Pääset tänne ylös "Alkuun"-linkeistä. Takaisin Matkat-sivulle. Versio 1.27. Viimeisimmät muutokset: 27.3.2025. Rakenne tarkastettu ja kotisivulinkit suurennettu.

Syyslomareissu Uuteen-Seelantiin ja Australiaan

Yksinajelua Uuden-Seelannin Pohjoissaarella ja Sydneyn ympäristössä Irman kanssa. Australia oli molemmille uusi matkakohde.

Sisällysluettelo:

• Sisällysluettelo:
  • • Valmistelut
    • Kustannukset
    • Muuta
    • Helsinki-Vantaa - Hongkong
    • Hongkong - Auckland
    • Auckland
    • Auckland - Awanui - Kaeo - Otangarei
    • Otangarei - Miranda
    • Miranda - Gisborne
    • Gisborne
    • Gisborne - Hastings
    • Hastings – Palmerston North
    • Palmerston North – New Plymouth
    • New Plymouth
    • New Plymouth
    • New Plymouth – Auckland
    • Auckland – Sydney
    • Sydney
    • Sydney
    • Sydney
    • Sydney - Wisemans Ferry
    • Wisemans Ferry - Armidale
    • Armidale - Kempsey
    • Kempsey - Norah Head
    • Norah Head - Camden
    • Camden - Sydney - Hongkong
    • Hongkong - Helsinki-Vantaa - Imatra

Valmistelut

Kaikki alla mainitut on hoidettu suoraan netissä, ellei muuta mainita.

• Aiemmin saman suunnan reitillä käyttämäni Seat24 ei vastannut netissä eikä puhelimitse yhteen avoimeen kiertomatkan varauskysymykseeni, joten Finskin verkkokauppa sai tyytyväisen asiakkaan 130 € korkeammasta kokonaishinnastaan huolimatta. Tilasin lentoni via Finnair: HEL-HKG-AKL ja SYD-HKG-HEL sekä via Fly-HI AEROLÍNEAS ARGENTINAS: AKL-SYD. Irma tilasi lentonsa Finnair: HEL-BKK-SYD ja SYD-HKG-HEL.

• Sähköinen vuoden voimassa oleva turistiviisumi Australiaan oli [L] haettu ja saatu etukäteen molemmille.

• Autojen varaukset ja ennakkomaksut Aucklandista sekä Sydneysta.

• Kansainvälinen ajokortti ja suomalaisen ajokortin englanninkielinen käännös AKE:sta, sekä alkuperäiset suomalaiset ajokortit tarvittiin molemmissa autovuokraamoissa, muttei enää sen jälkeen. Hankin kolmevuotisen kortin Autoliitosta (Tieliikennettä koskeva yleissopimus 8.11.1968) Irman tilatessa pelkän käännöksen AKE:sta.

• Motellivaraukset Aucklandiin tulo- ja lähtöpäiviksi sekä Hostellivaraus Sydneysta neljäksi ensimmäiseksi päiväksi.

• Uuden-Seelannin ja Australian kartan hankinta Garmin Zumo 660:aan (CN Aus & NZ NT 2012.30 [1] ALL). Download-versio erilliselle sd-kortille, koko < 195 megatavua. Opastava kartta-aineisto POI-listoineen toimi hyvin; vaikka sen sisältö ei ollut sataprosenttisen virheetöntä kaikkialla niin hinta-laatusuhde oli hyvä. Uudesta-Seelannista löytyy Garminille(kin) ilmaiskarttaversio kooltaan < 38 MT, mutten löytänyt vastaavaa Australiasta. Australian Spaceshipsilta ei voinut vuokrata gps:aa enkä toisaalta viitsinyt luottaa pelkästään N82:n tarjoamaan pikkuriikkiseen näyttöön ja ääniopastukseen, niinpä Garminin karttahankinta paria käyttökertaa varten puolusti hyvin paikkaansa.

• Radioamatöörin pätevyysluokan mukainen todistus käännettynä englanniksi sekä maininta CEPT-luvan yhteensopivuudesta saapui postilla Ficoralta. Pätevyystodistusta eikä radioamatööriasemalupaa kysytty missään, vaikka keltaiseen koteloon asennettu paikannuslaite kysymyksiä herättikin etenkin Uuden-Seelannin lentokentän turvatarkastuksissa. Lupien puuttuessa tilanne olisi todennäköisesti ollut aivan toinen.

• Targus A7-läppärirepun (< 16" näytön läppärille, omapaino 1,18 kg) hankinta Urheiluliike Kisasta kaikelle vahingoittumis- tai anastusherkälle käsimatkatavaralle (< 6 kg), jolloin ruumassa kulki vain tavallinen käsimatkatavaralaukku (< 7 kg). Vettä hyljeksivä läppärireppu osoittautui viisinetoista taskuineen vallan kelvolliseksi tässä käyttötarpeessa, varsinkin pehmennyttyään hieman lisää käytön aikana.

Alkuun

Kustannukset

- Lentoliput [L]: 1 788 + 141 € + Irman vastaavat.

Menopaluu HEL- SYD ja menopaluu SYD - AKL olisi ollut hieman halvempi, mutten jaksanut värkätä ruumaan menneen laukun kanssa Sydneyssa koneen vaihdon yhteydessä.

Vieläkin halvemmalla olisi päässyt parilla ylimääräisellä koneen vaihdolla, mutta se olisi tuonut helposti tuntitolkulla lisää istuttavaa odotusaikoineen suuntaansa. Irma saapui Sydneyhin Bangkokin kautta, ongelmia ei ollut hänelläkään.

Autojen vuokraus, joista meni pari satasta ennakkomaksuina: Huomaa maiden välinen hintaero.

New Zealand (All Prices GST Inclusive):

• $792,00 - November 2011 rate: 10 Days @ $79.20 Rugby Special Alpha 2 (20% discount)
• $300,00 - All Inclusive - Maximum payable $1050 - Bond $0, Daily at $30.00
• $79,20 - Free Day Special, Fixed at -$79.20 :
• $0,00 - Portable toilet, Fixed at $0.00
• $1,012.80 - Total Estimate of Charges: (590 € eli 59 €/pv) Palautus 2 * 59 € pudotti loppuhinnan 472 euroon.

Australia (All Prices GST Inclusive):

• $774,00 - Dec - Jan 2011/12: 6 Days @ $129.00
• $180,00 - ALL INCLUSIVE - Reduction Option 2, Daily at $30.00 
• $20,00 - Mains Plug In, Fixed at $20.00
• $974,00 - Total Estimate of Charges (760 € eli 127 €/pv)

• Bensaa meni reilu kymmenen litraa sadalle kilometrille eli 4 700 km/500 litraa keskimäärin á 1,25 €/l = noin 650 €
• Taksimatkat: noin 90 NZD/NZ$ (50 €) ja 80 AUD/AU$ (60 €)

• Motelli Aucklandissa, kaksi yötä: 68 + 72 = 140 NZ$ (80 €)
• Motelli Gisbornessa:120 NZ$ (68 €)
• Hostelli Sydneyssa, neljä yötä: 616 AU$ (477 €)

• Tekstiviestit ulkomailla: 57 kpl: (16,60 € eli 0,29 €/kpl)
• Puhelut ulkomailla, soitetut 8 kpl yhteensä 23 minuuttia, joista kolme Australiassa: (47,55 € eli 2 €/min)
• Tullitiemaksut Sydneyssa: 29,53 AU$ (24 €)

• Garmin Zumon kartta alueesta: 149 €
• Radioamatööriluvan englanninkielinen käännös: 30 €

• Käteistä oli mukana 1 000 NZ$ (585 €) josta 345,80 NZ$ vaihtui Travelex NZ:lla 242 AU$:ksi, Irmalla 1 000 AU$ (766 €)
• Loput maksettiin luottokorteilla.

Alkuun

Muuta

Autojen haku- ja luovutuspaikat 03/2025:

Uusi-Seelanti:

• https://spaceshipsrentals.co.nz/locations/#all-locations

"60 Walls Road, Penrose, Auckland. Open for pick up and drop offs 7 days a week. Pick up from: 9am to 5pm. Drop off from: 9am to 4pm"

Australia:

• https://spaceshipsrentals.com.au/locations/#depots

"106-110 Ashford Avenue, Milperra, Sydney, NSW 2214. Monday to Friday - 8am - 4pm, Saturday - 8am - 12 noon, Sunday - Closed"

Millä voisi verrata eri päivien ajoreittien vaativuutta toisiinsa?

Vaikka laskemalla kunkin päivän nousu- ja laskumetrit yhteen, kertomalla saatu summa sadalla ja jakamalla lopputulos ajetuilla kilometreillä, jotta saadaan jossain määrin vertailukelpoinen korkeusero sataa ajokilometriä kohden. Pitkä matka loivaa maastoa tasoittaa lyhyitä suuriakin korkeuseroja ja päin vastoin, mutta kyllä tuosta jotain kuvaa muodostuu tukemaan ratin takana muodostunutta perstuntumaa.

Uusi-Seelanti:

  1. pv = 2434 m (AKL - pohjoispää - Otangarei)
  2. pv = 2513 m (Otangarei - Auckland - Miranda)
  3. pv = 2008 m (Miranda - itäinen niemi - Gisborne)
  4. pv = ei ajoa  (Gisborne-päivä)
  5. pv = 2555 m (Gisborne - Hastings)
  6. pv = 2224 m (Hastingsis - Palmerston North)
  7. pv = 1710 m (Palmerston North - New Plymouth)
  8. pv = ei ajoa  (New Plymouth-päivä)
  9. pv = 2650 m (Mt. Taranaki, liian lyhyt ajopäivä ollakseen rasittava)
10. pv = 1650 m (New Plymouth - Auckland)

Australia:

  1. pv = ei ajoa  (Sydney-päivä)
  2. pv = ei ajoa  (Sydney-päivä)
  3. pv = ei ajoa  (Sydney-päivä)
  4. pv = ei ajoa  (Sydney-päivä)
  5. pv = 3435 m (Sydney - Katoomba - Wisemans Ferry)
  6. pv = 2203 m (Wisemans Ferry - Armidale)
  7. pv = 4802 m (Armidale - luonnonpuisto - Kelsey)
  8. pv = 1870 m (Kelsey - Norah Head)
  9. pv = 2485 m (Norah Head - Camden)
10. pv = 1411 m (Camden - Sydney)
------
Suomi: 979 m/100 km välillä Vantaa - Imatra

Kaikkein haastavinta mastoa oli tarjolla Australiassa Armidalen ja Kelseyn välisen New England National Park-luonnonpuiston hiekkateillä, seuraavana ajoreitti Sydneysta Katoomban kautta Wisemans Ferryyn.

Uudessa-Seelannissa ehkä haastavin ajettava oli pimentyvä itäinen niemi Gisbornen itäpuolella.

Alkuun

Helsinki-Vantaa - Hongkong

Perjantai 18.11.2011.

Suoraan työreissulta nousu Finnairin koneeseen myöhään perjantai-iltana.

Airbus 340:ssa paikka # 66H oli oikein hyvä: vieressä vasemmalla oli vain yksi penkki, oikealla käytävä ja edessä reilusti jalkatilaa. Lentoaika oli yhdeksän tuntia kolmetoista minuuttia Helsinki-Vantaalta Hongkongiin.

Hyvin nukutti, onneksi, kunhan ruokailu ja muut kiireet oli ensin hoidettu alta pois.

Alkuun

Hongkong - Auckland

Lauantai 19.11.2011.

Hongkongin lentokentän ympäristössä oli kuulutuksen mukaan + 27 astetta ja itse kentälläkin aika hiostavaa. Vaihtoaika oli yli kuusi tuntia, joka kului kävellessä uudelleen turvan läpi ja edelleen edestakaisin leveitä käytäviä, sekä hetki kahvilassa oluella HK$ 72,60. Vähän myöhemmin seurasi mutka curry-lihakeitolla (+ 500 ml. vesipullo, HK$ 77,00) ja loppuaika lattialla selällään lähtöportin # 21 lähellä. 1 € = 9,88 HK$ (HKD).

Läheisen portin kohdalta lattialta löytyi kiinalainen muovinen henkilökortti, jonka palautin lähimmälle henkilökunnan edustajalle. Liekö ollut heidän passiaan vastaava maan sisäinen matkustusasiakirja tjsp, se ei läpyskän teksteistä selvinnyt allekirjoittaneen kielitaidottomuuden vuoksi.

Viisitoistavuotias litran Glenfiddich maksoi Honkong Free Duty:ssa 360 HK$ (35,57 €). Kukaan muu ei ainakaan näkyvästi kantanut lentokoneeseen Tax-Free -juomia, josta päätellen Aucklandin verottomalla puolella hinta olisi voinut olla alempikin.

Boeing 747-400:n istumapaikka # 43H oli jalkatiloiltaan pienempi kuin edellinen, käytävä oikealla ja vasemmalla kolme muuta penkkiä. Viereisen paikan oltua tyhjä koko matkan ajan osoittautui sekin paikka aivan kelvolliseksi. Joko istumalihaksisto ehti tottua tai Boeingin penkit olivat paremmat kuin Airbusissa. Ehkä jatkuvalla jumppauksella ja lentosukillakin oli oma osansa tunteeseen.

Hyvin maistui ruoka ja nukutti Cathay Pacific:n matkustamohenkilöstön erittäin palvelualttiissa käsissä. Yöllä piti koemielessä pyytää yksi konjakki ja sen jälkeen tempoa lisää unta kaaliin. Vy fb.

Alkuun

Auckland

Sunnuntai 20.11.2011.

Aamupalakin valittiin muutamista eri eri vaihtoehdoista ja kohta oli jo aika laskeutua kellon ollessa sunnuntaina paikallista aikaa noin 1:40 PM. Aikavyöhyke oli UTC + 13 eli tuolla hetkellä yksitoista tuntia Suomen edellä.

Paikallisille asukkaille oli omat nopeammat jononsa täälläkin. Hyvä.

Aucklandin kentän turva- ja muiden tarkastusten läpäisy vei alle tunnin. Etsiskelin juuri ennen passintarkastusta olevista verottomista liikkeistä AA-koon sormiparistoja (ei ollut) ja viskiä (oli, esimerkiksi litrainen Bushmills Black hintaan NZ$ 47,90), josta siirtyminen edelleen pitkään passintarkastusjonoon.

Oman vuoroni aikana kysyttiin muutama tarkentava kysymys tulevasta matkareitistä ennen maahantuloleiman = kolmen kuukauden Visitor Visa lyömistä passiin, jonka jälkeen olin vapaa ruumassa ollutta laukkua hakemaan. Se saapuikin hihnalle #1 varsin nopeasti, vain yksi kulma hieman kuljetushihnalla kärsineenä.

Suomen pään kiinnittämä RFID-tarra ja kahvan avautumisen estänyt ilmastointitarran pala sopi repiä pois laukun kyljestä, jolloin laukun sai taas kahvahinaukseen. Tuli siinä teippejä repiessään mieleen että Lauralle ostettu ja kotiinpaluumatkallaan Aucklandista Vantaalle hajonneen uuden matkalaukun vetokahva saattoi avautua, jonka jälkeen kuljetushihnan osat tai/ja laukkuruuhka hajottivat sen palasiksi.

Seuraavan jonon lopussa tarkastettiin maahantuloilmoituksen sisältö maahanmuuttoviraston ja karanteenin näkökulmista, läpivalaistiin ruumalaukku sekä selkäreppu mutta ei muovikasseissa olleita tisleitä.

Ulospääsyn jälkeen noin kello 14:50 kävelin suoraan lentoaseman etupihalle etsimään taksia perinteellisen maahantulo-oluen nauttimisen sijaan. Kantamusta oli riittävästi ja viime aikoina oli saanut olla kyllikseen paikallaan, niinpä lähellä oleva peseytymismahdollisuus ja turistiluokan lentokonetuoliin verrattuna kertaluokkaa parempi lepopaikka eli sänky kiinnostivat enemmän.

Kuski vei selvään riisto- mutta ennakolta hyväksymääni hintaan vajaan neljän kilometrin päähän Best Western BK's Pioneer Motor Lodge-motelliin. Taksimatkan hinta oli 37 NZ$, kun asiallinen taso olisi ollut noin 12 NZ$.

Kevättä oli selvästi ilmassa. Vaikka Uudessa-Seelannissa oli kuulema tullut vettä talven aikana enemmän kuin samaan aikaan kertaakaan viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen, niin ainakaan tuolta alueelta sen aiheuttamia vaurioita ei juurikaan ollut enää havaittavissa.

Muitakin turisteja oli liikkeellä lähellä olevissa majoitusliikkeissä, varsinkin niitä kameroiden kanssa ryhmittäin kulkevia kaukoitäläisiä.

Paras kukinta-aika oli ollut jo aiemmin, mutta vielä siellä uuttakin silmäniloa pukkasi esiin. Vasemmalla on muuan sikäläinen puu täydessä kukinnossa.



Majoitus kävi sujuvasti ja vastaanotosta virkistykseksi saatu pieni kahvimaitopurkki kaatui kylmänä suoraan kurkkuun, jonka jälkeen oli edessä päivän kokokohta eli pitkä kuuma suihku. Siitä edelleen kuvan punkkaan pikaunille. Valitettavasti en jaksanut nousta ylös kellon soitua kolmen vartin päästä ja nukuin ainakin kaksi tuntia, mikä oli paikalliseen unirytmiin siirtymisen kannalta ehdottomasti liikaa.

Jotain aiemmin vastaan tullutta ohikulkijaa saattoi ehkä huvittaa repusta pilkistänyt valkoinen pitkävartinen selänpesuharja, mutta se oli kerrassaan hyvä lisävaruste neliviikkoisen saunatauon aikana.

Alkuun

Illemmalla kävelin muutama sata metriä ravintola-kauppayhdistelmään ostamaan pesuaineita sekä kaksi pakettia alkaaliparistoja MT-AIO V3 APRS-Trackeriin.

• https://www.byonics.com/mt-aio

Eli purkkisähköä radioamatöörien VHF-radioverkkoon paikkatietoa lähettävään laitteeseen, josta esimerkiksi henkilöautoon sijoitetun radioamatööriaseman oh5xb-9 paikkatieto siirtyy lähes reaaliaikaisesti aprs.fi -sivustolle, sikäli kun joku paikallinen radioamatööriasema kuulee lähetetyt paikannuspaketit ja siirtää ne APRS Tier 2-palvelimien muodostamaan, lähes maapallonlaajuiseen internet-verkkoon.

Punainen piste tarkoittaa paikkaa josta paikkatieto on lähetetty onnistuneesti vasta-aseman kuulluksi ja verkkoon, vihreän viivan yhdistäessä punaiset pisteet toisiinsa. Katvealueilla vihreä viiva voi olla hyvinkin pitkä kun kuuloalueella ei ole yhtään asemaa, kuten myös tilanteessa jossa lähtöpiste on Suomessa ja seuraava piste löytyy vaikkapa autolautta- tai lentomatkan takaa. Paketteja lähetetään esimerkiksi kolmen minuutin välein tai jokaisessa 90-asteen mutkassa, muutaman muun parametrin lisäksi.

Hiiren osoittimella kunkin punaisen pisteen kohdalta näkyviin tuleva, usein enemmän kuin yhden pisteen kautta kulkeva uusi viiva kertoo mitä reittiä datapaketti on liikkunut trackerista paikallisille asemille.

Täytä kohdat Kutsu: oh5xb-9 ja Näytä viimeiset: 24 tuntia sekä valitse Hae, jolloin viimeisen 24 tunnin aktiviteetti piirtyy karttapohjalle sieltä mistä se on havaittu ja järjestelmään siirretty.

• https://aprs.fi/?call=oh5xb-9&mt=roadmap&z=11&timerange=86400&_s=ss_call

Ensimmäisellä kerralla näytetään korkeintaan viimeiset 24 tuntia, mutta sen jälkeen voi samasta paikasta valita näytön sisällön aina viikkoon saakka taaksepäin. Vähän alempaa löytyy vuosilukuja harmaalla pohjalla, joiden alta löytyvät kuukausittaisista ja päivittäisistä kansioista kaukaisemmat ajoreitin tallenteet, esimerkiksi "2011/11/23 Wed".

Moottoripyörän liikkeistä löytyy vastaavia kuvaajia kutsulla oh5xb-7 ja kännykästä oh5xb-5.

• https://aprs.fi/?call=oh5xb-7&mt=roadmap&z=11&timerange=86400&_s=ss_call
• https://aprs.fi/#!z=11&call=a%2FOH5XB-5&timerange=86400&tail=3600

 Aprs.fi poistaa vuotta tai kahta vanhemmat lokit automaattisesti järjestelmästä, joten ne on haluttaessa tallennettava muualle pidempään säilytykseen.

Sekatavarakaupan viereisen ravintolan tarjoilijalla oli hyvä sisäänheittotyyli: "Hello my friend, welcome to our restaurant. We have everything, ["Pizza?"], Except pizza. Food is good but waitresses not necessary; But food is good.." ;-) Ja olihan se, erinomaista lammasta salaatilla ja paikallisella Lagerilla höystettynä.



Keräilykohteina näyttivät olleen erilaiset lippalakit. Koemielessä tarjottu Visa Debit-kortti With Pin eli sirunlukuvaihtoehto kelpasi täälläkin.

Alkuun Huoneen hintaan kuului 100 MB motellin langattoman, Zenbu-firman hallinnoiman verkon yli. Tosin sitä ei määrällisesti ollut lähellekään luvatusti, siispä hain toisen vastaavan lapun respasta. Se olisi kuulemma pitänyt maksaa hintaan 10 NZ$ mutten maksanut, kun alkuperäisellä lapulla sai vain vähän yli kymmenen megatavua kapasiteettia ennen yhteyden katkeamista. Lippu oli joko osin käytetty tai sitten Skype syö kaistaa kuin hevonen heinää, tosin se mahdollisuus tuli esiin vasta 26. päivä Palmerston North:n Holiday Park:ssa sen edustajien mainitessa epäilyksensä asiasta.

Ehkäpä kyse olikin vain merkinnästä (100 MB ei ole sama kuin 100 Mb; NetStop-firman vastaavassa lapussa luki 24 h Wi-Fi Access, WIFI-limit: 500 mb). Harmi vaan ettei se Best Westernin langattoman lähiverkon koodi toiminut kuin kyseisessä verkossa eli muualta oli ostettava omansa. Tarvittavat käyttäjätunnukset ja koodit olivat yleisimmillään alle kymmenmerkkisiä.

Viikon kuluessa vastaan tuli jo kolme erillistä WLAN-palveluntarjoajaa ja koko reissun aikana alun toistakymmentä, joista vain yksi oli WPA2-suojattu muiden ollessa suojaamattomia. Useimmat niistä vaativat kirjautumaan joka kerran erikseen, kun tunnuksen saldo tarkastettiin ensin. Ainoa paikka missä langatonta verkkoyhteyttä ei saanut toimimaan kuin puhelimilla oli Aucklandin lentokenttä, jossa toimivan palveluntarjoajan asiakaspalvelu laittoi viikko kotiinpaluustamme sähköpostiviestin eli tulee ottamaan myöhemmin yhteyttä ongelman ratkaisemiseksi [jota ei tietenkään koskaan kuulunut]..

Samsung NF-310-miniläppärille oli muutakin hyötykäyttöä kuin pelkkä digi- ja videokuvien varastointi, elokuvien katselu, sähköpostin käsittely, matkakertomuksen valmistelu tai Skypen ja Naamakirjan käyttö: trackerin ohjelmointiasetusten tarkastuksen jälkeen laite toimi Uuden-Seelannin radioamatöörien käyttämässä VHF-verkossa 1/4-aallonpituisella Midland SRH-536 -magneettipiiskalla ja RV eli Recreation Vehicle ilmestyi heti lähetystehon noston jälkeen oikeaan paikkaan Aucklandin esikaupunkialueelle Mangereen. RV on sittemmin muuttunut takaisin normaaliksi punaiseksi auton kuvakkeeksi kotimaan normaaliasetuksen myötä.

Kuvassa näkyy seuraavan aamun taksikyydin alkuosa motellilta kohti kuvan ulkopuolista autovuokraamoa. 

© Google

Aamuyöllä valvoin aika pitkään ennen kuin uni taas maistui, kiitos liian pitkien päiväunien ja sisäisen kellon hienoisen sekoamisen.

Päivän ajomatka 4,8 km, kokonaisnousu 248 m ja kokonaislasku 130 m, tien korkein kohta 87 metriä merenpinnasta, sikäli kun gps:n näyttöön on vähääkään luottamista. X- ja Y-koordinaatiston tarkkuus oli yleensä vähintäänkin hyvä eli kolme metriä, mutta Z:n (korkeus) suhteen en pistäisi päätäni vadille, vaikkei se Zumossa enää suuria korkeuspiikkejä näytä tekevänkään.
Alkuun

Auckland - Awanui - Kaeo - Otangarei

Maanantai 21.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Ajo suuntautui saaren länsiosaa pitkin pohjoisen kautta itäpuolelle, väliin mahtui yksi lossikin.

Reitti: Aucklandin Spaceships-toimisto – tie numero 1 - State Hwy 16 - Wellsford - 1 – State Hwy 12 - Maungaturoto -  Dargaville - State Hwy 12 - Rawene road + lautta/lossi - Kohukohu Rd - Kaitaia - 1 - Awanui - Kaeo - Far North - Towai - Whakapara – Kamo - Tikipunga. Sama Google Earth-muodossa (GE).

Edellisenä iltana ruksilistalta ruoka-aine kerrallaan valittu, 20 NZ$ arvoinen lämmin aamupala tuotiin huoneeseen kello 07:30. Sen jälkeen oli aika pakata loputkin tavarat ja siirtyä alas vastaanottoon taksia odottamaan. Vastaanottohenkilön etukäteen kysymään hintaan 25 NZ$ pääsi Hiace-taksilla noin kahdeksan kilometrin päähän Spaceships Campervans-yhtiön toimipisteeseen 60 Walls Roadille.

Pakistanilais- tai Intialaisperäinen taksikuski kertoi yhden putkikatutyömaan edessä jutellessamme ja jatkuvaa taksikeskuksen viestittelyä kuunnellessamme, että oli ottanut aamulla ajoneuvopaikantimeensa uusiman tietyömaailmoituksen, joka ei näköjään sisältänyt edessä olevaa suljettua tietä vaikka olisi pitänyt. Lienee pakollinen ilmoitus jäänyt urakoitsijalta tekemättä.

”Nuo miehet eivät tee töitä vesisateessa joten pienikin homma saattaa olla viikkotolkulla kesken, jos sataa koko ajan..” sanoi hän aavistuksen sarkastisesti.

Spaceshipsin luona kuski vieläpä varotti kyseisen firman maksattavan kaikki mahdolliset painaumat pelleissä, naarmut ja muut käytön jäljet asiakkaalla eli vastaanottotarkastus asianomaisine merkintöineen kannattaa tehdä huolella. "Mutta älä kerro että minä sanoin tämän!".

Olimme siellä sopivasti ennen kello 09:aa, joka oli ennakkoon suunniteltu vastaanottoaikani. Aikojen noudattamista terotettiin kotisivuillaan siihen malliin, että pyrin noudattamaan niitä kyllä. Se taisi olla turhaa touhua muistettuani Lauran vaihtovuoden aikaisen kommentin sikäläisten aikataulujen pysyvyydestä, akateeminen vartti tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.



Auto oli vuoden 1994 Toyota Lucida Estima X Limited, 320 860 kilometriä matkamittarissaan, niinpä kaikkia pikkunaarmuja, maalipuutteita ja painautumia ei sen pelleistä enää erottanut. Renkaatkin olivat nähneet parhaat päivänsä joskin kulutuspintaa riitti vielä muutaman tonnin kuivan kelin ajoa varten. Papereiden täyttämisen ja luottokortin pyyhkäisyn jälkeen otin autosta joka puolelta maksimiresoluution valokuvat, vaikka paperiseen vikalistaan monta kohtaa jo merkittiinkin edustajan toimesta. ”Älä kiinnitä toisarvoisiin asioihin huomiota, onhan sinulla All Inclusive-vakuutus”, tokaisi nainen jossain vaiheessa. Hmm.

Hän näytti nopeasti autoon kuuluvat asiat, kyseli onko kysymyksiä ja yritti kiirehtiä vastaanottotarkastusta kun muitakin uusia vuokraajia riitti jonoksi asti. Jonotettuani omaa vuoroani puolisen tuntia edellisten asiakkaiden vuoksi hoidin lystin maksajan roolissa oman osuuteni asianmukaisesti tarkastuksen loppuun saakka, esimerkiksi tuulilasinpyyhkijän säiliö oli täysin tyhjä.

Makuualustan pidentämisen erillisellä levyllä mahdollistava, auton 180-astetta vaakasuorassa kääntyvä takapenkki oli oltava oikein päin AINA auton liikkuessa, poliisi kuulema suuttuisi jos se olisi väärin päin eli makuuasennossa "..sillä kuskin takana pitää olla tilaa..". 

Ajatus vahvistui myös takana paikallaan olevista turvavöistä ja takaosan helposti siirrettävästä sänkytelineestä päätellen.

Pidennettävän makuutason alla edessä oli sinertävä viileäkaappi (jota ruokkivan, keulapellin alla olevan 12 VDC-kulutuslaitteille tarkoitetun kakkosakun kesto oli noin neljä tuntia ilman lisälatausta), vesiastia ja laatikko astioille, keittimelle, pöydälle, kaasukeittimen alustapellille, tuulensuojapellille sekä muille tilbehööreille, takana oli toinen lukittava laatikko matkalaukuille ja vastaaville varusteille. Tunkki ja muut välineet olivat auton omissa säilytyskoteloissaan, sen sijaan luotettavasti auton runkoon kiinnitettyä lukittavaa kaappia tai lipasta ei ollut. 



Varmuuden välttämiseksi mukaan ottamani kemiallinen vessa matkusti kartturin jalkatilassa mutta se oli turhaa painolastia, kun jalla ei tälläkään kertaa iskenyt kohdalle. Oikein kuumissa leiriolosuhteissa takaluukun voisi avata ja kiinnittää siihen erillisen telttakankaan, mutta tällä reissulla sille ei ollut tarvetta öiden pysytellessä viidentoista asteen alapuolella. Etupenkkien yläpuolella oli yksi takaa avattava kattoluukku ja takapenkin päällä kokonaan avattava suuri lasiluukku vaikkapa tähtitaivaan katselua varten.

Kuskin puoleisen takaikkunan saa halutessaan hieman raolleen, pelkääjän puoleista ei. Ikkunoissa eikä luukuissa ollut hyttysverkkoja ja pimennysverhojen välinen tiivistys vaati joko sopivan kokoisia jousiklipsejä, hakaneuloja tai muita verhojen tarranauhakiinnikkeiden rapistuttua riittävästi.

Mukaan sai yhden avaimen ovia ja virtalukkoa varten ja toisen säilytysluukun kanteen, kolmannen avatessa polttoainesäiliön korkin.

Aika maailmaa nähneen näköinen keksintö tuo SETI-nimen saanut auto oli, mutta kun tekniikka tuntui olevan kunnossa eikä sisällä haissut home, niin ei muuta kuin nimi vastaanottotarkastuspaperiin ja matkaan jahka tuulilasinpyyhkijöiden vesisäiliö oli ensin täytetty.

Trackerin varttiaallon mittainen magneettijalalla varustettu pieni Micro-Track V3 VHF-piiska löysi paikkansa peltikatolta isomman ikkunaluukun etupuolelta, MT-AIO kiinnittyi kojelautaan paikkaan jossa se näkee mahdollisimman hyvin gps-satelliitit ja Garmin Zumo 660 tuulilasin oikeaan reunaan; enää tarvittiin laitteiden käynnistys, muutama asetustarkennus ja reitin valinta sekä auton nokan kääntö kohti päätie ykköstä pohjoiseen.

MUISTA SE VASEN AJOKAISTA JA KYTKINPOLKIMEN PUUTTUMINEN!
Alkuun Automaativaihteiston käyttö vaati alkuun pari tehokasta kahden jalan yhteisjarrutusta ennen kuin kytkinpolkimen puuttuminen alkoi jäädä mieleen. Muuten ajo oli hanskassa siedettävän nopeasti pois lukien vilkun ja tuulilasinpyyhkimien vivut, jotka sekosivat keskenään koko ajan, osittain myös kotona reissun jälkeen. Muutaman päivän päästä automaattivaihteistolla ajo tuntui suorastaan rentouttavalta. Tästähän voisi tulla suorastaan tapa, jos olisi mielenkiintoa sijoittaa tuollaisiin lisäominaisuuksiin jossain seuraavassa käytetyssä autossamme.

Zumossa oli koko ajan voimassa ja näkyvissä Suomen aika, joten tiesin koko ajan missä vaiheessa vuorokautta kotona elellään. Se hieman hankaloitti valokuvia ja kuvauspaikkoja lokin avulla toisiinsa sidottaessa: verrattaessa paikallista aikaa seuraavan Canon Powershot G10-kameran kuvatiedostojen tallennusaikoja (UTC +13 h) gps:n track-lokien vastaaviin aikoihin (UTC +2 h) sai olla tarkkana. Olisihan se kotimaan ajan seuraaminen hoitunut rannekellollakin, mutten lomalla viitsi sellaista ranteessani pitää.

Sinistä viivaa seuraamalla saa ympäröivästä maastosta oikein hyvän kuvan, sillä satelliittikuva-aineisto näkyy olevan varsin tarkkaa suurimmalla osalla alueita.

Zumo tallensi päivittäiset reitit levylleen ja reititti liikkeessäkin oikein hyvin. POI-listat olivat hyvin kohdillaan ja niiden avulla moni leiripaikka löytyi suorastaan helposti, kuten myös polttoainetta ja ruokaa.

Lähetysteholtaan kymmenwattisen APRS-trackerin ja varttiaallon piiskan aikaansaaman lähetteen peittoalue loppui vasta-asemien antennikalustosta johtuen kutakuinkin Wellsfordin korkeudelle, joten saaren pohjoispäässä radioamatöörien APRS-verkosta ei ainakaan vielä ole suurempaa iloa.

Länsiosa oli mukavan vaihtelevaa maastoa joten matka sujui jatkuvin pysähtelyin ja kuvaussessioin. Niin se on joka kerran, että alkuun kaikki näköpiiriin osuva kiinnostaa, mutta jo kolmekin päivää myöhemmin huomattavasti jalostuneemmin.
Alkuun
Polttoaineiden hintoja Shellin tankkausasemalla keskellä Aucklandia:



Joku koiranleuka oli saanut käsiinsä Shell V-Power Preferred -tarran ja liimannut sen Toyotan bensasäiliön korkin luukun sisäpuolelle. Ilman muuta tuollainen vehje lähes urheiluautojen erikoisbensaa tarvitsee. Ei sentään, halvin lyijytön ysiykkönen kelpasi sille oikein hyvin.

Masseyn nurkilla pääsin hetkeksi nelikaistaisen tien alamäessä laser-tutkan mittaussäteeseen, sittemmin niitä ja näitä yleisimpiä partioautoja tuli vastaan aika harvakseltaan. Valvontaa oli kuitenkin sen verran että ainakin yksi edellä ajanut autoilija oli pysäytetty tien sivuun. Puhaltamaankaan en tällä kertaa päässyt missään.

Keskustelulla ja huomautuksella tai varoituksella kuulema selviäisi jonnekin kymmenen kilometrin ylinopeuteen saakka, mutta kolmessa-neljässäkympissä saisi kiinteähintaisen maksumääräyksen ja ajokortti lähtisi kuivumaan. Yllättävän vähän näkyi todellisia kaahareita, ilmeisesti valvonta puri ja rangaistukset olivat riittäviä. John kertoi meillä hieman myöhemmin käydessään, että riittävän suurista ylinopeuksista saa sakot, auto takavarikoidaan ja murskataan palasiksi. Tyyli on sama kuten niiden Boy Races eli kaupunkikilpa-ajojen kanssa. Ilmankos.

Tuollaiset liikkuivat helpon näköisesti noin 100 km/h-nopeudella moottoriteillä. Kyydissä näkyvä puutavara ei ollut järeintä tiestöllä reissun aikana nähtyä.



Liikenteen määrän laskiessa Aucklandin jälkeen ehti katselemaan jo ympärilleenkin, aika matalaa näyttää olevan rakennuskanta täälläkin päin saarta. Vähän pohjoisempana alkoi kunnon maalaismaisema jota jatkui pitkälle pohjoiseen päin, vain kukkuloiden ja rannikkokaistaleiden sekä muutamien muiden kylien sekä pikkukaupunkien pätkimänä tien #16 eli Kaipara Coast Hwy:n ja sen seuraajien varrella.

Muutaman kylän jälkeen kävi mielessä kokeilla mitä paikallisesta Subway:sta saisi ja tietysti se oli sitä samaa mitä kotimaassakin. Minulle tarjottiin usein sitä suurempaa vaihtoehtoa jota en missään muuallakaan ottanut, vähempikin kulutettava massa kun riittää pelkällä auton ajolla ja ajoittaisella kävelyllä riittävän pitkälle. Kyseinen tupa oli melkein puolillaan paikallisia koululaisia koulupuvuissaan; pidemmän päälle ehkä vähän turhan yksipuolista huttua nauttimassa.

Waipoua Kauri Forest oli hieno alue eri kokoisine Kauri- ja muine puineen. Koko alue oli melkoista luonnonpuistoa, pääosin sademetsää. Tie kiemurteli muuten mukavasti mutta vastaan tuli mutka, jonka alussa seisova motoristityttö heilutti reippaasti käsiään.

Pysähdyttyäni hän varotti että parin mutkan päässä on moottoripyöräonnettomuus eikä hän ole varma pääseekö sen ohi autolla. ".. hell of a mess..". Jatkoin kävelyvauhtia ja kohta edessä oli iso Hondan matkamalli poikittain ajokaistani keskellä ja sen kuljettaja näyttämässä "aja hiljempaa"-käsimerkkiä. Avasin ikkunan hänen kohdallaan ja kerroin olevani itsekin matkamotoristi eli voinko auttaa jotenkin mutta uhri oli hengissä ja apua tilattu.

Ohitin kohta onnettomuuspaikan [L] jossa vasemmalla kaistalla oli iso "Pacific Horizon 6 Berth"-matkailuauto ja sen keulan alla joku supersportti niin syvällä, ettei pyörästä näkynyt kuin osa takavannetta ja -rengasta. Kuljettaja oli vedetty esiin auton alta ja häntä pidettiin pää kohotettuna maassa makuulla.

Tiukassa vasemmanpuoleisessa sisämutkassa motoristilta oli ehkä lipsahtanut eturengas alta ja mp kyytiläisineen olivat liukuneet ulkokurvissa vastaan tulleen, kenties hieman oikaisseen RV:n keulan alle. Liukujien matka olisi saattanut jatkua myös myös kohdalla olleeseen rotkoon, kumpi sitten lie lopulta parempi vaihtoehto.

Näin pohjoisen suunnasta tulevan ambulanssin vähän aiemmin ja paloauton vasta kolmenkymmenen mutkaisen kilometrin sekä reilun neljänkymmenen minuutin ajomatkan päässä Omaperen kohdalla. Huono juttu varsinkin luuvikaiselle kuskille ilman riittävää kipulääkitystä, Šokin mentyä ohi. Onneksi kolarin lopputuloksena ei syttynyt tulipaloa ja motoristiensiapua sekä liikenteenohjausta oli nopeasti paikalla.

Tällä kertaa olisin voinut liikkua jollain kaksipyöräisellä itsekin mutta onneksi en sellaista varannut, sillä muutamissa vastaan tulleissa kohdissa asfaltilla ajaminen ajokaistan peittävässä hiekassa, liejussa ja märässä karikkeessa olisi ollut kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Hyvissä paikoissa sen sijaan, no ehkä joku toinen kerta, olemattomilla matkatavaroilla ajellen eli parhaimmillaan Irma vuokra-autolla samalla suunnalla.

Auringonpaisteesta huolimatta ruohikkopalovaara oli vielä kaukana. Samanlaista taulua käytettiin muun muassa Mirandan alapuolella veden säännöstelytarpeen esittämiseen.

Suurin ero liikenne- ja muissa merkeissä verrattuna Australialaisiin verrokkeihinsa oli ehkä se, että näistä puuttuivat lähes tyystin haulien ja luotien repimät reiät joita näytti olevan aussiversioissa huomattavasti enemmän, ainakin sivummalla pääreiteistä.

Sattuu sitä kotimaassakin, muistan kuulleeni huhun että Lappeenrannassa VT6:lla olisi ollut joku "Taasha myö tavattiin"-kyltti niin sanottuna reikäpeltiversiona.

Paikalliset kertoivat monessa paikassa että kuluneena talvena oli taivaalta satanut enemmän vettä kuin kertaakaan viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Siitä johtuen moni tiealue oli kokenut kovia ja ajokaistat kaipasivat vielä puhdistusta tai suurempaakin remonttia.

Alkuun
Omaperen kohdalla tuli vastaan melkoisen suuri hiekkadyynialue vastarannalla. Kymmenen kilometriä ei riitä sen ympärysmitaksi. Luultavasti koko alue on enemmän tai vähemmän vastaavanlaista jonkin aaltoja paremmin vastustavan kivilajin päällä, vaikka onkin osittain jo kasvillisuuden peitossa.

Lossikin tuli vastaan Rawenessa eli sinne se tietysti ajatti, voittihan siinä samalla jonkinmoisen kiertotien ajon verran samaan hintaan. 



Parin kilometrin pituinen jokimatka Kohukohun suntaan sujui nopeasti ja maksoi 16 NZ$ [L]. Vastarannalla paloi jokin tiheästi savuten, liekö kyseessä ollut niitä samoja pensaspaloja joita esiintyi vähän myöhemmin saaren pohjoispäässä Karikari Peninsula:ssa. uutisten mukaan muutama henkilö kuoli niihin liekkeihin ja/tai aiheutuneisiin onnettomuuksiin, joissa osallisena taisi olla yksi helikopterikin.

Palattuani jälleen ykköstielle piti Mangamuka Gorge Picnic area:n kohdalla poiketa hetkeksi sivummalle. Lyhyen hiekkatien päässä oli pienen levähdysalueen lisäksi yksi tiilien varaan nostettu henkilöauto purettuna ja poltettuna.

Jossain kohdassa tuli vastaan toinen Spaceshipsin matkailuauto, joka vilkutteli valojaan kuin stroboskooppi ja jonka hytistä vilkutteli nippu käsiä 'tallikaverille' sen minkä ehti ;-) Toinen tien päältä erityisesti mieleen jäänyt kohde oli kolmepyöräinen moottoripyörä, joita tuli useampikin vastaan - se eniten moottorikelkkaa muistuttava laite. Olisikohan ollut Can-Am Spyder Roadster tai joku vastaava.

• https://can-am.brp.com/on-road/

Tässä on yksi tienvarsivalistuksen kestoaiheista.

Illemmalla kävin ostamassa Awanuin Takewaysta ison Takeaway-kahvin. Muuten hyvä, mutta ison kahvikupillisen pohja oli espressoa ja kuppiin täytteeksi lisättiin ensin maitoa sekä ohenteeksi tulikuumaa vettä piripintaan, irtokannen alle. Otin mukaan muutaman sokeriputken ja lopun jo arvaakin: autossa kupin vuotavan kannen irrotettuani ulos tulvahtanut tulikuuma kahvi poltti ensin vasemman käden selkämyksen ja sotki samalla shortsitkin. Prkl. Ei muuta kuin reilu loraus polttonesteestä ikkunasta pihalle ja uusi yritys.

Joka paikassa nuo kupit täytettiin ääriään myöten täyteen eli sitä tosiaan sai mitä tilasi. Älä tee samaa hölmöyttä, palovamman paraneminen vie hetken ja voi olla hyvä alusta kaiken maailman ihotulehduksille.

Cape Reinga oli järkevintä jättää ohjelmasta kun kello alkoi olla pimeän rajamailla ja edestakaista ajomatkaa pohjoisimman kärjen suunnalta olisi tullut yli kaksisataa kilometriä. Niinpä käännyin itärannikolle eli Taipaan ja sen jälkeisen sillan kautta etelämmäksi. Eipä se NZ:n pohjoisimman pisteen käymättömyys haittaa sillä jos tuonne Irman kanssa vielä menemme, niin molemmille on uutta nähtävää tarjolla.

Muutamilla suurimmilla pelloilla näkyi melkoisia sadetussysteemeitä. Osa oli perinteellisiä pyöriviä mutta keskemmällä saarta vastaan tuli useita ainakin kymmenestä eri putkesta peräkkäin kasattuja, vaijerein toisiinsa tuettuja ja pyörien avulla liikkuvia laitteita, jotka kastelivat kerralla varmaan satametrisen kaistan pellolla liikkuessaan. Kasvukausi näytti olevan vielä vaiheessa sillä esimerkiksi maissi oli yhtäällä vasta putkahtanut maanpinnan läpi kun toisaalla se oli jo melkein polven korkuista. Sieltä täältä sai mansikoitakin jo suoraan pellosta ja tuoreita minibanaaneja kaupasta.

Matkan varrella tuli vastaan useita suuria karjalaumoja kooltaan mieluummin satoja kuin kymmeniä yksilöitä, joita paimennettiin paikasta toiseen mönkijöillä ja kävelytettiin sivummalla ajoteiden suunnassa olevilla aidatuilla "karjateillä". Yhden lauman läpiajokin onnistui kun maantiellä vahdissa ollut nainen viittasi ajamaan hiljaa kohti, pysäyttäen laitumelta toiselle siirtyvän lauman liikkeen muutamiksi tarvittaviksi sekunneiksi.

Muutaman hetken päästä ilta alkoi hämärtyä todella ja Kamo:n vieressä olevaan Whangarei Falls Holiday Park & BBH Backpackers:iin kello 10 PM (22:00) ehtiessäni oli jo täysin pimeätä. Vastaanotto ei ollut auki kello 8 PM (20:00) jälkeen joten tein kuten aiemmin Te Anaussa opastettiin, eli ajoin pokkana autoparkkiin ja majoituin näkyvästi sillä periaatteella että maksan aamulla heti respan avauduttua.


E = S, I = E

Alareunassa näkyvä koordinaattipiste on respan katolla ja pieni punainen merkki auton paikalla.

Ensimmäisen kerran tällaisessa välineessä majoittuminen vei hetken mutta kohta homma oli selvä. Hieman jäi verhojen tiiveyspuoli retuperälle mutta ilman hakaneuloja tai muita lisävälineitä tilanteelle ei mahtaisi mitään. Kolmiosaisen patjan tuenta ei vielä onnistunut kunnolla, joten nyrkinmentäviä rakoja ilmestyi palojen väliin aamuun mennessä. Mutta eipä tuo haitannut nukkumista.

Illalla oli hetki aikaa kokeilla kuinka paikallisen Internet Hot Spot:n nettikolikkoautomaatissa syötetään erilaisia erikoismerkkejä jenkkinäppiksen kautta erilaisiin sisäänkirjautumisruutuihin. Niin ollen viimeisten viestien lähdettyä kotiin sms:lla oli viimein aika levätä, siinä se ensimmäinen täysi päivä Uuden-Seelannin Pohjoissaarella meni mukavasti.

Kuten kuvasta näkyy ovat muutamat nousut ja laskut aika jyrkkiä, prosentteina muistaakseni jossain noin 12 - 15% tietämillä. Erinomaisia ajettavia, ellet sitten jää pussiin vaikkapa täyden tukkirekan taakse ja seuraava ohituskaista eli Passing Lane on vasta muutaman kilometrin päässä.



Päivän kokonaisajomatka oli 568,4 km. Kokonaisnousu 6 940 ja –lasku 6 896 m. Tien korkein kohta oli noin 350 metriä.
Alkuun

Otangarei - Miranda

Tiistai 22.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama GE-muodossa (GE).

Reitti: Otangarei - Whangarei - 1 - Waipu - Warkworth - Waivera - Red Beach - 1 - Torbay - Milford - Shamrock Park - Maraetai - Clevedon - Whakatiwai – Miranda.

Aamulla leirintäalueen edustaja ehti ensin ja tuli autolle kyselemään mihin aikaan saavuin, ei muuta kuin siltä seisomalta maksamaan yöpymismaksu 16 NZ$ eli maksupäivän kurssin mukaan 9,08 €. Alueen edustaja kehui samalla vieressä ollutta vesiputousta näkemisen arvoiseksi, kävelymatkaa oli vain parikymmentä minuuttia kohteelle. Syvemmän veden aikana se olisi ollut kertaluokkaa hienomman näköinen.

Aamupalaa ei alueelta ollut tarjolla joten suihkun ja muiden aamutoimien jälkeen oli aika siirtyä kaupungille, josta yksi Chinese Takeaway löytyikin. Muutama taala myöhemmin nälkä oli selätetty ja oli aika kääntää rattia etelään. Whangarei ei näyttänyt yhtään huonolta paikalta vaikka kaupunkipäivän viettoa ajatellen. Aucklandista puhumattakaan.

Waipun kohdalla sai paikallisesta baarista lisää kahvia joka avasi silmiä niin, että kadun vierestä silmiin pisti useiden omakotitalojen myynti-ilmoitukset. Sen jälkeen niitä tulikin seurattua aina Aucklandiin saakka. Paras havainto aarin kokoiselle rinnetontille tehdyn kokonaisuuden hinnasta oli 699 000 NZ$, pelkkä aarin kokoinen tonttikin saattoi helposti maksaa 275 000 NZ$. Miljoonaluokan ilmoituksiakin oli mutta silloin mukana oli kertaluokkaa suurempia maa-alueita. Enpä taida muuttaa mahdollisilla eläkepäivillä tännekään, ilman suurempaa lottovoittoa siis.

Rannikkoalue oli kerrassaan hienoa, kuten tämä pieni talo rinteessä ja paikoitellen varsin äveriäänkin oloista.

Edessä nyppylän takana on meri, takana ja molemmin puolin sivuilla peltoja silmänkantamattomiin. Alkuun Red Beachilla piti poiketa tutussa Fish&Chips-paikassa välipalalla, se nimensä mukainen annos liiat perunat sivuuttaen on hyvin tehtynä ja tulikuumana hyvää ainakin muutaman vuoden välein nautittuna. Annoksen tärkein ainesosa lienee ollut kalalajiltaan Cod , muita hyviä ruokavaihtoehtoja tuoreen Tonnikalan lisäksi olivat ainakin Trevally ja Kingfish.

• https://en.wikipedia.org/wiki/Cod
• https://en.wikipedia.org/wiki/Tuna
• https://en.wikipedia.org/wiki/Giant_trevally
• https://en.wikipedia.org/wiki/Butterfly_kingfish

Kävin myös viereisessä parturissa sillä matkalaukussa saapunut hiusleikkuri oli kuluttanut akkunsa loppuun tärinästä käynnistyttyään, puuttuneen teipinpalalukituksen vuoksi. Ammattilainen leikkasi hiukset puolimillisiksi kahdellatoista taalalla joka oli päälaen rusketuksen puoleen hyvä asia, samoin yläkerran tuuletus pelasi hyvin. Ulkonäköseikoilla ei tähän ikään päästyään ole enää niin suurta väliä niin sanotun koristearvon kadottua jo aikaa sitten.

Aucklandin pohjoispuoleinen silta on melkoinen lajinsa edustaja. Sen alta sopinee aika korkeitakin aluksia, tosin ajaessa sivuilleen ei ehtinyt juuri vilkuilemaan. Aucklandin keskustan jälkeen matka suuntautui itään pienelle niemelle Coromandelin niemimaan suuntaan. Päiväkohtainen mutkatiekiintiö alkoi jo täyttyä ennen kuin vastaan tuli Miranda Holiday Park.

Alueelle mennessäni olin saada yöpymisen ilmaiseksi, koska koko tienoon pimentänyt sähkökatkos oli jatkunut niin kauan ettei majoittaja voinut taata esimerkiksi kuuman veden saatavuutta suihkuihin. Minun kannaltani harmittavasti sähköt palasivat rouvan kanssa jutellessani ja luottokorttilukijakin pahus heräsi henkiin (17,5 NZ$/yö). Paikka oli hieno ja autopaikka # 25 erinomainen, siihen ei ensimmäinen aamuauringon säde iskeytynyt ja aamulla sai nukkua pidempäänkin. Mutta ei 10 AM jälkeen, joka oli yleinen poistumisaika kaikkialla.

 © Google
E = S, I = E

Yllä näkyvä koordinaattipiste on respan rakennuksen katolla ja pieni punainen merkki auton paikalla.

Ei muuta kuin ICA:n 10 NZ$/500 MT/24h-nettikortin raaputuspinnan alla olleet tunnukset koneeseen ja nettiyhteydet auki matkan kolmannella palveluntarjoajalla. Naamakirjapäivityksen aikana sovittiin Mikan kanssa tapaavamme Skypellä, joka hetken päästä onnistuikin. Niinpä hän näki elävää kuvaa suoraan pelipaikoilta, tosin videokuvan laatu oli kaikkea muuta mitä High Speed Internet Access lupaili.

Ilta viileni niin kylmäksi että pian oli pakko vetää päälle villapaita ja myöhemmin farkutkin. Pari nautittua viskilasillista eivät auttaneet asiaan hetkellistä sisäistä lämpöä enempää. Johonkin aikaan yötä oli niin kylmä että peiton päälle piti virittää vaatteita lisäeristykseksi. Taivaskin oli täysin pilvetön ja tuulta riitti, niin että tervetuloa vaan tänne etelän lämpöön.



Päivän kokonaisajomatka oli 305,7 km. Kokonaisnousu 3 814 m ja –lasku 3 870 m. Tien korkein kohta noin 140 metriä.
Alkuun

Miranda - Gisborne

Keskiviikko 23.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti GE-muodossa (GE).

Melkoisia matkailuajoneuvoja tuli vastaan siellä - täällä, yksi omalaatuisimmista niistä tarttui kameran muistikortille Mirandan leirintäalueella.



Koko komeus mahtui huomattavasti pienempään tilaan kaikenlaisten ulokkeiden ja muiden härpäkkeiden sisäänvedon tai -käännön jälkeen.

Viereisessä asuntoautossa majoittuneet hollantilaisnuoret kävivät tarjoamassa ylijäämätarvikkeitaan minullekin heidän kuukauden kestäneen reissunsa päättyessä vielä samana päivänä takaisin Eurooppaan suuntaavaan lentokoneeseen. Aika haikealta vaikutti sekin kaveri, toisen istuessa luurit päässä läppärinsä kameran edessä suun käydessä koko ajan.

Iso aamukahvi lähikylän baarissa maksoi 5 NZ$, Curry-kanapiiras 3,80 NZ$ ja juustokakku 5 NZ$. Hittoon kaikki hiilihydraattiajatukset hetkeksi.

Tiettyä eurooppalaista vaikutelmaa lienee haettu maapallon toiselta puolelta eli Nessiehän se siinä ui, tällä kertaa Bay of Plentyn rantamaisemissa.

Alkuun

Alku Mirandasta Opotikiin oli tasaista peltomaisemaa tuotantoeläinlaumoineen sun muineen, sekä rannikkoa kylineen ja kaupunkeineen, mutta peijakas sentään millaista maisemaa löytyikään päivän lopussa!

Itäisen niemen kierto Opotikista Gisborneen vei aikaa yli kuusi tuntia ja vastaan tuli melkein normaalia vuoristomaisemaa mutta myös kymmeniä tien korjauspaikkoja, uusi tielinjaus sortuneen paikan kiertämiseksi, öljyn osittain tahrimia lahtia Maori-alueella, pitkiltä matkoilta puuttuva kännykkäkenttä, kirkasta auringon paistetta ja mahdoton sivutuuli.

Alla näkyy niistä suurin, viitisen kilometriä Hawai-nimisestä kylästä pohjoiseen Whituare Bay:n kohdilla. Kyseessä on veden romahduttaman tien # 35 osan korvaava tuore kiertotie, jota jyrsittiin parhaillaan ympäröiviin kalliohin [L].



Parinkymmenen minuutin odotuksen jälkeen pääsi taas jatkamaan matkaansa, mihinkäpä sitä lomalla oli kiire. Taakseni kertyi sinä aikana useamman auton pituinen jono. Heikäläinen tyyli kuulemma on se, että tieremontit ajoitetaan koulujen loppumisen ja lomien ajaksi jolloin haitta on mahdollisimman pieni tiealueella päivittäin liikkujille. Pienimmät tietyöt tehdään samasta syystä mieluiten öisin.



Auringon paisteessa kovakaan tuuli ei haitannut kuin sen, että raollaan olevista ikkunoista puhalsi sisälle oikein kunnolla varsinkin korkeimmilla paikoille, tuulen kinostaessa tielle Eukalyptus-puun lehtiä ja oksia. Yhden tuulensuuntaisen laakson pohjalla lensi tuulen mukana suuria hiekkapilviä.

Tuossakin liitekuvassa [L] tuulee rannalla niin, että hiekka lentää maalta merelle päin kuin hiekkapuhalluspistoolista. Kaksipyöräisen kanssa olisi saanut olla tarkkana aukeille tai huipuille saapuessaan. 

Kun eteen tulee liikennemerkki "Washout" tai "Uneven road" niin on parempi pitää varansa, sillä tie saattaa olla normaalia kapeampi veden vietyä mennessään siitä ja/tai sen alla olevasta rinteestä osan kuvan malliin.

 

Asfaltin pinta voi myös painua alemmaksi isommalta alueelta esimerkiksi maanvieremän vuoksi, jolloin muodostuvan V:n tai U:n muotoisen painuman reunat on voitu vain loiventaa uudella asfaltilla lisäämättä uutta tavaraa painuneen osan päälle. Etenkin motoristeille ne ovat pimeässä selkeitä vaaranpaikkoja. 

Alkuun

Joissakin rakennuksissa oli havaittavissa tiettyä Maori-vaikutusta koristelujen osalta. En käynyt niissä sisällä joten koristelukokonaisuudesta ei ole tarkempaa havaintoa.

Rannoillakaan ei tullut käydyksi lähinnä näistä syistä:

 

Muutama muukin vastaava kyltti sekä kieltomerkki oli rannoilla luettavissa. Osassa rakennusten ulkoseiniin tehdyissä, käsialoista päätellen lasten tekemissä merkinnöissä kritisoitiin vahvasti hieman aiemmin pohjoisempana matalikolle ajaneesta ja vielä silloin vasta osin murtuneesta konttilaivasta rannoille levinnyttä öljyä sekä yleensäkin öljyn ja kaasun pumppaamista Uuden-Seelannin omista lähteistä Tasmanian meren pohjassa.

En tiedä kerättiinkö mieluiten rahaa vierailijoilta vai suojeltiin omia merenelävien kerääjiä kilpailijoilta. Vai oliko takana pelkästään rantojen rauhoittaminen turhalta liikkumiselta.

Ilta pimeni vauhdilla ja viimeinen sata kilometriä meni pimeäajon piikkiin. Pääsin Gisborneen vasta kello 21:30 tienoilla huomaten hyvin pian, ettei mikään automatkailuun liittyvä alue ole enää auki kello 8 PM jälkeen. Niitä uusia tulijoita varten jotka eivät olleet sopineet myöhäisempää saapumisaikaa etukäteen, meinaan. Niille ei siis ollut mitään asiaa eikä keskustassa vastaan tulleisiin motelleihinkaan sillä niiden kaikkien mainostaessa olevansa täynnä eli No Vacancy.

Mikä avuksi kun parkkeeraus mihin tahansa muualle toisi kuulemma vähintään siirtokehotuksen johonkin aikaan yötä, ehkä myös sakot uusien yöpymispykälien vuoksi?

No apuun tuli läheinen bensa-asema, jossa tehdyn tankkauksen maksun aikana paikalla ollut nainen soitti pari puhelua ja järjesti yhden vapaan huoneen muutaman kilometrin päästä tulosuunnastani; onnekseni sinne oli tullut kolme peruutusta juuri sinä iltana, muuten sekin paikka olisi ollut saavuttamattomissa.

Ei muuta kuin Sponge Bay Motor Inn:n osoite gps:aan ja lopuksi majoittuminen tuon bumerangin keskikohdassa olevaan huoneeseen.
© Google
E = S, I = E

Yllä näkyvä koordinaattipiste on respan rakennuksen katolla.

Olipa läyhy paikka kaikkine porealtaineen ja muine hienouksineen, hinta 120 NZ$/68,09 € yöltä ilman aamupalaa.

Päivän kokonaisajomatka oli 621,5 km. Kokonaisnousu 6 237 m ja –lasku 6 244m. Tien korkein kohta on noin 200 metriä. Tuo loppupään piikistö ei tee oikeutta muuten kuin jyrkkyydellään vastaan tulleille maisemille.

Alkuun

Gisborne

Torstai 24.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Aamulla olin juuri herännyt kun joku pyrki aamuyhdeksältä sisälle huoneeseeni omalla avainkortillaan, joko se oli siivooja tai sitten uusi asiakas oli saanut saman huoneen.

Aamupalalle lähdettyäni alkoi Toyotan moottoritilasta kuulua normaalista poikkeavaa ääntä, jonka lähdettä en saanut selville. Jokin vinkui kuin luistava kiilahihna mutta juuri se ei tällä kertaa ollut kyseessä. Moottorin nesteet olivat silmämääräisesti kunnossa ja hihnat tiukalla, joten lähdin seuraavaksi aamiaiselle kävelykadun ensimmäiselle poikkikadulle. Eli vapaata parkkipaikkaa etsimään, johon menikin sateessa tovi.

Huomaa maalatut siniset ikkunaluukut ja kukkaruukut ikkunoiden alla vastapäisessä talossa; helppohoitoisuus kunniaan.



Älä tilaa Isoa Aamiaista yksin, ellet ole todella nälkäinen. Ruoka oli kyllä hyvää herkkusienikastikkeineen sun muineen, mutta syötävää aivan liikaa vain yhdelle. Vaikka hinta 27 NZ$ kahveineen oli varsin maltillinen, niin ainutkertaiseksi kokeiluksi tuollainen annos jäi.

Ruokailun jälkeen ajelin jonkin aikaa rinkiä kaupungilla sekä kapteeni Cookin rantautumisesta muistuttavan muistomerkin/näköalapaikan luona paikallisen mäen päällä.

Patsas ja sen oikealla puolen jalustaan kiinnitetty plakaatti.

  

Gisbornen kaupunki on kuvaajan takana oikealla, josta löytyi myös saman vierailun muistoa vaaliva kanadalainen toteemipaalu paikallisen discgolf-radan ja kapeaa vesireittiä vartioineen vanhan bunkkerin viereltä.
Alkuun Patsaan taustalla on lahti johon HM Bark Endeavour pysähtyi 7. - 9.10.1769. Ensitapaaminen Maorien kanssa kolme päivää myöhemmin päättyi väärinymmärryksen vuoksi paikallisten vastaanottajien kuolemaan, jota Cook katui jälkeen päin syvästi, nimeten paikan lähtiessään Poverty Bay:ksi.   

Kun kaikki vaikutti toimivan autossa niin päätin lähteä jatkamaan etelään kohti Napieria.

Vajaan kilometrin päässä Gisbornen keskustasta ylimääräinen ääni katosi ja samalla kojelaudan alareunaan syttyi kolme uutta merkkivaloa: keltainen eli moottoriin liittyvästä viasta kertova ja punaiset katalysaattorin liikalämpenemis- sekä latauksen merkkivalot. Jahas, ehkä laturin hihna katkesi tai lataussäätimen hiili meni poikki (vast.) – ei muuta kuin ulos katsomaan näkyykö peltien alla mitään poikkeuksellista ja Spaceshipsin ohjekirja esiin.

Ohjekirjan mukaan laturin merkkivalon palaessa on otettava yhteyttä Spaceshipsin toimistoon eli numeroon 0800 772237 lähti päivän ensimmäinen puhelu. Oireet henkilölle selvitettyäni kehotti hän minua soittamaan AA:n paikalle. Se on täkäläinen auto- ja tiepalvelujärjestö, joka tutkii tilanteen paikan päällä ja kertoo mitä tulisi tehdä, esimerkiksi hinaus korjaamoon, korjaus paikan päällä tai välitön lasku sisälle jääneistä avaimista ko. ovenavaustyön tilaajalle..

Seuraava soitto lähti AA:lle numeroon 0800 734543, josta kyseltiin auton rekisterinumero ja vian kuvaus sekä sijaintipaikka mahdollisimman tarkasti. Garmin Zumosta oli apua kun kerroin lähimmän risteyksen ja lähimmän osoitteen. He kehottivat odottamaan noin tunnin joten ei muuta kuin pari omenaa pesuun ja pureskelemaan niitä viereisen golf-kentän aidan vierelle. En ehtinyt edes toisen loppuun saakka ennen kuin paikalle pyyhälsi paikallisen tiepalvelun auto ja kaveri kävi ongelmaan käsiksi.

N82

Aikansa juteltuamme ja auton alla käytyään saattoi auton käynnistää ja mitata latausjännite. 12,6 VDC kertoi heti että laturi ei lataa mutta ajaa kyllä voi hetken pelkän akunkin varassa. Hän kyseli miten haluan hoitaa homman kuntoon joten soitin jälleen Spaceshipsille ja pyysin häntä sopimaan asian jatkon suoraan heidän kanssaan, laskun loppusumman noustessa varmasti yli asiakkaalle sallitun tason.

Sata NZ$ oli raja, jonka yli ei saanut mennä ilman Spaceshipsin lupaa, alle sen esimerkiksi pyyhkijöiden sulkien vaihdosta aiheutuvat kulut maksettaisiin kuitteja vastaan.

Ajoimme peräkkäin läheiselle korjaamolle jonka palveluksessa mies oli. Spaceships teki heidän kanssaan korjaussopimuksen kuultuaan että laturi on rikki ja auton on jäätävä korjaamolle huomiseen saakka. Hetken päästä kännykkäni soi ja kuulin ilmaisen yhden hengen huoneen odottavan paikallisessa Holiday Parkissa, taksimatkakin olisi maksettu kuitteja vastaan. Korjaamon heppu heitti minut sinne ja se ajokeikka olikin päivän viimeinen. Saas nähdä millainen puhelinlasku kaikista noista soitoista kertyy [4.1.2012: 47,55 €], luottokorttilaskut ehtivät jo saapua joulukuun loppuun mennessä.

Alkuun

Majoittuminen Waikanae Beach TOP 10 Holiday Park:iin kävi sujuvasti, tosin vastaanoton tyttö yritti tarjota vain kalliita nettivaihtoehtoja kuten tunnin käyttö viidellä taalalla ja kolmen tunnin viidellätoista suurempine datamäärineen, muttei lainkaan sitä pidempää mutta halvempaa vaihtoehtoa eli 10 NZ$/500 MT/24h. Hemmetti, tosin hän teki varmaan juuri niin kuin oli ohjeistettu ennen kuin latasi IAC:n korttiini lisäaikaa.

Huoneessani # 23 oli oma suihku ja vessa ja kova parisänky. No saipahan autoilun vääntämän selkäruodon kerralla suoraksi. Huone sijaitsi suoraan paikallisen BBQ-alueen edessä joten pääsin pian seuraamaan iltapäiväohjelman etenemistä lähietäisyydeltä. Ainakin suhtautuminen autoihin eroaa meikäläisestä sillä penskojen pelatessa amerikkalaista jalkapalloa osui pallo muun muassa MB 500 SEC ja vastaavien autojen kylkiin: ainoa mitä kuului oli kommentti ”oops” sivummalta. Samoin puttaus-, paini ja muut harjoitukset kuuluivat kuvaan muutaman oluen ja pihvinpaiston seassa.

Kiinnitin varmaan alkuun hieman huomiota kun en tervehdyksen jälkeen rupatellut liikoja vaan istuin lähinnä läppärin ääressä pesu- ja kuivauskoneiden pyörimisen loppumista odotellessani (hinta 3 + 3 NZ$). Taranaki-paidastani huolimatta läsnäolleille kävi Skypessä käydyn keskustelun kautta pian selväksi, etten ole sikäläisiä. Muuan pikkupoika kävi oikein huoneeni ovella saakka kuuntelemassa mitä ihmeen mongerrusta tuon äijän suusta pääsee.

Aika mukavan näköinen julkinen uimaranta oli suoraan Gisbornen ja sen Holiday Parkin edessä.



Illemmalla yritin ottaa koemielessä mutta kolmijalatta varsin huonolla menestyksellä muutaman kuvan yötaivaasta, sen verran erilainen se täällä on kotimaiseen nähden.



Ainoa havaitsemani tuttu tähtikuvio oli se kolmen tähden muodostama suora viiva, joka muodostaa osan tähtikuviosta Orion. Illalla vielä kävelylenkki keskustaan, kello oli vajaat 10 PM ja viimeisiäkin paikkoja oltiin sulkemassa paria pystybaaria lukuun ottamatta.

Huoneen vessassa oli käytössä oiva idea: koska niitä ei lämmitetä muuten kuin poikkeuksellisesti irtaimella öljypatterilla pistorasiasta, niin vessan kattoon pesualtaan päälle asennettu lämpö- tai kasvinhoitolamppu (meille vanhemmille henkilöille pian sopiva?) loi päälakea lämmittäessään illuusion lämpimästä pesutilasta. Hyvä idea. Vastaava ongelma oli hoidettu Aucklandin Best Westernissä vessanpytyn viereen katon rajaan laitetulla auton sisätilan lämmittimellä, puhallussuunta alaspäin.

Sen verran oli aurinkokin jo tarttunut että ikivanhat synnit eli aurinkokertymä pyrkii pintaan.



Nuo paloivat molemmista käsistä pahoin aiemmilla työ- ja mp-reissuilla uusiutuen seuraavina vuosina nopeasti, ellei suojavoiteiden kanssa muista puljata.

Alkuun

Gisborne - Hastings

Perjantai 25.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti Google Earth-muodossa (GE).

 Auto oli kunnossa aamukymmeneen mennessä joten lyhyen kävelymatkan jälkeen sen sai taas alleen.

Alkupäässä hieman Gisbornen alapuolella silmään pisti kyltti Muriwai Beach, jonne tietenkin piti poiketa. EI, se ei ole se televisiosta tuttu paikka vaan pelkästään saman niminen. Rannalle päin vievä hiekkatie päättyi kuitenkin sen verran kauas sisämaahan (Wellcome Te Wherowhero Lagoon), etten viitsinyt jättää tavaroitani valvomattomina autoon ja kävellä rantaan saakka.

Vähän edellisestä eteenpäin tien varressa oli yksi radioamatööriasema (zl2h__). Täkäläisten radioamatööriasemien HF-antennit näyttivät olevan yleensä muutaman elementin sisältäviä, parin-kolmen taajuusalueen vieteri-beameja, Ground Planeja ja erilaisia lanka-antenneja dipoleista pysty- tai vaakaluuppeihin. VHF/UHF-puolella näytti olevan useampielementtisiä Yageja ja Beameja, satelliittihenkilöillä tilttaavia risti-sellaisia, seassa oli myös muutama useampielementtinen Quad.

Lyhyitä ei-pyöriviä eli rotaattorihuippuisia mastojakin pilkotti jossain, sen sijaan yhtään kotimaisittain tuttua pyörivää masto- ja antennisysteemiä en havainnut. Rannikkoalueiden ajoittaisilla tuuliolosuhteilla voi olla oma osansa asiassa, tosin Graeme mainitsi myöhemmin ettei Uusi-Seelanti kärsi todella pahoista myrskyistä, joita pyörii yleisesti lähempänä päiväntasaajaa olevien maiden kiusana.
Tässä näkyy muutamia muita antenneja erään kerrostalon ja omakotitalon katoilta bongattuina:


Mahian kylän kautta pääsi kartan mukaan sujuvasti itärannan pienelle niemelle. Sinnehän se tietysti ajatti, kun lyhin matka ei lomalla voi olla ainakaan se suorin viiva kahden pisteen välillä. Yhdestä pikkukaupasta suojakerroin kahdeksan -tason aurinkorasvan lisäksi sen ulkopuolelta Aloe Vera-kasvin lehtiä, jollaisen muuan paikallinen asukas katkaisi antaen sen minulle palaneiden käsivarsieni ilmeisen iltahoitotarpeen vuoksi.. 

Räyhäkkään näköisiä alumiiniveneitä näkyi eri puolilla vesillelaskua odottamassa, kuvassa oleva oli niistä pienimmästä päästä. 

 

Koirien yleinen kuljetustapa näytti olevan vapaa: ei minkäänlaisia kiinnikkeitä eikä hihnaa, jolloin koira saattoi vaihdella puolta täysin vapaasti. Alkuun

Niemen kärkeen päin ajellessa löytyi rannalta toinen amatööriasema muutaman mielenkiintoisen tonttimyynti-ilmoituksen ja erikoisten rantamuodostelmien ohessa. Joku rakensi rantatörmälle uutta taloa pitkästä puutavarasta, joka oli pintaväriltään paikoitellen aika punertavaa.

Dualbanderi, dipoleita ja lankoja.



Hiekkatietä pitkin ajellen olisi voinut ajaa niemen kärkeen saakka paikallisten maatilojen ohitse. Muuten maisema kalastussääntöineen, onkijoineen, hienosti hoidettuine tontteineen ja mataline ranta-alueineen noudatteli pitkälti jo eiliseltä tuttua kaavaa.

Laskuveden aikaan kauemmalta rannalta löytynee kaikenlaista ruokapöytään.



Suurempia muutoksia ei tullut eteen ennen kuin päivän puolen välin jälkeen maanpinnan korkeuden nousun myötä, jonka jälkeen jokien ja virtojen kovertamat syvät uomat maaperässä vaativat aina vaan enemmän serpentiiniä laskun ja nousun puolelle, joskus jopa suuria siltoja.

Yhden rotkon ylittävän rautatiesillan vieressä pysähtyessäni korviin tarttui ikään kuin napsahteleva ääni.



Kyseessä lienee ollut alla näkyvän kasvin tapa levittää siemeniään ympäristöön ikään kuin ampumalla ne kauemmaksi emokasvista. 

Alkuun

Maaston ollessa paikoitellen ainakin 10 - 15 prosentin kaltevuista on puiden siirtelyssäkin oma hommansa ja erilaisia metsäteitä olikin tehty monen kukkulan rinteille. Istutusmetsien eli puupeltojen korjuussa näytettiin hyödyntävän sitä vaijeriperustaista systeemiä, missä kukkulan huipulla on mastomainen tukipiste jonka huipun kautta menivät rinteisiin laskeutuva nostovaijeri [L].

Suurimmissa serpentiineissä pisti silmään paikallisen nuorison turhankin vallitseva ajotyyli: suorilla painetaan kuvainnollisesti talla pohjassa ja mutkissa seisotaan jarrulla. Mikäs siinä mutta se aiheuttaa mukavaa vetoketjuilmiötä jota etenkin suurempien ajoneuvojen kuskit arvostanevat reilu parikymmenlovista vaihdelaatikkoa edestakaisin selatessaan. Eikä se vuokraamon vanha automaatti-Toyotakaan mikään raketti ollut.

Maassa maan tavalla, eräässä alamäessä ohitettavan nuorukaisen tekemä kilpakiihdytys ei kyllä ohitusta helpottanut. Kick-down tuntui onneksi toimivan.

Voihan sen tukkirekan peräkärryn kuljettaa tyhjänä noinkin. Peräkärryn kyytiinnostotapa jäi havaitsematta, ellei sitten vetoautossa ole samanlaista tilttaavaa apurunkoa kuin kotimaisen ketjutoiminteisen siirtolava-auton takaosassa on. Tuskinpa tuo rekkakuski ketään suomalaista muusikkoa tuntee joten nimi tullee Bob Marleylta..

Toinen mielenkiintoinen yhdistelmä oli oikealla näkyvä, melkein koko ajokaistan täyttävä traktori kylvökoneineen, jonka takana hinattiin erityisen kolmiotuen varassa tavallista avolava-autoa. Näinköhän tuosta kulkusuunta vaihtuu ja koko ohjaamo kääntyy 180 astetta vaakasuorassa, kun on aika aloittaa vaikkapa tuon kuvassa näkyvän vihreän lisälaitteen käyttö eli viljan kylvö pelloilla.

Graemen mukaan kyseessä oli todennäköisimmin urakoitsija, joka ajaa traktorin valmiiksi seuraavan päivän kohteeseen palaten sieltä samantien takaisin hinatulla autolla. Englannissa monien suurimpien matkailuautojen perässä kuljetettiin vastaavaan tyyliin niin sanottuja kauppakasseja, kukapa sellaisilla rohjoilla ahtaille pikkukaduille haluaisi ajaakaan.

Alkuun Napierin kohdalla piti poiketa paikalliseen alkoholiliikkeeseen ostamaan uusseelantilaista punkkua. Sen verran on myyntityyli omanlaisensa että liikkeen antimet pakattiin häveliäästi ruskeisiin paperipusseihin kenties pussin sisällön laadun häivyttämiseksi. Luottokortti kävi hyvin maksuvälineeksi joskin joku paikallinen pyyhkäisykorttikin olisi kuulemma heille kelvannut. En ottanut sellaista vaikka sillä olisi saanut muutaman prosentin verran alennusta jostain tuotteista.

Hastings TOP 10 Holiday Park Hawkes Bay oli hieno alue, jossa paikkansa sai valita itse puiden varjostamalta alueelta. Aikomus oli löytää paikka joka on viileä sekä illalla että aamulla, illan osalta se onnistuikin hyvin.

© Google
E = S, I = E

Alueen sisäänkäynnin vastapäisestä pikkukaupasta löytyi ruokaa. Normaaliin tyyliin alueen keittiössä ei ollut mitään ruoanlaittovälineitä, mutta onneksi auton kaikki muu ruokailuvälineistö oli kelvollista paitsi pinnoittamaton kokoalumiininen paistinpannu. Liuotushoito oli päivän sana joka kerran kun sitä käytti paistamiseen, käyttipä sitten kuinka paljon voita hyvänsä.

Suihkussa sai neljä minuuttia lämmintä vettä yhdellä NZ$:lla, onneksi ne minuutit olivat normaalia pidempiä. Illan pimetessä ei tarvinnut pitkään patjalla pyöriskellä sillä alue oli todella hiljainen ainakin tuohon aikaan vuodesta.

Päivän kokonaisajomatka oli  325,5 km. Kokonaisnousu 4 168 m ja –lasku 4149 m. Tien korkein kohta oli noin 500 metriä.

Alkuun

Hastings – Palmerston North

Lauantai 26.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti Google Earth-muodossa (GE).

Aamuherätys oli normaali auringon tekemä. Aamiaista seuranneella suihkukeikalla oli hyvä tilaisuus porista hetki teltoistaan kömpineiden Hamiltonilaisten matkaendurokuskien kanssa. Mielenkiintoisen näköisiä jenkkitekoisia alumiinilaukkuja oli kiinnitettyinä Bemareissaan, myös Touratech oli heillekin tuttu laukku- ja lisätarvikevalmistaja Saksan suunnalta.

Tiestö oli ajamismielessä edelleen vaihtelevaa mutta helppoa ja käytinkin heti alussa hetken poiketakseni parinkymmenen kilometrin päässä Ocean Beach:lla. Eipä näyttänyt ranta ylempääkään tarkasteltuna olevan pahakaan paikka surffareille. Pieniä puroja näkyi paikoitellen tien varrelta, kuinkahan ylös kala niissä nouseekaan.

Matkalla Hastingista ulos silmiin pisti sisäoppilaitokseen viittaava kyltti. Koulun edessä oli menossa kriketti-harjoitukset tai -peli, tietenkin asianmukaisissa varusteissa koko porukka.

Matkalla oli mahdollisuus ajella Waipukuraun alapuolella maisemissa, jotka toivat mieleen Skotlannin nummet ja muut sikäläiset maaston paluu- ja etenemissuunnan pinnanmuodot. Missään muualla maisemallinen yhteensopivuus ei ollut yhtä suurta. Ei puuttunut kuin säkkipillin soitto, viskitislaamo sekä höyryjunan savu- ja höyryvana laakson pohjalla.

Lisää hameja. VHF-piiska ja -Yagi ylemmäksi, dualbanderi HF:lle sekä langat alemmaksi.



Kolme pienillä polkupyörillään temppuilevaa pikkupoikaa "haastoi" minut kilvanajoon loivassa alamäessä yhden kylän raitilla ja meni tietysti hetki, ennen kuin sain heidät ohitetuksi.. Toisessa kohtaa piti jarruttaa tehokkaasti kun tielle ilmestyi varoittamatta joku punapäinen ja -jalkainen sutjakka, ruskea noin kanan kokoinen lintu nyrkinkokoisine poikasineen. Olisikohan tuo ollut se Famous Grouse jälkikasvuineen.

Ei kahta ilman kolmatta, jossain oli myös tuollainen. HF-dual- tai tribanderi, vinoluuppi ja niin edelleen.



Jossain oli tien reunaleikkauksia tuettu kivikorein tai puiden juurilla, toisaalla myös rinteen kylkeen kiinnitetyllä sälekaihdinmaisella "puutavaraverkolla".

Mäeltä ylä- ja alamäkiin [L].



Muutamissa rinteissä näkyi lampaiden lyhyeksi parturoiman rinteen lomoamista alamäkeen, juuret eivät kenties sitoneet maata riittävästi sateiden vaikuttaessa.
Alkuun

Uuteen-Seelantiin on otettu väkeä avosylin vastaan, tässä muistellaan eräitä heistä.

Seuraava lepopaikka oli Palmerston North Holiday Park.

Sen edustan parkkipaikalla näkyi kolme koristeltua ajoneuvovanhusta. Kesäautokausi oli parhaimmillaan ja eräällä taukopaikalla ohi menneen autovanhuksen äänitorven käheää törähdystä mukavaa kuunnella. Myöskin matalalta muriseva V8 kuulostaa sekin aina yhtä kelvolliselta, vaikkapa 60-luvun lopun Stingrayn keulalla.



Leirintäalue oli ok joskin pientä talven jälkeistä yleistä järjestelytarvetta oli vielä havaittavissa.

© Google
E = S, I = E

Mutta mitäs siitä, muun muassa ruuanvalmistuspuoli toimi hienosti kun kaikki hellan ja seinärasian nappulat sai ensin haluttuun asentoon, kaasukin oli mukana valikoimassa.

Ruuanvalmistustarvikkeiden hävikki keittiöistä lienee ollut turhankin suurta koska monessa paikassa uhkailtiin jopa ilmaisella poliisiautokyydillä, jos keittiötavaroita jää omaan taskuun. Keittiön viereisessä huoneessa oli TV koteloituna pomminvarmaan peltilaatikkoon ja oven pielessä pari kaksitoistapaikkaista lukittavaa monilokerojääkaappia, joiden lokeroiden ovien avaimet sai lunastaa respasta.

Naapurissa majoittui nelihenkinen nuori perhe leikki-ikäisine lapsineen peräkärrystä esiin taiteltavaan asuntovaunuun, joka oli aika napakka paketti kokoluokassaan. Molempien päiden teltanomaiset makuualustat saattavat olla hyviä etenkin lämpimämmillä keleillä. Ja matalan vaunun hinaaminen, peruuttelu ja taloudellisuus on takuuvarmasti täyskokoisia matkailuvaunuja mukavampaa. 

Alkuun

Irman kanssa meni vielä hetki Skypellä kommunikoidessa, jonka jälkeen kuuntelin muutaman raketin verran kaukaista ilotulitusta sekä pitkälle iltaan jonkun kuuloalueella sijaitsevan autokilpailun moottoriääniä.

Tämän leirintäalueen vetäjät toivat esiin ajatuksen että Skype veisi 15 NZ$/500 MT/24h kapasiteettia tarjoavan NetStop-internetpalveluntarjoajan (ISP) aluekohtaisen maksulapun tyhjäksi noin tunnissa. Seurasin asiaa Irman kanssa keskustellessamme (minulla oli videokuvan siirto päällä mutta Irmalla ei) ja totisesti videosiirto kuluttaa kaistaa aika paljon.

En kyllä allekirjoita riittääkö vain tunti kokonaisen viidensadan megatavun käyttöön, ellei sitten kyse ole kaksisuuntaisesta Full-HD -tason kuvansiirrosta. Naamakuvansa siirtoon riittäisi vähempikin, periaatteessa vaikka SSTV-kuva.

Alkuun ihmetystä herätti puolitoista-kolmelitraisten kirkkaiden muovipullojen käyttö pohja ja korkki irroitettuina erilaisten kukkaistutusten päälle pujotettuina, mutta ehkä ne pitivät liian auringon, kosteuden ja toisaalta kuivuuden ulkopuolellaan, taimen saadessa siten paremman alun kasvulleen. Sorsia ja muita siipeilijöitä poikasineen  vaelteli alueella sen verran että saattoivat ne korkin läpi menevillä tikuilla tuetut pullot suojata niiltäkin. Muualla käytössä olleet reunakiveykset oli tuolla korvattu kymmenen litran muoviastioilla, mikä oli autojen ja etenkin perävaunujen kannalta pelti- ja pintamaaliystävällisempi vaihtoehto.

Apropos: Uudessa-Seelannissa ei ole käärmeitä mutta sen sijaan muutama muu hankalampi eliö kuten pieni valkotäpläinen hämähäkki Latrodectus katipō ja meressä oleva kuutiomeduusa Irukandji joiden pistoja en haluaisi kokeilla.

• https://en.wikipedia.org/wiki/Katipo
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Irukandji

Kuultuani Graemelta kyseisestä hämähäkistä en enää jättänyt sandaaleita yöksi maahan auton viereen, vaikka nuo molemmat elukat lähinnä hiekkarantaympäristöissä paremmin viihtyisivätkin.

Pohjoissaaren rantoja ajellessaan oli aikaa seurailla paikallisten mielikuvitusta mitä erilaisiin postilaatikoihin ja niiden telineisiin tulee. Tuon vasemmanpuoleisen  jalustan tyyppikilven olisi oikeastaan voinut käydä lukemassa; kaikesta päätellen tuolla alaosan hässäkällä siirrettiin voimanlähteeltä tulevan leveämmän hihnan energiaa ylöspäin kahteen kapeampaan hihnaan (kuten oli aikoinaan tehty Gotlannissa Kättelvikin myllynkivihiomolla, jonka museolla poikettiin 2005).


ja niin edelleen.

Tuossa on vain mikroskooppinen otos vastaan tulleista postilootista, niitä mikroaaltouunejakin näkyi siinä uusiokäytössä useita. Suurimmat viritykset olivat Australian puolella, esimerkkinä suurehkosta lämminvesiboilerista tehty suurperhemalli, modifioitu kassakaappi, Bobcat-kokoluokan kaivinlaitteen puomista tehdyssä telineessä oleva tavanomaisempi, sekä lukuisa määrä eri kokoisia ja värisiä maitopääläreitä eli -tonkkia.

Joissakin oli sanomalehtiä varten pelkkä putki: mikäli lehdet jaettiin heittämällä talon kulkuväylille niin ko. lehtipaketti oli kääritty jonkinlaiseen sääsuojamuoviin, muuten ei.



Päivän kokonaisajomatka oli 334,9 km. Kokonaisnousu 3 666 m ja –lasku 3 784 m. Tien korkein kohta oli noin 375 metriä.

Alkuun

Palmerston North – New Plymouth

Sunnuntai 27.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti GE-muodossa (GE).

Herätys oli normaalia aikaisempi toisen läheisen naapurin poistuessa aamutuimaan alueelta, josta hänen pienet lapsensa eivät nauttineet – eivätkä muutkaan kuuloalueella olleet. 

Hetki arpomista ajaisiko pohjoisempaa (> 500 km via # 1 Waiouru ja Ohakune # 4) vai eteläisempää (> 300 km via Bulls ja Wanganui # 3) reittiä. Keskiosan luonnonpuistot ja muut alueet Taupo mukaan lukien piti jättää toiseen kertaan. Sen verran piti tehdä eteneminen vaikeammaksi että Zumoon meni suurempien teiden käyttö vältettävien teiden listalle.

Pari radioamatööriasemaa lisää näkyi matkan varrella mutta niistäkin huolimatta APRS-verkon kattavuus rannikolla kauempana Palmerston North:sta aina New Plymouthiin saakka on olematon. New Plymouth:ssa tilanteen paikkasi yksi lentokentän suunnassa asuva hami ja toinen lähes samoilla ilmansuunnilla.

Matkan varrella näkyi Wanganuin kaupungin halkovalla joella höyrylaiva, moottoriveneen perässä vesihiihtäviä henkilöitä ja omakotitaloalueella ehkä vielä pientä viimeistä silausta odottava matkailuauto maantiekäyttöön. Komeahan se oli kuin hitto..

Alkuun

Kevät etenee vauhdilla Wanganuissa. Itsepalvelu on paikoitellen voimissaan maaseudulla Patean suunnalla.

Mana Bayssa oli mustan vulkaanisen hiekkarannan lisäksi aika mukava aallokko, josta huolimatta merestä aallonmurtajan sisäpuolelta nousi esiin pari laitesukeltajaa.

 

Näitä autoja näkyi kaupungilla mutta merkistä, mallista eikä energialähteestä ole havaintoa. Sama layout kelpasi myös alueen postilaatikon malliksi.

Alkuun

Majoittuminen New Plymouth Top 10 Holiday Park:iin oli pala kakkua. Alue oli melkein tyhjä ja tilaa riitti. Ruokaa kerjännyt paikallinen asukas vetää lonkkaa kuvassa auton takana.


E = S, I = E

Vanhemman tyttäremme Lauran poikaystävän Johnin vanhempia ei saanut illalla kiinni puhelimitse. Huonosti oli sunnuntaina neljän jälkeen kukkiakaan viemisiksi tarjolla, matkan varrellekaan ei sattunut yhtään avointa kukkakauppaa. Laura suositteli paria ravintolaa tapaamispaikaksi, jos vaikka huomenissa syömässä kävisimme. 

Sormustimellinen saksalaistyyppistä, 56 erilaista yrttiä tai vastaavaa ainesosaa sisältävää juomaa auttoi viilentyneen illan kestämisessä, sillä vasta kuivauskoneen (3 NZ$) lopetettua työnsä sai päälleen muutakin kuin pelkät uimahousut. Kun kerran pestävää oli taas kertynyt niin sama se oli pestä kaikki kerralla, jottei tarvitsisi enää kuin kerran pyykkikoneilla vierailla ennen kotiinpaluuta.

Viereisen matkailuauton nainen kävi vähän illemmalla kysymässä häiritseekö hänen miehensä laulu - ei todellakaan sen tapahtuessa pääasiassa autonsa sisätiloissa. Vaikken olekaan mikään kotikutoisten Idolsien fani niin siitä senkun vaan, niin kauan kun ei itse tarvitse osallistua mukaan kuorolaulantaan.

Päivän kokonaisajomatka oli 316,9 km. Kokonaisnousu 2 707 m ja –lasku 2 712 m. Tien korkein kohta oli noin 160 metriä.

Alkuun

New Plymouth

Maanantai 28.11.2011.

Lämpimän käyttöveden aurinkokehittimiä tyhjiöputkikeräimineen ja kuumavesisäiliöineen näkyi yllättävän harvakseltaan rakennusten katoilla. Kauempana voimansiirtolinjoista näkyi myös sähköä tuottavia aurinkokennostoja, niin tuolla kuin Australiassakin.



Ehdin sovitusti aamukymmeneksi Lauran vaihtovuoden aikaisen isäntäperheen Graemen ja Dawnin luo, jossa viivyin pari yötä verestämässä vanhoja muistoja ja luomassa uusia.

Perheen emännän tyttären pikkutyttö piti äänensä kunnossa huutamalla ajoittain niin että ikkunat helisivät, onneksi hän pahimman vierastamisen helpotettua rauhoittui hetkeksi päästyään leikkimään kaulaketjullani. Ei ole näkökään tuntuma ihan kokonaan kadonnut tuonikäisten käsittelystä, vaikka vastaavasta käytännön kotiharjoittelusta on aikaa kulunut jo noin kuusitoista vuotta. Onneksi ei sentään vaipanvaihtoa tarvinnut muistella uudelleen.

Päivä meni nopeasti kuulumisten vaihdon ja muun normaalin seurustelun merkeissä. Vettä oli kuulemma satanut lakkaamatta kuluneen talven aikana, niinpä monet aikaisempina vuosina jo valmiiksi saadut puutarha-, ruusu- ja vastaavat hommat olivat tänä vuonna vasta alussa. Onneksi heidänkin talonsa on tehty tolppien päälle jotta ylempää rinteestä ja katolta alas valuva vesi ei jää lillumaan sokkelin viereen tai talon alle. Viereisen öljysorapintaisen kadun keskelle oli ilmestynyt korjauksia vaatinut veden purkausaukko, mutta ei sentään pysyvämpää lähdettä.

Illalla vierailin myös Lauran poikaystävän Johnin vanhemmilla Garylla ja Ruthilla. Täkäläisittäin sana ”Tee” tarkoittaa Lauran vinkin mukaan ruokailua, ”A Cup of Tee” teekupillista.. Ja niin se olikin, aika kului heilläkin kuin siivillä.

Alkuun

New Plymouth

Tiistai 29.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti GE-muodossa (GE).

”You guys do not need any cream with strawberries!”, sanoi Dawn kun tuli puhetta aamuisesta mansikkafarmikeikastamme. Vissiin siksi kun kumpaakaan meistä ei voi punnita neuvolan grammavaa'alla. Kyse on enemmänkin yleisen hyvinvoinnin edistämisestä kuin liioista kilokaloreista, näin kertasuorituksena ;-)



Tuo paikallinen mansikkalajike oli kertakaikkisen maukas ja kiinteälihainen, eikä kaipaa lisäsokeria pintaansa.

Graeme uskaltautui Toyotan kyytiin sillä tarkoitukseni oli kokeilla miten kauas MT-AIO:n signaali kantaa Taranaki-vuoren rinteeltä, enkä viitsinyt siirtää laitteita edestakaisin autojemme välillä. Vähän näytti kelin suhteen huonolta mutta normaalilla hullun tuurilla pilvipeitto repesi auki varttitunniksi juuri kun pääsimme Egmont National Park:n reunamille.

Rinteestä löytyi ravintolan ja parkkipaikan lisäksi pieni laskettelukeskus kävelylenkkeineen yli tuhannen metrin korkeudesta. Yksi paikannuspaketti löysi tiensä Palmerston Northin suuntaan reilun parinsadan kilometrin päähän, mikä oli lähetyspaikan korkeus huomioiden odotettavissakin.

Kauppakierroksella NP:n keskustassa pelkääjän puoleinen etuikkuna jäi alas, mikä hieman haittasi kaupoilla käyntiämme.

Ei muuta kuin taas soittamaan Spaceships:lle, tällä kertaa AA:n paikallisesta huoltopisteestä. Ikkunan siirtomoottori, sen regulaattori, oven johtosarja tai joku useista käyttökytkimistä pätki? Lasi saatiin huollossa nousemaan takaisin ylös sopivan lyöntiperusteisella asennusväkivallalla, joten huomisesta ajomatkasta Aucklandiin ei tulisi ainakaan vetoista tai sadepäivänä auton sisustuksesta läpimärkä.

Enkä maksanut täälläkään mistään korjauksiin liittyvistä toimenpiteistä paitsi puhelinkuluja.

Alkuun
Lauran Working-Holiday -viisumin aikainen harjoittelupaikka New Plymouthin satamassa eli Ravintola Gusto, tässä sen sisäänkäynti.



5.6.2010 avattu Te Reva Reva Bridge käytiin katsomassa Fizroyn puistoalueella. Sillan ulkoasu muistutti yläluomea ripsineen.



Vastakkaisesta suunnasta katsoen Mt.Taranaki näkyy hienosti juurikin sillan jatkeella, mikä tuskin on sattuma.

Sillalle näytti olevan tilausta ainakin ranta-alueella lenkkeilevien henkilöiden puolelta. NP:n keskusta on tässä kuvaajan selän takana ja Bell Block-asuinalue etuoikealla.



Taranaki-tulivuoren "olisi pitänyt purkautua" jo 70 vuotta sitten, joten se riemu on vielä tulossa ainakin jossain muodossa. Toivottavasti yhtenä vaihtoehtona arvioitu purkautumissuunta kauemmaksi New Plymouthista toteutuu, jottei ihan niin paljoa mene henkiä eikä omaisuutta hylkyyn.

Illallinen nautittiin keskustassa Graemen klubilla. Jos tuolla asuisi niin voisi mielellään anoa vastaavaa korttia itselleenkin, klubin ruoka kun ei tosiaan ollut huonoa eikä kallista. Seurakin oli erinomaista.

Päivän kokonaisajomatka oli 176,8 km, nousu 2 347 m / lasku 2 339 m, tien korkein kohta oli noin 1150 metriä.
Alkuun

New Plymouth – Auckland

Keskiviikko 30.11.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Sama reitti GE-muodossa (GE).

Liikkeellelähtö kello 09:30 mennessä, aikaa jäi siten riittävästi ehtiä Aucklandiin palauttamaan auto vaikka jotain pientä rengasongelmaakin olisi matkalla ilmennyt.

Tämäkään käyntikerta NP:ssa tuskin jää viimeiseksi ainakaan allekirjoittaneelta. Ovathan nuo Cape Reingan, Hamiltonin ja Taupon suunnatkin vielä kokonaan kiertämättä.

Olipa taas mukava nähdä perhettä ja tuttuja edes pikaisesti!

Muuten tuo yllä näkyvä reitti ei eronnut juuri mitenkään aiemmin nähdystä paitsi New Plymouthin pohjoisrajan kohdalla, jossa tien varrella oli menosuuntaan peräkkäin kolme isoa julistetta.

Alkuun
Erään vastaan tulleen bensapumpun lasissa olleesta lapusta huolimatta normaali tankkaus onnistui poikkeuksetta noistakin, kun valitsi näppäimistöltä vaihtoehdon Fill tai Full, katseli suoraan valvontakameraan ja aloitti tankkaamisen kiireettömästi pumpun käynnistyttyä. Vain Hastingsissa piti käydä näyttämässä naamaansa kasöörskalle sisällä saakka, ennen kuin joku nappula kääntyi kassalta tankkausasentoon. Bensavarkaudet tuntuivat olevan ongelmana heilläkin.

Aamupalan oltua voittopuolisesti hedelmiä otin Te Kuitin Chinese & European Takeways-paikassa välipalaksi burgerin ja kahvikupillisen. Nuo tuntuvat olevan hyvin suosittuja lounas- ja välipalapaikkoja, vaikka pidemmällä ajalla kannattanee valikoida mitä kaikkea uppopaistettua tai muulla tavalla valmistettua ruokaa niistä tilaa. Salaatteja ja sushiakin näytti olevan valikoimissa, joten ei se pelkkää pullamössöä tai uppopaistorasvaa ole. Hintatasokaan ei ole paha.

N82

Aurinko porotti täydeltä terältä ja väkeä oli keskustassa liikkeellä mukavasti. Viimeiset täkäläiset postikortit saivat tekstiä pintaansa, onneksi ne myös löysivät kohteensa kotimaassa osin edelliskerrasta poiketen.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan muistomerkkejä, -halleja ja museoita näkyi tasaisesti joka puolella saarta.



Jossain tarttui silmiin rinteessä ollut suurehko hautausmaa, jossa hautoja oli kaivettu jyrkähköön rinteeseen aivan päätien viereen. Toivottavasti ainakaan se rinne ei valu koskaan alas tielle liiallisen sateen tai muun syyn vuoksi, maanvieremät kun näyttivät olevan varsin yleisiä eri puolilla saaria.
Alkuun

Motellihuoneeseen matkatavaroista ensin tyhjennetyn ja sittemmin tankatun auton luovutus Aucklandissa kävi ongelmitta. Mitään nesteitä ei tarvinnut lisätä bensatankin ja pissapojan säiliöiden täyttöä lukuunottamatta. Sain kahden päivän maksut takaisin luottokortilleni (á 59 €) sekä kymmenen NZ$ käyttämättömästä kaasupullostakin, vaikka he eivät normaalisti niitä takaisin otakaan. Palautusperuste oli matkan vaivalloisuus auto-ongelmien vuoksi.

Sain vielä oranssin kangaskassinsakin kaupantekijäisiksi, aivan mahtavaa!

Kyllä, annoin hieman palautetta auton iästä ja kohonneesta huoltotarpeesta mihin vastaanottohenkilö nokitti huoltoaikojen vaikealla saatavuudella. Ehkä he antavat nuo vanhimmat yksilönsä kauempaa tulleille asiakkailleen, joilla oletettavasti on korkeampi vahinkotodennäköisyys, tjsp. Mikä on aivan järkeen käyvää heikäläisittäin ajateltuna.

Toisaalta se oli oma valintani kun en ottanut hieman korkeamman päivävuokran omaavaa uutta mallia alleni - en tehnyt sitä kun Australiassa oli vielä autojen tilausvaiheessa saatavilla vain näitä vanhempia ja ajattelin opetella sen temput ennen kuin majoitumme sellaiseen kahdestaan Irman kanssa. Hyvinhän tuo heidän järjestelmänsä toimi, palautelomakkeen täyttämisen aikana taksikin saapui pihalle ja vei takaisin Best Westerniin 25 NZ$:lla.

Reissussa tuppaa sattumaan kaikenlaista ylimääräistä eikä ylläkuvatunlaisista pikkumurheista kannata mieltään pahoittaa. Matkailu avartaa yleensä muutakin kuin kukkaroa, onneksi.

Viimeinen leveämpi tie eli # 20 South-Western Motorway, suuntana # 20A ja Mangere motelleineen sekä lentokenttineen. Kyllä tuollaisille teille Aucklandin syöttöliikennettä sopii aamuin-illoin vähän enemmänkin.



Hetki meni ihmetellessä kun televisiosta alkoi kuulua Värttinä-yhtyeen suomeksi esittämää kansanmusiikkia, sama mikä pyörii muun muassa Youtubessa. Musiikki soi jonkun paikallisen punttisalivideon taustalla eikä kukaan videolla olevista käsittänyt sanaakaan laulun sanomasta, tuskin moni videon paikallinen katsojakaan. Suomea ja muita pohjoismaita oli kuluneen kymmenen päivän aikana tuotu toistuvasti esiin paikallisissa viestimissä joten joko siellä oli menossa jonkinlaiset Eurooppa tai Pohjoismaat-viikot, tai sitten riittävän suuri eurooppalaisperäinen siirtolaisporukka haluaa pysytellä edes jollain tasolla perillä vanhojen kotimaidensa elämästä ja tapahtumista.

Ei ihme, onhan uusseelantilaisista yli 50 % eurooppalaisperäisiä (2025).

• https://www.globalis.fi/Maat/Uusi-Seelanti

Iltapalan nautinta tutussa ravintolassa, tavaroiden pakkausta matkalaukkuihin ja aamun coach-kuljetusajan varaus respasta kello 07:ksi. Koska lähtöaika oli sama kuin lämpimän aamiaisen tarjoiluaika, ei tarjolla ollut muuta kuin mannermainen aamiainen huoneeseen jo edellisenä iltana kannettuna hintaan 15 NZ$.

Päivän kokonaisajomatka oli 381,8 km. Kokonaisnousu 3 143 m ja –lasku 3 155 m. Tien korkein kohta oli noin 230 metriä.

Reissun ensimmäisen kohteen kokonaiskilometrit olivat auton mittarin mukaan 323 923 - 320 860 = 3 063 km.

Reilun viikon aikana silmieni ohi oli liukunut lukuisa joukko korkeintaan kuusimerkkisiä rekisterikilpiä, hinta 400 NZD / vuosi: DIE HRD, LEXUS 5, DAD 5, MOM 5, PEDRO 5, NURCEE, R4DIO, MUDDOG, GROOVE, GO ANN, 1 SEED (aivan oikein, nuori mies testosteronikärryssään), X BOX1, NASTY 1, FLIGHT, AAAUT0 ja niin edelleen.



Tuonkin auton kuski kutsui yleisesti rintaliivejä (sähkötyksellä), jos rekisterikilven tekstin kääntää radioamatöörien sähkötyslyhenteiden ja paikallisen murteen yhdistelmällä - ehkä siinä kuitenkin haettiin GT 500:n muita ominaisuuksia eli nimeä. Kaiken näkemänsä taltioimiseen olisi kaivannut suurikapasiteettista sanelukonetta.

Alkuun

Auckland – Sydney

Torstai 1.12.2011.

Olin lentokentällä ennen puolta kahdeksaa motellin omistajan/edustajan sinne viemänä joten ei muuta kuin trackerin melkein tyhjät paristot irti ja kierrätykseen, loput omenat ja juomavedet jäteastiaan sekä kuvassa heti vasemmalla olevan AEROLÍNEAS ARGENTINAS-firman tiskin jonoon.



Nettivarauksen ollessa kunnossa ei tarvinnut muuta kuin jättää matkalaukku linjalle, napata boarding pass sekä siirtyä kuvassa oikealla näkyvää portaikkoa pitkin toiseen kerrokseen, maastalähtölipun täytön jälkeiseen lähtötarkastukseen. Reppujen painoja ei mitattu mutta muiden käsimatkatavaralaukkujen kyllä.

Tarkastuksessa suurinta mielenkiintoa herättivät pieneen keltaiseen Peli-Case:en sijoitettu paikanmäärityslaite piiskoineen ja parikymmentä senttimetriä repusta ulos pilkistävä pahvilaatikkoon pakattu tuote, eli Jaanalle tulossa ollut täysikäisyyden avain. Pari sanaa myöhemmin homma oli selvä, ei muuta kuin puhtaalle puolelle.

Pienen viivästyksen ja lukemattomien tiskillä lähtöaikaa kyselemässä käyneiden henkilöiden jälkeen päästiin nousemaan Airbus 340:n ikkunapaikalle # 37A (AR1182).

Viereiselle paikalle istahtanut muodokas neitonen siirtyi oma-aloitteisesti vähän matkan päähän, joten kaksipaikkaisessa penkissä riitti tilaa myös rennompaan istumiseen. Turbulenssia esiintyi paikoitellen sen verran että lannevyön lukossa pitämiselle oli perusteensa. Lentoaika taisi olla vähän yli kolme tuntia joten yläluomiakin saattoi hetken lepuuttaa.

Hienoja maisemia on uskoakseni kaikkialla maapallolla, mutta kaikkein eniten jäin tässä vaiheessa kaipaamaan taakse jääneiden saarelaisten omalaatuista huumorintajua ja rentoa otetta elämään.

Tähän saakka Skotit olivat olleet suosikkivaihtoehtovertailun ykkössijalla, mutta eivät välttämättä enää jatkossa.

Näkemiin Uusi-Seelanti, toista vaan ei viimeistä kertaa.

Alkuun

Seuraavaksi eteen avautui Australia.

Yhdessä kotimaisessa lehdessä Australiaa oli luonnehdittu näin:

• https://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011122915014654_ma.shtml   (vaatii nykyään (2025) Alma-tunnukset)

Tarkastusten läpäisy Sydneyn kansainvälisellä lentokentällä oli helppoa raksittuani maahantulolappuun riittävän monta lisäkeskustelua vaativaa kohtaa:

• ”Lääkkeet, ovatko ne lääkärin määräämiä?” … ”OK”
• ”Oletko kävellyt rannalla tai maaseudulla?” … ”OK”
• "Onko puutavara NZ:n puuta?"... "OK"
• ”Muut raksitut kohdat?” …, ..., ... ”OK” 

Irma oli saapunut Bangkokista Sydneyhin muutamaa tuntia aiemmin ja vienyt matkatavaransa hostellin lukittaviin kaappeihin. Maksullisten kolikkolukkojen kielivalikoimasta löytyi kuulema myös Suomi.

Aikavyöhyke oli UTC + 11h eli silloin yhdeksän tuntia Suomen paikallista aikaa myöhäisempi. Se oli Skypen suomikäytön käytön kannalta itseasiassa huonompi vaihtoehto kuin samaan paikallisaikaan NZ:n paria tuntia myöhäisempi, sillä herätessäsi aamukahdeksalta paikallista aikaa oli kello kotona jo iltayhdentoista verran. Ja illalla paikallista aikaa puoliltaöin oli kello Suomessa vasta iltapäiväkolmen kieppeillä eli osa väestä töissä. Kameran ja läppärin aikavyöhyke sekä gps:n maavalinta vaihtuivat käsipelillä, kännyköiden automaattisesti.

Siirtyminen lentoasemalta satamaan Circular Quay Station:lle oli helppoa molempien lentoasemien alakerran kautta kiertävillä junilla, aikaa kyseiseen matkaan kului parhaimmillaan vain parikymmentä minuuttia. Hintakaan ei ollut paha. Sydney CityRail -kartan saa 2025 tuolta.

• https://transportnsw.info/sydney-trains-network-map

josta vuoden 2011 ote [L]. Vihkosen Copyright Airport Link 2011.

 

Oikealla tai alhaalla  ovatCircular Quay Station -metroasema ja vihreäkattoiset satamalaiturit, joista # 6 on oikeanpuoleisin.
Alkuun

Irma odotteli laiturin # 5 kohdalla, josta lähdimme kipuamaan puolentoistasataa rappusta edellisessä kuvassa oikealle ylös hostellin Sydney Harbour YHA, 110 Cumberland Street, The Rocks, Sydney 2000 suuntaan.

Vuoden 2009 jälkeen valmistunut (GE) hostelli seisoo terästolppien varassa pohjakerroksen ollessa teräsverkkoseiniä lukuunottamatta avoin. The Big Dig Archeology Education Centre kouluttaa argeologeja ja vastaavia kaivausten tekoon 1800-luvun alun rakennusten jäänteiden avulla.

Kuvan etualalla olevat harmaat silhuetit lienevät malleja nykyisen hostellin kohdalla olleista rakennuksista, mikäli lähellä vielä olevien vanhojen rakennusten tyyliin ja maanpinnan korkeuteen on luottamista. Tai sitten pelkkiä koristeita.

Hostellin kattoterassi näkyy vasemmalla kaksine katselijoineen. 



Vasemmalla on Harbour Bridge, jonka oikealla puolella näkyy kenties Sydneyn tunnetuin kohde eli oopperatalo. Siitä oikealle näkyy Sydneyn ydinkeskustaa.



Muutamia ainakin nelikymmenkerroksisia pilvenpiirtäjiä oli vielä enemmän oikealle. Takana Hostellin sivulla on maksullinen, Harbour Bridgen ylittävä monikaistainen Bradfield Highway.

Kolmannen kerroksen huone # 304 saatiin kello 2 PM jälkeen ja se sisälsi suurinpiirtein länteen avautuvan ikkunanäköalan jossa avattava ikkuna siirrettävällä, ulkoisella alumiinisälevarjostimella, vaatekomeron, parisängyn, pari tuolia, kirjoitupöydän, vessan suihkukomeroineen ja hiustenkuivaimineen.

Normaalia hotellilaatua. Vedenkeitin kuului varustukseen muttei jääkaappi, niinpä osa aamupalatarvikkeista piti jättää ikkunan ulkopuolelle. Ilmastoinninkin olisi saanut päälle halutessaan, tosin se olisi energiansäästösyistä käynnistynyt vasta kahdenkymmenenviiden asteen ulkolämpötilassa. Pistorasiat ovat samaa liuskamallia kuin Uudessa-Seelannissa.

Kulkua huoneesiin ja hissiin ylempiin kerroksiin valvottiin kortinlukijalla, respa keittiöineen ja ruokailutiloineen sijaitsivat ensimmäisessä kerroksessa. Kolmannen kerroksemme toisessa päässä oli suurehko kattoterassi maisemien katseluun, auringonottoon ja tietysti BBQ:den järjestämiseen. Terassia ei voinut käyttää yöaikaan, syynä naapureille aikaisemmin aiheutunut ajoittainen meluhaitta.

Se oli kallein hostelli kymmenvuotisen käyttöhistoriamme aikana, mutta erityisesti maisemat ja sijaintinsa huomioiden täysin hyväksyttävissä rajoissa.

Illalla käveltiin lähialueella ja myöhemmin hostellin katolla iltaa sekä vieressä avautuvaa kaupunkinäkymää ihastelemassa.

Sydneyssa oli illemmalla suorastaan kylmä lämpötilan laskettua tuskin neljääntoista asteeseen. Paikallisten mukaan tämä oli viiteenkymmeneen vuoteen kylmin joulukuun ensimmäinen viikko, normaalisti päivälämpötilojenkin pitäisi olla lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä astetta. Eipähän sieltä ole kuin vajaa 2 200 km Aucklandiin joten aikalailla samanlaista säätä se pitänee molemmilla puolilla Tasmanianmeren rantoja, vaikka Auckland onkin kartalla kolmisensataa kilometriä alempana, vieläpä etelänapamantereen suuntaan.

Alkuun

Sydney

Perjantai 2.12.2011.

Aamiainen nautittiin vähän alempana olleen Playfair Street:n Löwanbrau Keller:ssa. Mielenkiintoista että Suomesta pitää lentää Australiaan saakka syömään Currywurst mit kartofelsalad und ain kaffe -annosta, kas kun ei kotimaisia lihapullia.

Kananmunakiintiön missä tahansa muodossa täytyttyä edellisellä saarella piti tilaisuutta käyttää hyväksi. Viereisen pöydän työmiesten aamiaisoluetkaan eivät kiinnostaneet, sen sijaan kadulla olleen myyntikojun myyjä sai myytyä meille yhden kuivahkon banaanivuokakakun alumiinikääreineen. Se maistui samanlaiselta kuin vastaavat joulun ajan kakut täällä kotona, kestäen syömäkelpoisena useamman päivän.

Linja-autokierros keskustassa City Sightseeing-yhtiön Hop-On Hop-Off -tyylin punaisella ja vihreällä linjalla á 35 AU$/24 tunnin lippu. Lähin pysähdyspaikka hostelliin nähden oli joko satamalaitureiden ja rautatieaseman Alfred St. (lähtö) tai Hickson Rd./George St.-risteyksen (paluu) pysäkillä. Yläkerrasta avoimia Double Decker -busseja kulki noin parinkymmenen minuutin välein. Keskellä kaupunkia katujen yläpuolella omalla tasollaan kulkeva Monorail ei kuulunut saman lipun hintaan.

Alla näkyy suurinpiirtein oikeilla paikoillaan punainen ja vihreä reitti. Punainen linja kierteli keskustassa ja vihreän linjan ehkä pääkohde oli Bondi Beach, vaihtopaikka esimerkiksi ennen Kings Crossia oleva pysäkki. Sama lippu kelpasi molempiin niin kauan kuin kokonaisaikaa oli riittävästi jäljellä.

Vihreän linjan kuski kertoi että reitin ruuhkaisuus eli sen läpiajoaika kasvaa koko ajan sellaista tahtia, että aikataulujen pitävyyden kanssa esiintyy ajoittaisia haasteita. Hänen kokemuksensa tästä reitistä riitti noin seitsemän vuoden päähän, jonka ajan ajoneuvotiheys on noussut koko ajan reipasta vauhtia. Sydneyn virallinen asukasluku oli vuonna 2006 noin 4,4 miljoonaa, mitä sitten lie nykyään.

© Google

Pidempään alueella viihtyville löytyisi monia muitakin liikkumisvaihtoehtoja muun muassa metron, bussien ja erilaisten merellisten kulkuvälineiden sekä julkisen liikenteen yhdistelmäkorttien muodossa.
Alkuun
Alla vasemmalla näkyy keskustaa bussireitin alussa Circular Qyuay:ssa ja oikealla edellisestä 90 astetta oikeaan näkymä keskustan kadulle George Street, alle kymmenen minuutin ajon päässä lähtöpysäkiltä. 

 

Vasemmalla näkyy Park Hyatt:n takana Harbour Bridge ja oikealla (alempana) oopperatalon eteläpuolella oleva vanha korjattu satamalaiturirakennus Woolloomooloo Bay:ssa.



Kaksipyöräisillä ajavien kannattaa varoa paikoitellen kaistojen väleihin asennettuja reunakiviä, muotoilustaan huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi loivakin eturenkaan sivuosuma tuntuu pian ohjaustangossa tai pahimmillaan kadulla kyljellään liukuvan kuskin omassa kyljessä.

Archibald Fountain-suihkulähteen luona keskustaa halkovan Hyde Park-puistoalueen keskellä oli nähtävillä paikallista häämeininkiä, jossa nuorta juhlapariskuntaa morsiusneitoineen kuvattiin kolmen kuvaajan voimin, pitkään ja aktiivisesti. Muutakin väkeä oli liikkeellä mutta ei vielä ruuhkiksi asti. Myös Sandringham Gardens oli vielä kiinni.
Alkuun
Tuollainen Ferrarin läpinäkyvä moottorinsuoja on toki hieno, mutta lasi peilaa ikävästi ympäristöä kuvattaessa sitä vaikkapa Double-Deckerin kakkoskerroksesta.

 

Harmi etten nähnyt tuon hieman eksoottisesti värjätyn moottoripyörän [BARBE] kuljettajatarta (toivottavasti) lähempää, olisiko ajovarusteiden tyylikin pysynyt vastaavana.

Valtaosassa takseja näytti sisäkameroiden lisäksi olevan pari videokameraa myös katolla, kuvaussuunta avautuviin oviin päin. Melkoinen määrä kuvamateriaalia tallentunee ainakin auton videotallentimelle. Valvontakameroita näytti riittävän myös Sydneyn katujen varsille sekä muille ulkoalueille.

Ei ollut huono tuo punainenkaan bussikierros kaupunkimaisemiensa puoleen, mutta olipa se vihreän linjan varrella oleva Bondi Beach -niminen hiekkarantakin lajissaan komea paikka. Eipä ole ihme että siellä käy paljon väkeä viihtymässä ja rentoutumassa rannan muututtua jonkunasteisesta menneiden aikojen nistipaikasta nykyiseen, turvallisempaan suuntaan.

Kävelimme paljain jaloin rannan hienossa hiekassa eikä kohdalle sattunut mitään terävää, onneksi. Merituulen ilmaan nostaman hienon hiekan vuoksi kuvaamista oli rajoitettava ennen kuin hiekkapöly löytäisi tiensä kameran sisälle. Taksikuskin mukaan sinne kannattaisi mennä vuodenvaihteessa jos hyviä juhlia kiinnostaisi seurata.

Vuoden päättäisi tai aloittaisi suuri ilotulitus Harbour Bridgella, jota kannattaisi seurata mieluiten sillan edessä odottavien laivojen katselupaikoilta. Ehkä joku vuosi sekin onnistuu vaikka sopivalla motoristiporukalla, tosin majoitus ja liput laivoille olisi tilattava ajoissa. Ilotulituksen todellinen aloitusajankohta olisi visusti tarkkailtava ettei se vaan menisi ohi sillä aloitusaikaa oli kuulema joskus aikaistettu juhlinnan rajoittamiseksi kaupungilla.

Vasemmalla näkyy vihreän reitin maisemaa kaupungin ydinkeskustan eteläpuolella, kuvaussuunta Kings Crossilta pohjoiseen. Kadun reunassa oleva vihreä kaista on varattu polkupyörille, mutta yhtä hyvin se näkyi ruuhkien aikana kelpaavan moottoripyörillekin.

Oikealla tai alempana näkyy sillanalusnäkymä Dawes Point:sta itään päin, kulman takana oikealla on Oopperatalo. Kolmimastoparkin (vast) takana oikealla näkyy matala katamaraani, jollaista käytettiin huomenissa.

Alkuun

 

Vasemmalla näkyy joulun aikaan sopivia koristeita yhden läpiajetun pikkukadun varrelta ja oikealta (alempaa) samalla kohdalla ollut suihkulähde.



Illalla tutustuttiin paikalliseen iltaelämään poikkeamalla lähiravintolaan pizzalle. Hawai oli asiallista mutta Peking Duck vaati reilusti ruokajuomaa. Oluet sai ostaa avaamattomina mukaansa saman ravintolan baarin tiskiltä, kun hostellin viereisestä kaupasta myytiin vain normaaleja elintarvikkeita.

Neljä kierrekorkkista 345 millilitran The Changer, Golden Ale-olutpulloa maksoivat yhteensä 16 AU$ ja olivat oikein kelvollisia myös olutta vähemmän juovan suussa. Kuitissa luki Low Carb eli selvää karppaajien laihdutusjuomaahan se; ilmankos se maistuikin vaikken sitäkään harrasta.

Hinnoista sen verran että ravintolaruoka ja ruokatarvikkeet kaupoissa olivat varsin lähellä toisiaan esimerkiksi aamupalan tekoa ajatellen, ei siis enää huomattavan halpaa vaikkapa verrattuna NZ:n hintatasoon.

Saarien setelikurssien välillä ei ollut eroa kuin noin 0,20 €, joka ei selitä takaraivoon muodostunutta mielikuvaa hintatasojen suurehkoista eroista, vaikka elintarvikkeiden määrä noin puolitoistakertaistuikin aiemmasta. No, silti siellä oli hieman halvempaa kuin Suomessa.

Alkuun

Sydney

Lauantai 3.12.2011.

Aamulla käveltiin GE:ssakin näkyvästä George Street:n loppupään kojuviidakosta läpi. Kyseisen kävelykadun päästä olisi päässyt myös Trike-moottoripyöräajelulle, tarjolla oli ainakin kolmea erilaista ja eripituista ajoreittiä kahden kolmipaikkaisen pyörän kyydissä. Hyvin ne Volkkarin ilmajäähdytteiset moottorit pärisivät kyseisten kolmipyörien liikkuessa.

Illalla paikalla olleet myyjät olivat vaihtuneet aamuksi toisenlaisten tarvikkeiden myyjiin, vaihtuakseen taas illemmalla takaisin. Hieno systeemi, pakko myöntää.

 

Oikealla näkyvästä The Fine Food Store BBQ:sta ensin 10 AU$/8,12 €:lla maksettu ja hetikohta suoraan puugrillin paistolevyltä käteen nostettu Wagyu Beef Burger oli kertakaikkisen hyvää. Enkä epäile etteivätkö nämäkin maistuneet monille ohikulkijoille: Black Angus Ribeye Steak Sandwich (9 AU$/7,30 €), Free Range Egg & Bacon Roll (7,5 AU$/6,1 €) ja Lamb & Rosemary Sausage Roll (5 AU$/4,1 €).

Läheltä sai paljon muutakin syötävää ties kuinka monesta vastaavasta ruokateltasta. Suomalainen ravintola näytti tarjoilevan kengurupihvien lisäksi samoja hyvin marmoroituneita pihvejä, toimitusmaa niilläkin Australia.

Päiväkävelyn kohteenamme oli The Rocks:n länsipuolella oleva Cocle Bay ja siellä odottava Chinese Garden of Friendship-puisto.

Emme lähteneet kiipeämään Harbour Bridgelle, jossa useita vajaan kymmenen henkilön kokoisia turistiryhmiä näytti kävelevän suojavarusteissaan sekä sillan alla olevilla kulkukäytävillä että korkeimmalle kohdalle vievällä kaarella. Siltaa alittaessamme kävi korviin läheisistä puista kuuluva sirkutus, jonka lähteeksi paljastui parvi pieniä sinipunakeltavihreitä papukaijoja; puiden kukista saatava neste näytti kelpaavan niille hyvin aamiaiseksi. Eipä ole sitäkään lajia liian kauniilla lauluäänellä siunattu.

Kävelimme siis niemen toiselle rannalle ensin Harbour Bridgen alitse, josta edelleen Parbury Lane:n kautta Walsh Bay:n rantaan, välikohteena The Walsh Bay Walk noin 1901 - 1970 käytössä olleiden, säilytettyjen ja restauroitujen sekä osin uudelleen rakennettujen satamalaiturirakennusten luona.



Satama-alue oli turvallisuussyistä yleisöltä suljettuna vuodesta 1910 vuoteen 2005. Hienoa vanhaa höyryajan tekniikkaa valokuvineen oli säilytetty ja entisöity melkein jokaisen satamarakennuksen luo.

Ulkoisissa rakenteissakin oli hyödynnetty muun muassa käytettyjä paksuja laituripalkkeja ja muita vastaavia raaka-aineita. Hyvä niin, jotta käsityötaidon jäljet säilyvät myös jälkipolville.


Alkuun

Wharf Theatres ja sen viereinen laiturirakennus sisälsivät muun muassa Australialaisen Nuorten Ihmisten Teatterin. Asuntokäyttöön rakennettujen laiturirakennusten vierellä oli komeita purje- ja moottoriveneitä pitkissä riveissä. Uutta tekniikkaa edustivat muun muassa rakennusten katoille asennetut, kymmeniä yksittäisiä aurinkopaneeleja sisältävät paneelilevyt.

Satama-alueen eri puolilla olevien tornitalojen katoilla pyöri merivalvontatutkia ja alla vasemmalla näkyvällä alueella sijaitsi niihin liittyvä korkea torni karttasanan Msb Marine Operations luona. Vesiliikenteen suuren määrän vuoksi valvottavaa noilla tienoilla tosiaan riittää.

Clyne Reserve:n vieritse kävellen pääsimme rantaan Sydney Ports Marine Services-alueelle Globe Street:lle, jonne nykyisen asfalttierämaan tilalle on mainosten mukaan tulossa rantapuisto nimeltään Barangaroo Headland Park. Mahtaa olla kallista maata siihen tarkoitukseen, mutta parempi niin turistienkin viihtymisen kannalta.

Voisi helposti kuvitella että tuota vielä vapaata ranta-aluetta on menestyksekkäästi käytetty muun muassa erilaisten Rock- ja muiden maailmantähtien ulkoesiintymispaikkana.

  

Niemen nokasta rantaa pitkin länteen päin käveltyämme Darling Harbour:ssa King Street Wharf 1:n kohdalla alkoi erilaisten ravintoloiden sarja, joka jatkui lähes oikealla näkyvän Cockle Bay:n pohjukkaan saakka. Rantarvintoloiden hintataso vaikutti varsin asialliselta lounasruoka-annoksen maksaessa á 12 AU$/9,8 € ja siiderin 6,50 AU$/5,3 €. Sama annos lounasajan ulkopuolella oli jo lähes tuplahintainen.

Päivemmällä saatiin aurinkoa sillä lämpöä oli aamupäivällä 23 ja iltapäivällä 26 astetta. Sadetta ennustaneet sääennusteet olivat taas vahvasti väärässä, onneksi.

Paikalliseen katujunaan hetkeksi noustuamme (liput á 4,5 AU$) päädyimme pian Chinese Garden of Friendship-puiston portille. Hieno paikka oli sekin, aivan Tumbalong Park-puiston vierellä.

Viimeksi mainitussa havaittiin useita auringonpalvojia viltteineen ja muutama ratsupoliisikin nurmikolle hetkellisesti jalkautuneina. Hevos- ja muita poliiseja todella riitti, yksi helikopterikin (POLAIR 2) leijui taivaalla jo reilusti ennen kuin laiturialueelle pölähti laivoilta PALJON ja kunnon KÄNNISSÄ olevia nuoria. Eräskin nuori nainen oli niin pätkässä ettei epäilemättä enää tiennyt satavarmasti missä oli ja kenen kanssa.

Muutama nuori heppu heitti läppää meillekin mutta porukan meno oli aivan normaalin kovaäänistä hauskanpitoa ilman sen kummempaa uhoamista. Suuressa joukossa tuppaa aina tapahtumaan kaikenlaista, joka varsinkin satama-altaan vierellä mahdollistaa esimerkiksi tahattomat uintiretket eli töitä pelastajille.

Joulun kunniaksi muun muassa puhallettavia joulupukkeja "kiipeili" eri rakennusten seinillä ja muutamilla vastaan tulleilla kansalaisilla oli asiaan kuuluvia päähineitäkin päässään, tai punainen poron nenä auton konepellillä ja sarvet etuovien ikkunoiden välissä.

Keskustassa oli jo edellisenä päivänä havaittu parikymmenpäinen punaisiin puhallettaviin pukuihin sonnustautunut joukko kadunvarsikapakassa. Muovinen, pallomaiseksi puhallettu joulupukin edustusasu mahtoi naurettavuutensa lisäksi olla myös aika hiostava ja raajojen liikkeitä hidastava.
Alkuun

Whale watching –risteilyjä mainostettiin ja näytettiin myös käyttävän, ehkä niitä ui jossain Sydneyn edustan satama-altaissakin. Melkoisesti on käytetty lasipintoja myös täkäläisissä pilvenpiirtäjissä.

Paluu takaisin niemen  toiselle puolelle Sydney Coveen Aussie Water Taxis -yhtiön vesitaksilla maksoi á 15 AU$ ja vei aikaa vain parikymmentä minuuttia. Kovapohjaisessa keltaisessa, kokonaan katetussa kumiveneessä olisi ollut puhtia nopeampaankin ajosuoritukseen mutta vesialueiden nopeusrajoitukset pudottivat ajonopeuden ns. mummovauhdin tasolle.

Suuremmilla tavanomaisilla aluksilla ja pienemmillä katamaraanella pääsi esimerkiksi eläintarhan suuntaan tai jokiristeilyille. Suurin oopperatalon vastapuolen rantaan päivällä kiinnitetty alus oli Radiance of the Seas, muutaman tuhannen matkustajan vetoinen loistoristeilijä. Mitähän mahtoikaan maksaa muutaman viikon mittainen reissu tuollaisella laivalla?

Canon Powershot G10-kameran akku ei enää riitä koko päiväksi, sen verran paljon sähköä kuluu muun muassa 15 - 20 megatavun raw- ja pienempien jpg-kuvien sekä zoomin kanssa värkätessä.

Tuo vasemmanpuoleinen kuva on otettu Darling Harbourissa laiturirakennelman päältä, kuvaussuunta länteen eli lahden pohjukkaan päin. 

  N82

Paluumatkan lopulla jäätiin kävelykadun Irkkupubiin postikortteja kirjoittelemaan ja iltaoluelle. Siinä oli hetki aikaa seurata myyntiään lopettelevien kojujen pakkaamista kuljetuskuntoon: yhtäällä muuttolaatikoihin joutuivat edulliset muistoesineet kuten bumerangit, alligaattorien ja hain hampaat sekä leuat, kaulakorut nauhoineen, kengurusta peräisin olevat avaimenperät (100 % Australian Roo Balls jolta ne myös näyttivät), sun muut.

Toisaalla oli myynnissä valokuvakehyksiä, kuten alla näkyvä Butch Cassidy & Sundance Kid, Collectors Edition, sisältäen aitoja filmin paloja, elokuvaan liittyviä valokuvia ja esiintyjien allekirjoitukset aitoustodistuksineen.



Tähtien sota, Clint Eastwood ja monia muitakin näkyi kehysjoukossa olevan.

Kaikkiaan niitä oli esillä myyntihinnoiltaan ainakin kymmenientuhansien sikäläisten taalojen arvosta. Hinnat olivat kohdallaan, mutteivat meinanne mitään tosiharrastelijoille.

Hyvä meininki vallitsi kaduilla monenkokoisina ryppäinä seisoskelevan ihmismassan seassa. Osa porukasta jytäili Silent Discossa kuulokkeet päässään, toisaalla taikuri teki temppujaan ja kolmannessa baarissa oli menossa burleski ilta asianmukaisine musiikkeineen ja pukeutumisineen. Känniläiset ja muut vastaavat loistivat poissaolollaan.

Eivätkä matkan jatkumisen kannalta tärkeimmät tavaratkaan pyrkineet katoamaan taskuista tai t-paidan alta niin sanotusta kainalokotelosta, siitä nykyaikaisesta kaulapussiversiosta. Toki kaikki varmistustoimenpiteet olivat koko ajan voimassa tyyliin lompakko shortsien etutaskussa käden ja reiden välissä, kaulapussi tai pikkureppu kainalossa kehon etupuolella ja niin edelleen. Liian luottavainen ei kannata täälläkään olla.

Alkuun

Sydney

Sunnuntai 4.12.2011.

Aamupala keskustassa maksoi yhteensä 25 AU$, metroliput á 15 AU$ ja katamaraaniliput yhteensä 13,12 AU$.

Tänään oli viileämpää joka sopii hyvin, loppuviikolle luvattu +30 on eri juttu eli saas nähdä miten sisämaa vaikuttaa asiaan suunnattuamme alkuun vaikka Blue Mountains:lle, autossahan ei olisi ilmastointia. Sadetta riitti hyvin lyhyin tauoin iltapäivän alkupuolelle saakka ja metroajelumme pääteasemana toimineessa Parramattassa taisi välähtää ukkonenkin.

Toiseksi jääneessä reittivaihtoehdossa, jota paikallinen rautatiehenkilökin ehdotti metroreittikartan edessä jonkin aikaa seisoskeltuamme, eli ajo metrojunalla karttaetelään päin olisi vienyt pari tuntia suuntaansa. Se olisi pilvien rakoillessa saattanut olla jokimatkan alkupäätä komeampaa seutua, mutta sadekelillä sieltäkään ei välttämättä olisi nähnyt enempää.

Maisemaa keskustassa juuri ennen sateen alkua. Oikealla näkyy jalankulkusilta Parramattassa, somisteet veden päällä ovat tietysti airoja.



Sateisesta Parramattasta noustiin jokea ja lahtia pitkin Circular Quay:n laituriin vievään katamaraaniin. Tunnin mittaisen katamaraanimatkan hinta oli ainakin tuolla hetkellä niin edullinen, että vastaavia olisi kannattanut käyttää useamminkin.

Marlene Mathews -niminen katamaraani saapuu läheisen sillan alta kuvassa vasemmalla olevalle, ahtaalle kääntöpaikalleen (GE).

Hyvin se pyörähti 360° paikoillaan pitäen samanlaista elektronista vinkunaa kuin Amsterdamin pienemmät kanavalautat.



Oikealla näkyy matkustamon sisustaa. Etukannellakin sai olla, mutta vesisateen vuoksi siellä ei pitkään kärsinyt viettää mikäli halusi pitää elektroniikan ja matkustusasiakirjansa vähääkään kuivempina. Harmi, alkumatkan yksitoikkoisen osuuden jälkeen maisema muuttui nopeasti mielenkiintoisemmaksi.

Alkuun

Kuten kuvasta näkyy saimme vettä niskaamme juuri pahaan aikaan, onneksi kumpikaan kameroistamme ei ottanut muutamista vesipisaroista nokkiinsa. Ei näköjään paikallinen purjehdusporukkakaan.

Oikealla tai alempana näkyy Circular Quay täynnä laituriin sidottua loistoristeilijää. 



Saapuminen satamaan kiinnosti erityisen paljon tuulen puhallettua kaulaketjun varassa roikkuneet lukulasit tuohon katamaraanin etukannelle, kaiteen väärälle puolelle. Onnekseni loppumatka oli sen verran rauhallisempi etteivät ne jatkaneet matkaansa edelleen laidan yli. Köysien kiinnittämisen jälkeen sain lasit ehjinä takaisin henkilökunnan edustajattaren toimesta ja taas oli 350 (€) hyvää syytä kiittää avusta.

Kolmeviikkoisen reissun viimeinen pyykinpesu kakkoskerroksen pesuhuoneen kolikkoautomaateilla maksoi pesukerralta (40 min) 3 AU$, pesuaine pulveripussilta 2 AU$ ja kuivausrumpu (45 min) 3 AU$. Pääsin vieläpä opastamaan ranskalaista vanhempaa rouvaa silitysraudan lämpötilan säädössä, olinhan pitkälti ranskankieli- ja silitysrajoitteisena varmasti juuri oikea henkilö neuvomaan häntä alan pulmassa. Emme kuulleet Mérdea emmekä muutakaan sadattelua ainakaan paikallaoloaikanamme, joten neuvot olivat vissiin suhteellisen kelvollisia.

Tähän mennessä kuultuja kieliä paikallismurteiden ja muiden vastaavien lisäksi olivat Irlannin, UK:n ja Jenkkien aksentoima sekä se yleisin eli huonosti puhuttu englanti, kiina, japani, thai, jotain Intian suunnan vastaavia ja venäjä. Myöhemmin kuultiin myös suomea, ranskaa ja unkaria, vain muutamia mainitakseni.

Hostellin sijaintipaikka The Rocks:n alueella oli napakymppi varsinkin liikkumisen helppouden ja kaikenlaisten vaihtoehtojen lukumäärän kannalta. Julkisia kulkuneuvoja oli valittaviksi asti ja alueella olevia katuja käytettiin monipuolisesti hyväksi erilaisten pikkutapahtumien järjestämisessä. Tuonne voisi mennä muutaman vuoden päästä ehkä uudelleenkin.

Kaupassa käynnin yhteydessä vahvistui nopeasti kuva, että elintarvikkeiden hinta oli korkeampi kuin Uuden-Seelannin puolella. Yksittäisen aamiaisen osalta oli se ja sama tehdäkö itse vai ostaa lähiravintolasta hinnan ollessa suurinpiirtein sama.

Alkuun

Tältä näytti reissun jälkeen trackerin lähettämien ja aprs.fi-sivuston vastaanottamien paikkatietopakettien mukainen reittikooste Sydneyn ulkopuolella. Muutamissa kohdissa vasta-asemat eivät kuulleet lähetteitämme ja Newcastlen yläpuolella piti latailla kännykän sekä läppärin akkuja, jolloin trackerille ei riittänyt katkotonta sähköä kuin paikoitellen, mutta kyllä tuostakin ylimalkainen ajoreitti selviää. 

 © Google

Olisikohan tuossa promillen pieni osa koko maan kattavasta tiestöstä. Australian rantaviivaa ylimalkaisesti seuraamalla saaren kiertomatkaksi kertyy jo 14 000 kilometriä. Nuo ajoreittimme alle ja vasemmalle puolelle jääneet suuret luonnonpuistot paloivat pitkään 2019-2020 pensaspalojen aikana, tämän hetken tilanne löytyy tarkemmin tuolta:

• https://www.nationalparks.nsw.gov.au/alerts/alerts-list?view=map

Alkuun

Sydney - Wisemans Ferry

Maanantai 5.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Kuva on suurpiirteinen kun kahdeksan reittipisteen rajoitus vaikuttaa reitin muodostukseen.

Ajettu reitti GE-muodossa (GE). Tämä on tarkempi ja sisältää myös aiemmin bussilla ajetun punaisen reitin pääosat Sydneyn keskustassa.

Aamuherätys tuli normaalia aiemmin puhelimen soidessa 01:40. Siihen karisivat yöunet siltä erää, vaikken onnettoman huonosta huoneiden välisestä äänieristyksestä johtuen soittajan kanssa keskustelemaan alkanutkaan. Reissusta tietoinen soittaja ei tainnut ajatella paljonko kello kohdemaassa on mutta mitäs siitä, lomallahan sitä vielä oltiin. Vaikken enää paljoa nukkunutkaan niin Irman ei tarvinnut ajaa aamulla Sydneysta Katoombaan Blue Mountains:lle.

Viileää kaipaavat aamupalatarvikkeet yöpyivät ikkunan ulkopuolisen aurinkoritilän ja ulkoseinän välissä. Paikalliset linnut eivät ainakaan vielä keksineet tulla tutkimaan mitä kaikkea mielenkiintoista muovipussissa oli saatavilla.

Aamutoimien jälkeen huone luovutettiin pois sekä laskeuduttiin alun toistasataa rappusta + muutama loivempi luiska ennen kuin päästiin alas satama-aukiolle ja edelleen juna-asemalle. Tuota oikealla näkyvää autoa oltiin menossa hakemaan ja kuten kiillosta näkee, oli se jo kokonaan eri maata niihin kahteen aikaisempaan tarjokkaaseen verrattuna.



Spaceships:n auton haku kävi lyhyesti kerrottuna näin:

• Siirtyminen junalla väli Circular Quay -> Domestic Airport ja edelleen taksilla varauspapereissa ilmoitettuun osoitteeseen, jossa sen viereisen firman henkilö kertoi autovuokraajan muuttaneen kuukausi sitten jonnekin muualle. Hienoa.

• Kiitos asiakkaistaan välittävän taksikuskin emme jääneet sinne keskenämme seisoskelemaan. Autovuokraamon puhelinvaihde aukesi vasta varttituntia myöhemmin (09:30) jolloin saimme hakupaikan uudet osoitetiedot, johon saakka etsimme uutta osoitetta kuskin kännykällä ja kulutimme aikaa läppää heittämällä. Koska vuokraaja ei ilmoittanut paikan vaihdoksesta etukäteen mitään, niin toinen taksilasku 65 AU$ meni suoraan heidän piikkiinsä.

• Kolmenkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen olimme viimein perillä. Kohteena oli matkailuautofirma nimeltään KEA (GE), joka välitti myös Spaceships:n autoja.

• Papereiden täytön, luottokortin luvun, auton vastaanottotarkastuksen ja tullitiemaksujen nettihoidon (e-PASS, auton rekkarilla ja maksajan korttitiedoilla) [L] jälkeen olimme valmiina lähtöön. Muuten hyvä mutta ensimmäinen automme ei lähtenyt käyntiin starttimoottorin käyttämän ajoakun osoittauduttua tyhjäksi. Ensimmäinen kysymys auton luovuttajalta kuului "Jätitkö auton ajovalot äsken päälle?". Ei, en jättänyt, tämä oli firmalta tyylipuhdas VM.

• Onneksemme vastaanottovirkailijatar antoi meille uudemman auton alle jotta vastaavaa ongelmaa ei esiintyisi toistamiseen, mikä oli siinä tilanteessa erinomaista ajattelua. Auto oli nimeltään KEO, ilmastoitu ja muutenkin edellistä huomattavasti parempi, vain noin 92 000 km mittarissa. Edellisessä, ilmastoimattomassa autossa vastaava mittari näytti jo 172 000 km lukemia.

• Vaihto oli muuten hyvä juttu paitsi että samalla vaihtui auton rekisterinumero, jota koneluettaisiin kaikilla maksullisten teiden sisäänmeno- ja poistumiskaistoilla. Roam:n sivuilla juuri tehty tullitiekäytön laskutusilmoitus pitäisi siis uusia: "Tosin se ei vielä onnistu, sillä netti-ilmoituksen jälkeen menee noin kaksi tuntia ennen kuin uusi ilmoitus näkyy firman järjestelmässä".

Soittelin reilu pari tuntia myöhemmin Roam:n puhelinpalveluun, tosin rekisterinumeron muutos ei silloinkaan onnistunut puhelimitse oltuani vain väliaikainen käyttäjä, niinpä alkuperäinen ilmoitus peruttiin kokonaan.

Voisin tehdä uuden ilmoituksen netissä myöhemmin, kunhan en ylitä ajallista takarajaa jolloin mukaan tulevat 100 AU$ sakot rästimaksujen päälle. Nettiyhteyden puuttuessa soittaakin voisi reilun kolmen taalan nimelliseen hintaan, jos numeroon vastattaisiin ja vastattiinhan sieltä lopulta vaikka muutaman kerran matkan varrelta automaatti ilmoitti, ettei kyseinen palvelu ole käytettävissä silläkään alueella..
Alkuun

Tilasin tilin luonnin yhteydessä erittelyn tulliteiden käytöstämme (kiersimme käytännössä noin 3/4-osaa tuosta vihreästä kehätiestä reitillä M2 - M7 - M5), alla näkyy sen sipistelty lopputulos:



Tuo $2,74 -osuus tuli Katoomban risteyksen ohiajosta, josta aiheutui ylimääräistä matkaa M7:lla yhteensä noin viisitoista kilometriä.

 

Vuositasolla maksullisten teiden jatkuvasta käytöstä muodostuisi varmasti huomionarvoinen loppusumma, ellei sitten joku paljous- tai muu alennus pudota loppuhintoja.

Auton ikkunassa ollut tarra.



Alla näkyy eri puolilla reittiämme vastaan tulleita liikennemerkkejä lisäkilpineen:

 

Haulit ja välitulppa tai vastaavat (kivi?) eivät näemmä läpäisseet National Trail-merkkiä.

Leura. Viereisen asunnonvälittäjän kahdessakymmenessä ikkunailmoituksessa asunto+tontti -hinnat vaihtelivat 299 000 - 1 750 000 AU$ välillä. Eipä ole kovin halpaa täälläkään ilmansuunnalla. Kurssi oli kirjoitushetkellä 0,81 jolla kertoen saa hintatasosta jonkinlaisen aavistuksen.

Alkuun
Penkillä olevassa kyltissä lukee Seat For Bored Husbands. Tässä on alueen kartta (L). Saavuimme alueelle nelostietä Penrithin kautta tuolle Katoomban kellertävälle tielle, jatkaaksemme myöhemmin Mt. Victoriasta oikotietä Belliin ja Windsorista oikealle ylös lähtevää kellertävää tietä Wisemans Ferryyn.



Oikeanpuoleisin suurempana [L]. GE:n 4,5 MT:n viistokuva selitteineen löytyy tuosta [L]. Sininen viiva on GPS:n tracklokin sisältöä.

Oikealla puolella näkyy Katoomban suurin matkailunähtävyys ja sen Three Sisters-nimiset huiput Echo Point:sta tarkasteltuna.

Alapuolella on kaksiosainen panoraama oikealle vaijerin ja muiden aktiviteettien suuntaan. Vasemmanpuoleinen suurempana [L].



Vasemmalla alhaalla näkyy pensaspalojen jälkiä ja alempi oikeanpuoleinen kuva on otettu Eagle Hawk Lookout:lta edellisten kuvien ottopaikkaan päin.



Myöhemmissä erittäin laajoissa pusikkopaloissa tuo Katoomban eteläpuolinen aluekin paloi:


Alkuun
Pensaspalot aiheuttaneesta henkilöstä toivottiin saatavan selko jatkotoimenpiteitä varten. Rinteissä kasvavat Eycalyptus-puut ja pensaikot ovat erittäin paloherkkiä ja monessa paikassa näkyi metsien toistuva palamistaipumus. Paksummat niistä näyttävät kestävän hyvin tulta, vaikka ulkonäkö ehkä muuta näyttääkin. Sellaisen puun sisustan laajempi hiiltyminenkään ei välttämättä tapa puuta.
 
Ennen Wisemans Ferrya ylitettiin ilmainen lossi Hawkesbury-joella. Toimintaan lossissa oli tarjolla ohjeita jonkin verran ja esimerkiksi tupakointikiellon rikkominen aiheuttaisi maksimissaan 1100 AU$ sakot.



Maisemien monipuolisuus ja jatkuva vaihtelu piti mielenkiinnon yllä joten ensimmäisen ajopäivän reitinvalinta oli meille erittäin hyvä vaihtoehto. Sopivalla tauotuksella ryyditettynä ja sanavalmiit Aussit joka puolella kirsikkana kakun päällä.

Illalla löysimme itsemme Mac Donald-joen varrelta Webbs Creek Ferry Crossingin vierestä puoliavoimelta leirintäalueelta (GE), kokonaishinta 20 AU$ yöltä. Alue oli aika perussettiä, maksukin hoitui puhtaana kädestä käteen ilman turhia paperitöitä saati myymälän avaamista. Auton paikan sai valita itse käden huiskautuksen suunnasta, kertoi alueen emäntä ennen kuin lähti ajamaan hiljaa pakettiautollaan kohti alueen porttia; auton takakontissa mahallaan ollut nuori tyttö piti käsillään kiinni parista auton perässä vedettävästä, pyörillä varustetusta roska-astiasta.

Viereinen, Zumon POI-listalta löytyvä matkailuauto- ja leirialue River Rd:n varrella oli vielä kiinni. Läheisessä Wisemans Ferry -nimisessä kylässä ei mikään ruokapaikka ollut auki iltaseitsemän jälkeen, maanantaista huolimatta. Niinpä auton kaasukeittimelle tuli töitä ensimmäisen kerran.

Alla näkyy Casmaten valmistama kaasukeitin kaasupullon suojaluukku avoimena. Kulahtaneesta ulkomuodostaan huolimatta se toimi hyvin eikä kuluttanut älyttömiä määriä kaasua kuluneen vajaan viikon kevyehkön käytön aikana. Liekki syttyi piezo-sähköisesti kaasunsäätökytkintä kiertämällä ja kertakäyttöinen kaasupullo sulkeutui kokonaan sen viereisen lukitusvivun vapauttamalla, jolloin pullo liikahti kauemmaksi sulkien samalla oman kaasuventtiilinsä. Päällä oleva kattilateline kääntyi tarvittaessa alaspäin, jolloin keitin sopi pienempään tilaan toisen vastaavan pariksi.

Niiden käyttö auton sisällä oli turvallisuussyistä ehdottomasti kielletty, ainoastaan auton liukuoven kohdalla olevaan telineeseen kiinnitetty ja tarvittaessa erillisellä tuulensuojalevyllä varustettu ulkopuolinen metallipöytä kelpasi alustaksi autokäytössä. Irtopöydän päällä tuota olisi voinut käyttää niin kauan kun tuulesta ei olisi haittaa.



Uuden-Seelannin kiinteä kaasukeitinmalli käytti -letkun päässä olevaa, uudelleentäytettävää irtopulloa.

 

Päivän kokonaisajomatka oli 280 km, nousu 4 824 m, lasku 4 796 m, korkein kohta noin 1089 m.

Aika räväkkä oli laskeutuminen ajoreittimme viime metreillä Old Northern Rd:n lopussa, vaikkei se tuota jo ennen Katoombaa alkanutta nyppylää voittanutkaan.

Alkuun

Wisemans Ferry - Armidale

Tiistai 6.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Reitti Google Earth-muodossa (GE).

Aamu valkeni kelvollisena ja viereisellä joella kierteli pariin otteeseen yksi kalastusalus nuottaamassa kalansaalista myötävirtaan, myöhemmin myös pari vesihiihtäjää märkäpukuineen näkyi treenaamassa lajiaan.



Halvin lyijytön bensa maksoi tuolla 1,379 AU$ litralta eli noin 1,1 €. Rannikolla vastaava aine maksoi 1,329 AU$/litra.

Jälleen tuli eteemme yksi lossi jonka jälkeen ajovuoro siirtyi ensimmäistä kertaa Irmalle, niissä maisemissa hänen oli hieman helpompaa palauttaa mieliin kuinka oikealta ajamiseen pitää suhtautua. Jokunen kilometri myöhemmin homma sujui oikein hyvin, edellisen ajokerran kokemus oli näemmä tallessa.

Hienoja tienvierusmosaiikkikuvia oli nähtävillä useampiakin.



Wollombissa oli seuraava kahvitauon paikka.

Pysyttelimme kapeilla ja mutkittelevilla pikkuteillä vielä hetken, mutta lähinnä ajan säästämiseksi siirryimme kohta takaisin pääteille, yleissuuntana Armidale tai joku siellä päin vastaan tuleva leirialue. Ajo oli tässä vaiheessa pelkkää paikasta toiseen siirtymistä muutaman pienemmän kaupungin ja maalaismaiseman soljuessa ohitsemme.

Poikkesimme hetkeksi yhdellä vastaan tulleella Mäkkärillä tarkastaaksemme Big Mac Meal:n hinnan Mikan ostovoimataulukkoa varten.

‎7,15 AUD / 5,47€
6,90 NZD / 4,01€

Samalla sain tilaisuuden testata kuinka hyvin firman ilmainen nettiyhteys toimii. Se toimi täsmälleen yhtä hyvin kuin ruokansa on maukasta ja terveellistä, tosin viimeksi mainitusta on olemassa paljon asiantuntevampiakin mielipiteitä.

Ennen Urallaa tarttui silmiin tienvarsi-ilmoitus Chook poo available. Mikä hemmetin Chook? Ilmoitus tarkentui vähän myöhemmin käytyämme FoodWorks -nimisessä kaupassa, jossa grillattu kananpoika lyötiin kassakuittiin merkinnällä Hot Chook. Selvisipähän sekin asia. Emme ostaneet ..poota.

Kooste kassakuitin sisällöstä näkyy tässä [L]. Hintaa vaikka Suomeen vertailtaessa kannattaa huomioida ettei siinä edellä mainitun kanan lisäksi mukana ollut oikeastaan muita kuin aamupalatarvikkeita.

Pembroke Tourist and Leisure Park (GE) tien # 78 ja Cookes Rd:n kulmassa Armidalessa oli asiallinen kokonaisuus, jossa majoittui aika paljon myös lähialueilla työskenteleviä työporukoita, asfaltti- ja muut työmiehet etunenässä. Tilaa oli reilusti täälläkin.

Naapuriajoneuvossa majoittui 53 vuotta sitten Australiaan työn perässä muuttanut ranskalainen mies ja hänen elinkumppaninsa, samoihin aikoihin Kanadasta saapunut nainen. Yksi ensimmäisistä kysymyksistään oli "Are you immigrating to Australia?". Sama kysymys kuultiin melkoisen monta kertaa eri puolilla ajoreittimme varrella.

Pariskunta asui vajaan parin tuhannen kilometrin päässä Alice Springissa keskellä Australiaa ja kehui sitäkin ympäristöä käymisen arvoiseksi. Ehkä joku päivä voisi tietä # 87 ajaakin, vaikka viemään heille purkillisen lakka- tai karpalohilloa vastalahjaksi.

Alkuun

Kyseinen valkoisen auton ranskalaisperäinen mies antoi meille purkillisen "Parasta marmeladia paahtoleivälle, mitä Australialla on tarjota":

 

Tuo Suomestakin saatavissa oleva siemenetön tumma kirsikkamarmeladi oli hyvää kuuman paahtoleivän päällä, vaikken noiden päälle muuten perustakaan. Sokerina pohjalla tuli vielä miehen kommentti: "Huomaattehan että se on RANSKALAISTA!"..

Kyseessä saattoi toki olla samantyylinen efekti kuin -87 eräässä toisessa maassa ensimmäisellä käyntikerrallamme, jolloin emme uskaltaneet syödä kuin keitettyjä kananmunia ja tummaa vuokaleipää huuhtoen ne alas aina tarjolla olleella Vodkalla. Eli kyseinen tumma leipä oli siellä todella hyvää, muttei enää kotiin tuotuna.. sama votukan kanssa.



Päivän kokonaisajomatka oli 475,4 km, nousu 5 703 m, lasku 4 768 m, korkein kohta 1115 m.

Alkuun

Armidale - Kempsey

Keskiviikko 7.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Reitti GE-muodossa (GE). GE:n 3,7 MT viistokuva luonnonpuiston alueesta selitteineen löytyy tuosta [L].

Olihan mukava ajopäivä New England National Park -luonnonpuistossa ja sitä seuranneilla hiekkateillä.

• https://www.environment.nsw.gov.au/nationalparks/parkhome.aspx?id=N0028

Etenkin rinteissä piti varoa renkaiden rikkoutumista veden vietyä hienoimman materiaalin alamäkeen ja toisaalta tasaisella tien pinnan liukkautta. Asfaltissa olevat teräväreunaiset reiät pitivät nekin kuljettajan hyvin hereillä vähän alempana.



Luonnonpuiston korkeimmalla kohdalla olevalta Point Lookout:lta (GE) vajaan 1580 metrin korkeudesta näkyi tiheän pilven ja vesisateen vuoksi ehkä sata metriä ympäristöön. 

Tässä on mallia Point Lookout Rd:n tienvieruspuista ja niiden pintakasvustosta. Vuosittainen sademäärä lienee alueen korkeudesta huolimatta melkoinen.



Oikeanpuoleinen suurempana [L].

Kauempana Forest Way-hiekkatien alamäessä Loop Road:lla jouduimme palaamaan kolme kertaa takaisin ensin liikaa pehmenevän kulku-uran, sitten sateiden viemän rinteen [L] pinnan (Boundary Rd) ja kolmannen ajouran katkaisevan veden täyttämän notkon (Jacks Fire Rd) vuoksi. Yhden umpitien päästä löytyi mukavan oloinen leiripaikka (GE) kenguruineen (Irman ottama kuva) ja vieressä virtaavine Styx River-jokineen.

Mahdollisen rankkasateen jälkeen jyrkkä tiekin olisi varmaan häipynyt alta aamuun mennessä, niinpä Wattle Flatissa yöpymisen sijaan palasimme takaisin ylärinteeseen. Auton kääntö 180 astetta juuri ja juuri yhden tieuran levyisillä teillä alkoi käydä jo rutiinilla, onneksi allamme ei ollut pidempirunkoinen Mersun Sprinter.

Alkuun

Olipa siellä tosiaan liukasta etenkin sen punaisen mudan alueella Boundary Rd:lla. Samoin märkä lehtimatto ja muu puista pudonnut moska kevensivät kiitettävästi ohjausta sekä vähensivät renkaiden pitoa. Auton sai rengaskuvioiden täytyttyä sladiin pelkästään pienellä lisäkaasulla. Irma kävi myös kerran tutkimassa miksi alusta pitää poikkevaa melua, syyksi selvisi pyöräkoteloihin kerääntynyt muta ja muu ylimääräinen maa-aines.

Neliveto, vinssi, reilu maavara ja M+S -luokitellut renkaat olisivat todella olleet tarpeen, mutta onneksi Toyotan maavara ja kuluneiden kesärenkaiden kitka riittivät sopivan vauhdin oton ansiosta mäkiosuuksillakin. Viimeisin Forest Way:n pätkä toi lopulta avun, mutta aikaa ja bensaa kului reilusti sitä ennen.

Spankers Rd oli viimeinen sivutie ennen rannikolle kääntyvää leveämpää, mutta tiukasti alaspäin laskeutuvaa hiekkatietä nimeltään Armidale-Kelsey Rd. Metsätien korkeus yläpäässä Pt. Lookout Rd:n risteyksessä oli yli 1300 ja alapäässä 1000 metriä merenpinnasta.

Tie kapeni uudelleen ja eteen tuli asuntovaunun hinauksen kieltäviä liikennemerkkejä. Harmi ettei aivan tien vasemman reunan vierestä putoavaan rotkoon nähnyt, mutta Zumon mukaan korkeutemme huiteli parhaimmillaan noin kilometrissä merenpintaan verrattuna. Onneksi kapeimmilla osuuksilla ei tullut vastaan kuin pari PickUpia, joiden ohitus onnistui riskeittä, ilman peruuttelutarvetta.

Rinteet valuivat alamäkeen urakalla niillä main etenkin jokien ja rotkojen läheisyydessä.



Osaa kuvaa edeltävistä hiekkateistä oli käytetty karjan siirtelyyn eikä aivan kaikki auton kyljissä näkyvä, erityisesti kärpäsiä kiinnostanut irtoaines ei ole mutaa eikä hiekkaa.

Kenguruita näkyi eniten Kelseyn esikaupunkialueella. Vielä kun näkisi niitä lasten repuista tuttuja metsän eläviä eli koala-karhuja. Muuten paikallinen eläimistö olikin jo esittäytynyt hyvin kun yksi papukaija meinasi liiskautua etulasiin ja toinen huono-onnisempi tavallinen siivekäs teki tuttavuutta auton keulan kanssa, eräs nelijalkainen meinasi päästä lähikosketukseen kanssamme poukatessaan tielle muina vasikoina, joku pussieläinkin hypähti edestämme tien yli ja niin edelleen.

Jokunen pienempi lentävä hyönteinen osui myös magneettikiinnitteisen kattoantennin ohueeseen teräspiiskaan niin että auton peltikuori soi.

Kahvitauon aikautus Comarassa sattui juuri sopivasti, niinpä kuurosade jatkui vasta kahvikupposten loppuja siemaillessamme hieman ennen Five Day Creek'n ylittävää uutta siltaa. Loppumatka oli jo kunnon asfalttitietä vaikkakin sisälsi liikaa syviä, teräväreunaisia kuoppia renkaiden ja pyöränripustusten kiusaksi. Puhjenneen renkaan vaihto useamman prosentin rinteessä jäi onneksemme vielä kokeilematta.

Irma kävi ruokakaupassa sateisessa Kelseyssa sillä aikaa kun ihmettelin loppuviikon reittiä karttojen ja gps:n kanssa. Taitaa olla parasta majoittua lähimaastoon täksi yöksi ja ajaa vasta aamulla ensimmäinen legi etelään päin. Niinpä majoituimme Sundowner Caravan Park/Park Drive Motel Kempsey:hin, jossa yöpyminen maksoi 22 AU$ ja nettiyhteys 16 AU$/500MT/24h päälle.

Päätie # 1 meni aivan sen vierestä joten kuorsaamistaan ei tarvinnut yrittää peitellä jatkuvana virtana ohi valuvien rekkojen infraäänien tärisyttäessä kadun varren rakennuksia. Monissa paikoissa rekkojen paineilma- ja pakokaasujarrujen käyttöä oli rajoitettu öiseen aikaan, erityisesti tuo viimeksi mainittu kuuluu kauas hiljaisessa yössä. Ja sen huomaa elävästi myös sopivassa kohdassa rekan vierellä jyrkkään alamäkeen laskeutuessaan.

 

Päivän kokonaisajomatka oli 254,6 km, 5 625 m nousua ja 6 600 m laskua, korkein kohta 1 577 m.

Alkuun

Kempsey - Norah Head

Torstai 8.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L].

Kelseysta lähtö oli helppoa. Noin kolmenkymmenen kilometrin kuluttua olimme jo meren rannalla, jonka pääpiirteistä linjaa seurattiin seuraavaan lepopaikkaan saakka. Olipa todella hienoa seutua alkupäässä ja toisena ääripäänä todella hidasta hiekkatietä rannan maksullisessa retkeilypuistossa.

Ajoreittimme vei Kelseysta ykköstien (Pacific Hwy) kautta alas Port Macquarien rantaan ja Ocean Drivea Harringtoniin, ennen paluuta takaisin ykköstielle. Newcastlessa poikettiin mutka ja jatkettiin rantaa (tiet # 121 - 124 - 111 - 2) seuraillen aina Norah Headiin saakka. 

Tänään näimme reissun ensimmäisen koalan vapaana keskellä asuttua aluetta, hyvin se näkyi kiinnostavan muitakin liikkujia.

Näkymää Tacking Point Lighthouse:lta rannalle ja edelleen etelän suuntaan:

Oikeanpuoleisin suurempana [L].
Golffareita näkyi etenkin rannikkoalueilla, joiden vastapainona tien toisella puolella oli lauma kameleita laiduntamassa. Oikeanpuoleinen The Parade-kadun maisema North Haven:ssa edustaa hyvin sikäläistä rantamaisemaa.

Alhaalla vasemman kuvan vasemman reunan keskellä näkyy kyljellään WW I -aikainen saksalaisten laskema merimiina kutsumanimeltään "Wolfs egg", joka oli kuvatekstin mukaan deaktivoitu läheisellä rannalla ja luovutettu sen jälkeen eteenpäin. 
 

Vieressä oikealla on tilaajaa reilusti vanhemman kahvilanisännän käsitys Cappuzzino-kupillisesta. Eikä tuon taideteoksen tekoon pitkään mennyt.

Laurietonista Diamond Head Rd:a pitkin pääsimme maksulliseen luonnonpuistoon ja retkeilyalueelle. Diamond Headin kohdalla tuntui ensimmäisen kerran etteikö huonokuntoinen, paikat hampaista ravistava hiekkatie lopu ikinä. No ei, semminkin kun ajoimme siitä suivaantuneina vielä Crowdy Bay National Park:n läpi kunnes Crowdy Headin kestopäällystetty tie tuli viimein vastaan.

Tuonne ei välttämättä olisi kannattanut lähteä rengasrikkoa hakemaan tai edes kuluttamaan aikaansa, toisaalta tulipahan käytyä eikä toiste tarvitse vaivautua.

Urallassa pysähdyttiin FoodWorks:n alkoholiliikkeessä ostamassa pullollinen punaviiniä. Jacobs Creek Cabernet/Merlot maksoi 9,99 AU$ ja kaksi 0,75 litraista pulloa olutta (TOO NEW ja VB) á 4,99 AU$. Ja jälleen kyseltiin mistä puhetapa on kotoisin sekä kyseltiin kuulumisia pidemmän kaavan mukaan.

Ennen illan lopullista pysähdyspaikkaa poikkesimme yhdellä leirintäalueella, jossa vastaanoton vieressä olleet kaverit olivat kännissä ja alueen valvoja ties missä, ei siis sinne.

Sen sijaan Norah Head Holiday Park oli toista maata: hienolta näytti alue kun siellä oli kulkukortit, vessan avaimet, uima-altaat, ilmainen netti ja kaikki. Omistaja vieläpä kyseli Irmalta miten löysimme perille, sillä sen verran sivussa tuo reissun paras leirintäalue oli.

Ensimmäisen aluekierroksemme jälkeen Irma kierteli illalla vähän rannan suunnassakin, oli kuulema "mielenkiintoinen" kävelyreitti edessään, kuten tuosta oikealta näkyvästä kuvasta helposti huomaa.

 

Vasemmalla on ilmoitus miesten vessan lavuaarin seinältä ja oikealla alueella vastaan tulleita siivekkäitä. Kanejakin näkyi aamulla alun toistakymmentä yhdellä silmäyksellä, niistä näytti tulleen entisen emomaan mallin mukaan sinnekin varsinainen maanvaiva.

   

Matkalla havaittiin metsistä taukoamatta kuuluva "pärinä", joka lienee niiden kovaäänisten kuoriaisten (kaskas) aiheuttamaa.

Päivän kokonaisajomatka oli 400,7 km, nousu 3 755 ja lasku 3 740, korkein kohta 138 m.

Alkuun

Norah Head - Camden

Perjantai 9.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Reitti GE-muodossa (GE).

Aamu Norah Headissa valkeni kauniina, hieman pilvisenä ja tuulisena. Herättyäni siirryin vielä suljetun keittiörakennuksen ulkopuolen pöydän ääreen odottamaan auringon nousua, josta oli hyvää aikaa seurata alueen eläintenkin heräämistä. Nuo edellisestä kuvasta näkyvät mustavalkoiset varislinnut(?) näyttävät olevan aika uteliaita varsinkin jos jotain syötävää on saatavilla.

Läppärin, kännykän ja kameran akut ovat usein tyhjiä, tämä on se huono puoli auton sähköjärjestelmästä lataamisen kanssa – moottorin on käytävä tai ainakin avainten on oltava virtalukossa tietyssä asennossa jotta 12 VDC-sähköä on saatavilla auton virtaliittimestä; summeri huutaa heti jos kuskin oven avaa mikä ei ainakaan yöaikaan ole toivottavaa naapureidenkaan kannalta. Myöskään alueen WLAN-verkko ei vastannut joten se siitä.

Vielä tuollakaan en muistanut maksaneeni 220 VAC-kaapelista parin kympin kertamaksun, nyt sille piuhalle olisi ollut oikeaa käyttöä.

Omakotitalon sähköliitännän voi näköjään tehdä suoraan poikittaisen Amka-sähköjohdon ripustusvaijerista ilman pylvästä, vedonpoisto reikänauhalla ja kytkennät sopivilla tarvikkeilla hoidettuna.

Cobacabanan kautta ajettiin mutka. Sen asuntoalueella oli varsin mielenkiintoisia nousuja ja laskuja, esimerkiksi Warwilla Avenuella 250 metrin matkalla korkeusero oli 30 metriä. No eipähän vesi jää kaduille seisomaan eivätkä mukulat pelaile pallopelejä autojen seassa.

Siitä eteen päin laskeuduttiin lähes suorinta reittiä Sydneyn yläpuolelle maksullisen kehätien # 2 luo. Matkan varrella olleella lepoalueella muuan paikallinen tiemies alkoi jututtamaan enemmänkin, kun selvisi että Ari Vatanen on meidänkin tunnistamamme henkilö. Kilvanajaja Vatanen oli ollut täällä tapaamassa jotain kilpakumppaniaan ja tapaamamme henkilö oli istunut samassa tilaisuudessa hänen kanssaan: ”My old dream came true”. Mukavaa että saatoimme olla "avuksi" pelkällä juttutuokiolla.

Kehätiellä ajeltiin länsikautta Poplar Tourist Park, 21 MacArthur Road, Elderslie NSW 2570 Camden -alueen eteläpään joen viereiselle nurmelle. Tulvavesien aikana tuossa voi olla metritolkulla vettä pään päällä, sillä vähän matkaa korkeammalle kaupunkiin päin näkyi melkoisen suurilla numeroilla varustettuja vedenkorkeusasteikoita.



Auringossa lojumisesta sai tarpeekseen jo puolessa tunnissa eli eikun kylään kaupoille päin kävelemään, josko sieltä löytyisi tuliaisia ja muuta ajankulua.

Alkuun 

 

Rakentamattomien tonttien hinnat vaihtelivat 1034 neliömetriä/185 000 AU$ - 3,74 hehtaaria/790 000 AU$ ja omakotitalot 350 - 525 000 AU$ välillä. Kurssi kirjoitushetkellä oli 0,81.

Illalla osallistuttiin jouluhengen kohotusjuhliin eli juotiin omat oluet ja syötiin alueen tarjoama hot dog sekä isoja kirsikoita (yms.) muiden  läsnä olevien kanssa alueen päärakennuksen vierellä. Muutamien osallistujien kanssa vaihdeltiin kuulumisia ja Irma sai paikallisen joulutervehdyksen kortin muodossa.

Ihan hauska tunnelma siellä vallitsi, vaikka parin nuorisoporukan kanssa lähinnä kuokkavieraita alueella asuviin verrattuina olimmekin.

 

Päivän kokonaisajomatka oli 217,1 km, 2728 m, 2 667 m, korkein kohta 231 m.

Alkuun

Camden - Sydney - Hongkong

Lauantai 10.12.2011.

Reitti ViaMichelin-kartalla [L]. Reitti GE-muodossa (GE).

Kellon soitua aamukahdeksalta aamupalan ja -toimien jälkeen oli aika pakata tavarat matkakuntoon. Paljon kaikkea käyttämätöntä piti lentosääntösyistä laittaa roskiin, jonka jälkeen lähdimme viimeisen moottoritiepätkän läpi autoa tankkaamaan ja luovuttamaan. Auton luovutusaika Ravesbyssa oli tasan kello 10.

Luovutuksessa ei ilmennyt mitään ongelmia johonkin reunakiveen kolhiutuneesta pölykapselista huolimatta, keskikonsolista vieläpä löytyi vieläpä yksi aiemmin havaitsematon piilopaikka unkarilaistaustaisen tytön näyttämänä. Hän tunnisti meidät pohjoismaalaisiksi suomenkielistä keskusteluamme hetken sivusta kuunneltuaan, sen verran sukulaispiirteitä kielissämme ilmeisesti on.

Muutamaa hetkeä myöhemmin homma oli kunnossa auton jäädessä loppuviikonlopuksi sinne eli siitä ei tulisi lisää moottoritiemaksuja kello 4 PM saakka voimassa olleen tullitieilmoituksen vuoksi, joten Kösönöm vaan hänellekin!



Päivän kokonaisajomatka oli 38,9 km, 246 m, 303 m, korkein kohta 118 m. Kokonaiskilometrit Australiassa auton mittarin mukaan:  94 029 - 92 406 = 1623 km.

Taksi kansainväliselle lentokentälle maksoi 55 AU$ moottoritiemaksuineen, lähes saman mitä bussi- tai taksi- ja juna–yhdistelmä olisi kahdelta tehnyt.

Kentällä oli reilusti aikaa kulutettavana, ei kuitenkaan niin paljoa että tällaisiin olisi sotkeuduttu. Whisky manicure olisi ehkä.. No jaa.. 



Windows 7-läppärillä ei näköjään pääse lentokentän vapaaseen WLANiin. Kännykät sen sijaan toimivat joten kotimaan uutiset sai luettua.

Cathay Pacificin tiskillä painokkaasti laittamaan käsimatkatavaroista vaaksan verran pilkistänyt peiliavaimen pahvipaketti matkalaukkuun, sillä Australian turvatarkastus olisi todennäköisesti napannut sen. Niinpä otimme riskin eli pienen uudelleenpakkauksen jälkeen Irman matkalaukkuun laitettiin Fragile-tarra sekä toivottiin parasta. Tarkastus läpäistiin liehuvin lipuin, jonka jälkeen alkoi normaali odotus; latausmahdollisuudetkin löytyivät yhden odotustilan nurkasta.

Cathay Pacificin Airbusissa (AY5840) paikka oli # 40H.

Nukkumista ei vielä kannattanut harkita jotta seuraava lento menisi nukkuessa, onneksi sikäläinen elokuva- ja musiikkivalikoima oli mukavan laaja.

Hongkongissa aika kului peijakkaan hitaasti mutta lopulta portti # 18 aukesi. Ruotsalaisen nuoren äidin ja kolmen taaperon matka Hongkongista Vantaalle sujui odotusalueen varsin äänekkään alun jälkeen koneessa suorastaan äänettömästi, mitä nyt nuorin matkailijan alku jokelteli seuraavana aamuna itsekseen ennen yleistä herätystä.

Finnairin Airbusissa (AY070) paikka oli # 45J.

Edelliseen koneeseen verrattuna todella huono puoli oli suorastaan luokaton viihdejärjestelmän CGA-tason videonäyttö, josta ei viitsinyt katsoa muuta kuin rakeista lentokarttaa joskus aamuyöllä herättyään. Sapuskapuolella suurin ero edelliseen hyppyyn oli arvosteluasteikon alue, edellisellä koko ajan sieltä ylä- ja jälkimmäisellä alapäästä.

Valitettavasti. Sitä se kilpailu teettää, mutta toisaalta mieluummin näin kuin ne 25 vuotta taaksepäin voimassa olleet lentohinnat takaisin.

Alkuun

Hongkong - Helsinki-Vantaa - Imatra

Sunnuntai 11.12.2011.

Tervetuloa Vantaalle kellon ollessa 06:20 paikallista aikaa. Kiitos.

Kamat kerättiin hihnalta kasaan myös Irman laukun sisältö kokonaisuudessaan ehjänä ja olimme pian valmiina parkkipaikalle autoamme etsimään. Onneksi HKV:n ulkoparkeissa ei ollut metritolkulla lunta, joten kävely sandaaleissa kävi oikein hyvin eikä autokaan ollut hukkunut lumikasaan. Lumisissa olosuhteissa oli mukava ajaa pitkästä aikaa.

Päivän kokonaisajomatka oli 259,3 km, 1 268 m, 1 270 m, korkein kohta 116 m. Koko reissun kokonaisajomatka jäi noin 5200 kilometriin mikä tekee keskimäärin vain nelisensataa kilometriä per ajopäivä. Helppo juttu, varsinkin kahdella kuskilla.

N82

Kiitos,

Kari ja PSTA Irma

Alkuun       Matkat-sivu