun

13.6. Aalborg

Aamu valkeni kuvien mukaisena, ilmankos idänpuoleisessa kämpässä tarkeni aamulla erinomaisesti. Hyvä niin, enää ei menisi pitkään jotta ajoasun viimeinenkin nurkka olisi kuiva.

Hostellin päärakennus ja vastaanotto kenttää kiertävältä linja-autokaistalta kuvattuna. Aalborgin keskustan pääosat ovat oikealla.

Alemmassa kuvassa näkyy hostellin sisäpihaa. Respa on oikealla, huoneeni vasemmalla korkeamman valopylvään kohdalla ja vieraskeittiö vasemmalla.

Seuraavaksi aamutoimet, aamupalalle hostellin kahvilaan (50 DKK), tavarat kasaan ja paikoilleen pyörän päälle, kämpän siivous siistimmäksi kuin se oli sinne mentäessä, roskien vienti ulos roska-astioihin, pyyhkeen ja lakanoiden (46 DKK) sekä avaimen palautus respan eteen koriin, se siitä sillä erää.

Hostellin naapurissa oli museoita joissa voisi joskus myöhemmin poiketa, kuten Forsvars- og Garnisons-museum Aalborg ja Aalborg Marinemuseum.

https://forsvarsmuseum.dk/en/front-page-2/
https://springeren-maritimt.dk/en/submarine-springeren/
https://bunkermuseumhanstholm.dk/en/

Tai vaikka samalla reissulla, jos poikkeaisi Hanstholmissa tutustumassa euroopan suurimpaan Atlantin Vallin aikaiseen bunkkerikokonaisuuteen nimeltään Museumscenter Hanstholm. Mutta nyt en malttanut jäädä kumpaankaan, rannikon suunta kiehtoi sillä kertaa enemmän.

Tässä näkyy maisemaa rannikolta Fjerritslevin eteläpuolelta, kesän eri värit olivat hyvin esillä komean mutta hiljaisen pikkutien # 569 varrelta, kuvaussuunta pohjoiseen. Meren rannalla tuossa lähellä, tien länsipuolella ei ollut ketään uimassa vaikka uimarantaa oli vapaana kilometritolkulla. Syy moiseen näkyy paremmin Hanstholmin kuvasta.

2009-Tanska-Fjerritslevista-rantaa-pitkin-etelaan-600.jpg

2009-Tanska-Fjerritslevista-rantaa-pitkin-etelaan-600.jpg

Rannalta löytyi lisää mielenkiintoisia mutkateitä ja joidenkin pikkuteiden päästä erilaisia hiekkadyynien päälle aikojen kuluessa rakennettuja rakennelmia, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi Tanskan ainoa lintukallio Bulbjerk Lund-järven pohjoispuolelta, Kraegpotvej:n päästä.

Alkuun

13.6. Hanstholm

Hanstholmiin ajo ei pienten teiden käytöstä huolimatta kauaa vienyt. Satamasta löytyi jo Smyril Linen M/S Norröna seuraavaan lähtöön valmistautumassa .

Laivasta näkymä tulosuuntaan, vaihtoehtoinen ajoreitti tuli rantaa pitkin vasemmalta. Puolessavälissä mutkasta vasemmalle eriävä viiva ei ole tie, vaan levähdysalue.

Sama suurempana [L].

Alkuun

Aikaa oli sen verran jäljellä että suoraan Check In:n sisäänkäynnin kohdalla olleessa grillissä ehti hyvin syömään vaikka Wieninleikkeen.

Siitä selvittyä kypärä vielä hetkeksi päähän sekä siirtyminen tien toiselle puolella olevalle (GE), toiselle avoimelle ja vapaalle kopille, matkatoimiston lähettämä varauspaperi esiin ja hetken päästä pääsi ajamaan laivan suuntaan vasemmanpuoleiselle odotuskaistalle.

Kaistalla oli jokunen motoristi jo odottamassa, pääasiassa Fär-saarten kilvissä olevia isoja kustomeita. Ilmeisesti siellä paistaa riittävän usein aurinko, kun noin monta sikäläistä pyörää oli kerralla samassa laivassa.

Viereisellä kadulla ja muuallakin silmiin pisti useita skootterikuskeja ilman kypärää, osalla sellainen oli muttei lähellekään kaikilla. Lieneekö kokonaan vapaaehtoista kyseisen pito.

Vuonna 2003 valmistuneeseen, 1500 matkustajaa ja 800 henkilöautoa kuljettavaan M/S Norrönaan lastattiin autojen ja rahtitavaran lisäksi kymmenkunta moottoripyörää + yksi mönkijä, mutta lähtöhetkeen mennessä kaksipyöräisiä saapui koko neloskannen- ja yhden ajokaistan etuosien verran.

Pyörille oli varattu omat paikat kannen # 4 molemmista päistä, joissa suurin osa niistä parkkeerattiin ja sidottiin etu- tai takarengas seinään kiinni kahden paksun, irroitettavan putkikaiteen väliin. Niille joille tila ei riittänyt, tarjottiin kiinnityspisteet kaistoilta kahden lattiassa olevan kiinnikkeen väliin kiristetyn ketjun avulla, siihen vaan liinat tai narut kiinni.

Suzuki oli jätettävä sivuseisontatuelle niin, että ainakin vasemmanpuoleinen sivulaukku jäi kokonaan irti telineestä sillä kaiteiden/putkien välissä oli aika vähän ylimääräistä tilaa.

Melkoinen vilske siinä kävi kun parikymmentä kuskia sitoi pyöriään kiinni - mitä enemmän liinoja ja naruja viriteltiin pyörien ja kaiteiden/putkien väliin, sitä vaikeampaa oli päästä takaseinän viereen unohtuneiden matkatavaroiden luo kiinnitystarvikkeista muodostuvan verkon yli. Purkuvaiheessa sama homma toistui sillä erotuksella, että pyörien lähelle saattoi olla parkkeerattuna suuria matkailu- tai muita autoja.

Toisesta sivulaukusta oli nopeata ottaa siihen pakattu, sopivasti varusteltu sisälaukku mukaan ja laittaa vaikka tankkilaukku tai kypärä tilalle. Kypärän jätin yleensä sopivaan kulmaan väännetyn sivupeilin varaan tuulettumaan, kypärämyssyn yläpuolelle, kahdella omalla räikkäliinalla kiinni sidotun pyöräni päälle. Autokansi oli normaaliin tyyliin kiinni merellä eikä vanhaa kypärää kukaan varmaan halunnut ottaa mukaansa, uudempiakin kun olisi rutkasti tarjolla.

Mahdolliset muutokset varaukseen tuli tehdä laivan viidennen kerroksen Infossa, ajokaistalla olleissa kopeissa annettiin lähinnä pyörä-, kuljettaja- ja hyttiliput joista kaksi ensin mainittua luettiin viivakoodilukijalla juuri ennen laivaan nousua ja kerättiin samalla pois, pyörän matkustajan osalta toimittiin varmaan samalla tavalla. Eli laivaan sait mukaan vain hytin avainkortin ja pyörän keulaan asennetun paperilapun kohdesatamasta.

Viimeksi mainitun tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä kun olin menossa Fär-saarille, josta laiva palasi välittömästi takaisin Hanstholmiin - seuraavalla vuorolla sille oli jo enemmän käyttöä kun laiva jatkoi Torshavnista Seydisfjörduriin ja suoraan Hanstholmista perille menevät pyörät pakattiin Tanskassa toiselle puolelle autokantta, kaistoilla olevien autojen taakse.

Maksoin laivan Infossa 40 € lisämaksun jotta pääsin vedenpinnan alapuolelta kuuden hengen "Sleep In/Couchette"-hyttipaikalta # 2436 neljän hengen hyttiin # 7226, josta lisää seuraavan päivän kohdalta.

Jos hakemalla hakee negatiivista, niin laiva pääsi lähtemään vasta neljä tuntia myöhässä yhden epäonnistuneen lähtöyrityksen jälkeen, mereltä puhaltava tuuli oli kuulutuksen mukaan liian kova - onneksi se yleensä hiljenenisi illemmalla.. Siinä olisi ollut hyvin aikaa tutustua Hanstholmin museoihin tai vastaaviin paikkoihin, vaan mistäpä sen etukäteen tiesi. Ehkä tuostakin syystä Hanstholmin satama korvautui myöhemmin Hirtshalsin vastaavalla, josta kartan mukaan vuonna 2021 pääsisi suoraan Islantiin ja toisella reitillä Fär-saarille.

https://www.smyrilline.com/

Tanskan gsm-verkon käyttö katkesi jonkin ajan päästä laivan etäännyttyä riittävästi rannikosta, välillä käytettävissä olisi ollut myös Norjan verkko. Laivalla ollutta WLAN-verkkoa ei parista satelliittiulkoantennista huolimatta voinut, eikä sen omaa gsm-tukiasemaa viitsinyt käyttää tavallisten viestien ja puhelujen välittämiseen, hinta etenkin viimeksi mainituissa oli kohdallaan.

Alkuun

14.6. Merellä

Meripäivä.

Keli suosi eikä aaltojen pienuus tai kevyt tuuli aiheuttaneet poikkeamia laivan rauhallisille liikkeille. Meritautipillereille ei ollut käyttöä, vaikka sellaisia ensimmäistä kertaa mukaan hankinkin. Jos meritautipillerit unohtuvat ja sää pahenee, niin Infon puoleen kääntyminen kannattaa.

Edellisen päivän majoituksen "upgreidauksen" tarkoitus oli varmistaa se, että ulkoisen metelin määrä ei välttämättä ole aivan niin kova ja sängyssä on kunnon petivaatteet. Muuten meni hyvin, mutta kyseiseen hyttiin alapunkille oli lisäkseni majoittunut kaksi vanhempaa miestä, entisiä Fär-saarelaisia, toinen heistä kuulema satamassa kanssani juttua heittäneen motoristin lapsuudenystävä.

Heillä oli sen verran mielenkiintoisia käytöstapoja, esimerkiksi hytin palohälytin teipattiin ensimmäisenä umpeen ja ulko-ovi pidettiin koko ajan raollaan, että aamulla kello 04 katsoin parhaaksi siirtyä ulkomajoitukseen kun keuhkoni eivät enää jaksaneet suodattaa ties kuinka monetta kuutiometriä tupakansavua eivätkä korvani jaksaneet kuunnella juoppojen keskinäistä riitelyä, vahvistettuna välillä hytin ulkopuolisilla tupakkamiehillä.

Kyllä, laivassa oli tupakointi sisätiloissa kielletty ja tupakanpoltosta uhattiin 5 000 DKK:n maksulla, mutta ovella poikenneesta laivahenkilökunnan mahdollisesta edustajasta huolimatta touhu jatkui entisellään. Siinä vaiheessa kun huumori alkoi tosiaan loppua kesken niin käteeni työnnettiin joko lasillinen kirkasta tai tanskalainen eväsvoileipä. En mennyt Infoon valittamaan kun tuo näytti olevan normaalia menoa(?) eräissä muissakin lähihyteissä, lisäksi tarkoituksenani oli poiketa Fär-saarilla edellä mainitun motoristin luona.

Onneksi on vähän kokemusta muun muassa erilaisista moottoripyöräkokoontumisajoista, joten äänekäs keskustelu ei sinällään pahemmin haittaa, sen sijaan paksu tupakansavu kävi enemmän nenään. Loppuyö meni suojatulla ulkokannella lepotuolissa ja kahvilan pöydässä nukkuessa. Kahvilan avautuminen kello kahdeksalta ja sopiva aamiainen parilla kahvikupilla vahvistettuna (79 DKK) korjasivat tilanteen nopeasti. Päivemmällä lounas juomineen samassa paikassa maksoi yhteensä 128 DKK.

Kunnon kirjalle, reilulle neljälle gigalle mp3:a vanhassa N82-kännykässä sekä kelvollisille kuulokkeille oli todellista tarvetta, laivalla oli hetken kiertelyn jälkeen todella pitkäveteistä. Kännykkä piti laittaa merellä suoraan Off Line-tilaan, jolloin se lopetti gsm-verkkojen etsimisen ja musiikin toistolle jäi enemmän akkukapasiteettia.

Akun lataus onnistui hytin lisäksi helposti vaikka kahvilan pöydässä, kun valitsi paikkansa sopivasti 220 VAC-pistorasian läheisyydestä. Niihin sopi suoraan meillä käytössä oleva laturimalli ilman mitään adaptereita (kuten Fär-saarilla ja Islannissakin).

Laivassa oli hyttien lisäksi muun muassa seuraavia houkutuksia tarjolla:

Ulkokannet 9 - 7 kattamattomina ja katettuina, joista yhdessä oli vieläpä oma pieni baari, maisemien katselupaikkoja sisällä ja 7. kannella ulkona lipan alla laivan takaosassa,

Alkuun

Kuudennen kannen ravintola, buffet ja alla näkyvä pienempi baari (jossa oli elävää musiikkia illalla muttei sielläkään esimerkiksi Newcastle-olutta),

Viidennen kannen Cafeteria ja sen vieressä vastaava toinen tila baareineen (jossa oli ohjelmaa lapsille iltapäivällä), pieni elokuvateatteri (useita elokuvia päivän aikana), Info palveluineen, Tax Free, pitkä tuoleilla ja pöydillä kalustettu käytävä ja sen varrella pieniä huoneita erilaisine elektronisine peleineen ja yksikätisine rosvoineen, sekä merenpinnan alapuolella suomalainen sauna uima-altaineen, punttisali ja parit solariumit.

Useimmat säästivät ainakin juomissaan hakemalla ne suoraan Tax Freestä, ravintolahinnat olivat täälläkin jonkin verran korkeammat niihin verrattuina. Parhaimmat näköjään tekivät sen useampaan otteeseen, aivan kaupan viereisellä käytävällä nähdyn, illemmalla vielä suhteellisen elävän esimerkin mukaan.

Aamupala Buffetissa seisovasta pöydästä: 98 DKK, ilta-Buffet: 198 DKK. Kahvikuppi, sämpylä, voi tai marmeladi, juusto- tai makkarapala ja vesi tai tuoremehu Cafeteriassa: > 50 DKK. Cafeterian kevyempi ruoka ilman juomia (broileri, spagetti tai vastaava): 78 DKK ja kalliimpi (pihvi, vastaava): 98 DKK, annospullo viiniä noin 40 DKK, olut-tölkki suurinpiirtein saman verran. Kesäkuun 2009 keskimääräisen kurssin mukaan 1 € = 7,444 DKK.

Laivassa oli koko ajan Fär-saarten aika ja noin kello kuudentoista aikoihin ohitimme Shetlannin saarten uloimmat osat. Tuollakin on joku päivä ehkä poikettava [L], sen jälkeen näiden lähialueiden ulkoisten saariryhmien osalta käynnit ovatkin pääosin tehty (Ulko-Hebridien Lewis ja/tai etenkin nuo kauempana pohjoisessa olevat saaret jäänevät kokonaan väliin, niille ei katupyörällä kannattane mennä).

Mikäli Norrönan reitti ei tulevaisuudessakaan enää kulje Lerwickin kautta, niin käynti jää seuraavan Skotlannin reissun varaan sillä Aberdeenista ja Orkneyn Kirkwallista tai Stromnessista sinne pääsee laivalla. Voisi sinne lentääkin Kööpenhaminan tai Tukholman kautta, toisaalta Ace High-verkon aseman ja öljynporauslauttojen paraboloidiantennipatteristo [L] on jo purettu pois, eli yksi historiallinen tutustumiskohde on sielläkin vähemmän.

Gsm-verkko toimi jonkin aikaa myös Shetlannin saarten läheisyydessä.

Laiva ajoi neljästä myöhästymistunnistaan kaksi kiinni, joten laskennallinen maihinpääsyaika Torshavniin siirtyi saman verran (ollen noin 02 seuraavan aamun puolella).

Fär-saaret

Alkuun

15.6. "Streymoy", "Vágar"

Fär-saaret: 1393 neliökilometriä, 18 saarta joista 17 on asuttuja. Asukkaita on yli 48 000 (pääosa Viikinkien jälkeläisiä) ja lampaitakin 70 000. Pääkaupunki Torshavn, jossa asuu noin 18 000 asukasta (> 35 % saarelaisista) on maantieteellisesti vain vähän Helsinkiä pohjoisempana. Saaret ovat käytännössä puuttomia muutamaa istutusaluetta lukuunottamatta. Jokaisesta kohdasta on matkaa merelle alle viisi kilometriä.

Merimatka Hanstholmista oli pituudeltaan 560 merimailia ja vei aikaa 35 tuntia.

Nopeusrajoitus kaupungeissa ja kylissä on 50 sekä maanteillä 80 km/h. Lampaan törmätessä ajoneuvoon on poliisi kutsuttava paikalle ja maksettava eläimen menehtymisestä aiheutuneet vahingot. Pankkikriisi heilutteli saarelaisten taloutta pahasti 1990-luvun alussa, mutta enää se ei näy katukuvassa.

Fär-saarten läheisyydessä sikäläinen gsm-verkko alkoi toimia. Toivottavasti muutama kännykässä jonottamassa ollut viesti ei herättänyt liikaa pahaa verta lähdettyään liikkeelle kohti vastaanottajiaan, Suomessa kun ajankohta oli vielä varsin aikainen. Aikaero Suomeen kesäaikana oli kaksi tuntia.

Torshavnin kaupunki ja "Streymoy"-saari vasemmalla, "Eysturoy" kauempana oikealla:

Laivasta ulos päästyään seuraava tehtävä oli hostelbookers.comista varatun hostellin löytäminen kaupungin vastakkaiselta puolelta noin kolmen kilometrin päästä ylärinteestä. Oli sen verran hämärää, ettei tankkilaukun karttataskussa olleesta kartasta saanut ajaessa selvää, eikä Magellanin ikivanha kartta-aineisto sisältänyt kuin mikroskooppisen osan sikäläisestä tiestöstä (ja nekin vähät näkyvät yksityiskohdat olivat noin 1,7 km väärässä paikassa, pohjakartan lisäksi etukäteen paikoilleen asetetut POI:tkin).

Ei muuta kuin muistinvaraisesti liikkeelle rantatien kautta ja aika hyvin eteneminen onnistuikin, olin toiseksi viimeisen risteyksen lähellä vajaan kilometrin päässä hostellilta saadessani apua paikalliselta, Jaguarilla ajavalta herrasmieheltä. Hän vei muitakin suoraan Foroyar-hotellin sisäänajotien tuntumaan joko hyvää hyvyyttään tai sitten säästääkseen muiden kaupunkilaisten korvia aamuyöllä edestakaisin ajelevien moottoripyörien pakoääniltä. Kiitoksia vaan hänelle.

Torshavnissa ei ole ruutukaavan mukaista keskustaa vaan satojen vuosien aikana muotoutunut käsitys aiheesta. Niinpä siellä meni tovi ennen kuin kaksipyöräisellä liikkuminen muuttui useiden yksisuuntaisten, sinne tänne risteilevien katujen seassa yhtään helpommaksi. Kapeilla kaduilla ja kujilla kelpasi silti kierrellä.

Tässä on .kmz joka vie satamasta yhtä varsin suoraa reittiä Kerjalonin ja Foroyarin pihalle. Jos et saa reittiä näkyviin niin tarkasta, että Google Earth-ohjelman vasemman ylänurkan liukusäätimet ovat kuvan mukaisessa asennossa [L].

Lisätietoja:

https://visitfaroeislands.com/en
https://www.lonelyplanet.com/faroe-islands

Lonely Planetin nettisivujen kautta voi ostaa 28-sivuisen matkaopppaan luvun saarista (Lonely Planet Faroe-islands_v1_.pdf), latauksen hinta keväällä 2009 kerrassaan 2,10 €.

Ei muuta kuin hotellin respaan täyttämään papereita [L] ja maksamaan hieman lisää, sillä muutin nettivarausta sähköpostitse saadakseni koko huoneen itselleni. Liinavaatteet kainalossa pyörän siirto hostellin nurkalle, tärkeimmät tavarat raahaten toisen kerroksen huoneeseen # kahdeksan, pyörän siirto takaisin parkkipaikan reunaan ja punkan laiton jälkeen hetkeksi nukkumaan.

Alkuun

Hotelli Foroyar ja hostellin puoleinen pää parkkipaikasta näkyvät alla. Kuva valehtelee kirkkaampaan suuntaan ulkona olleesta valaistustilanteesta.

Kello oli noin 09 kun oli aika herätä aamutoimille ja kävellä aamupalalle (07:30 - 10:00) hotellin toisen kerroksen ruokalaan. Hieno paikka, aamiaisen hinta oli 94 DKK ja hyvät näköalat alas Torshavnin keskustaan sai samaan hintaan. Täällä on käytössä omia seteleitä (10 FKK = noin 1,40 €) joskin tanskalaiset kruunut kelpaavat yhtä hyvin, sen sijaan kaikki kolikot ovat tanskalaisia. Fär-saarten seteleiden käyttökelpoisuudesta Tanskassa kuului juttua että aivan kaikkialla niitä ei näennäisistä vaihtokuluista johtuen hyväksytä, vaikka kelpo rahaa ovatkin. Luottokortti kelpasi suurinpiirtein kaikkialla missä sitä kokeilin.

Mihin ensimmäisenä? Koska sää oli vielä kirkas niin tietysti keliherkimpään paikkaan eli tuonne Sornfelliin. Koska hostellin ja hotellin risteyksestä vasemmalle rinteeseen nouseva tie # 10 vei samaan paikkaan, niin lähdin kaupungin kautta vievän alemman reitin sijaan suoraan ylöspäin. Ylempänä olikin todella nautittavaa mutkatietä tarjolla, loppunousussa kerrassaan mainiona yksikaistaisena versiona.

Tässä on kartta saarilla ajetuista teistä, ajoreitti näkyy keltaisena [L]. Karttapohjan Copyright kuuluu Lonely Planetille.

Mäen päällä sijaitsee muun muassa paikallisen radioamatöörikerhon OY6FRA:n VHF-toistinasema ja sen takana, kuvassa oikealla näkyvän pienen notkon kohdalla historiallisen NARS "Site-43" tropo-viestiaseman jo maisemoitu, entinen sijaintipaikka [L]. Sovin siellä sattumalta tapaamani radioamatöörin (kertoi olevansa OY1VN) kanssa tapaamisen Torshavnissa sijaitsevalle kerhoasemalle mutta valitettavasti emme päässeet sisälle saakka, sillä mukana olleesta avainnipustaan ei yksikään avain kelvannut kerhorakennuksen ulko-oven lukolle.. Niinpä niin ;-)

Kuvan ulkopuolella oikealla sijaitsevasta, lyhyen maston juurella olevasta ripiitterikopista [L] kuului ulos saakka paikallisten amatöörien jutustelua, joten radioamatöörien VHF-alueen käsikapulalle olisi hyvinkin saattanut olla käyttöä illankähmyssä. Edellyttäen että yhteinen puhekieli olisi ollut englanti.

Tietä reunustavien keppien pituudesta päätellen tuolla on ajoittain lunta vähintäänkin riittävästi. Peilijäisenäkin tie lienee melkoinen testi kuljettajalle, asiallisen näköisistä kaiteistaan huolimatta. En tullut kysyneeksi käytetäänkö täällä talvella nastarenkaita vai lumiketjuja.

Alkuun

Hetken päästä edessä oli ensimmäinen (GE:n viivaimen mukaan 4 700 metriä pitkä) "Vágarille" vievä maksullinen tunneli. Moottoripyörillä liikkujan ei tarvitse maksaa tunnelin käytöstä mutta esimerkiksi autolla tunnelin läpi ajettuaan on kolme päivää aikaa käydä maksamassa läheisellä bensa-asemalla, ennen kuin lasku lähtee valokuvan ja kilpien automaattisen tunnistuksen perusteella postiin. Sikäli kun ymmärsin oikein kylttien tekstejä.

Ajoin kaikki asfaltoidun tien # 40 varrella olevat, helposti lähestyttävät kylät läpi ja paikallisen lentokentän parkkialueenkin kautta, eikä maisemissa ollut edelleenkään moittimista. Enemmänkin aloin miettimään että täällä ei ilmeisesti enää aivan pikkurahalla pelata: joka paikassa vastaan tuli autoja ja jokunen moottoripyörä, jotka olivat mieluummin sitä uudempaa ja isompaa kuin vanhempaa tai pienempää kalustoa. Yksi ainoa hieman helmoistaan kukkiva auto tuli vastaan koko saarella, kaikesta ympärillä olevasta suolavedestä huolimatta. Omaa vai lainarahaa, paha sanoa.

Yksi parinkymmenen savun kylä umpitien päässä (Gásadalur) oli saanut oman maantietunnelin vuonna 2006 ja muuallakin oli erittäin siistiä sekä varsin hyvin toimeen tulevan oloista.

Hyvä niin, vaikka helikoptereiden heliportteja oli saarten eri kulmilla ja siellä oli niiden välisiä reittilentojakin, niin nopea säiden vaihtelu tehnee niistä jossain määrin epäluotettavia kulkuvälineitä. Eivätkä ne sentään non-stoppina paikasta toiseen lennelleet. "Atlantic Airwaysin" hekolento saarten välisillä hypyillä ei ollut pahan kallista (9-paikkaisen hekon lento maksoi reitistä riippuen luokkaa 85 - 360 DKK), mutta aika ei antanut periksi sellaisen kokeiluun mikä näköalamielessä oli ilmeisen huono ratkaisu.

Tien päässä tietunnelin takana vastaan tuli Gásadalur ja sen edessä oleva "Mykines"-saari, jonne ei sentään (ainakaan vielä) ollut omaa tunneliaan vaan lauttayhteys Sorvágurista. Kuva on aito vaikka tuo saari ehkä näyttääkin Photoshopilla jälkeenpäin lisätyltä.

Kaikkialla oli helppo keskustella paikallisten ihmisten kanssa, tuolla ei tuppisuisuudesta ollut tietoakaan. Fär-saarelaisten virallisesta kielestä en saanut mitään selvää, eivätkä hekään kuulema ruotsin kielestä paljoa perustaneet, sen sijaan englantia puhuttiin melkein joka paikassa.

Tässäkin Sorvágurin laitamilla sijaitsevan bensa-asema-, baari-, grilli-yhdistelmän pöydässä meni melkoisesti aikaa tarjoilijattaren kanssa höpistessä, postikortteja kirjoitellessa ja reissun ainoata hampurilaista tuhotessa. Toki yksi syy saattoi olla sekin, että auringonpaisteesta huolimatta ulkona ei ollut vielä liian kuuma, vähän toistakymmentä astetta plussaa vasta.

Alkuun

Paluumatkalla ajoin uudelleen tunnelimaksuja vastaanottavan Kollafjardadalurin huoltoaseman kohdalta ylös lähtevän, ja Torshavniin päättyvän mutkatien # 10. Se on hyvällä kelillä oli huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto vuonon reunaa melkein meren pinnassa seuraavaan tiehen # 50 verrattuna, sateessa ja sumussa sekä talvella tuo ylempi reitti on varmasti hengenvaarallinen ajettava.

Nordradalurin kohdalta Sornfellin risteyksestä vähän etelään päin pääsi alas meren rantaan. Oikealla lahden takana näkyy saari nimeltä "Koltur" ja sen edessä oikealle vievän tien päässä tuli vastaan paikallisen maatilan maisemaa sekä maalaistalon erittäin ihmisystävällinen mustavalkoinen, pienehkö, energisen näköinen lammaskoira, Bordercollie? Se lähestyi huomaamattani, pukkasi kuonollaan reiteeni kesken maiseman kuvausta ja jäi ääneti makuulle vissiin rapsutusta odottamaan..

Iltapäivällä poikkesin aivan pienvenesataman viereen päivälliselle. Paikallisen henkilön kehumassa, "Hvoll"-nimisessä brasseriessa ostetuksi tullut pizza oli muuten hyvä, mutta oli turhan suuri kertasyönnille. Olisin mieluummin ottanut kevyemmän intialaistyyppisen kanaruoka-annoksen, mutta se valmistui tarjoilukuntoon vasta vajaan tunnin päästä. Ei muuta kuin pizzan puolikas pakettiin perälaukun päälle ja eteen päin.

Laivasatama on alla olevassa kuvassa reilun parinsadan metrin päässä vasemmalla, pienvenesatama on suoraan edessä, keskustan pääosat takana ja oikealla sivuilla.

Alkuun

Koska keli suosi ja valoisaa riitti niin oli hyvää aikaa poiketa tiellä # 54 Velbastadurissa ja edelleen Kirkjubourissa, jossa eteen avautui useita esimerkkejä sikäläisestä rakennuskulttuurista. Alla näkyy yksityiskohtia vihreän katon rakenteesta ja samalta kohtaa otetussa kuvassa vähän lisää sikäläistä rakennuskantaa.

Alemmassa kuvassa on näkymä Kirkjubourin kirkon edustan laiturilta takaisin tulosuuntaan, mäen takana oikealla sijaitsee Torshavn.

Kuvan oikealla puolella oli menossa sama kliseinen tapahtuma, joka oli ikuistettu sikäläiseen postikorttiinkin: kolme vanhempaa miestä istuu tien reunassa puolivarjoisella paikalla auringon paistaessa, juoden mukanaan olevia juomiaan ja seuraten silmä tarkkana satunnaisen ohikulkijan liikkeitä. Stressihormonin määrä tuskin nousi heillä kovin korkealle, kunhan eivät olisi olleet samat heput asialla.

Mittasin verenpaineen ennen töihin palaamista, lukema 105/71 ei kuulostanut pahalta.

Paluumatkalla ajoin vielä Velbastadurista rantaa seurailleen, pitkähkön umpiperän edestakaisin eli "Surdradalur farmin" pihan kautta takaisin Torshavniin. Sen jälkeen oli aika käydä OY6FRA:n kerhotalolla, jossa ei sattuneesta syystä mennyt kovin pitkään ja lepäämään pääsi huomista ajatellen varsin sopivaan aikaan.

Alkuun

16.6. "Eysturoy", "Burdoy", "Vidoy"

Aamu valkeni edelleen aurinkoisena. Aamupalan sijaan tarkoitus oli suunnistaa heti Torshavnin keskustan, tien # 50 ja toisen maantietunnelin kautta tielle # 10 Kollafjorduriin sekä Oyrarbakin sillan yli "Eysturoy"-saaren puolelle. Fär-saarten korkein huippu "Slaettaratindur", 882 metriä, sijaitsee juuri Eysturoylla, senkin ehkä näkisi jossain vaiheessa.

Aivan niin helposti liikkeelle lähtö ei käynyt sillä eräs peilissä usein näkyvä tyyppi oli jättänyt edellisenä iltana Suzukin ohjauslukkoon siten, että virtalukko oli yhden pykälän liikaa vasemmalla eli "Pvalo" -asennossa. Ja sehän tarkoitti sitä, että takavalon palaessa pyörän upouusi geeliakku tyhjeni aamuun mennessä kutakuinkin täydellisesti.

Niillä pirulaisilla on sellainen ei-toivottu ominaisuus, että geeliakku saattaa lopettaa latauksen vastaanoton syväpurkauksen jälkeen, niinpä siinä vaiheessa hymyilytti ns. vähemmän (akulla oli ikää kuukausi, hintaa satanen ja todennäköisyys sellaisen löytymiseen täältä etukäteen ajatellen pienehkö - millaisella se korvataan huomiseen iltapäivään mennessä ennen Islantiin lähtöä?).

Ei muuta kuin akku irti ja latausta miettimään, mitään käynnistys- saati latauskaapeleiksi kelpaavaa ei tietysti ollut mukana. Akku oli jo liian tyhjä myös mäkistarttia ajatellen.

Hotellin respasta löytyi kannettava Käynnistysapu-laite, kun sinne saakka akku kädessä kävelin lataus- tai uuden akun tilausmahdollisuutta selvittelemään. Vaikka sen paksujen käynnistyskaapeleiden ahtaaseen tilaan sovittamisessa ja + leuan puristamisessa pitävästi akun mikroskooppisen pieneen + napaan oli haastavaa, samaan aikaan kun piti vielä vetää kytkinkahva pohjaan ja toisella kädellä painaa starttinappulaa sekä kiertää hieman kaasua, niin homma viimein onnistui ja pyörä käynnistyi.

Viiden minuutin käytön jälkeen uusittu käynnistyskoe oli vähällä päättyä edellisen toisintoon, mutta onneksi akku tuntui ottavan latausta vastaan sen verran, ettei uuden hankkimiselle ollut välitöntä pakkoa. Respa soitti muutamaan paikalliseen numeroon saaden selville että identtisen geeliakun saisi Bandiittiin kaksi tuntia paikalliselle mp-kauppiaalle menneestä soitosta - mikäli illalla koeajon jälkeen ilmoittaisin sellaista tarvitsevani, niin aamulla tilattu uusi akku olisi ajovalmiina ennen puoltapäivää. Erinomaista asiakaspalvelua hotellin henkilökunnalta!

Pyörä seisoi reissun jälkeen kotipihallamme melkein kaksi viikkoa kellon kuormittaessa akkua hiljalleen koko ajan, mutta akku ei ole ainakaan havaittavasti kärsinyt syväpurkauksestaan sillä useiden myöhempien käynnistysten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Katsotaan mitä päivien viileneminen syksyn kuluessa tuo esiin.

Eilinen pizza riitti vielä aamiaiseksi joten kuppi kahvia Oyrarbakin sillan kupeen huoltoasemalla kelpasi sellaisenaan ja ajo jatkui vuonon rantatietä # 62 seuraillen Eidiin.

Näkymä keskustasta, koulu (skuli) on ylempänä takavasemmalla ja keskusta sekä tuloreitti etuoikealla.

Ajo jatkui edelleen pohjoiseen, edessä näkyvä ylänkö korkeimpine huippuineen kierrettiin oikean kautta kuvassa näkyvää tietä pitkin, aina saaren korkeimman kohdan vieritse sen toiselle puolelle.

Alkuun

Näkymä takaisin Eidiin päin huipun toisella puolella, sekä kuvassa oikealla näkyvältä tieltä vasemmalle alas laaksoon, Funninguriin:

Sekä edellisestä kuvasta 180 astetta seuraavaan laaksoon (Gjógv):

Alamäessä ei moottoria tarvinnut muuhun kuin jarruttamiseen, vauhti nousi vapaalla rullatessa nollasta sataseen hujauksessa. Alempana edessä oli pätkä yksikaistaista tietä ja muutama metri kameran takana parinkymmenen, jalan liikkeellä olleen nuoren joukko pyytämässä kyytiä alas kylään. Onneksi ei ollut varakypärää mukana.

Alkuun

Gjógv:n keskustaa. Satama on alhaalla vasemmalla, kylän kirkko alhaalla oikealla.

Vaikka näissä valokuvissani kaikki on leppoisaa ja kaunista, niin hyvin monesta kalastajakylästä löytyi näitäkin:

Esimerkiksi elannon hankkiminen ja siitä johtuva päivittäinen liikkuminen merellä ei aina ole vaaratonta, noissakin tauluissa oli melkoisen monta nimeä esillä.

Alkuun

Eysturoy-saaren eteläpäässä Toftirissa tien # 10 toisessa päässä maisema on matalampaa kuin saaren pohjoisrannalla. Sen etelänurkassa toimii kolme suurta tuulivoimalaa ja siellä on myös sisävesikalastusmahdollisuus merenpintaa korkeammalla olevassa makeavetisessä järvessä. Kyseinen järvi saa vetensä laajalta ylänköalueelta sulamisvesien ja sateen valuessa turpeen läpi kallion pinnalle ja edelleen kameran takana oikealla olevaan altaaseen.

Kuten kuvasta näkyy (GE), on tavallisen asutuksen lisäksi kirkko pengerrettyine hautausmaineen sulassa sovussa museoidun WW2-tykin (oletettavasti brittimiehityksen 1940 - 45 aikainen, nykyinen nähtävyys jota en pysähtynyt tutkimaan) ja muiden pesäkkeiden naapurissa.

Lahden toisella puolella takavasemmalla on Torshavn ja välissä "Sundini"-niminen vesireitti.

Tulomatkalta tuttu motoristi etunimeltään Eydun asuu perheineen hieman edellisestä kuvasta pohjoiseen sijaitsevassa Glyvrarin kylässä. Hän oli sillä hetkellä pienen kalastuslaivan kippari, joka miehistöineen imuroi muutamaa kymmentä kalakasvatuskassia tyhjiksi paikallisiin kalankäsittelylaitoksiin. Kävin kahvilla hänen perhettään tapaamassa, kuten aiemmin Hanstholmissa ja Norrönassa oli puhe.

Keskustelun edetessä tuli puhetta myös lastensa koulumatkasta, joka oli kuulema viime vuosina käynyt koko ajan vaarallisemmaksi syystä että nykyään "jokaisessa" Fär-saarelaisessa kodissa on vähintään kaksi, monissa jo kolme autoa tai muuta motorisoitua kulkuvälinettä veneiden lisäksi. Ilmankos niitä riittikin niin moneen paikkaan.

Kalastus eri osineen kuului olevan erittäin tarkoin valvottua hommaa, sillä vuositasolla saarten elinkeinosta noin 500 miljoonaa kruunua (> 90% vientituloista, loput tulevat muun muassa postimerkeistä ja turismista) saatiin siihen liittyvistä asioista. Jos aiemmin joidenkin kalalajien "alamitta" oli metrin verran, niin liiallisen kalastuksen tai/ja ilmaston lämpenemisen vuoksi nykyinen "alamitta" oli joillain lajeilla vain puolet siitä, eikä parannusta ollut havaittavissa.

Kalatautien leviämisen estämiseksi tehtiin kovasti töitä kalakassien lähiympäristöissä ja niiden kanssa tekemisissä olleiden kalastuslaivojen jatkuvassa desinfioinnissa. Kaiken eteensä tulevan syövä Kuningasrapu ei vielä ollut levinnyt Norjasta sinne saakka, kuinkahan monta vuotta siihen vielä menisi?

Siellä oli paljon kauempaa hieman kanooteilta näyttäviä pienveneitä eri puolilla saaria, monet niistä vuonoissa harjoittelemassa miehistönsä kanssa soutamista (kuusi soutajaa ja yksi kannustamassa sekä peräsintä pitämässä). Kyseessä olivat itseasiassa perinteelliset kalastusveneet, joilla rannikon eri kylät kilpailivat keskenäisestä paremmuudesta, kylien edessä vuonoissa olevilla noin kilometrin - parin pituisilla radoilla. Voitto oli kuulema erittäin haluttu ja kilpailut käytiin tosissaan. Kisoissa oli pudotusjärjestelmä kuin joissain kiihdytyskisoissa ikään.

Se, miksei suolapitoinen sumu ja sade tuhonnut autoja ja moottoripyöriä enempää, oli tuoreen kaluston lisäksi usein tulosta jonkinlaisesta ruostesuojauksesta, makeavesipesuista ja säilytyksestä esimerkiksi autotallissa.

Säilytyspaikkaan kuului vaikuttavan myös eräs toinen syy: jokunen vuosi sitten erään suuren valtion (R) kalastuslaivaston aluksia alkoi vierailla saarilla suurempina määrinä, jonka jälkeen kaikki irtain, sisälle yöksi siirtämätön tavara saattoi hävitä pihoilta seuraavaan aamuun mennessä erityisesti Torshavnissa ja sen läheisyydessä.

Missä paikallinen virkavalta liikkui kun tähän mennessä en ollut havainnut ainoatakaan partioautoa? Poliisejakin saarilla kuulema oli ja heillä oli käytössään tietynmerkkisiä siviiliautoja, jotka tunnisti vain niiden katolla olleista antenneista tai etumaskin sisältä mahdollisesti häämöttävistä hälytysvaloista. Majakoita tai muita ulkoisia tunnusmerkkejä ei ollut kuin ambulansseissa ja vastaavissa.

Nopeusrajoitus maanteillä oli 80 km/h mutta aika harva liikkuja sitä näytti noudattavan, ehkä nopeusvalvonta keskittyi joihinkin erityisiin pisteisiin (kuten pitkät vuonoja alittavat maantietunnelit, joissa joillain paikallisilla motoristeilla oli kuulema ollut tapana laskea urku auki, kun "käytössä ollut tutkamalli ei kai näyttänyt oikein yli 250 km/h nopeuksia?").

Mene ja tiedä, onneksi en törmännyt sellaisiin omilla tunneleiden läpiajovuoroillani, olisi saattanut hieman hätkäyttää jos vierestä olisi sujahtanut toinen pyörä noin 200 km/h kovempaa. Kahdeksankympin vauhdissakin 5,8 kilometriä pitkä, kaksikaistainen syvälle laskeutuva tunneli vaikutti muun liikenteen kanssa riittävän kapealta.

Yksi paikallinen R1-kuski lähes vaakatasossa olevine kilpineen näytti ajamisen mallia kiertäen Klaksvikissa edessäni ylimääräisen kierroksen liikenneympyrää kipinäsuihkun lentäessä nahkapuvun vasemmanpuoleisesta polvipalasta. Muuten hyvä kanttaus, mutta heppu ajoi seuraavassa ulosmenossa lähes erkanevan kadun vasemmanpuoleiseen reunakiveykseen, kun kallistuksen vaihto pyörän puolelta toiselle vei liikaa aikaa. Se tiputti hieman tempun kokonaisnäyttävyysarvoa ;-)

Onneksi kanttauksen puolenvaihto onnistui juuri ajoissa eikä heittääntymistä siten tarvinnut katsoa lähietäisyydeltä.

Täkäläisten ajokulttuurista varoiteltiin jossain matkaopuksessa, mutta ainakaan noissa olosuhteissa se ei kovin poikkeavalta vaikuttanut.

Aika kului rupatellessa nopeasti ja pian oli aika jatkaa matkaa. Vielä ei satanut joten päätin käydä kauimmaisessa pisteessä, jonka pystyisin maantietä pitkin saavuttamaan ilman lauttojen apua. Niinpä kohteeksi valikoitui "Vidoy"-saari ja siellä tien # 70 päässä oleva Vidareidin kylä. Sinne saakka pääsemiseksi oli ajettava useiden maantietunneleiden läpi, osa niistä alitti vuonon (Leirvikistä Klaksvikiin menevä), toiset menivät läpi kallioiden niiden puolelta toiselle (Klaksvikin takana).

Klaksvik (GE) on saarten toinen suuri kaupunki. Syysmyrskyllä kauempana sillä suunnalla saattaa olla aika haasteellista liikuskella tuulen puhaltaessa sopivasti mereltä päin ja lämpötilan laskiessa lähemmäksi nollaa.

Alkuun

Tunnelin suu Norddepilin puoleisessa päässä.

Vanhemmat tunnelit olivat usein pimeitä ja yksikaistaisia, joiden sisällä oli ohituspaikoiksi tarkoitettuja laajennuksia arviolta noin sadan metrin välein.

Väistämisvelvollinen, tässä tapauksessa kuvaussuuntaan ajava, ajoi vastaantulijan havaittuaan riittävän ajoissa oikealla näkyvälle levikkeelle ja sammutti ajovalonsa merkiksi pysähtymisestään (parkit jäivät päälle).

Jahas, vai tuollaiselta siellä näyttikin. Kirkkaan visiirin takaa nähtynä tunneli ei ollut läheskään yhtä selvä pyörän ajovaloilla valaistuna, etenkään katon suunnasta.

Vasemmalla näkyvässä kyltissä on iso sininen M-kirjain oikeanpuoleista väistämispaikkaa merkitsemässä. Ainoa valaistus tulee ajovaloista ja tunnelin suuaukoista. Kuva on otettu pari sataa metriä tunnelin päästä sisään päin, edessä on noin kaksi kilometriä vaakasuoraa mustaa putkea ja kaukana keskellä oleva valkoinen piste on vastaan tulevan auton ajovalot.

Vaikka nämä eivät mitenkään uusia tuttavuuksia olekaan, niin en vieläkään ajaisi näissä tummalla tai hyvin likaisella visiirillä saati minkäänlaisten aurinko- tai itsestään tummenevien lasien kanssa - erittäin kostealla kelillä visiirin tai lasien pintaan tunnelissa kondensoitunut vesihöyry oli aivan riittävä haaste vastaantulijan todellista sijaintipaikkaa edestäpäin arvioitaessa.

Voisin kuvitella tuollaisten olevan varsin haastavia myös polkupyörillä liikkuvien mielestä, liikaa tilaa sivusuunnassa ei ole käytettävissä ainakaan väistöpaikkojen ulkopuolella. Osa vanhemmista tunneleista on 3,2 metriä korkeita, uusimmat 4,5 -metrisiä.

Klaksvikin bensa-asemalla tankatessani paikalle saapui vanhempi herrasmies, joka kierteli hetken pyörääni ja antoi sen jälkeen kehoituksen mennä vaihtamaan eturengas pikimmiten toisin päin. Se oli kuulema Fär-saarelaisittain väärin asennettu ja nousisi heti vesipatjan päälle. Eipä kaveri millään uskonut että Pilot Road II oli täsmälleen siinä asennossa mihin tehdas sen on suunnitellutkin.

Aikansa jankattuaan henkilö onneksi lopetti, huomattuaan etten lämmennyt ajatukselleen ja siirtyi sivummalle, sekottaen kuitenkin sen verran ajatuksiani kesken tankkauksen ja sen maksun (luottokorttiani väitettiin siellä käyttökelvottomaksi, onneksi vararahastossa oli vielä riittävästi seteleitä), että unohdin tallentaa viimeisen sadan kilometrin track-lokin samalla kun tallensin tankkaustiedot gps:ään. Kun sitä seuraavan vuonon alituksen alkupäässä tihkusateessa kesken ajon koetin tallentaa, niin ketuillehan se meni yhden väärän painalluksen jälkeen: "Haluatko todella että seuraava toimenpide suoritetaan?" johon oikea vastaus olisi ollut "EN". VihtoriMatti.

Sade iski kunnolla kimppuun vasta viime metreillä ennen hostellia, joten päivä meni kokonaisuudessaan hyvin putkeen. Seuraavaksi oli syytä kehittää jotain kevyttä syötävää ennen pesukonehuoneeseen siirtymistä, niinpä ruotsinlaivalta ostetun kestomakkaran loppu, hieman näkkäriä ja pari lonkerotölkkiä kohtasivat loppunsa täällä.

Oli aika pistää pesukone pyörimään, kun ei edelleenkään ollut varaa ostaa uutta puettavaa samaa tahtia mitä käytetyt siirtyivät pesupussiin. Riittävä vaihtosykli piti ajoasun paremmassa kunnossa tuollakin.

Respasta piti ensin vaihtaa Tanskan kymmenen kruunun kolikoita kolme kpl pesu- ja kolme kpl kuivauskonetta varten. Otin varuilta hieman enemmän kun kuivaus on perinteellisesti jäänyt noissa vajaaksi. Niin jäi nytkin, tosin sitä ennen piti tapella pesukoneen kolikkoautomaatin kanssa joka kyllä otti rahat sen jälkeen kun kaikki oli konepuolella valmista, päästi ensimmäiset vedet pesukoneeseen ohjelmalla 12 joka ei tehnyt sen jälkeen muuta, automaatin laskiessa sekunti kerrallaan aikalaskimensa viidestä minuutista sekuntia vaille nollaan.

Huonot hermot kostautuivat kun avasin kohta sen jälkeen luukun katsoakseni onko siellä jotain vialla, kolikkomittari nollautui kokonaan ja se pesukerta oli siinä. No ei muuta kuin pesukoneen vaihto, uudet kolikot sisään, pesuainekotelon perusteellinen puhdistus ja ohjelmakytkimestä kääntämään siihen saakka, kunnes kone alkoi toimia ohjelmalla 9 (ajastaan se olisi varmaan päässyt sinne saakka ensimmäisellä kerrallakin).

Siitä sai hyvän tekosyyn kävellä sateessa hotellin respaan ottamaan yhden paikallisen oluen (respassa vuorossa ollut mies antoi yhden koneellisen kolikot uutta yritystä varten, luvaten käydä tarkastamassa koneen seuraavana päivänä). Loppulinkouksen jälkeen homma oli niiltä osin ok.

Ei se mennyt liian vahvasti pesukoneiden aikaisemmillakaan käyttäjillä päätellen siitä, että kaikissa mahdollisissa esipesu-, pesu- ja huuhteluainelokeroissa oli roppakaupalla seinille kerrostunutta pesuainetta myös viimeisen huuhtelukerran jälkeen.. Hieman olisi ollut parannettavaa (mieluiten rautalankatason) käyttöohjeissa.

Kuivauskoneesta sen verran että heitin filttereiden puhdistuksen jälkeen kuivattaviksi soveltuvat vaatteet rumpuun, 40 DKK automaattiin ja sain vajaassa tunnissa pyykit kuiviksi? No ei alkuunkaan, ulkona oli niin kosteata ettei pyykkejä saanut kunnolla kuivaksi ennen seuraavaa aamua ja silloinkin vaadittiin kaksinkertainen kuivausaika ohjeisiin nähden. Kosteusprosentti ulkona oli varmasti 100, joka mitä ilmeisimmin vaikutti kuivauskoneiden toimintaan.

Alkuun

17.6. Merelle

Sade lotisi aamulla talon ulkonurkissa niin että tuntui. Huone piti siivota ja avaimet luovuttaa hotelliin kello 10:00, jonka jälkeen ei ollutkaan muuta tekemistä kuin odottaa kuivausrummun pysähtymistä ja sateen heikentymistä parin seuraavan tunnin ajan hostellin alakerran keittiössä. Moni muukin motoristi teki saman valinnan, siinä oli hyvää aikaa pakata aiemmin hieman vettä sisäänsä ottaneen sivulaukun sisältö eli kuivat vaihtovaatteet erikokoisiin Minigrip-pusseihin niiden jatkokastumisen estämiseksi.

Mikäs siinä oli istuskellessa, Italialaisten kanssa ei paljoa keskusteltu heidän normaalista kielimuuristaan johtuen mutta televisiosta sentään tuli ohjelmaa satelliittikanavan kautta, NRK:n ohjelmassa näytti aiheena olevan ainakin Valamon luostari ja haastateltavista osa puhui siten selvää kotimaista.

Kas, lahden toiselta puolelta (EST) tutun malliset rekisterilaput viereisessä autossa. Italiaanojen pyörä on vielä paikallaan mutta slovenialaisten pyörät ovat jo häipyneet sataman suuntaan. Valtaosa parkkipaikan muista autoista oli Tanskan kilvissä.

Keskemmällä päivää hermo lopulta petti ja oli lähdettävä kiertelemään tihkusateista kaupunkia, siinä oli hyvä mahdollisuus seurailla vähän tarkemmin kuinka muutamat keskustan kadut risteilivät keskenään rakennusten seassa ja perehtyä muutenkin kaupungin olemukseen. Tien pinta oli kaupungissa märkänäkin pitävän tuntuista, kuten eri puolilla muuallakin olin parin ajopäivän aikana jo todennut.

Riittävästi kierreltyäni alkoi kello saavuttaa sellaisia lukemia, että saatoin ajaa bensa-aseman kautta satamaan ilmoittautumaan. Koska tiedossani ei vielä silloin ollut hyttimme numeroa, niin vastaanoton tytöt eivät kirjoittaneet avainkorttiakaan (enemmänkin ihmettelivät keskenään kun minulla ei ollut paikkaa edes Couchetteen - laivayhtiön varausjärjestelmä alkoi vaikuttaa erityisen toimivalta).

Mp-jonoa oli ainakin tuplaten kuvassa näkyvän verran. Kuvan oikealla puolella on myös muutama jonollinen autoja odottamassa omaa lastausvuoroaan. Mp-jonossa odotelleiden keski-ikä oli varmaan lähempänä neljää-, kuin vaikkapa kolmeakymmentä ikävuotta..

Alkuun

Norrönan paikalla laiturissa odotti vielä tämä eteläiselle saarelle menevä laiva, jonka lastaaminen oli kesken Norrönan ilmestyessä lähistölle odottamaan vuoroaan.

Laiva sulki lopulta takaluukkunsa, irroitti kiinnitysköytensä ja lähti liikkeelle, mutta muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin liike pysähtyi ja laiva peruutti takaisin. Syy selvisi pian kahden nuorehkon naisen kävellessä heitä varten avattua vasemmanpuoleista takaluukkua pitkin takaisin laiturille - henkilöt olivat syystä tai toisesta eksyneet "Suduroylle" menevään paikalliseen laivaan, vaikka olivat nousemassa samaan laivaan meidän kanssamme.

Poskillaan ollut puna syveni huomattavasti kun laiturilla jonottanut pyörä- ja autoporukka alkoi hyväntahtoisti, mutta äänekkäästi aplodeeraamaan suoritukselle ;-)

Norrönan takakannella vilkutti tutun oloista väkeä, ei ollenkaan huono vaikutelma maan pinnalta tarkasteltuna. Juuri ennen kuin saimme ajoluvan sisälle Norrönaan pelmahti pyöräni luo yllättäen Mika. Hän oli lähtenyt Markun ja Pirkon kanssa käymään maissa, vaikka se ei aivan suotavaa olisi kuulema ollutkaan. Passit mukanaan siitä ei heille ollut sen kummempaa ongelmaa, pääsivätpähän hekin edes kävelemään saarten maaperällä.

Pyöriä nousi Torshavnista autokannelle enemmän kuin Hanstholmista lähdettäessä.

Info uudelleenkoodasi jo toiseen kertaan ovikorttimme, kun oltiin ensin päästy virkailijan kanssa selvyyteen kuka yöpyi ja missä. Sama ongelma oli kuulema Hanstholmin päässä Mikan avainkortin kanssa, hytti oli varausjärjestelmän mukaan Markun ja Pirkon nimissä eikä meistä muista yllättäen tiedetty mitään (olin itse tilannut ja maksanut etukäteen kaikki liput). Pikkuvaiva josta ei ollut sen enempää haittaa, joten eipä muuta kuin vaatteita vaihtamaan ja baarin kautta takakannelle lähtöä seuraamaan.

Illemmalla käytiin hieman ruokailemassa ja loppuilta menikin huulta heittäessä sekä hieman mahdollista flunssaa torjuessa, ennen yläpunkalle urvahtamista. Se Fär-saarten osuudesta, menisin sinne kesäaikana pyörällä milloin vain uudelleen, jos se vaaditun matka-ajan ja vaivan suhteen olisi lähempänä. Lentokone ja vuokrattu pyörä kelpaisivat varmaan nekin, jos oikein alkaisi polttelemaan.

Islanti

Alkuun

18.6. Seydisfjördur - Akureyri

Islanti: noin 300 000 asukasta suunnilleen Englannin kokoisella alueella = 2,9 asukasta neliökilometrille. Väkiluku kasvaa 2,2 % vuodessa, eläkeikä on 70 vuotta, elinikäennuste miehillä 78,9 ja naisilla 82,8 vuotta.

Saari sijaitsee maapallon kahden suuren mannerlaatan saumassa ja sillä on 22 aktiivista tulivuorta, 250 geotermistä aluetta, 780 kuumaa lähdettä ja maailman kolmanneksi suurin jäätikkö. Pinta-alasta puolet on aavikkoa ja 15 % jää jäätiköiden alle. Pohjoisin osa saaresta yltää juuri ja juuri Napapiirin alapuolelle, vain pieni Grimseyn saari lähes Napapiirille. Saaren kiertävä rengastie #1 valmistui vuonna 1974. Merimatkan pituus Fär-saarilta Islantiin oli 286 merimailia ja vei aikaa 15 tuntia.

Aamulla käytiin kunnon aamupalalla laivan buffetissa (98 DKK) kun kaikki hätistettiin siivoussyistä ulos hyteistään noin kaksi tuntia ennen Seydisfjörduriin saapumista Islannin koillisosassa.

Vuonon suun lähestyessä ympäröivä maasto aiheutti tiettyjä vilunväristyksiä itse kunkin hiusrajassa - lumiraja oli alhaalla eikä lämmittävästä auringonpaisteesta ollut tietoakaan. Ennakkotietojen mukaan päivittäiset keskilämpötilat olisivat olleet noin 15 astetta (vaihteluväli +10 - 25 astetta säätyypistä riippuen), mutta siihen ei päästy kuin muutamana päivänä. Ensimmäisenä päivänä lämpötila tien päällä pysyttelikin noin plus 4 - 8 Celsius-asteessa.

Eipä aikaakaan kun Fär-saarilta laivaan viimeksi lastatut ajoneuvot pääsivät ensin ulos laivasta. Ainakin pari pyörää pääsi halliin tullin tutkittavaksi muutaman auton ohessa. Jokaisen ajoneuvon etuikkunaan tai katteen pleksiin liimattiin tullivirkailijan toimesta punainen, tulopäivämerkinnällä varustettu tarra.

Pienen odottelun jälkeen kauempaa lähteneetkin ilmestyivät tullin jälkeiselle alueelle, ei muuta kuin liikkeelle ensimmäisen koitoksen kautta joka oli noin kuuteen sataan metriin nouseva tie ennen Egillstadirin kaupunkia.

Alkuun

Lisätietoja:

https://www.whatson.is/

Tässä on kartta saarilla ajetuista teistä, ajoreitti näkyy keltaisena [L]. Karttapohjan Copyright kuuluu Lonely Planetille. Karttapohjalle lisätyt punaiset pisteet ovat majoituksia ja vaaleansiniset suurempia nähtävyyksiä. Kiertosuunta on vastapäivään ja punaisten pisteiden väliin sopii yksi ajopäivä (paitsi kolmen yön pysähdys Reykjavikissa).

Sen verran oli kosteaa ja viima kylmää korkeimmilla kohdilla, ettei kameran kuivana pitämiseksi kiinnostanut ottaa valokuvia. Tien laadusta eri olosuhteissa ei ollut etukäteen mitään käsitystä, joten alkuun otettiin korostetun varovasti. Ajomatka Reykjavikiin oli noin 650 kilometriä valitsipa sitten pohjoisen tai eteläisen ajoreitin.

Egillstadirissa pysähdyttiin sen verran että ATM:sta nostettiin paikallista valuuttaa. Käytimme alkuun vertailulukuna 17 500 ISK = 100 € mutta tiliotteen mukaan 30 000 ISK = 169,72 € kyseisen päivän kurssin mukaan (jossa nostokulut 6,24 €). Alla näkyy Blue Lagoonin tulostamat vaihtokurssit 22.6.2009, kurssivaihtelua esiintyi päivästä toiseen jonkin verran:

Islantilaiset kolikot molemmilta puolilta (tosin vitonen puuttuu vielä), merelliset asiat hallitsevat aiheita:

Vieressä oli ensimmäinen supermarket sekä hyvin varusteltu bensa-asema kahvioineen ja siisteine vessoineen. Bensan hinta oli positiivinen yllätys eli vain hieman yli euron litralta, saman kuin dieselkin. Vastaan tuli kuluvan viikon aikana ainakin seuraavia bensa-asemia: Shell, Olis ja N1, eli nuo yhteen laskien tankkauspaikkoja riitti kyllä joka puolelle saarta.

https://www.olis.is/english/stations/

Alkuun

Suunnaksi valittiin pohjoinen joten seuraavaa yöpaikkaa etsittiin Akureyrista. Kiertosuunta oli vastapäivään ("ccw") lähinnä siksi, että katupyörillä liikkuvina varauduimme mahdolliseen renkaan puhkeamiseen ykköstien pohjoisosan hiekkaosuuksilla siten, ettemme varmasti myöhästyisi viikon päästä lähtevästä laivasta.

Käytössä olleisiin, vast'ikään Suomesta ostettuihin karttoihin ei olisi kannattanut luottaa liikaa: kolmen hiekkatiepätkän sijaan ykköstien pohjoisosassa oli jäljellä enää yksi lyhyt sepeli- ja sen jälkeen pidempi kovapintainen hiekkaosuus eräitä lyhyitä tietyömaita lukuun ottamatta (hetken päästä ei enää sitäkään, kun ohituspätkä saa pintansa tässä, GE). Itse asiassa reissun itäosan useat lyhyet ja varsinkin saaren koillisosassa ollut, 12 % nousua ja laskua tarjonnut hiekkapätkä Breiddalsvikin ja Egillstadirin välillä olivat yhteensä huomattavasti pidempiä ja osittain huonompia, mikä ei onneksemme aiheuttanut muuta kuin todennäköisesti Mikan Moto Guzzin takarenkaan tyhjenemisen laivassa - asia jota nimenomaan yritettiin varoa edellä kuvatulla reitinvalinnalla.

Tällaisia puropahasia riitti joka puolelle rinteiden sulattaessa lumikuormiaan, niinpä siltoja ja siltarumpuja ylitettiin jatkuvasti. Osa tien alittavista putkista oli tarkoitettu eläinten käyttöön, etenkin laitumelta toiselle siirtyileville lampaille.

Alkuun

Alkuun pysähdeltiin usein kuvaamaan ja tutkimaan erilaisia vastaan tulleita kohteita mukaan lukien ensimmäinen syvä joki maisemineen, mutta hetken päästä pysähdykset alkoivat harventua olosuhteiden heiketessä. Lämpötila pysytteli edelleen neljän ja kahdeksan Celsius-asteen välissä jonka lisäksi pohjoisesta eli kulkusuuntaan nähden oikealta puolelta puhalsi kova sivutuuli.

Ajoittain saatiin myös vettä joko sumun tai suurten pisaroiden muodossa niin paljon, että Markun oli viimein pakko laittaa vedenpitävät lisäosat kevyeeseen ajoasuunsa, vaikka FJR:n kate melkoisen hyvin kuljettajaansa suojaakin.

Yhtään ainoata katteetonta nakupyörää ei tuona päivänä ykköstiellä vastaamme tullut, paremmilla keleillä niitä näkyi varsin paljon muun muassa suurten customeiden muodossa.

Minulla oli tankkilaukussa neljällä erillisellä lämmitinelementillä varustettu, vuonna 2007 protokäyttöön kasattu, PWM-ohjattu sähkölämmitin. Sen farkkukankaaseen pussitetut kahvanlämmitinvastuslevyt sekä molempiin olkapäihin eteen takin alle että alemmaksi etupuolelle pujotettuina antoivat lisää lämpöä kylmimpiin hetkiin (30 W, joka oli hieman liian vähän noihin ajo-olosuhteisiin).

Bandiitin varttikate ei ole paras mahdollinen noissa olosuhteissa, Guzzissa ollut isohko plexi taisi olla sekin parempi ainakin kehon ylimmän osan suojana.

Olin ainoa jolla on pyörässään kunnolliset kahvanlämmittimet ja niistä olikin iloa useampaan otteeseen. Moto Guzzin ulkoneville sylintereille löytyi erinomaista käyttöä taukojen aikana - ajohanskojen ja muiden pyörien kuskien käsien lämmittiminä.

Mika ansaitsi respektit vetäistyään yhdellä pysähdyspaikalla päähänsä YIT:n villapipon, tavallisen kesälippiksen alta ajateltuna se vaikutti huomattavasti paremmalta valinnalta niihin olosuhteisiin. Akureyrista löytyi paikallinen vastaava villatuote onneksi itsellekin.

Yhtään ei palella, mutta mitäs siitä kun se ei etenemistä estä:

Alkuun

Yllä näkyvän kuvan ottopaikassa Myvatnin itäpuolella aloin kuvittelemaan että ilmassa leijuu joku tuttu tuoksu, mahdollisesti rikki. Hetken päästä sen saattoi vahvistaa Hverir-nimisellä alueella (GE). Kuumia mutapaljuja ja höyryäviä piippuja riitti myös tuulen yläpuolelle.

Kuvaussuunta Myvatniin päin, matkaa sinne enää reilu viisi kilometriä.

Ruskeankirjava muta tarttui kenkien pohjiin sikäli hyvin kiinni, että läheiselle parkkipaikalle oli asennettu pohjan puhdistusrautoja ikään kuin olisimme olleet kävelemässä jossain lammaslaitumella. Yhtä hyvin tarttui tuokin luonnontuote kenkiin ja sotki pyörää sekä muita ajovarusteita, onneksi sentään hajussa oli vissi ero.

Alkuun

Myvatnin hotellin vieressä oli kuitin perusteella siihen kuuluva, erillinen kahvila-ravintola, jossa oli tarjolla päivän keitot ja erilaisia kala-annoksia (kahvi, vesi ja paneroitu kala lisukkeineen maksoivat yhteensä 3 100 ISK, päivän keitto oli hieman halvempi).

Kerrassaan kelvollista kuumaa purtavaa silloin, kun kahvin juontikin oli hieman haastavaa kylmästä tärisevien käsien vuoksi. Ilmeisen suosittu paikka, joka täyttyi ääriään myöten viimeistään seuraavan turistibussin saavuttua paikalle.

Viereisellä levähdysalueella otettiin muutamia kuvia kun vulkaanisesta toiminnasta näkyi esimerkkejä joka puolella. Mattamustaa oli maaperä etenkin sillä kohdalla.

Tankkauksesta sen verran, että useimmilla kylmillä pikkuasemilla oli käytettävissä vain sääsuojattu maksuautomaatti, vieressä pari polttoainepumppua puolellaan eikä juurikaan muuta oleellista. Automaattiin kävi paikallinen seteliraha tai erilaisia paikallisia ja kansainvälisiä luottokortteja.

Vain muutamassa käyttämässämme automaatissa oli mahdollisuus valita versio Täyteen, useimmissa piti valita etukäteen joku rahasumma ja valuttaa sen mahdollistama määrä polttoainetta tankkiin (kuvan asemalla 15,22 litraa ysivitosta maksoi 180,80 ISK/l, yhteensä 2 752 ISK). Ykköstien varrella bensa-asemia riitti, esimerkiksi N1-ketjulla melkein 30 kpl ja Oliksella sekä Shellillä jokunen. Harvimmillaan ne olivat ehkä pohjoisessa ja kaakossa, tiheimmillään lounaassa.

Tankkaustaukoja kannatti pitää noin 220 - 250 kilometrin välein, jotta Suzukin tankissa olisi riittävästi pelivaraa jonkun välissä olevan bensa-aseman mahdollisen kiinniolon tai muun käytettävyysongelman vuoksi. Noilla ajonopeuksilla (80 - 100 km/h) tasaisesti ajaen ja ilman kovaa vastatuulta pitäisi täydellä tankillisella päästä helposti lähemmäksi kolmesataa kilometriä. Guzzi ja FJR olisivat pärjänneet samalla tankkaustahdilla kymmeniä kilometrejä pidemmälle.

Godafoss-vesiputouksetkin havaittiin ohimennen, kun sadepuuskien väliin sattui hetkellinen kuivempi jakso.

Vielä hetki rimpuilua maantiellä, viimeisen 450-metrisen nyppylän ylitys ja ensimmäiset vilkahdukset Akureyrista näkyivät kohta Eyjafjördur-vuonon vastarannalla.

Alkuun

Heti sillan yli kaupungin puoleiselle sivulle ajettuamme tien vasemmalla puolella näkyi Infon opaste. Infon henkilö neuvoi meille pyynnöstämme reitin paikallisen HI-hostellin luo, jonne päästyämme silmiin pisti sen etuikkunassa ollut kyltti: "Olemme täynnä, älkää häiritkö!" => takaisin Infoon (GE) muita vaihtoehtoja kyselemään.

Toinen virkailija tarjosi muun muassa alla näkyvää hotellia: kaksi kahden hengen huonetta yhteishintaan 31 000 ISK eli 173,65 € ja aamupala siihen päälle (olisiko ollut jotain 1 000 - 1 500 ISK per nenä).

Pikaisen tuumailun ja varaustilanteen tarkastuksen jälkeen maksoin majoituksen kortilla suoraan Infoon ja sain hotelli Eddan respaan vietävän majoitusvoucherin mukaan (GE).

Eddassa oli melkoisesti henkilökuntaa töissä sillä se taisi olla kesäaikaan koulutuspaikka hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoille. Hinta-laatusuhde oli OK, huoneet asialliset vaikka toinen niistä pitikin vaihtaa heti alkuun, suihkuista tuli alkuun melko kylmää vettä mutta vähän myöhemmin jo riittävän kuumaa pahimpien hartiasärkyjen lieventämiseen.

Kaikilla kuskeilla oli oikean puoleinen osa hartioista enemmän tai vähemmän jumissa sekä jatkuvan sivutuulen, että kehoa vilvoittavan kylmyyden ja siitä johtuvan ylimääräisen hartialihasten jäkityksen vuoksi. "No huomenna se vertyy seuraavalla ajopätkällä".. Aivan niin kylmä ei kenelläkään vielä ehtinyt olemaan, että Trangialla olisi pitänyt lämmittää kuumaa keittoa tai teetä/kahvia tienposkessa.

Rikki ja muut vulkaaniset ainesosat tuoksuivat aina kuumaa vettä käytettäessä, eikä kotimaisia nestesaippuoita meinannut saada millään huuhdottua kokonaan ihon pinnalta pois. Sikäläinen vesi oli niin pehmeätä että pyykinpesukoneessakin tarvittiin vain kolmannes meikäläisestä pesuainemäärästä.

Puhdasta se vesi kuitenkin oli, pesin hampaani koko reissun ajan vesijohtovedellä ilman ongelmia, kuten muissakin pohjoismaissa yleensä.

Alkuun

Hotellilta alamäkeen kävellessä vastaan tuli paikallinen kirkko, jossa poikettiin juttelemassa rouva papin kanssa ja ottamassa luvan saatuamme muutamia valokuvia.

Keskimmäinen lasimaalaus on vanha, jonka perusteella on myöhemmin englannissa valmistettu alan osaajilla nuo neljä uudempaa versiota.

Kävelykadulla poikettiin ostamassa myös postikortteja, joiden hinnat olivat noin 70 ISK/kpl ja postimerkki lentopostissa EU-alueelle 120 ISK tai Uuteen-Seelantiin 160 ISK. Siellä myös syötiin hyvin, vaikka pientä purtavaa ja nestettä oltiinkin päivän mittaan nautittu ajotaukojen aikana, jotta kehoilla olisi riittävästi tuoretta poltettavaa kylmää vastaan.

Kävelykadun viereltä löytyi pizzeria jossa syötiin aiemmilta yhteisreissuilta tuttu, niin sanottu porukkasapuska: aperitiiveineen, ruokajuomineen ja muine lisukkeineen hintaa kertyi neljälle yhteensä 15 500 ISK eli reilu 20 € per ruokailija. Kukin maksoi vuorollaan yhden laskun ja nautti seuraavista kolmesta kuvettaan kaivamatta.

Yökerhot ja muut vastaavat riennot jäivät sielläkin käymättä.

Tien laatu oli siihen mennessä OK: suurin osa oli hyvää asfalttia, jonkin verran näkyi öljysoraa ja -paikkauksia, seassa oli hieman yleensä kovapintaista hiekkatietä eikä pahoja kulutusuria tai pitkiä tietöitä. Renkaita puhkovaa sepeliä ei ollut kuin lyhyelti yhdellä ohitustietyömaalla, samoin vajaan nyrkin kokoista vulkaanista, pyöreäkulmaista kiveä Keflavikin lentokentän sivutien suunnalla.

Kitkaa pinnoitetulla tiestöllä tuntui riittävän hyvin myös kosteana, tosin korkeimmilla paikoilla tien pintaa tuli seurattua erittäin tarkasti mahdollisen mustan jään vuoksi. Kulumisjäljistä päätellen siellä käytetään nastarenkaita talvisaikaan.

Ainakin ykköstien varrella oli useita nopeus- ja web-kameroita, sääasemia sekä muuttuvia tauluja, joista näkyi muun muassa lähistön tielämpötiloja. Levähdyspaikoilla oli opasteita alueen tiestöstä, muistomerkeistä, maisemista ja lähistöltä löytyvistä palveluista. Näkyvää ja puolinäkyvää liikennevalvontaa kohdattiin eri puolilla saarta, esimerkiksi kaakossa suuri 4x4 -maasturi pallorenkaineen, majakat päällä sumussa välkkyen oli varsin vaikuttava näky. Kolme poliisimoottoripyörääkin liikkui pääkaupungin lähimaastossa, kuulema.

Ensimmäisen päivän aikana ei saatu kovin syvällistä kokemusta paikallisesta ajokulttuurista, olihan suuri osa samaan suuntaan liikkuneista mitä ilmeisimmin samalla laivalla tulleita tai siihen menossa olleita autoilijoita ja moottoripyöräilijöitä.

Aikaero Suomen kesäaikana on kolme tuntia.

Alkuun

19.6. Akureyri - Reykir

Aamupala siirrettiin sujuvasti rinnan alle ja kohta päästiinkin ajamaan kohden kaupungin alempia osia sekä ykköstietä, yleissuunta vasemmalle eli pohjoisen kautta länteen, päivän lopussa jo etelään. Reitti suuntautui aluksi Akureyrin länsipuolella olevaan pitkänomaiseen laaksoon, jossa tie jatkoi nousuaan Oxnadalsheidiin päin.

Eilisestä poiketen tänään näki kilometritolkulla eri suuntiin, niinpä kuvaus- ja muita taukoja vietettiin aamupäivällä aika usein. Päivä oli selkeästi eilistä lämpimämpi, joten lyhyt nousu hieman ylemmäs ja siitä johtunut lämpötilan lasku ei haitannut vähääkään ajamista.

Alla olevassa kuvassa ollaan jo vedenjakajalla (GE), noin viidenkymmenen kilometrin päässä Akureyrista etelään. Jarrutusjäljistä päätellen joku muukin oli havainnut olleensa korkeimmalla kohdalla, jolle valokuva ei puuttuvien mittasuhteiden vuoksi tee oikeutta.

Ykköstien ajo alkoi olla hieman puuduttavaa silmien tottuessa turhan nopeasti ympäröiviin maisemiin, joten osa matkasta ajettiin vaihtelun vuoksi vähän pienemmillä teillä # 76 ja # 75 lähellä Skagafjördurin vuonoa sekä Saudárkrókurin kylän kautta saaren pohjoisrannalla. Siellä osa porukastamme yhytti paikallisella huoltamolla ensimmäisen, jossain lähikylässä asuvan suomalaisen taiteilijan.

Skagafjördur, tie # 75. Laskuveden aika lienee menossa kun rantaviiva on aika kaukana.

Verratessani päivän aikana nähtyjä maisemia Fär-saarten vastaaviin tuli ensimmäisenä mieleen samankaltaisuus - komean karua on molemmissa, mutta mittakaavaa verrattaessa Islanti menee ohi muun muassa korkeampien huippujen luku- ja niillä olevan sulamattoman lumen määrässä sekä tiestön pidemmän matkan korkeuseroissa.

Muitakin eroja on, vulkaanisten ominaisuuksien ja etenkin saaren ympärysmittojen osalta. Loppuviikon ajelujen aikana vahvistui käsitys että etenkin hyvällä kelillä molemmat olivat erittäin hyviä matkakohteita, näin Kerta Elämässä -käyntinä jokaisen siellä kuluneen euron arvoisia.

Huonolla kelillä ei kummassakaan välttämättä näe ympäröivistä maisemista paljoakaan, mutta Islannin kaupungit tuntuivat olevan hieman suurempia ja ehkä siten monipuolisempia mahdollisten peräkkäisten sadepäivien kuluttamiseen. Kannattanee luottaa saarien nopeasti vaihtelevaan säähän niin hyvässä kuin pahassakin.

Pahin hidaste Islantiin suuntautuvalle matkalle on mielestäni pitkä ja puuduttava laivayhteys Tanskasta. Mahdollisella seuraavalla käyntikerralla käyttänen mieluummin lentokonetta ja vuokra-ajoneuvoa (yhden henkilön edestakaisen lentolipun hinta Islantiin on viimeaikoina ollut halvimmillaan noin 300 €, versus laivalippu noin 700 €, kertaa matkustajamäärä = tekee äkkiä suhteellisen paljon kahisevaa esimerkiksi nelihenkiselle perheelle). Puhumattakaan mitä yksi meripäivä saattaa maksaa / C siihen päälle, hukkaan heitetty tehollinen loma-aika mukaan lukien.

Joku toinen varmaan nauttii laivamatkastakin mikä on tietysti asiaa hänen kannaltaan joskin Pohjanmerellä ja Atlantilla voi päästä nauttimaan myös kunnon myräkästä kaikkine sivuvaikutuksineen niin kuljetusvälineille kuin kuljetettavillekin, ehkä sekin on enemmän tai vähemmän mukava kokemus lajissaan.

Alkuun

Välillä pysähdyimme tutustumaan "Glaumbaerin" (GE) vanhaan rakennuskulttuuriin, jossa talokokoelman ulkopinta tehtiin turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista, hetken päästä katseltiin tien varrelle pystytettyä muistomerkkiä ja muita Varmahlidin alueesta enemmän kertovia opastekylttejä.

Paikallisten nimien lausumisesta ei tule yhtään mitään ilman paikallisten antamaa lausunta-apua, esimerkiksi nimi "Hvoll" lausuttiin suurinpiirtein "Kvoll", muista vaikeammista nimistä puhumattakaan.

Blönduósin itäpuolella odoteltiin hetkinen hitaasti etenevän tiekarhun takana, työn alla olevaa ajokaistaa höyläävä työväline ei turhaan kumarrellut taakseen keräytyvää jonoa, vaan antoi sen kasaantua sinne omaan tahtiinsa.

Keulimmaisena ajanut Mika kaasautti lopulta Guzzillaan kaistojen väliin muodostuneen 25-senttisen hiekkaharjanteen yli vastaantulevien kaistalle palaten karhun toisella puolella takaisin, tein saman Rosvolla mutta FJR:lla niin ei voinut tehdä, matalalla olevan katalysaattorin ja alakatteen vuoksi. Eipä siitä heillekään kovin pitkää viivettä tullut tien puoliskon tasoituksen päätyttyä muutaman sadan metrin päässä.

Alkuun

Vidigerdissä paistoi aurinko hetken niin että musta ajopuku alkoi selkeästi lämpiämään ulkopuolelta, ensimmäisen kerran siihen mennessä. Kovin pitkäaikaista riemua siitä ei ollut sään vaihdellessa nopeasti.

Loppumatkalla poikettiin mutka tiellä # 72 Hvammstangissa villaompelimon myymälässä, islantilaiseen villavaatemuotiin tutustumassa.

Jokunen pusero, päähine ja hanska sai meistä siellä uudet omistajat. Saapa nähdä kuinka nopeasti Tax Free -palautuksen saa takaisin Helsingissä sijaitsevan Global Refund-firman kautta [25.8.2009 palautukset olivat tilillä], kun muina vaihtoehtoina olisi ollut Keflavikin lentokentän ja Seydisfjördurin palautuspisteet, mahdollisesti myös Norrönan Info.

Villavaatteiden hinnoista en viitsi tässä mainita tarkemmin kun osa kyseisistä pukineista meni perheenjäsenteni tuliaislahjoiksi - muotoon kudottu tahi neulottu villa ei ollut ilmaista muttei ilmeisesti roimasti ylihinnoiteltuakaan. Palautuskuitin kirjoituksen ehtona oli yli 4 000 ISK:n (> 22 €) kertaosto kyseisestä liikkeestä.

Pahin vika villavaatteissa oli niiden vaatima kuljetustila, onneksi Mikan sivulaukusta löytyi sen verran vapaata tilaa että sain ne väliaikaisesti talteen hänelle (tosin sain myöhemmin vaihdossa useita Bitafiskur-kuivakala-annospusseja, jotka haisivat kerrassaan sietämättömälle varsinkin auringon lämmittämässä perälaukussa hetken muhittuaan).

Mikä avuksi? Muutama nelilitrainen Minigrip-pussi esiin, villavaatteet sisälle, pussi sängylle ja istumaan sen päälle - pussinsuun sulkemisen jälkeen vaatteiden tilankulutus putosi murto-osaan aikaisemmasta.

Nuo ohuet muovipussit näyttävät upouusinakin päästävän hieman ilmaa, happea, tms takaisin sisälleen, joka kannattaa huomioida jos niitä joutuu ahtamaan täysiin sivulaukkuihin. Paksumpien ilmatiiviiden pussien metsästys on vielä kesken, ehkä 42-litraisiin sivulaukkuihin sopivia, ilman pölynimuria toimivia mallejakin löytyy vielä jostain. Elokuu 09: löytyy Hobby Hall:sta, saas nähdä millaisia ne ovat kun lähetys saapuu kotiin lähiaikoina.

Majoitukseksi löytyi Reykiristä (GE) Hrutafjördurin rannalta Hostelling International-ketjun hostelli Saeberg, josta saimme alakerrasta neljän hengen huoneen # 8. Siellä saattoi käyttää myös omaa makuupussiaan tai vaihtoehtoisesti vuokrata lakanat ja/tai pyyhkeen. Hinnat HI-korttien kanssa / C: 1900 ISK majoitus ja 750 ISK lakanat, kerrassaan kohtuullista. Warden-rouva asui puhelinsoiton ja noin viiden minuutin ajomatkan päässä. Majoituksen saatoi maksaa luottokortillakin.

Lähin ruuanostopaikka oli joko edellä mainitun rannikkokaupungin market (noin 15 km päässä) tai kahdentoista kilometrin päässä eteen päin sijaitseva N1-huoltoaseman pieni kauppa. Huoltoasema voitti, saipahan tankattuakin samalla. Sieltä löytyi kaikkea muuta varsin helposti yhteishintaan 14 000 ISK, mutta meikäläisittäin normaalivahvuisten oluiden osto vaati neuvottelua myyntihenkisen nuoren miehen kanssa, ilmeisesti avaamattomien olutpullojen myynti ulos ei ollut pilsneriä lukuun ottamatta kovin suotavaa (pullot toimitettiinkin meille suljetussa pahvilaatikossa).

Kolme olutpulloa mieheen ja mahdollisia laivalta jääneitä eväitä päälle, siinä juhannuseväidemme juoksevin osa tänä vuonna. Ruoka valmistettiin yläkerran yhteiskeittiössä jossa oli tarvittavia välineitä ja sopivasti tilaa ruokailla - muun muassa mukana kulkeneet pari pientä hernekeittopurkkia jäivät sille tielle.

Hostelli rantamökkeineen täyttyi illan mittaan ääriään myöten ja vieressä olleelle leirintäalueellekin ilmestyi useita telttoja. Meitä paremmilla hoksottimilla varustettu porukka tajusi nopeammin vasemmalla talon päädyssä, vuonon puolella olleen katetun allassysteemin käyttötarkoituksen, niinpä he viettivät reilusti aikaansa pikkuruisessa, geotermisesti lämmitetyssä uima-altaassa. Vain nopeat elävät. Parin sadan metrin päässä, ylempänä tulotien varrella purossa oli läjä metalliputkia mitä ilmeisimmin keräämässä maan alta tulevaa kuumentunutta vettä useiden lähirakennusten käyttöön.

Ympäristö oli erittäin paljasta joskin paikoitellen aika vihreää etenkin siellä, missä ei ollut suurta lammaslaumaa laiduntamassa.

Alkuun

20.6. Reykir - Reykjavik

Aamu koitti kerrankin peilikirkkaana ja tyynenä.

Ajomme jatkui kohti Baulaa, jota lähestyttäessä vasemmalle puolellemme ilmestyi pitkänomainen valkoinen kohde, Langjökull-jäätikkö (kooltaan 953 neliökilometriä). Se oli ensimmäinen näkemämme lajissaan, aavistus siitä mitä vielä olisi tulossa.

Jossain vaiheessa pysähdyttiin paikalliselle bensa-asemalle, jonka baarin ilmaisten kahvien syyksi selvisi moottoripyöräilyä harrastava omistaja. Borgarnesissa poikettiin mutka sen keskustan kautta, ennen kuin matka jatkui Borgarfjördurin vasenta reunaa kohti Reykjavikia. Muutama tippa vettä saatiin jo näillä main, ei kuitenkaan sen enempää.

Eteen ilmestyi pian ensimmäisiä maksullisen, Hvalfjördurin alittavan tunnelin opasteita, jolloin pidimme pikaisen tuumaustauon: kello oli vielä niin vähän ettei suoraan hostellille ajo tuntunut kovin hyvältä ajatukselta, pienellä kierrolla saataisiin yksi vierailukohde siirrettyä tälle päivälle eli mahdollista seuraavan päivän ajoa lyhemmäksi. Niinpä reitti käännettiin vasemmalle, teille # 47 - 48 - 36, joita pitkin pääsisimme Pingvellirin Kansallispuistoon seuraamaan mannerlaattojen erkanemista toisistaan.

Hvalfjördurin pohjoisrannalla tuli vastaan yhtäällä entisiä valanpyyntiasemia suurine laitureineen, käsittelylaitoksineen ja henkilöstön majoitustiloineen, toisaalla helposti ajettavaa ja kovapintaista hiekkatietä, ennen kuin kansallispuiston maasto avautui eteemme.

Tien # 47 pohjukassa, kuvaussuunta tulosuuntaan. Tästä pari sataa metriä ajosuunnassa eteenpäin ja kaarteen alusta vasemmalle eroaa tie, joka vie Islannin korkeimman putouksen (198 m) luo Glymuriin.

Ensi kerralla pitää ottaa tarpeeksi suuri kolmijalka mukaan, jotta näistä saisi otettua mittasuhteiltaan tasaisempia kuvia.

Alkuun

Kuvassa näkyy parkkipaikan vieressä oleva esittelyrakennus vessoineen, kuvaussuuntana suurinpiirtein länsi. (GE).

Näkymä edellisestä kuvasta vajaat 90 astetta oikealle, pohjoiseen:

Kun mannerlaatat eroavat alueella maksimissaan pari senttiä vuodessa, niin aivan tuore juttu tuo kuvassa näkyvä repeämä ei ole.

Alkuun

Reykjavikista löytyi helposti HI-ketjun Reykjavik City Hostel, kuvassa vasemmalla näkyvä harmaa U-kirjaimen muotoinen rakennus.

Siitä suoraan liikenneympyrän yli oikealle vievä katu ohjaa Saebraut-rantatielle, joka on erittäin helppo kulkureitti ykköstieltä hostellille. Kuvan suunnassa kauempana on Reykjavikin keskusta lyhyehkön kävelymatkan päässä.

Kolmen päivän hinta neljän hengen huoneelle oli 36 000 ISK + lakanat (eli lakanoineen noin 12 200 ISK / C Mikan käyttäessä makuupussia), pitkästä aikaa piti näyttää respassa HI-kortin lisäksi passia. Huone oli toisessa kerroksessa korttilukon takana kaupungin puoleisella sivulla, maauimalan suunnassa. Toisella, eli sisäpihan puolella oli telttailijoille varattu alue keittiöineen, ulkogrilleineen ja muine palveluineen.

Ajovaatteet leviteltiin huoneeseen tuulettumaan, kukin kävi vuorollaan siistiytymässä ja kohta ajettiin jo bussilla Reykjavikin keskustaan. Ylemmän kuvan ottopaikalla oli punainen bussipysäkki, josta linjan # 14 bussi vei edestakaisin keskustaan, hinta < 300 ISK / C / suunta. Bussikuski ei sitten anna vaihtorahaa takaisin eli varaa sopivia kolikoita mukaasi.

Keskustassa vastaan tuli muuan pub, jonka tiskiltä sai alkupaloiksi muun muassa erästä puuroksikin haukuttua tummaa juotavaa:

Alkuun

Ja kävelykadulla muutaman sadan metrin päässä edellisestä koilliseen näytti tällaiselta (kuvattuna oikeaan eli etelään, poikkikadulle). Siistiä oli, mutta muita liikkujia ei kovin paljoa näkynyt, vaikka kyseessä oli saaren pääkaupunki ja 120 000 (noin 38 % Islantilaisista) paikallista asukasta olisi luullut näkyvän katukuvassa hieman paremmin. Rakennuskanta oli aika matalaa eikä kaupungin silhuetissa näyttänyt olevan ainakaan kovin monta pilvenpiirtäjäksi laskettavaa tornitaloa.

Kävelykadulla asiakkaita täynnä olleessa pizzeriassa meille annettiin tunti aikaa hoitaa asiamme loppuun, ennen pöydän seuraavaksi varanneiden asiakkaiden saapumista. Muussa tapauksessa olisimme joutuneet odottamaan ainakin tunnin seuraavaa vapautuvaa pöytää. Porukkasapuska maksoi 18 000 ISK, pizzojen ja jälkiruokien lisäksi paikallinen kala-annos, Catch of a day oli kuulema myös erinomaista.

Ruokailun päälle käveltiin kuvassa vasemmalle suuntautuvaa Laugavegurin puoliskoa niin kauan, että vastaan tuli linja-autoasema. Bussin mentyä vast'ikään ja seuraavan tullessa vasta vajaan tunnin päästä, otettiin lähin taksi joka olikin pari kymppiä halvempi kulkuneuvo jäljelle jääneellä paluureitillä.

Ensimmäinen koneellinen pääsi pesuun ja kuivaukseen, hinta 350 ISK per kone (hae rahakkeet respasta). Ammoisilta ajoilta tuttu kinofilmipurkki toimi respasta ostetun pyykinpesuaineen uudelleen kierrätettävänä pakkauksena, veden ollessa edelleen erittäin pehmeää mutta tuoksuvaa.

Alkuun

21.6. Strokkur ja Gullfoss

Hostellin aamupala oli asiallinen ja kuitattiin respasta ostetulla aamiaiskupongilla. Tarjolla oli muutakin kuin Continental Breakfast -aamiaisen paahtoleivät ja murot.

Sään laadun selvittyä päätettiin että tänään ajetaan Strokkur-geysirille ja Gullfoss-putouksille, huomisen voi pyhittää sadepäivän vaihtoehdolle eli bussimatkalle Blue Lagooniin. Ei muuta kuin pyörien eturenkaat kohti rantatietä ja siitä edelleen ykkösen itään vievää haaraa ajaen eteenpäin, kunnes hieman ennen Sellfossia käännyttiin tien 35 kohdalta vasemmalle karttakoilliseen.

Sikäläinen tyyli rakentaa kesämökkejä tai vastaavia loma-asunnoilta näyttäviä rakennuksia usein puomeilla suljetuille alueille, kooltaan varmaan satoja hehtaareita ja kaukana merestä näytti alkuun merkilliseltä. Siellä oli istutettua puustoa, pieniä teitä, kenties kunnallistekniikkaakin ja usein varsin lyhyt välimatka lähinaapureihin. Olisiko niin että jatkuva tuuli rannikolla vaatii vastapainokseen hieman tyynemmän pakopaikan viikonlopuiksi tai ainakin hieman pidemmiksi loma-ajoiksi?

Tutustuimme pikaisesti myös oikealta vastaan tulleeseen nähtävyyteen nimeltään "Kerid", ikä 6 500 vuotta, joka parin muun vastaavan, nimeltään "Kerhóll" ja "Seydishólar" ovat helposti havaittavia kraatereita tien # 35 molemmin puolin. Ne sijaitsevat Islannin läntisellä vulkaanisella alueella, joka jatkuu meren rannalta pohjoiseen Langjökull-jäätikölle päin. Kymmenkunnan muun kraaterin kanssa ne ovat aikoinaan yhdessä peittäneet useita kymmeniä neliökilometrejä laavalla (laavamassan tilavuus oli kyltin mukaan noin 1,2 kuutiokilometriä, sikäli kun oikein muistan).

Jossain vaiheessa päivää oli suorastaan porottavan kuumaa, mutta eipä auttanut valittaa.

Ensimmäinen pääkohde eli noin kahdentoista minuutin välein purkautuva geysir nimeltään "Strokkur" saavutettiin hyvän kelin vallitessa, niinpä siitä oletettiin saatavan hyviä valokuviakin. Muuten hyvä, mutta syvältä maan sisältä pinnalle purkautuvan ylikuuman höyrysuihkun nousunopeus oli sitä luokkaa, että pokkarilla kuvattaessa laukaisuennakon piti olla enemmän kuin kohdallaan pyrittäessä saamaan kuvaan vielä sopivaa vesipatsasta talteen muistikortille. Melkoisen monta muutakin kameran käyttäjää oli paikalla, Google Earthistakin löytyy varmasti lisää katsottavaa (GE).

Tuulen suunta kannattaa huomioida kuvauspaikkaa valittaessa, samoin matalampi kävelyreitti alajuoksulta kiehuvan kuuman valumaveden seasta.

Pyörät odottivat lähistöllä olleiden ravintola- ja matkamuistomyymälöiden välissä sijaitsevalla parkkipaikalla. Se oli täynnä erilaisia ajoneuvoja, mukana olivat myös aiemmilta saarilta ja laivasta tuttu slovenialaismotoristiporukka.

Sivummalta kuului parin maassa olleen hekon roottoreiden läpsytystä eikä mennyt pitkään, ennen kuin kaksi Jet Rangerin kokoluokkaa olevaa, kiiltävän mustaa helikopteria nousi hitaasti ilmaan. Käy se maisemiin tutustuminen sään suosiessa epäilemättä noinkin, varmaan meitä tiestöön sidottuja matkailijoita paremminkin. Fär-saarilla helikopterin käyttö saarelta toiselle hyppimiseen olisi ollut varsin siedettävän hintaista, Islannissa en selvitellyt niiden hintatasoa sen enempää.

Alkuun

Päivän kakkoskohde oli samaa tietä eteen päin ajettaessa kohta vastaan tullut Gulfoss-vesiputous (GE), monesta Islannin mainoksesta tuttu käyntikohde. Se saa vetensä kartan mukaan pohjoisesta, ainakin Langjökull-jäätikön viereiseltä Hvítárvatn-järveltä, Höfsjökull-jäätiköltä ja muualta niiden lähialueilta.

Putouksille pääsi ajamaan joko oikean kautta suoraan alemmalle parkkipaikalle, tai samasta risteyksestä vasemmalle ylös, josta löytyi muun muassa ylempi parkkipaikka, matkamuistomyymälä ja putoukselle vievä kävelytaso. Kävelytaso ei ollut puhdasta puuta vaan näytti jotain muovipitoiselta puukomposiitilta.

Parkkipaikalla tavattiin myös yksi juttelemaan tullut suomalaispariskunta, joka tukeutui linja-autokuljetuksiin (kiertoajeluja eri kohteisiin).

Tältä näyttää alemmassa kuvassa näkyvä alempi parkkipaikka, jolta lähtevä polku vie vasemmalle vesiputouksen yläpäähän saakka. Parkkipaikkojen välissä on ne toisiinsa yhdistävät portaat, joten on sama kummalle niistä ajoneuvonsa pysäköi.

Kaikin puolin hieno paikka vesiputouksineen muuten tasaisessa maastossa, ei siinä mitään. Onneksi sitäkään ei oltu kahlittu esimerkiksi vesivoimalakäyttöön, vaan jätetty virtaamaan turistien iloksi.

Paluumatkalla tultiin vaihtelun vuoksi pätkä oikotietä # 365, pääosin pölisevää hiekkaa jatkuen aina Pingvellirin itäpuolelle, josta edelleen tietä # 36 etelään aina Selfossiin sekä ykköstielle saakka.

Alkuun

Ajokelin vielä suosiessa erosin porukasta Hveragerdissa tehdyn tankkauksen ja päivän keiton syönnin jälkeen, jatkaen samoilla ajolämpimillä vielä Keflavikin lentokentän luoteispuoleiseen maastoon. Siellä saattoi tutustua erään jo kauan sitten historiaan siirtyneen tropo-viestiaseman sijaintipaikkaan (NARS [L] Site: "Dye-5/41"). Siitä hiekkatien # 404 päästä oli muutaman sadan metrin matka nykyään myös purettun "Rockvillen" sijaintipaikalle [L].

Eipä niissä kummassakaan ollut enää mitään muuta katsottavaa kuin jotain yksittäisiä mastojen tai rakennusten pohjia sekä maahan jäänyttä pikkurojua, mutta tulipahan käytyä. Amerikkalaisia oli saarella brittien (1940) jälkeen vuosina 1941 - 1946 sekä 1951 - 2006.

Hiekkatien 404 jatkeella tein sitten sen mitä 28 vuotta olen odottanut eli käänsin pyöräni kyljelleen täysin omin toimenpitein. Onneksi vain paikaltaan, tukipisteen luiskahdettua vasemman jalan alta kesken "eteen-taakse" -heijauksen kapealla hiekkatiellä. Sivulaukku suojasi ettei jalka jäänyt alimmaiseksi ja poskiraudan sekä ohjaustangon pään kanssa koko pyörän sivun siten, ettei siihen tullut mitään maali-, pelti- tai muita alla erittelemättömiä vikoja. Ajopukukin pelkästään pölyyntyi, kyseessä oli siis harmiton kumpsahdus.

Pyörä nousi ylimääräisten laukkujen, kypärän, ajotakin ja ajohanskojen (vikatikki) riisumisen jälkeen suorastaan helposti takaisin normaaliasentoonsa kumipuoli alaspäin, sen verran otti pannuun maassa olevat kahvan ja vilkun sirpaleet.

Lopputulos: vasen etuvilkku hajosi uloimmilta osiltaan peukalonpään kokoisiksi paloiksi polttimon lasikupua myöten, onneksi polttimon pohjakiinnike jäi ehjäksi eivätkä siihen menevät sähköjohdot katkenneet kokonaan. Kytkinvipu katkesi juuri siitä kohdasta mistä oli suunniteltukin, estäen koko kytkinkahvan hajoamisen. Peiliin, ohjaustangon pään tärinäntappopainon suojukseen sekä sivulaukkuun ilmestyi kuhunkin pieniä naarmuja.

Kytkinvipu oli pakko teipata kasaan sillä sen erittäin terävä murtumapinta leikkasi vasemman käden auki jo pyörän noston aikana, mutta etuvilkulle riitti polttimon vaihdon, testauksen ja vulkanoituvalla sekä Nitto 228:a tehdyn teippauksen jälkeen seuraavana päivänä hoidettu polttimon värin vaihto. Kirkkaan ja keltaisen polttimon kiinnitysnastat tosin eivät ole keskenään samoissa kohdissa, joten keltaisen vilkkupolttimon vaihto kirkkaan tilalle vaati hienoista pihtien käyttöä eikä se välttämättä tule irtoamaan ehjänä enää purkuvaiheessa.

Poltinta kiinni teippaillessa ja pari valokuvaa ottaessa kului sen verran aikaa, että valtaosa moottori- ja iskunvaimenninöljyistä lienee ehtinyt valua takaisin normaalipaikoilleen. Niin ollen kaasuttimista sylintereihin mahdollisesti valunut bensa oli enää ainoa avoin kysymys, mitä piti lähestyä varovaisella moottorin pyöräytyksellä. Mikään ei ollut jumissa joten sopi antaa vähän enemmän pyörimisaikaa starttimoottorille, hetken päästä moottori yskähtikin käyntiin ja alkoi kuulostamaan pian normaalilta itseltään. Bensa haisi hetken aika vahvasti kaasuttimien ylivuotoputkien tyhjennettyä itsensä maahan, osan valuneesta bensasta jäätyä myös ilmanpuhdistajan kotelon tyhjennysletkuun myöhempää poistoa odottamaan.

Näissä halvemmissa pyörissä on aina paranneltavaa, niinpä tuossakin oli kolmisen viikkoa alkuperäistä aerodynaamisempi, tosin EU-leimaamaton etuvilkku (uusi maksoi 57 €) ja ylimääräinen joustonivel kytkinvivussa (40 €). Kuten muuan mp-kuski totesi kannustavasti Tukholman satamassa: "Sen vivun voisi varmaan vaihtaa toiselle puolelle, jolloin saisit Bandiitiin "ABS:t" kun etujarru ei enää mene lukkoon" Perhanan humoristi ;-)

Paluumatkalla kiersin vielä Keflavikin kansainvälisen lentokentän alapuolella portit auki olevan Jenkkien entisen tukikohdan kautta, jonka rakennukset olivat nykyään mitä ilmeisimmin kunnan tai vastaavan tahon hallinnassa, osassa majoitusrakennuksista näytti olevan jo asukkaitakin paikalla. Onneksi tuota aluetta (GE) ei oltu lähdön yhteydessä pistetty sileäksi, sen verran paljon ainakin päälle päin hyväkuntoisen näköistä rivi- ja pienkerrostalotyyppistä majoituskapasiteettia näytti olevan tarjolla.

Illalla poikettiin hostellin yläpuolella olevassa lähiravintolassa, laskun loppusumma näkyy alapuolelta erittelyineen. Vaikka olimme noin kolmekymmentä minuuttia sulkemisajan jälkeen vielä jälkiruuan kimpussa, niin kukaan ei ainakaan suusanallisesti hätistellyt kesken kaiken pihalle - kehon kielellä jo hieman. Toisaalta ruokaa odoteltiin aika hartaasti, joten tilanne taisi olla lähinnä tasapeli.

Alla näkyvässä kuitissa Thule on Lager-olutta, V2-etumerkinnällä löytyy annos lammasta, pari Wieninleikettä ja kala-ateria, loput V1:t ovat jälkiruokaa. Veroprosentit eri ainesosille näkyvät kuitin alareunasta..

Kuitin mukaan meille näköjään myytiin aika olemattoman kokoisia olut-annoksia, mutta kukapa näistä lyhenteistä (l tai cl) aina selvän ottaa. Itsekin huomasin tuon vasta kuittia skannatessani.

Alkuun

22.6. "Blue Lagoon"

Aamulla poikkesin paikallisella huoltoasemalla vaihtamassa valkoisen vilkkupolttimen keltaiseen ja tankkaamassa bensatankin täyteen. Sen jälkeen noustiin hostellin edestä pikkubussiin, joka kuljetti porukkamme Reykjavikin alapuolella odottelevalle isommalle ajoneuvolle muiden vastaavien keräyskuljetusten tapaan.

Suuri bussi oli niitä valokuvista tuttuja, korkealla maavaralla ja suurilla renkailla varustettuja linja-autoja. Olipas sen kyyti huojuvaa mutta toisaalta tuollaisella varustuksella joku puolimetrinen lumikinos tiellä talvisaikaan on tuskin edes huomion arvoinen hidaste. Hetken ajon päästä olimme jo Blue Lagoonin länsipuolen parkkipaikalla (GE).

Koko käynti maksoi hostellin respasta ostettuna 5 000 ISK / C sisältäen kaiken lippumateriaalin kuljetuksiin ja sisäänpääsyyn liittyen, muttei esimerkiksi uusia uimahousuja (5 600 ISK / 31,30 €), pyyhkeitä eikä altaan viereisellä tiskillä mahdollisesti nautittuja juomia (Viking Lager 0,5 litraa: 850 ISK), pikkupurtavaa tai muuta tarjoilua.

Blue Lagoonin tiskiltä lippua vastaan saadulla sinisellä muovirannekkeella pääsi liikkumaan ulkoporttien läpi, sai lukkoon ja auki sille rannekkeelle omatoimisesti lukitun vaatekaapin pukuhuoneessa sekä alabaari- tai ulkotiskiltä maksimissaan kolme olutta tai muuta juoma-annosta yhden päivän aikana. Alkoholia sisältävät juomat laskutettiin jälkikäteen poistuttaessa, käteinen tai kortti kelpasivat vain muiden tuotteiden ostoon ("Tänne tullaan nauttimaan vedestä ja olemisesta, ei oluesta eikä viinistä", sanoi baarin myyjätär).

Mikäs siinä, tosin alueelle tuovan polun varrella aiemmin vastaan tulleet nuorukaiset olivat jo niin pätkässä, ettei tuo systeemi ollut aukoton tai heillä oli ollut mukana omia eväitä ties mihin appelsiini- tai muuhun hedelmäsatsiin piilotettuna. Tai heille luultavasti näytettiin ulko-ovea jo sisääntulovaiheessa..

Alueella näytti tällaiselta: keskelle laavakenttää oli raivattu kulkuväylä parkkipaikalta päärakennuksen ulko-ovelle, sinistä vettä näkyi rakennuksen pääoven vasemmalla puolella lämpövoimalan suunnalla. Niiden lisäksi vesialtaan länsisivulta löytyi erilaisia saunoja ja hierovia putouksia sekä suihkuja. Altaan vesi oli mukavan kuumaa ja altaasta löytyi tarvittaessa vielä kuumempiakin kohtia kallio- tai hiekkapohjan eri kohdista. Sukeltaminen ja allasveden juominen oli kiellettyä, uintiakaan ei suositeltu ajoittaisen huonon näkyvyyden vallitessa.

Vesi oli mielenkiintoista sikäli, että se sotki aurinkolasit sekunnissa ja kirveli kaikissa avohaavoissa, ollen toki mainoksen mukaan samalla kaikkein terveellisintä vettä lähialueilla. Aurinkolasit sai puhtaaksi vain makealla vedellä, suolaa siinä ainakin oli seassa. Altaan vesi vaihtui kuulema niin usein, ettei sen puhtautta tarvinnut erikseen miettiä.

Kuvassa äärimmäisenä vasemmalla on pieni baari ja sen pöytiä, keskemmällä molemmissa kerroksissa pesu- ja pukuhuonetilat, oikealla vesiallas ja takana pään yläpuolella rentoutumistilat. Kuvaajan selän takana reilun kymmenen metrin päässä on sisätilojen perusteella ristinmuotoisen rakennuksen poikittainen päähaara sisään- ja uloskäynteineen, uimalan maksupisteineen, ravintoloineen ja kauppoineen.

Mineraalipitoinen vesi imi kehosta niin paljon vettä suoraan ihon läpi, että baarin puolella olevat ilmaiset, kuvassa näkyvät juomavesiastiat tyhjenivät nopeasti altaista nousseiden henkilöiden poikettua säännönmukaisesti niiden kautta. Vesi olikin paras apu nestehukan tasaamiseen.

Allasbaarin syötävät olivat normaalia kolmioleipä- ja täytetty patonki -sarjaa, mutta hieman raskaampaakin olisi varmaan saanut tilaamalla, ellei muualta niin allasalueen ulkopuolisesta ravintolasta.

Alkuun

Tuntia pidempään ei altaassa jaksanut olla mutta baarin päällä toisessa kerroksessa sijainneeseen rentoutumishuoneeseenkaan ei uskaltanut mennä kuin hetkeksi - sinne olisi aivan varmasti nukahtanut vaakatasoon kippaaviin löhöilytuoleihin kunnolla istahdettuaan. Jotain taikaa siinä vedessä tai sen aiheuttamassa nestehukassa oli, keho rentoutui kyllä. Yhden nautitun oluen vaikutusta se ei ollut.

Paluukyytejä lähti reilun tunnin välein viereiseltä parkkipaikalta, oikeastaan ainoa mitä piti seurata oli oikean kuljetusfirman valinta sillä tarjolla oli ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Pyyhettäänkin olisi voinut seurata vähän paremmin, mutta niitä on toisaalta hyvä uusia välillä.

Kävelimme hostellilta kaupunkiin päin eli Borgartún-kadulla sijaitsevaan VinBud-liikkeeseen. Olipa se mielenkiintoinen liike: lattiapinta-alaa noin 200 - 300 neliömetriä, sisällä yli kaksikymmentä videovalvontakameraa tasaisesti seinille ja kattoon ripoteltuina sekä koko ajan yksi vanhempi viinanmyyntihenkilötär seuraamassa sivusta ettemme vaan pistäisi mitään taskuihimme - oikein kunnon vanhan ajan monopoliliikehän se.

Oluita oli tarjolla varsin kattavasti eri merkkejä ja laatuja, samoin viinejä ja väkevämpiäkin. Suurin ero kotimaiseen oli verotusteknillisempi hinnoittelu, joissa prosenttimäärän kasvu nosti tuotteen hintaa ylöspäin (esimerkiksi oluttölkit 0,5 litraa: Egils Premium DS (325 ISK), Viking DS (326 ISK), Egils Maltbjór DS (339 ISK), Viking Sterkur DS (399 ISK) ja vertailun vuoksi Gordons Gin FL puolen litran muovipullossa (3183 ISK)).

Mieleen jäi jostain juttu että tiukalla alkoholipolitiikalla pyrittiin estämään muun muassa oluen julkista nauttimista katukuvassa, muista haitoista puhumattakaan. Hieno juttu toimiessaan, miten lie todellinen haittoja pienentävä vaikutus jossain syrjäkylillä.

Kaupungilla syötiin kävelykadun eräässä toisessa ravintolassa mikä varmaan oli jonkinasteinen moka: jos ravintolassa ei ole ainuttakaan muuta asiakasta, varsinkaan paikallisia, niin siihen voi hyvinkin olla joku hyvä syy. Tässä tapauksessa se luultavasti oli ruokalistan valikoiman kapeus. Mutta sieltä lopulta eteeni kannettu kissakala-annos oli parasta pitkään aikaan ja olin ainakin itse tyytyväinen tilaukseni loppuhintaankin (5 490 ISK, sisältäen hieman olutta, lisukkeita ja jälkiruokaa). Järkevästi ajatellen saarilla olisi kannattanut panostaa enemmän erilaisiin tuoreisiin kalaruokiin, hyvää pizzaahan saa vaikka Italiasta jollain seuraavalla reissulla.

Koska kyseessä oli selkeä välipäivä, niin illemmalle jäi hyvää aikaa istuskella hostellin alakerran yhteistiloissa lueskelemassa ja lähettelemässä kännykällä sähköpostia eri suuntiin hostellin ilmaisen WLAN-liittymän kautta, sekä kirjoittelemassa vielä paria viimeistä postikorttia lähetysvalmiiksi. Moni huoneessa ollut istui läppärin, kameran ja headsetin kanssa samassa langattomassa WLAN-verkossa ja vaihtoi kuulumisia eri suuntiin maapallolla - niin se maailma muuttuu kun välimatkat kutistuvat tekniikan kehittyessä.

Pyörät olivat täälläkin ohjauslukoissaan mutta eivät esimerkiksi ketjuilla toisiinsa kiinnitettyinä. FJR:ssa taisi olla usein myös jarrulevylukko paikoillaan etujarrulevyssä, itse en viitsinyt kiinnittää edes toisioketjulukkoa paikoilleen. Islannissa ei matkaoppaiden mukaan tarvinnut pelätä moottoriajoneuvonsa varastamista, siitä moinen huolettomuus.

Alkuun

23.6. Reykjavik - Hvoll

Reissun toinen sadepäivä osui sopivasti pidemmäksi ajopäiväksi. Avainkorttien luovutuksen jälkeen matka jatkui ykköstietä pitkin itään, kohti "Hvoll"-nimistä HI-hostellia Vatnajökullin jäätikön eteläpuolella. Vettä satoi sen verran paljon, että valokuvia ei pahemmin otettu ennen kylää nimeltä Vik.

Mennessä pysähdyttiin hetkeksi Sellfossin erään autoliikkeen pihalle, jossa oli myynnissä erittäin laaja kirjo saarella havaittuja autoja. Alkuun vaikutti siltä että hintataso olisi ollut suorastaan hävyttömän kallis, mutta hetken laskemisen jälkeen pilkku löysi oikean paikkansa. Jenkit ovat varmaan toimittaneet muutaman laivalastillisen uusia ylijäämäautojaan tänne, sillä 4x4-pickupit ja -maastoautot olivat useimmiten niitä todella järeitä malleja, joita esimerkiksi Suomessa ei juurikaan vastaan eksy. Edes Itä-Suomessa.

Isompi "kauppakassi" Reykjavikista. Huomaa kaksi venttiiliä vanteessa. Renkaan kyljen tekstistä oli hieman vaikeata saada selvää.

Tämä Berunesissa kuvattu maasturi ei sekään ole vielä suurimmasta päästä, vaikka maavaraa riittää jo tuossakin. Usein safareilla ja muussa jäätikköajossa enemmän käytetyissä autoissa oli ainakin vararengas, vinssi, useita työ- ja lisävaloja, antenneja sekä kaikenlaisia muita lisävarusteita sinne tänne auton ulkopuolelle ripoteltuina.

Jossain Seljankalandsfossin länsipuolella silmäkulmaan tarttui usvan keskellä välkkyvä monivärinen hälymajakka suuren maasturin katolta. Renkaista päätellen se tarkoitettu liikkumaan etenkin syvällä asfalttiteiden ulkopuolella, keskemmällä saarta ja jäätiköillä (jonne oli kiellettyä mennä pienemmillä kuin nelivetoajoneuvoilla).

Maavaraakin oli sen verran ettei kuskin tarvinnut ainakaan laskeutua alaspäin, riitti kun istuutui autoon seisaaltaan. Joku pysäytetty autoilija taisi juuri saada muiston kiirehtimisestään.

Vasemmalle sateen sekaan jäivät pieni, Seljankalandsfossin yläpuolella oleva Eyjafjallajökull- sekä Skogafossin yläpuolella oleva, edellistä suurempi Mýrdalsjökull-jäätikkö (596 neliökilometriä). Keskemmällä saarta olleesta, Islannin pisimpään eli Pjórsá-jokeen (230 km) laskevasta Hofsjökull-jäätiköstä (925 neliökilometriä) tai monista muista pienemmistä vastaavista emme nähneet vilaustakaan. Myöskään noin kymmenen vuoden välein purkautuva, Islannin aktiivisin tulivuori Hekla ei antanut havaittavia merkkejä olemassaolostaan. Heklaa kutsuttiin paikallisten toimesta aikoinaan nimellä Portti Helvettiin.

Suurinpiirterin alla näkyvien putousten kohdalla ykköstien oikealla puolella eli merellä sijaitsee Vestmannaeyjarin saari, jossa tammikuussa 1973 alkanut tulivuorenpurkaus peitti puoliksi siellä olleen kaupungin ja aiheutti muutaman tuhannen asukkaan hetkellisen evakuoinnin. Siitä vähän kauemmaksi sijaitsee muilta kuin tutkijoilta suljettu tulivuorisaari Surtsey, joka nousi merenpinnan yläpuolelle 14.11.1963.

Seljankalandsfoss-putouksen (GE) saattoi kiertää putoavan veden takaa mutta varovainen kannatti kuulema olla, polku oli Mikan mukaan liukas eikä siinä ollut minkäänlaisia suojakaiteita.

Alkuun

Tätä rannikkoaluetta kehuttiin yhdessä islantilaisessa kartassa spektaakkelimaiseksi, jonka kruununjalokivi on alla näkyvä Skogafoss-vesiputous (GE).

Valokuva on otettu parkkipaikalta. Vettä on putouksessa reilusti enemmän kuin edellisellä, tätä putousta ei voi kiertää takakautta. Hetken seisoskelu putouksen alapäässä oikealla näkyvien kauimmaisten henkilöiden kohdalla (kallionkulman takana) vaikutti samoin kuin suihkussa ajopuku päällä käynti. Hyvin pöllysi ja virkisti vaikkei muuten vielä kastellutkaan (kamera oli sillä hetkellä ajotakin alla suojassa).

Tuossa putouksen yläreunan tason ulokkeella punatakkisen henkilön kohdalla oli kuulema hyvä, mutta mitenkään kaiteilla suojaamaton katselupaikka. Alempana olleen kyltin mukaan putouksen takana saattaisi olla haudattuna joku Viikinkien aarre, joka tosin jäi tällä kertaa todentamatta..

Alkuun

Vikissä käytiin bensatankilla, jossa mieleen jäi ympäristön lisäksi automaattiasemaa kierrellyt vähän vanhempi mies, joka katseli läheltä tarkkaan mitä teemme mutta ei puhunut mitään. Mikäs siinä, herra on hyvä vaan jos haluaa vaikka katsoa kuinka tankkaus tehdään magneettikiinnitteisellä tankkilaukulla varustetulle moottoripyörälle - kunhan pysyy kauempana luottokortin pin-koodin syötön ajan.

Seuraavana tankkausvuorossa olivat pyörien matkustajat, päivän keitto oli siinä kohtaa paikallaan uppopaistettujen verrokkiannosten sijaan, eikä hinta häikäissyt. Palatessamme takaisin pyörille oli sama mies jälleen paikalla, tällä kertaa hän heitti muutaman sanan suomeksi ennen kuin jatkoimme keskustelua ruotsin sijaan englanniksi. Mies oli saapunut Islantiin kuusivuotiaana ja asunut siellä sen jälkeen yli viisikymmentä vuotta.

Eikä tuo todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun päästiin heitettämään juttua paikalle tulleiden henkilöiden kanssa, mikä on yksi mp:lla liikkumisen positiivisia puolia.

Maisemaa Vikin jälkeen kulkusuuntaan nähden tien vasemmalle puolelle:

Mýrdalssanduriin päin mentäessä ykköstien (GE) molemmilla puolilla kasvoi ties kuinka monta kymmentä hehtaaria pääasiassa sinistä lupiinia, joiden tuoksun saattoi kerrankin haistaa sitä erikseen yrittämättä. Hyvää maiseman vaihteluakin ne olivat, vaikka samaa kasvustoa oltiinkin havaittu monessa paikassa jo aiemmin.

Alkuun

Tien varrella edellisistä jonkin verran koilliseen päin näkyi tien vasemmalla puolella alue (GE), jossa oli paljon irtokivistä kasattuja pylväitä ja torneja. Kuvan teksti on napattu läheisestä kyltistä.

Sama paikka, korkeimmalta huipulta em. kyltille ja tulosuuntaan otettu kuva:

Alkuun

Hvoll-hostellia lähestyttäessä pyöri takaraivossa mieleen jäänyt maininta että lähimpään ruokakauppaan olisi tältä hostellilta matkaa 25 kilometriä. Helposti lausuttavan kylän eli Kirkjubaejarklausturin (GE) jälkeen pidettiin pikainen tuumaustauko käydäänkö samantien kaupassa vai ajetaanko vielä sateessa eteen päin (laukut olivat kaikilla täysiä); kakkosvaihtoehto voitti mutta aiheutti yhden ylimääräisen viidenkymmenen kilometrin pituisen ruoanhakukeikan (iltaruoka ja aamupala 5 300 ISK) noin tunnin päästä hostellihuoneen (4 hh # 102, 9 250 ISK + lakanat yhteensä 11 650 ISK eli 67,30 €) vastaanotosta.

Hostellin vastaanotto sijaitsi maatilan päärakennuksessa, erillään vieraille tarkoitetuista kahdesta muusta talosta (GE). Reykjavikista edellisen respan tekemä varaus oli takeena siitä että tilaa vielä löytyi, seuraavaan aamuun mennessä parkkipaikka oli niin täynnä ettei ennakkovaraamatta sieltä olisi ehkä saatu niinkään suurta 4 h huonetta, jos mitään. Majoituimme pikkumökin puolella, jossa oli oma keittiö ja muut tilat sinne majoittuneiden käytössä, kuva alla.

Hostellin paikka oli sikäli mielenkiintoinen että pohjoisessa (Lómagnúpurin takana) näkyi ensimmäisiä viitteitä Vatnajökullin jäätiköstä.

Töissä oleva työkonekin nähtiin pitkästä aikaa, alavalla hiekalla aivan vesirajassa Caterpillarin (#6) kuski muotoili lähimmän vesireitin reunoja uuteen uskoon, ikäänkuin linnuille vesialtaita tehdäkseen. Alue oli karttaan vihreällä merkityllä Skeidarársandurin alueella F206-tien pohjois- ja Lómagnúpurin eteläpuolella.

Hostellin pihalla laidunsi kahdella poikasella vahvistettu ankkaperhe, jonka käytöksestä päätellen aika moni aiempi vieraskin oli tarjonnut niille syötävää - poikaset tulivat ensin kerjäämään ja vanhemmat perästä, jos tarjotun sapuskan laatu eli määrä oli riittävä.

Alkuun

24.6. Hvoll - Berunes

Aamu koitti tällä kertaa lähes aurinkoisena, lämpötila oli päivän mittaan 11 - 17 astetta. Erinomainen juttu saaren suurimman jäätikön ohituksen vuoksi ja eilisen sadepäivän vastineeksi.

Illan mittaan parkkipaikalle saapuneiden autojen yhdenmukaisuudesta päätellen autovuokraamoille riitti vielä asiakkaita. Pyörämme olivat siksi noin älyttömän näköisesti poikittain parkkeerattuja, että ne pysyisivät pehmeässä sorassa paremmin pystyssä sivuseisontatukien alle laitettujen litteiden kivien ja muiden avulla.

Avain jätettiin oveen huoneen siistimisen jälkeen, pikainen lämmityskäyttö sivummalla, pätkä hiekkatietä alkuun ennen kuin ykköstie tuli vastaan ja keulat päästiin kääntämään kunnolla kohti pohjoista.

Alkuun

Maisema oli tasaista jäätikköjen sulamisvesien useilla vierekkäisillä valumisreiteillä Skeidarársandurissa, josta kuva on otettu länteen kohti Lómagnúpuria.

Ja toinen näkymä koilliseen. Huomaa suuremman virtauksen puolelle joen penkkoihin asennetut kivikerrokset.

Alkuun

Skeidarán teräsrakenteinen silta:

Vuonna 1996 Vatnajökullin jäätikön alla tapahtuneen tulivuorenpurkauksen sekä sulamisvesien liikkeen jäljiltä hajonneen sillan osia muistomerkkinä:

Kun vettä ja jäätä sekä maa-ainesta virtaa riittävästi, niin seinämävahvuudeltaan 20 - 30 millimetriset ja korkeudeltaan noin metriset I-palkit näkyvät muuttuvan paperiksi.

Alkuun

Paikallinen asukas kertoi Kaakkois-Islannin rannikon olevan kokonaisuudessaan saaren näyttävintä aluetta.

Ei auta kiistää kun kohdalle sattui erinomainen keli ja kyseisen väittämän saattoi itsekin arvioida. Saaren korkein huippu on kartan mukaan 2 119 metrissä ja sijaitsee Oraeftajökullin ja Hvannadahlshnjúkurin välissä Vatnajökullin (8 300 neliökilometriä) eteläisimmässä nurkassa, ykköstien kiertäessä sitä kahdelta sivulta.

Vähän tuosta eteenpäin pysähdyimme bensa-asemalla, joka oli kasattu pitkistä merikonteista. Enpä ole moiseen aikaisemmin törmännytkään; ihan siistinoloinen ratkaisu sikäli kun kestää lämpimänä talvellakin jonkun kuuman lähteen tai vastaavan ansiosta.

Hetken jäätikön vieressä ajon jälkeen vastaan tuli Jökúlsárlonin jäätikköjärvi, jossa Breidamerkurjökull-jäätiköltä alas valuva jäävirta sulaa jatkaen matkaansa alas mereen. Siellä on kartan mukaan kuvattu kahta James Bond-elokuvaakin, jos sillä nyt on merkitystä jollekin. Mika kävi pesemässä kasvonsa mereen virtaavan laskujoen (GE) vedellä ja sanoi sen maistuneen suolaiselta.

Hetkeä myöhemmin veden pinnan rikkoi kahden hylkeen päät, tässä näkyy toinen niistä:

Ajaessaan kannatti pitää silmällä myös taustapeilejä, parhaita selän takana avautuvia maisemia ei myöskään kannattanut jättää väliin.

Viimeinen kuvaustauko Mýrarin ja Nesin välissä ennen Höfnin risteystä:

Alkuun

Höfnin lähellä risteyksessä alkoi huikomaan sen verran että poikkesimme neljä kilometriä sivuun ykköstieltä. Höfn oli mukavan näköinen pikkukaupunki. Keskustasta löytyneestä ravintolasta löytyi syötävää sopivaan hintaan (2 730 ISK) ja yhdestä sen sivupöydästä kuului pitkästä aikaa myös ensimmäistä kotimaista kieltä, vuokra-autolla liikkuneen porukan suunnasta.

Suurimmissa risteyksissä olleet kartat ja niihin liittyvät numeroidut paikat, jotka oli kerrottu toisessa kyltissä, näyttivät kartan osalta yleensä tällaiselta:

Ruokailun jälkeen erosin porukasta hetkeksi käydäkseni mutkan Stokksnesissa: ennen ykköstien ensimmäistä maantietunnelia sen oikealle puolelle erosi Nähtävyys-merkillä varustettu, rantaan vievä hiekkatie.

Sieltä löytyi pikimustan hiekkatien päästä (alla oleva kuva on otettu niemeltä: Höfn on vasemmalla, meri takana, pohjoinen oikealla ja sisämaa edessä) Austurfjörur-niemi, jossa oli yksi ohut rantakaistale pullollaan sinne jostain kelluneita autonrenkaita, toisella puolella aidattu tutka-asema ja samalla aluella saaren puolella NARS "Site-42":n [L] entinen sijaintipaikka. Ja siitä hieman sivummalle toisen vastaavan (aiemman) aseman antennijalustoja.

Tulosuunnassa oikealla kauempana vastarannalla, mäen juurella (GE) muun muassa valamalla joskus aikoinaan rakennettujen kaksikerroksisten talojen raunioita (kaikki muu jo hävinneenä paitsi seinät ja muut betoniosat).

Höfn on horisontissa kuvan vasemmalla reunalla.

Ilmeisesti talot tehtiin/tehdään usein siten, etteivät pienet maanjäristykset niitä aivan ensimmäiseksi romahduta.

Alkuun

Noin viisisataa metriä takaisin kuvan suuntaan ajettuna tien oikealle puolelle jäi saarella ilmeisen usein hyödynnetty raaka-ainelähde.

Ei muuta kuin soraa seulomaan, uutta tavaraa valuu rinteestä poistetun tilalle aika pitkään. Ja ottopaikan vierestä molempiin suuntiin löytyy lisää samaa tavaraa. Kaipa tuo kelpaa moneen rakennuskäyttöönkin?

Ykköstien maantietunnelin (1300 metriä, vuodelta 2005) jälkeen vastaan tuli yksikaistainen silta, joita siihen mennessä ja sen jälkeenkin tavattiin kymmeniä.

Seuraa sillalle ajaessasi miten vastaan tuleva auto käyttäytyy sillan toisella puolella, pitkän ajovalon vilkahdus näytti ilmoittavan että vastapää jää odottamaan. Jos saarelle mennessä ajatteli merkkaavansa vaikka jokaisen ylittämänsä sillan gps:n lokiin, niin sen saattoi nopeasti havaita turhan työteliääksi hommaksi.

Alkuun

Maisema jatkui sillan jälkeen samanlaisena sillä poikkeuksella, että keskeneräisistä tietöistä ja vielä pinnoittamattoman tiestön määrästä johtuen monenlaatuista hiekkatietä oli tarjolla aika usein. Pian päivä alkoi kääntymään iltaan, jolloin rantatielle vasemmalta tielle yltävien varjojen määrä ja syvyys kasvoivat hetki hetkeltä. Niinpä en enää pahemmin kuvaillut vaan keskityin ennemminkin siirtymään nopeasti mutta turvallisesti kohti Berunesissa olevaa HI-hostellia (varauksen takaraja oli kello 18:00, onneksi muu porukka oli ehtinyt perille riittävän ajoissa enkä siksi soitellut sinne varausta vahvistaakseni. Kello 18 jälkeen huoneet olisi varausehtojen mukaan voitu antaa seuraaville kysyjille).

Bensamittari alkoi laskea aika alas mutta noin 240 kilometriä edellisen tankkausen jälkeen vastaan tuli Djúpivogurin kylä. Siellä oli N1:n bensa-automaattiasema sekä kauppa (uusi pyyhe oli tarpeen), joten seuraavaa aamua ei tarvinnut aloittaa bensamittarin etsimisellä. Kylältä pois lähtiessäni huomasin lahden toisella puolella kohteena olevan hostellin, jonne oli tietä pitkin matkaa vielä noin 40 km. Vaikka ajattelin ehtiä sinne nopeasti, niin tien varrella parkissa ollut, hälyvärein maalattu auto ilmoitti olemuksellaan että turha kiire pois. Varikkolippu ei heilahtanut kun nopeuttakaan ei ollut kymppiä enempää yli rajoituksen, sama mitä monet paikalliset käyttivät.

Varasin Berunesin hostellista (GE) huoneita (ilman lakanoita ja pyyhettä 13 200 ISK, 2 x 2 hh; lakanoiden, pyyhkeen, ruokien, aamiaisen ja etenkin juomien kanssa tuplaten) joulukuussa samaan aikaan kuin Reykjavikin vastaavaan, siitä varmaan johtui että toisen 2 hh huoneemme numero oli #1.

Vaikka majoituksessakin on kyse kaupankäynnistä niin on se silti mukavaa, jos paikan omistaja tulee puristamaan kättä ja käyttää samalla etunimeä - pikkupaikoissa sekin onnistuu, toki wardenista riippuen. Isäntä esitteli paikkoja ja möi ravintolastaan iltaruokatarpeet juomineen omaehtoista valmistusta varten, hieman ylempänä sijaitseva majoitusrakennuksemme sisälsi myös keittiön ruokailutiloineen. 26 550 ISK = 149,60 € laskutuspäivän kurssin mukaan.

Heillä oli suomalaisista havaintoja jo useilta aiemmilta yöpymisvuorokausilta kuluneelta kesältä, se oli suosittu paikka seuraavan aamun Seydisfjördurin loppumatkaa varten.

Paikallisessa kirkossakin poikettiin sisällä, istumaan sopi korkeintaan 20 henkilöä tiukkaan pakattuina:

Alkuun

25.6. Berunes - Seydisfjördur

Aamu valkeni sateisena, kun kello 06 aloimme heräilemään. Toivottavasti emme aiheuttaneet liikaa ääntä isännän meitä varten normaalia aikaisemmin toimittamia aamiaistarvikkeita nauttiessamme (odottivat aamulla kuokailuhuoneen pöydällä) ja huoneita siivotessamme, talo oli täynnä muitakin.

Periaatteessa peli oli tältä erää pelattu ja tästä eteen päin kyseessä oli pelkkä kotimatka, hieman normaalia enemmän aikaa vievä mutta kuitenkin.

Laivaan lähtevän sisälaukun viimeistelyn jälkeen homma oli minunkin kohdaltani liikkeelle lähtöä vaille valmista, ei muuta kuin pintakaasulla ajaen pätkän verran alamäkeen lämmityskäyttämään moottoreita. Markun FJR:ssa oli bensatilanne sellainen, että varmuuden vuoksi kannattaisi poiketa seuraavalle mittarille, joka löytyi pohjoisen puolelta seuraavasta kylästä nimeltään Breiddalsvík. Siitä hieman takaisin päin lähti ykköstie sisämaahan, joka kartalta arvioituna joudutti liikkumista parin vuonon pohjukan ja sivun kiertämisen verran.

Ykköstie välillä Breiddalsvík - Egilsstadir tarjosi vaihtelevaa tien pintaa, yhtäällä asfalttia tai öljysoraa, toisaalla suurimmillaan 12% nousua noin viiteensataan metriin (GE) ja samanlaista laskua toisella puolella (koko sen osuuden ollessa kapeahkoa hiekkatietä muutamine serpentiineineen). Koska vettä tihuutti ei sieltä ole valokuviakaan - harmi sinänsä, harvemmin on tullut ajetuksi lähes täydellä kuormalla tuollaisilla prosenteilla pelkän hiekan päällä. Onneksi vastaan ei tullut sepeliä tai karkeata irtosoraa, silloin olisimme voineet olla hankaluuksissa. Näistä kolmesta web-kamerasta (GE) näkyy jotain, valitse haluttu kamera Google Earthin kautta.

Egilsstadirissa juotiin toiset aamukahvit. Tankkasin vielä rosvon tankin piripintaan puoli-ilmaisella 95:lla, jonka jälkeen viimeinen reilun parinkymmenen kilometrin pätkä kutsui. Olin sillä kertaa ensimmäisenä jonossamme ja pääsin ajoissa muutamasta pahimmasta hidastelijasta ohi ennen tiukimpia nousuja, minkä vuoksi sataman varsin huomaamattomasti opastetussa laivaannousujonossa sai odotella 5 - 10 minuuttia ennen muiden saapumista.

Niiden viimeisten kilometrien varaan ei pidä jättää laivaan ehtimistään, huonolla tuurilla keli voi olla todella heikko kuuteen sataan metriin (GE) noustessa ja laskeuduttaessa eikä matelevassa jonossa matka oikein etene. Liikennevalvontaakin näytti pätkällä jälleen olevan mikä osaltaan piti nopeudet kurissa.

Saga-Matkojen ohjeen mukaan Smyril Linen jonoon tulee saapua vähintään 2,5 tuntia ennen laivan ilmoitettua lähtöaikaa. Liian myöhään ei satamaan tuloa kannata jättää laivalla, joka seuraavan kerran saapuu samaan paikkaan viikon päästä. Satamassa oli ainakin ollut jonotuslista mahdollisten peruutusten tai myöhästymisten varalle, kuten minulle ilmoitettiin vuonna 2007 Bergenissä.

Laiva lähti valokuvien exif-tietojen mukaan liikkeelle noin puolitoista tuntia siitä, kuin saavuimme Check In:n luukulle, meni siis vähän tarkalle vaikka autojonoissa olikin vielä reilusti porukkaa odottamassa laivaannousukehotusta.

Laiturijonossa ei pitkään vanhennuttu ennen kuin meidät ohjattiin M/S Norrönan 4. kannen taaimmaiseen osaan, suoraan Hanstholmiin menevien pyörien joukkoon. Minulla ei ollut mitään ongelmia juuri ennen laivaan nousua tehdyssä korttien (2 kpl, Pyörä ja Kuski) luvussa ja poisotossa, mutta Mika joutui ilmeisesti hetken selittelemään miksei hänellä ollut lainkaan hytin avainkorttia (taas oli kehotettu menemään laivan Infoon setvimään avainkorttiasioita). Valvonta toimi eikä jäniksenä laivaan nousu näyttänyt kovin helpolta vaihtoehdolta ainakaan laivan takaa autokannen kautta.

Merimatka Fär-saarten kautta Tanskaan vei yhteensä 846 merimailia ja 50 tuntia.

Alkuun

Seydisfjördurin satamassa (GE) seisovan M/S Norrönan kahdeksennelta kannelta satama-alueen vasemmalle sivulle otettu kuva (lounaaseen). Tulli hoitaa hommiaan saapuvalla puolella läpivalaisulaitteensa tuella.

2009-Islanti-Seydisfjordurin-sataman-vasen-puoli-600.jpg

2009-Islanti-Seydisfjordurin-sataman-vasen-puoli-600.jpg

Seydisfjördurin satamassa seisovan M/S Norrönan seitsemännen kannen takaosasta lipan alta satama-alueen keskelle, ajoneuvojen lastausalueelle otettu kuva (länteen). Odotusalue on kuvan oikealla puolella näkyvän sillan takana. Tie sisämaahan lähtee keskeltä laakson pohjasta.

Alkuun

Seydisfjördurin satamassa seisovan M/S Norrönan kahdeksannelta kannelta satama-alueen oikealle sivulle otettu kuva (pohjoiseen). Sinertävät laikut rinteessä ovat lupiinia.

2009-Islanti-Seydisfjordurin-sataman-oikea-puoli-600.jpg

2009-Islanti-Seydisfjordurin-sataman-oikea-puoli-600.jpg

Seydisfjördurin sataman taakseen jättäneen M/S Norrönan kahdeksannelta kannelta otettu viimeinen kuva Islannin rannikolle (länteen).

"Pökkum Vidskiptin, Velkomin Aftur!" kuten luki N1:n ja jonkun muunkin liikkeen kuittien alareunassa. Mitä se sitten tarkalleen ottaen tarkoittaakaan - kolmannella kotimaisella kääntäen: "Let's pack the business, welcome back!". Ehkä.

Ajokilometrejä kertyi noin 2 000 viikon kuluessa, joihin sisältyi kolme sateista ja loput joko kelin puolesta erinomaisia tai vähintäänkin kelvollisia siirtymis- sekä lyhyemmän ajomatkan päiviä. Lauttamatka saisi tosiaan olla lyhempi, niinpä seuraavalla mahdollisella käyntikerralla allekirjoittaneen matkustaminen tapahtunee nopeammin (ja halvemmalla).

Merelle

Infon kautta samaan hyttiin kuin tullessakin eli # 5029, siitä TF-kauppaan, ulos kannelle sekä hetken päästä jotain syömäänkin.

Alkuun

26.6. Fär-saaret

Meripäivä.

Aamulla kello 06 laiva saapui Torshavnin satamaan (GE).

Satamassa paikallisten asukkaiden aamutunnelmaa nostatti erään rakennuksen edestä käynnistynyt musiikkiesitys torvisoittimineen sun muineen. Ensimmäinen kappale oli "Paljon onnea vaan.." jota seurasi muutama muukin ennen pikaista puhetta päivänsankarille.

Irman kanssa vaihdettiin sms-viestejä ja puhelu, aiheena "Eikö Fredrikshavnista todellakaan mene laivoja Göteborgiin kello 14:30 jälkeen, kuten oli kuulema sivustonsa näyttänyt aiemmin? Jos (kun) menee, niin voisitko varata meille liput noin kello 16 tai sen jälkeen lähtevään laivaan?"

Näkemiin Fär-saaret, kyllä kannatti käydä sielläkin. Ajokilometrejä kertyi saarilla noin kolmesataa reilun kahden ja puolen päivän kuluessa, joihin sisältyi puolikas päivä sateineen ja kaksi kelin puolesta erinomaista ajo- ja kiertelypäivää.

Joutopäivien harrastukset rajoittuivat laivalla parhaimmillaan tällaiseen. Sen verran hyvin tuo metodi toimikin, että molempien käsivarsien nahka uusiutui normaalia nopeammin eli heti kotiin päästyä. "Aurinkovoide on hienostelua näillä leveysasteilla"..

Alkuun

Shetlannin "Unst"-saaren (GE)läheisen majakan (Muckle Flugga) ohitus G10:n telen maksimin (5x) läpi tarkasteltuna. 2019 tuolla pääsi käymään paikan päällä.

Muutkin kuvasivat ohi lipuvia kallioita ja niillä olleita rakennelmia.

Skotlannin gsm-verkon peittoalueella sain kolme viestiä Stena Linelta, mikä oli muuten hyvä mutta ne olivat vuorokautta liian aikaisin lähtevälle vuorolle. Soitto Irmalle ja tilanne selvisi, olimme saaneet viesteistä huolimatta liput seuraavan päivän noin kello 18:00 lähtevälle nopealle vuorolle, joten jatko oli kunnossa eikä meidän tarvitsisi kiertää tietä pitkin Tanskan keskiosien kautta Etelä-Ruotsiin. Kiitos jälleen kerran Irmalle etäavusta!

Jossain vaiheessa poikettiin alakannen suomalaisessa saunassa jossa tavattiin yksi italialainen henkilö. Hän oli kuulema rakentanut suomalaisen saunan kotiinsa, ilmankos kestikin niin hyvin kiukaalle tasaisin väliajoin heitettämäämme löylyvettä. Markku opasti miestä oikeille urille eli mahdollisimman korkea löylyhuoneen lämpötila ei ehkä sittenkään ole tavoitelluin hyvän saunan ominaisuuksista, 70 - 80 astettakin voi olla sopiva mikäli saunan ilmanvaihdolle ja kylpijöille itselleen se tuntuu paremmalta.

Illalla käytiin edullisissa elokuvissa laivan elokuvateatterissa, näytillä oli joku upouusi jenkkityylinen seikkailufilmin dubbaamaton kakkos-osa kuvattuna muun muassa Roomassa ja Vatikaanissa. Hyvin paukkui antimateria Rooman taivaalla..

Tanska

Alkuun

27.6. Hanstholm - Ljungskile

Perillepääsy Tanskaan koitti viimein kello 14:00 ja ovet avautuivat autokannelle, yllättäen peräosan hissillä pääsi alas pahemmin jonottamatta. Noiden keltamustien kaiteiden välissä pyörät olivat merimatkan ajan, tällä reissulla täysin ongelmitta ainakin merenkäynnin suhteen.

Vielä tässä vaiheessa luulimme että oli aikaa poiketa Hanstholmin museossa, Mika ei vielä tiennyt takarenkaansa tyhjentyneen Guzzin ollessa edelleen keskiseisontatuella.

Kannelta poistuttiin tästä päästä laivaa eli perästä kääntämällä pyörää 180 astetta, ajamalla vasemman sivun kautta laivan etupäähän, jossa toinen 180 asteen käännös alakertaan vievän luiskan yläpäässä. Sen jälkeen ulos laivasta ja tullikopin vieritse vähän eteen päin odottamaan muita, Markku ja Pirkko saapuivat nopeasti ja jatkoivat viereisen grillin pihalle mutta Mikasta ei kuulunut mitään.

Jonkin aikaa myöhemmin selvisi että hän oli joutunut työntämään Guzzin ulos ja oli parkissa tullikopin edessä. Takarengas oli tyhjä sen lävistäneen ja tyhjentäneen kivenmurun vuoksi.

Mikä neuvoksi? Tuolloin oli lauantai eikä Markku löytänyt lähimaaston huoltoasemilta mitään paikkausavuksi kelpaavaa (tube-paikkoja) Mikan irrottaessa rengasta Guzzista. Minulla oli mukana sekä tubeless-paikkaussarja (Thumbs Up - Repair Kit) että tuore, autonrenkaalle tarkoitettu vaahtopaikkausainepullo. Saksalaisilta endurokuskeilta löytyisi varmasti rengasraudat mutta minulla olleessa sarjassa ei ollut sisärenkaan tavallisia paikkoja, vaan pelkkää liimaa ja tubeless-matoja sekä kolme pientä paineilmasäiliötä - liimapaikkaus jäi lopulta kiinni puuttuvasta sisärengaspaikasta.

Mika meni laivayhtiön tiloihin kyselemään miten homma toimisi avoimen rengasfirman löytämiseksi, viime kädessä kuljetuksineen vaikka vakuutuksen kautta. Falck hoitaa Tanskassa myös hinauspalveluja ja alkoi soittorumban, mutta hekään eivät löytäneet mistään lähialueilta ennen maanantaita avointa tai apua tarjoavaa rengasliikettä.

Kello alkoi olla jo sen verran että kohta tulisi kiire ajaa välissä oleva 150 kilometriä (Autoroute 2007:n mukaan siihen meni rajoitusten mukaan ajaen noin 1:47 h) jotta ehtii satamaan ennen Check In:n takarajaa klo 17:30. Niinpä suostuttelin Markun ja Pirkon liikkeelle jotta kaikki eivät myöhästy seuraavasta laivasta, lähtisin itse perään maksimissaan varttitunnin kuluessa, mikäli Mika saa rengashomman selviämään ennen sitä (jääkö sinne odottamaan seuraaviksi 36:ksi tunniksi vai ei).

Mika pisti homman seis Falckin kanssa kun asia alkoi mennä liian vaikeaksi ja palasi takaisin pyörälle. Siinä vaiheessa vaihtoehtoja oli jäljellä tasan yksi: takarengas takaisin paikalleen, vaahtopullon tyhjennys renkaaseen ja liikkeelle - se ei ota jos ei annakaan. Mika saisi vakuutuksestaan menettämänsä laivaliput ja ylimääräiset hotelli- sekä hinauskulut, minä menettäisin pahimmillaan vain yhden lipun hinnan ellei vaihto onnistuisi enää siinä vaiheessa iltapäivää. Seuraavaan aamuun mennessä oli parempi ehtiä Ruotsin puolelle viimeisen ajopätkän lyhentämiseksi ennen Tukholmaa - rautaperseen ajamiseen nähden tuossa ei olisi ollut haastetta, mutta ei enää oikein huvittanut kierrellä.

Kuinka ollakaan, takarenkaassa ollut reikä oli vielä kivensirun irroituksen jälkeenkin riittävän pieni ja renkaaseen kokonaan tyhjennetty iso vaahtopurkki teki tehtävänsä, ilma pysyi purkin nostamalla, hieman normaalia alemmalla paineellakin sisällä. Muutamalla asemalla ilmeisesti sisus- ja päällyskumin väliin valunutta vaahtoa mehi ulos alas jääneen venttiilin ulkoreunan välistä, ei sen kummempaa. Ilmanpaineen lisääminen palautti Guzzin taas ajettavien pyörien joukkoon, vaikka pientä täristämistä kuulema esiintyikin.

Vanhassa GSX-1100:ssani olleet tube type-renkaat puhkesivat vuosien 1984 - 2003 välisenä aikana muutaman kerran ja niissä tapauksissa varmaan yli 90% vaahto toimi toivotulla tavalla. Vähääkään suurempaan repeytymään siitä ei ollut apua, pistemäisiin reikiin kyllä.

Alkuun

Alle puolen tunnin ajon jälkeen kello oli jo niin paljon, että oli viisainta antaa periksi ja kaivaa kännykkä esiin. Onneksi liput olivat mallia Flexi, jolloin niiden vaihto onnistui soittamalla Stenan numeroon +45 96 200 200, jossa valittiin ensin palvelukieli ja sen jälkeen kerrottiin virkailijalle varausnumero ja tilanne - hän vaihtoi lippumme seuraavaan laivaan sen enemmittä puheitta, jolloin kiireemme loppui siihen.

Seuraava vuoro oli perillä vasta kello 23:n jälkeen, se oli hitaampi laiva mutta lippumme hinta pysyi samana kuin alunperin oli tilattu. Pääasia etteivät ne menneet hylkyyn, muuten ylitykselle olisi tullut hintaa yli 120 € / C.

Lämpötila oli pitkälti yli kaksikymmentä astetta eli leppoisaa ajettavaa siinäkin mielessä, muuta liikennettäkään ei paljoa näkynyt lähimaastossa.

Fredsikshavnin satamassa Stena Linen linjalla riitti varausnumero, jonka jälkeen ajoimme hetkeksi jonoon ja muutaman minuutin päästä sisään laivan keulaportista.

Osa henkilöautoista pääsi kiertämään sivukautta laivan ylemmälle kannelle.

Alkuun

Laivan ravintolassa näytti tältä:

Mielenkiintoinen värimaailma.

Alkuun

Ruotsi

Göteborg saapui viimein laivamme kohdalle, tässä on yläkannelta alas autokannelle mentäessä napattu kuva vanhasta merilinnoituksesta lahden suulla.

Markku laittoi sms-viestin seuraavasta majoituksestamme, joka olisi E6:n varrella noin kolmen vartin ajomatkan päässä pohjoisessa oleva HI-hostelli 2 x 2 h huoneella.

Göteborgin läpiajo oli helppoa mutta uudenkaan opastavan gps:n ohjeisiin ei aina kannata uskoa, vaan kannattaa lukea myös tien yläpuolella olevia kaistaopasteita. Kartta-aineisto vanhenee nopeasti ja tietöiden vuoksi ajoreitit vaihtelevat satunnaisesti miten vaan. Hetken viilenevässä illassa ajon jälkeen Ljungskile tuli vastaan ja Mikan gps opasti kertaheitolla oikeaan paikkaan. Magellan Goldin ikivanhasta reitittävästä kartta-aineistosta tarkka osoite puuttui, mutta kylän sisäisen tiestön pääosat pitivät paikkansa.

Sms -viesti sisälsi myös ulko-oven koodin joten homma alkoi olla vähitellen siinä - Markulta haettiin vielä huoneemme avain, siitä hiljaa suihkuun ja pikaisesti kuorsausasentoon, olihan kellokin jo puolenyön kantturoissa.

Alkuun

28.6. Ljungskile - Tukholma

Aamulla Magellan gps väitti että ajettuja kilometrejä olisi kertynyt 3 766 kappaletta siihen mennessä. Hostelli maksoi noin 20 € / C ja hostellikorttimme käytiin maksun yhteydessä kerrankin tarkkaan läpi. Joku autoileva nainen kyseli respan ulkopuolella reissukokemuksia ja vaikutelmia Islannin suunnalta, jossa hän oli poikennut pari vuotta aiemmin, nykyistä korkeamman hintatason aikaan.

Aamupala hankittiin muutaman kymmenen kilometrin päästä vastaan tulleelta huoltoasemalta teiden 44 ja 45 suunnasta Karlstadiin päin. Siitä jatkettiin kohti E18:aa ja edelleen Tukholmaan, lopussa oli pieni pätkä E20:sta ja pian olimmekin jo satamassa. Lämpötila nousi > 32 lämpöasteen, joten kylmässä ei tarvinnut kärvistellä.

Laivajonossa ensimmäisinä jonotti pari isoa customia itänaapurin kilvissä, loput jonottajat olivat pääasiassa kotimaisia. Mikäpä siinä oli odotellessa, Silja Galaxyn ilmoitettiin tulevan noin kolme varttia myöhässä mutta juttuseuraa ja auringonpaistetta riitti.

Laivaannousu meni muuten hyvin, mutta toinen edellä olleista customeista kellahti ehkä etujarrun varomattomasta painalluksesta johtuen kyljelleen märällä teräskannella - suurikokoisista kaatumaraudoista sekä pehmeistä sivulaukuista oli todellista hyötyä eikä pyörään tullut mitään jälkiä. Pelkkää vaaratonta käytännön oppia kuskille ja kyytiläiselleen, noita sattuu joskus jokaiselle.

Luulisi että päivittäisistä työkavereistaan pääsee eroon kun vaihtaa välillä hieman maata mutta turha luulla, tässäkin laivassa yksi heistä istui naapuripöydässä aterioimassa ;-)

Iltapalalle ja baaritiskin kautta nukkumaan, ääni alkoi parista rommitotista huolimatta häviämään ja muutenkin olo kääntyi rivakasti flunssan puolelle.

Suomi

Alkuun

29.6. Turku - Helsinki - Imatra.

Kello 04 sain tarpeekseni hikoilusta ja kostuneessa sängyssä pyörimisestä, hengittäminen ei enää sujunut kuin pinnallisesti eikä Mikakaan saanut takiani kunnolla nukutuksi; ei muuta kuin laivan Infoon lääkäriä kyselemään.

No sellaistahan ei tietenkään ollut eikä sairaanhoitajaakaan herätetty, ennen kuin jutustelun lomassa oli käynyt selville, että kyseessä ei ole kännissä tai krapulassa pyörivän tyypin turha voivottelu.

Sairaanhoitaja mittasi kuumeeni joka oli 38,8 ja kuunteli keuhkot, jotka rohisivat joka puolelta siihen malliin, että siellä oli syvälle painunut keuhkoputkentulehdus täydessä vauhdissa.

Diagnoosi selvisi - yskänlääkeporetabletteja ja aspiriinipulveria kuuman veden kanssa nautittaviksi sekä Buranaa että antibioottikuurin päälle. Niitä ohjeen mukaan napsien aamulla noin kello 07 alkava kotimatka pitäisi sujua, kunhan mahdollista väsymystä ei lasketa liian pitkälle. Ja seuraavana arkipäivänä omalle lääkärille, ole hyvä. Asiallinen ja hyvin koulutettu henkilö oli hän, kiitoksia vaan ensiavusta!

Vajaan kympin arvoisen aamupalan jälkeen kello 06:45 siirryimme autokannelle pakkaamaan, kohta se loppuisi tämäkin riemu.

Turku - Helsinki -moottoritie oli uusi kokemus ja hyvä sellainen, ainoastaan muutaman tunnelin kohdalla oli 80 km/h -rajoitukset mahdollisesti niiden irtokivisiivousten vuoksi, viikkoa myöhemmin nopeusrajoitus oli jo 100 km/h. Samaa tasaista vauhtia ajaen matka jatkui Porvooseen päin ja VT6:lle kohti Kouvolaa. Eipä enää kannata ajaa Riksun kautta, jos pitää ehtiä kotoa vähän nopeammin vaikkapa Turun suuntaan.

Puistolan Nesteen pikaisen tankkaustauon jälkeen seurasi vielä yksi tankkaus- ja lepotauko Kuninkaantien ABC-huoltoasemalla ennen kolmatta pysähdystä Somerharjulla, jossa syy oli poikkeuksellisesti Skodan takapenkki ja kirjalliseksi muistoksi saatu 8 päiväsakkoa (onneksi ei sitä 10 ps oletusta).

Olisi sittenkin pitänyt hieman löysätä siinä Utin leveäkaistatien pohjoispään nopeuskameran jälkeisessä ylämäessä, moottoripyörän saa siinä kohtaa TLL:n mukaan ohittaa mutta moottoripyörällä ei autoa ;-) Mitäs tuosta kun täysin aiheesta tuli, edellisestä lapusta olikin kulunut aikaa jo 17 vuotta.

Kotiin pääsin kello 13 aikoihin ja reissu oli siinä. Suihkuun ja punkkaan mars. Pyörän pesun ja muun huollon, sekä matkatavaroiden purun voisi tällä kertaa tehdä myöhemminkin. Viimeinen lomaviikko meni sairastaessa eikä riittänytkään, kun viikon päästä piti saada lisää lepoa ja kertaluokkaa vahvemmat tropit.

Yhteenveto:

Matka-aika 11. - 29.6.2009, josta laivoissa meni aikaa yhteensä noin 150 tuntia, Ruotsissa ja Tanskassa niiden läpiajossa molempiin suuntiin vajaa vuorokausi kummassakin, Fär-saarilla vajaa kolme päivää ja Islannissa kokonainen viikko.

Kilometrimäärä jäi pyörän mittarin mukaan karvan alle viiden tuhannen. Sadepäiviä sattui tien päälle viisi, loput kymmenen olivat enemmän tai vähemmän aurinkoisia + vaihtelevat meripäivät päälle. Ajonaikaisen lämpötilan vaihteluväli oli kolmesta yli kolmeenkymmeneen asteeseen.

Korkeimmat ajetut tiet Fär-saarilla olivat noin seitsemässä ja puolessa sadassa sekä Islannissa kuudessa sadassa metrissä, alimmillaan Fär-saarilla vuonon alituksessa reilusti merenpinnan alapuolella.

Rahaa paloi noin 3 000 €:

Laivaliput 1 100 €
Muut menot 200 €
Käteinen 600 €, josta Ruotsi 100 € (1€ = 10,624 SEK), Tanska 500 €, käyden myös Norrönalla (1€ = 7,288 DKK) ja Islanti 170 € (1 € = 178,35 ISK)
Majoitus 450 €
Bensa 250 €
Ylimääräinen varikkopysähdys 200 €
Tuliaiset 100 €
Kytkinvipu ja etuvilkku 95 €
Puhelut ja tekstiviestit 50 €

Lentäen ja vuokramopoilla toteutettuna sama reissu olisi varmaan jäänyt reiluun puoleen, tai ehkä noin kahteen kolmasosaan tuosta?

Mukavan vapaata on matkustaa yksin mutta porukkamatkailussakin on puolensa. Molempi parempi, kunhan on mahdollista ajella välillä omillaankin jos siltä tuntuu.

Matkakertomus Fär-saarille ja Islantiin

Sisällysluettelo:

Matkareitti:

Majoitukset:

Muuta:

Ajopäivät:

11.6. Turku, merelle

Ruotsi

12.6. Ruotsin läpiajo

12.6. Göteborg - Fredrikshavn

Tanska

13.6. Aalborg

13.6. Hanstholm

14.6. Merellä

Fär-saaret

15.6. "Streymoy", "Vágar"

16.6. "Eysturoy", "Burdoy", "Vidoy"

17.6. Merelle

Islanti

18.6. Seydisfjördur - Akureyri

19.6. Akureyri - Reykir

20.6. Reykir - Reykjavik

21.6. Strokkur ja Gullfoss

22.6. "Blue Lagoon"

23.6. Reykjavik - Hvoll

24.6. Hvoll - Berunes

25.6. Berunes - Seydisfjördur

Merelle

26.6. Fär-saaret

Tanska

27.6. Hanstholm - Ljungskile

Ruotsi

28.6. Ljungskile - Tukholma

Suomi

29.6. Turku - Helsinki - Imatra.

Yhteenveto: